25. lokakuuta 2010
Kuulumisia
Kuva on kahden viikon takaa, mutta tässä tuoretta tietoa:
Otettiin eilen mittanauha esiin ja hyvin epävirallisella mittauksella Nanan säkäkorkeus 20 viikkoa vanhana on 31 cm! Alkuun Nana kyyristeli kuin kissa, mutta rentoutui lopulta. Mies piteli duracell-pupua paikallaan ja minä mittasin. Painosta ei mitään hajua, edellisen lääkärireissun jälkeen ei olla Nanaa punnittu, koska kotona ei ole vaakaa.
Nana on kuitenkin päässyt pikkuisen pulskistumaan näiden menneiden flunssaviikkojen aikana, kun liikunta on ollut minimissä. Kovin paljon en ole uskaltanut ruokamäärääkään vähentää (vähän kuitenkin), koska pentu on selvästi jäänyt nälkäiseksi joillain kerroilla.
Etuhampaat ovat vaihtuneet ylhäällä olevia kulmureiden vieressä olevia hampaita lukuunottamatta. Nekin kuitenkin heiluvat jo, kun eilen kokeilin. Myös toinen alakulmureista tuntui heiluvan hiukan.
Flunssasta ei olla päästy eroon vieläkään, tuoreimpana takapakkina nuha alkoi uudestaan lauantaina, kun sitä ennen puolentoista viikon ajan oli jo näyttänyt lupaavalta Nanan köhiessä enää vähän herätessään ja taluttimessa vetäessään. Olen ollut hoitavaan eläinlääkäriin yhteydessä ja pyytänyt lähetettä Viikin yliopistolliseen pieneläinsairaalaan. Olen huolissani ja turhautunut, kun Nanaa ei saada kuntoon lääkityksestä ja hoito-ohjeiden tarkasta noudattamisesta huolimatta.
20. lokakuuta 2010
Kaivuupuuhissa
Nana rakastaa kaivamista! Tämä otos on viikon takaiselta lenkiltä. Välillä on ihan pakko pysähtyä kuopsuttamaan maata. Kaivettavaksi kelpaavat myös talonyhtiön pensaat, joiden juuria Nana ja naapurin Cindy-bullmastiffi olisivat yhdessä tykänneet kovastikin kaivaa. Välillä lenkiltä kotiin tullessa Nana juoksee niin kovaa, kuin pikkuisilla kintuillaan pääsee, kotirappusten alapuolelle ja alkaa kaivaa turbovauhdilla hiekkaan mahdollisimman isoa kuoppaa.
16. lokakuuta 2010
Nanan takki
Ollaan viime päivinä mietitty miehen kanssa, tarvitsisikohan Nana takkia loppusyksyn ja talven sade- ja räntäkeleihin. Viime päivinä on ollut ainakin ihmisten mielestä jo hirveän kylmä, kun tuulee niin hyisesti. Nyt kun Nanan flunssa alkaa vihdoin näyttää paremmalta (aivastelee ja yskii enää harvakseltaan kotona, ulkonakin vain remmissä vetäessään) ja en tahtoisi ottaa takapakkia toipumisessa kylmän saamisen vuoksi. Ns. koirien turhasta pukemisesta en tykkää ollenkaan, mutta koiran suojaaminen kylmältä vaatteilla on mielestäni ok.
Tänään oltiin ruokaostoksilla Jumbossa ja käytiin samalla katsomassa Faunattaresta koiran takkeja. Lähinnä tsekkaamassa tarjonta, jotta voitaisiin mahdollisesti tulla myöhemmin Nanan kanssa sovitusreissulle. Mitään kovin hyviä tai kivoja siellä ei ollut, mutta Cittarista löytyikin sitten poistomyynnistä 10 eurolla Best Friend -merkkinen koiran fleecevuorattu tuulen- ja sateenpitävä ulkoilutakki. Ei todellakaan hinnalla pilattu takki! Kokoja oli jäljellä vain L:stä ylöspäin ja yksi XS. Palautus- tai vaihto-oikeutta takissa ei ollut, koska se oli poistomyynnissä. Arveltiin vähän XS:n kuitenkin riittävän, koska Nana on niin pienikokoinen (jää varmaan aika pikkuiseksi sheltiksi). Pikkuisen riskillä siis ostettiin se vika XS.
Mutta onneksi ostettiin, sillä sehän passaa Nanalle täydellisesti! Pikkuisen kasvuvaraakin jää.
Tykkään siitä, että takissa on noi heijastimetkin valmiiksi. Syksyn pimeinä iltoina liikkuessa ne ei ole ollenkaan turhia. Nana oli ehkä aluksi vähän hämmentynyt uudesta takistaan, mutta otti sen kuitenkin vastaan ihan hyvin. Illalla päästään varmaan kokeilemaan ulkoilua takki päällä.
12. lokakuuta 2010
Pikkukettu ja pihlajanmarjat
Hyyrrrr, ulkona tuiversi jo hirvittävän kylmä tuuli, kun tänään aamupäivällä käytiin ulkona! Siis äkkiä pissalle ja sitten toipilaan kanssa sisälle. Yskiminen on selkeästi vähentynyt antibioottien vaihtamisen jälkeen, mutta edelleen Nanaa yskittää unilta herätessään ja ulkona hihnassa vetäessään, kun panta painautuu kurkkua vasten. Mutta vielähän tässä on 10 päivää kuuriakin jäljellä. Pahuksen pöpö on päässyt jylläämään ja lisääntymään Nanan kehossa sen verran kauan, ettei se kaiken järjen mukaan voikaan kadota ihan vain parissa päivässä... Tässä pieni kuvasarja Nanasta ja pihlajanmarjoista kotipihalla:
Pikkukettu on muuten yksi Nanan hellittelynimistä. Se juontaa juurensa siitä, että Nana näytti meistä ihan pieneltä ketunpojalta meille tullessa. Hellittelynimiä pikkuprinsessalla (tämäkin yksi niistä) muuten riittää, muita on mm. nöpöläinen, Nana nuppunen, riiviö, pirpana...
10. lokakuuta 2010
Flamingo
Kuvia parin päivän takaisesta leikkihetkestä. Flamingo on ollut ekoista päivistä asti yksi Nanan lempileluista tennispallon ja köyden rinnalla. Nana tulee usein vinguttamaan Flamingon peppua viereen silloin, kun hänen mielestään on leikkihetken aika. Toisaalta Nana tykkää myös itsekseen leikkiä ja riepotella Flamingoa. Kevyttä Flamingoa on kiva heitellä ilmaan ja syöksyä perään raatelemaan.
Nana innostuu leluista niin paljon, että ollaan käytetty lelua aika paljon myös palkkauksessa. Uutta liikettä harjoitellessa toki on ollut namit käytössä, koska namilla pystyy palkkaamaan välittömästi ja lyhyen ajan sisällä pystyy tekemään useampia toistoja. Siinä vaiheessa kuitenkin, kun Nana on hiffannut vihjesanan ja toivotun toiminnan yhteyden, ollaan jätetty namit pääasiassa sivuun ja harjoiteltu leikkihetkien varjossa käyttäen palkkiona lelua. Ainoana poikkeuksena on luoksetulo. Ulkoillessa lelu ei aina ole matkassa, mutta taskun pohjalla on yleensä aina nameja. Pidän luoksetuloa itse niin tärkeänä käskynä, että sen noudattamisesta rapsahtaa aina palkkio (toki vaihtelevasti nami, lelu tai joskus pelkkä kehu).
PS. Hampaat vaihtuvat nyt hurjaa vauhtia. Etuhampaita harvahampaalla on suussa tällä hetkellä vain muutama. Kulmahampaat ei vielä heilu, mutta poskesta puskee esiin uusia poskihampaita.
8. lokakuuta 2010
Eläinlääkärissä osa 2
Käytiin tänään lääkärissä ton Nanan pitkittyneen yskän vuoksi. Röhimistä ja nuhaahan on kestänyt jo liki kolme viikkoa. Antibiootteja ollaan syöty kaksi viikkoa ilman sen suurempaa vaikutusta. Itse oon nukkunut tällä viikolla tosi huonosti, kun oon ollut niin huolissani. Mielessä on pyörinyt nukkumaan mennessä pahimmat mahdolliset sydänviat, keuhkokuumeet ja rakennevirheet... yritä nyt sitten siinä saada unta.
Tänään siis kuunneltiin erityisen tarkkaan keuhkot ja sydän, jotka kummatkin kaikeksi onneksi kuulostivat täysin normaaleilta. Lisäksi keuhkot kuvattiin eikä kuvissakaan näkynyt mitään poikkeavaa keuhkojen eikä sydämen osalta. Kivi vierähti pois mun sydämeltä! Nanalta otettiin myös verinäyte, josta ilmeni, että valkosolut ovat koholla, mikä viittaisi bakteeritulehdukseen ylemmissä hengitysteissä, kun keuhkot ovat puhtaat. Lämpöä ei ollut. Antibiootti vaihdettiin nyt toiseen, jota pitäisi popsia seuraavat kaksi viikkoa. Toisaalta jos viikon sisällä ei ala näkyä selvää muutosta parempaan, niin sit täytyy kyl varmaan olla taas yhteydessä lääkäriin.
Mutta ei meillä nyt vain kurjia uutisia ole. Nana kasvaa flunssasta huolimatta normaalia vauhtia, tänään (Nana 18 vko) pikkuneiti painaa tasan 4,0 kg. Etuhampaat heiluu myös ja poskesta pukkaa uutta poskihammasta. Kohta taitaa meillä olla yksi harvahammas tässä talossa.
Tänään siis kuunneltiin erityisen tarkkaan keuhkot ja sydän, jotka kummatkin kaikeksi onneksi kuulostivat täysin normaaleilta. Lisäksi keuhkot kuvattiin eikä kuvissakaan näkynyt mitään poikkeavaa keuhkojen eikä sydämen osalta. Kivi vierähti pois mun sydämeltä! Nanalta otettiin myös verinäyte, josta ilmeni, että valkosolut ovat koholla, mikä viittaisi bakteeritulehdukseen ylemmissä hengitysteissä, kun keuhkot ovat puhtaat. Lämpöä ei ollut. Antibiootti vaihdettiin nyt toiseen, jota pitäisi popsia seuraavat kaksi viikkoa. Toisaalta jos viikon sisällä ei ala näkyä selvää muutosta parempaan, niin sit täytyy kyl varmaan olla taas yhteydessä lääkäriin.
Mutta ei meillä nyt vain kurjia uutisia ole. Nana kasvaa flunssasta huolimatta normaalia vauhtia, tänään (Nana 18 vko) pikkuneiti painaa tasan 4,0 kg. Etuhampaat heiluu myös ja poskesta pukkaa uutta poskihammasta. Kohta taitaa meillä olla yksi harvahammas tässä talossa.
5. lokakuuta 2010
Nana 4kk!
Prinsessamme on tänään tasan 4 kuukautta vanha!
Nanan painosta ja säkäkorkeudesta tällä hetkellä ei ole mitään hajua. Meillä kotona ei ole vaakaa ja tavallisesti ollaankin punnittu Nanaa mun vanhempien luona samalla, kun ollaan käyty siellä leikkimässä Mantan kanssa. Sattuneesta syystä (perkeleen flunssa) ei vain olla päästy viime aikoina leikkimään. Viimeksihän punnittiin Nana puolitoista viikkoa sitten lääkärissä ja silloin kiloja oli 3,4. Joskus voisi ottaa mittanauhankin kouraan ja koittaa mitata säkäkorkeutta, jos saisi pikkuketun pysymään paikallaan...
Nana osaa: ei, tänne, istu, maahan, paikka. Paikallaan ei tosin malta kovin kauan olla, just ja just sen verran, että ehdin käydä toisessa huoneessa ja palata koiran luokse palkitsemaan sen.
Nanaa jännittää: aikaisemminhan Nanaa jännitti koirapuistossa haukkuvat isot koirat, kun käveltiin ohi. Nyt haukku jännittää enää pilkkopimeällä, eikä aina silloinkaan. Uutena jännäilyn kohteena on lastenvaunut. En ymmärrä, mistä Nana on keksinyt niiden olevan niin arvaamattomia. Koskaan ei ole sattunut mitään ikävää lastenvaunujen läheisyydessä. Ollaan alettu totuttaa Nanaa vaunuihin samalla kikalla kuin autoihin. Eli palkitsemalla namilla aina, kun lastenrattaat menevät ohitse. Jos Nana yhdistäisi lastenvaunutkin jatkossa kivaan namiin...
Nana rakastaa: juuri nyt tihutöiden tekemistä... Pikkuisen alkaa olla koira (ja omistaja) turhautunut pelkästään sisällä kököttelyyn, kun ulkona olisi ihana sää kävellä pitempiäkin kävelylenkkejä. Multien levittäminen pitkin lattioita ja kenkien seassa puuhastelu vaikuttavat viihdyttävän Nanaa kovasti.
Nanan flunssa: Alan olla suhteellisen vakuuttunut, että Nanan flunssa on kennelyskää. Antibiootteja ollaan syöty nyt 10 päivää ja köhä vain jatkuu. Viime yönä tosin Nana yskäisi vain muutaman kerran eikä saanut pitkiä yskäkohtauksia, joita on aikaisemmin flunssan aikana ollut. Nyt päivällä on kuitenkin köhittänyt saman verran kuin aikaisemminkin. Alkaa oma kärsivällisyys loppumaan ja tosi turhautunut olo, kun pikkuista ei voi taikaiskusta parantaa.
2. lokakuuta 2010
Neiti Köhä
Nana on saanut uuden lempinimen - Köhä. Flunssa siis sen kun jatkuu. Kun nenän vuotaminen alkuviikosta loppui, tuli tilalle rohiseva yskä. Torstaina soitin eläinlääkäriin ja Nanaa hoitanut eläinlääkäri oli sitä mieltä, että antibioottikuuria jatketaan vielä toinen viikko ja lisänä limaa irrottavaa yskänlääkettä ja höyryhengitystä. Luonnollisesti myös tehosterokotteet siirtyvät edelleen viikolla. No, nyt parin päivän aikana lima on vihdoin liikkunut ihan ylös asti. Toivoisin sen olevan merkki siitä, että limasta ja sen myötä flunssasta päästäisiin vihdoin ja viimein eroon. En kuitenkaan uskalla toivoa, kun tuntuu siltä, että aina kun olen näkevinäni tervehtymisen merkkejä, niin flunssa vain jatkuu ja jatkuu. :(
Kurjinta on se, ettei itse oikein voi tehdä mitään muuta kuin odottaa. Ulkoilut on edelleen minimissä, mikä harmittaa, koska viime päivinä on ollut aivan mielettömän ihanat ilmat. Jotenkin tosi tylsää, että suunnitelmissa olisi puuhata kaikkea kivaa Nanan kanssa, mutta flunssa pilaa ne suunnitelmat tehokkaasti. Tai pilaa ja pilaa, mutta siirtää niitä eteenpäin. Ulkoahan Nana ei tulisi millään sisälle ja iltaisin vetää älytöntä rallia kämppää ympäri, kun on niin paljon energiaa purettavana.
Nanalla on uusi tyyli tuijotella ikkunasta ulos sohvan selkänojan päällä löhöillen. Ikkuna on nykyään täynnä kirsun ja nuolaisun jälkiä. Nana on vähän pessyt ikkunoita...
Kuvissa Nanalla ikää 16vko 5pv
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)