Mysi 8 kuukautta

Mysillä tuli viikonloppuna ikää mittariin jo 8 kuukautta! Mihin tämä aika kuluu? Mysi ei juurikaan ole kasvanut kuukauden takaisista mitoista. Tuoretta 8kk-kuvaa Mysistä ei vielä ole, koska vietin viime viikonlopun koirien yksinhuoltajana, mutta tarkoitus olisi yrittää ensi viikonloppuna napata uusi rakennekuva pikkumustasta.

Ollaan harjoiteltu kotioloissa paikallaoloa ja kotona se jo alkaa luonnistuakin, mutta muussa ympäristössä maltti ei vielä oikein riitä kuin tositosi lyhyisiin paikallaan oloihin. Lisäksi ollaan treenailtu pieniä temppuja neidin kanssa. Mysi oppii tosi nopeasti uusia asioita. Itsensä ympäri kierähtämisen hiffasi kahden toiston jälkeen ja käsiapua pystyin alkaa häivyttämään melkein samantien. Mysi on myös kova tyttö tarjoamaan osaamiaan temppuja, kun tiedossa on palkaksi namia. Mysin kanssa on kiva opetella uutta, kun palkaksi sille kelpaa sekä nami että lelu. Uusia temppuja opetellessa nami kelpaa vallan mainiosta, mutta agilitykentällä Mysi tuntuu palkkautuvan paremmin lelusta ja riehumisesta.

 

Namipalkkaa on käytetty myös ohitustilanteiden harjoittelussa. Ollaan sinnikkäästi nämä kuukaudet treenattu autojen, pyöräilijöiden, lenkkeilijöiden etc. ohitusta vastaehdollistamalla ja viime aikoina on alkanut vihdoin tuntua siltä, että Mysin kanssa on mahdollista lenkkeillä myös kadunviertä kulkien olematta itse lenkin lopussa hermoraunio. Edelleen se joissain tapauksissa menettää malttinsa ja lähtisi ajamaan autoa/pyörää takaa, mutta on myös alkanut lopettaa toiminnan kiellosta. Valtaosa ohituksista menee kuitenkin mallikkaasti, kun itsekin olen riittävän skarppina. Tällöin Mysi katsoo rauhassa ohi ajavaa autoa tai pyöräilijää ja kipittää sitten ottamaan kontaktin muhun ja hakemaan namin palkaksi. Lenkkeily tuntuu huomattavasti mukavammalta, kun myös Mysi ymmärtää, mitä odotan siltä ohitustilanteissa. :)

 

Agilitya ollaan treenailtu edelleen joka toinen viikko ryhmässä. Lisäksi Mysi on päässyt treenittömillä viikoilla tekemään parin minuutin treenipätkän Nanan treenien päätteeksi. Ja ei voi muuta sanoa kuin wau, on tuo kakara aika makee! Ja se on yllättävän taitava ja lukee paremmin ohjausta kuin osasin kuvitellakaan. Tällä viikolla meillä oli treeneissä teemana pakkovalssi ja sanoinkin kouluttajalle, että meiltä ei pakkovalssi varmaan vielä taitu ja tehdään jotain helpompaa. Kouluttajan rohkaisemana kuitenkin kokeiltiin ja Mysi yllätti mut täysin tulemalla jo ensi yrittämällä ohjaukseen ihan oikein. Tehtiin muutamia toistoja kummallekin kädelle, Mysi kääntyi hyvin. Alla olevan A-harjoituksen mukaisia kolmen esteen pätkiä onnistuttiin tekemään hyvin. Pakkovalssi tehtiin siis molemmissa pätkissä (mustat ja punaiset numerot) 2. esteellä. Treenien päätteeksi tehtiin kolme toistoa eteenmenoa (2 kertaa kaksi hyppyä eteenpäin ja 3.kerta 3 hyppyä). Mysi irtosi hyvin palkalle hyppyjen taakse eikä jäänyt katsomaan taaksepäin mua, vaikka itse jäin seisomaan ekan esteen taakse. Rimat olivat n. 5 cm korkeudella.

 

Tiistaina Mysi pääsi tekemään Nanan harkkojen päätteeksi superlyhyen treenin, vain pari toistoa kumpaakin B-harjoitusta. Treenattiin siis takaakierron kautta putkeen menoa (mustat numerot) ja huomasin, että tuun kyllä olemaan niin pulassa tuon koiran ja oman vauhtini kanssa... Mysi pinkoo sellaista vauhtia, että omat jalat ei kyllä millään tule tikkaamaan samaa vauhtia, joten irtoamisen kanssa on tehtävä töitä. Lisäksi treenattiin vähän sylkkäriä (punaiset numerot, sylkkäri 2. esteellä). Mysi tuli jälleen tosi hyvin ohjaukseen. Lienee ollut jotain hyötyä muoviämpäreiden ympäri pyörittelystä kotipihalla. ;)

 

Mysi on kyllä liikkis, kuinka innoissaan se on treenihallista. Halliin päästyään alkaa kova haukkukomennus ja pomppiminen häkkialueen ja treenikentän välistä sermiä vasten, kun pitäisi päästä leikkikentälle! Mysi myös livahtaa treenikentän puolelle samantien, jos sermissä on aukko ja jos ei ole hihnassa, niin bongaa putken, johon pinkoo. Meillä on treenileluna turkisreuhka, josta Mysi vallan hullaantuu.

Treenimerkintä

Taas näitä treenilöpinöitä, lähinnä itselle muistiin kirjoittamista varten...

 

Mysi

 

Maanantaina oli Mysin treenit. Vahvistettiin suoraa putkea, koska jostain syystä halliin siirtymisen jälkeen putki on kai ollut jotenkin jännittävämpi (onko pimeämpi?), koska putkelta, siis suoraltakin, on tullut kieltoja. No, tällä kertaa ei ollut putkessa mitään ongelmaa, vaan Mysi sujahti sinne kuin pikkuinen raketti. Tehtiin ekalla kierroksella niin, että kouluttaja oli avustamassa palkkaamisessa putken ulostulolla (veti lelua narussa). Mysi meni putkeen, mutta ei sellaisella vauhdilla kuin yleensä. Kouluttaja oli kouluttamassa ryhmää ensimmäistä kertaa eli oli Mysille taas aivan uusi tuttavuus. Toisella kierroksella putki sujui sillä pikkukiiturin vauhdilla, johon olen tottunut, kun palkkasin itse heittämällä lelun. Mysi alkoi myös hakea itse putkea kohti, ennen kuin ehdin antaa käskyn. Pieni kiltti musta kuitenkin odotti käskyä ennen kuin sujahti sinne. Lisäksi tehtiin takaakiertoja ja valsseja siivekkeillä. Mysi sai kehuja, kuinka taitavasti se seuraa ohjausta, "tietää tasan tarkkaan, mitä kuuluu tehdä", vauhdista, linjoista ja pienistä käännöksistä. Minä puolestani sain kovasti vinkkejä, kuinka ohjata Mysiä vielä selkeämmin, ettei mene pikkuraketti hukkaan mun käsissä.

 

Mysi pääsi tekemään pari kertaa putkea myös tiistaina, kun Nanan treenien päätteeksi alkaa kentällä seuran vapaaharkkavuoro. Vahvistin ensin suoraa putkea, vähitellen sitä pikkuisen kääntäen pienelle mutkalle. Mysi meni putkeen jo ennen kuin mitään ehdin edes hihkaisemaan eikä putkessa tuntunut taaskaan olevan mitään hämminkiä. Näin ollen siis kokeiltiin myös ihan kunnon U-mutkalla olevaa putkea. Putki oli myös väriltään tummempi, ei kuitenkaan musta. Mutta mitä vielä, pikkumusta juoksi putkeen useamman kerran vauhdilla. Loppuun tehtiin kahden putken mittainen treeni. Mysi meni hienosti toiseen putkeen, eikä tullut putken ohi mun perässä. Putkitreenin lisäksi Mysi harjoitteli taas vähän ohjauskuvioita siivekkeillä, lähinnä takaakiertoon irtoamista n. metrin päässä siivekkeestä.

Nana

 

 

Nanan treeneihin kouluttaja oli suunnitellut tosi kivan radan. Sopivasti kinkkisiä kohtia, mutta pääsi silti myös painelemaan täydellä vauhdilla. Rataan tutustuessa meinasi kyllä iskeä epätoivo, koska radalla oli useampia sellaisia kohtia, joiden uskoin olevan meille liian hankalia.

 

Eka hankaluus tuli jo esteellä 3, koska Nana ei malta pysyä lähdössä niin kauan, että olisin päässyt asemiin 3.hypyn taakse. Mietin muutenkin pitkään, kuinka kohdan ohjaisin. Lopulta päädyin liikkuvaan pakkovalssiin ja valssasin 3.hypyn ja muurin väliin. Muutaman hinkkauksen jälkeen saatiin sujumaan pätkä hyvin.

 

Hyppyjen 6 ja 7 väliin tein persjätön, tämä keskipätkä radasta oli kiva, kun vauhti pääsi kasvamaan hyvin. Nana kääntyi putkelta (5) ihan oikeaan suuntaan. Seuraava haaste olikin kepeille vienti. Näin tiukka umpikulma on meille vielä ihan hirveän hankala, tai niin uskoin. No, ekalla viennillä menikin kakkoskeppiväliin. Kouluttaja sanoi mun kuitenkin peittäneen Nanalta ensimmäiset kepit, jolloin se joutuin vähän arpomaan aloitusta, eikä enää taittunutkaan ensimmäiseen väliin. Kun itse maltoin (taas kerran) pysyä etäämmällä kepeistä, niin että en peittänyt ensimmäisiä keppejä Nanalta, Nana hakikin kepit tosi upeasti. Vähän autoin vastakädellä vetämällä itseäni kohti keppien sisäänmenon kohdalla.

 

Pimeitä putkikulmia ei olla juurikaan tehty ja muistaakseni vain kerran aikaisemmin tällaista putkea, kuin 12.putki. No, ilmeisesti se kerta on riittänyt, koska Nana lähti hyvin määrätietoisesti hakemaan putken suuta, itse siis lähetin mutkan kohdalta ja jäin itse putken takapuolelle. Vastakädellä vähän vedin putken suuaukon kohdalla ja hyvin Nana löysi tiensä putkeen. Hieno pieni!

 

Putkella ja A-esteellä epäilin tulevan erotteluvirheitä, lähinnä A-esteelle mentäessä. Putkeen (15) Nana menikin ilman ongelmia, itselläni tosin oli vähän kiireä ehtiä mukaan, niin että kerkesin omalla rintamasuunnalla ohjata selvästi putkeen. Yllättäen jouduttiinkin radalla hinkkaamaan kaikkein eniten takaakiertoa hypyllä (17). Tämäkin johtui lähinnä siitä, että itse ohjasin takaakierron hutiloiden, koska luotan niin kovasti Nanan takaakiertoihin. Käännyin siis useamman kerran takaakierrolta jo jatkamaan matkaan, jolloin Nana hyppäsikin hypyn oikein päin, ei takaakiertona. Kun oikein kunnolla keskityin, enkä mihinkään hätäillyt, niin Nana lähtikin lopulta hyvin takaakiertoon. Tässä taas huomaa, että vaikka kuinka jokin asia olisi varma, niin hutilointiin ohjauksen suhteen ei silti ole varaa. Nana tulee herkästi ohjaukseen mukaan, jolloin jos oma rintamasuuntani kääntyy liian aikaisin, on se Nanalle voimakkaampi ohjaussignaali kuin suullinen käsky. Yllättäen A-esteellä ei mitään ongelmia ollutkaan sen ja putken erottamisen suhteen, vaan Nana lähti kiipeämään joka kerta esteelle eikä kertaakaan sujahtanut putkeen.

 

Nanan motivaatio oli ihan mieletön. Se teki töitä todella intensiivisesti ja paras palkka sillä tuntui olevan, kun itse palkkaussession jälkeen jatkettiin rataa. Nana tuntuu kulkevan paljon paremmin hallissa kuin ulkokentillä, en tiedä onko se kiinni alustasta vai mistä. Jostain syystä myös mulle oman liikkeen rytmittäminen tuntuu helpommalta hallissa treenatessa.

 

Hahaa, loppukevennykseksi (jos joku tänne asti luki) on pakko kertoa pieni hassu kommellus eilisistä treeneistä blondin osalta. Lähetin siis Nanaa putkelle (18) pimeästä putkikulmasta. Neiti niin kovin pätevänä lähti hakemaan, mutta löysikin ennen putken suuta kolosen putken ja putkenpainon välistä. Pieni liikkis yritti muutaman kerran päätään tunkea siitä välistä, kunnes hölmistyneenä jäi katsomaan mua kuin sanoen "mami en mahdu tänne". Hiukkasen nauratti, kun toinen niin pätevänä kovasti yritti. No, oikea putken suu löytyi uudestaan lähettämällä ja matka pääsi jatkumaan. Oli kyllä naurussa pitelemistä mulla ja kouluttajalla! :D

Pelastuskoiratoimintaan tutustumassa

Eilen päästiin tutustumaan taas meille aivan uuteen lajiin, kun suuntasin auton nokan kohti Herttoniemessä sijaitsevaa HEPEKO:n rauniorataa. Päivä kului sukkelasti auringon paisteessa ja oli mielenkiintoista seurata sekä oman että muiden koirien työskentelyä. Rauniotyöskentelyyn meitä oli ohjeistamassa Jenni Korhonen, kiitokset hänelle erityisesti superista iltapäivästä. Kiitokset myös Etelä-Suomen Shelteille tutustumispäivän järjestämisestä. Hieman täytyy hehkuttaa, kuinka huippu alueellinen yhdistys meillä shelteissä on, paljon monenlaista erilaista toimintaa on järjestetty viime vuosina!

 

Päivä alkoi teoriaosuudella, jossa Jenni kertoi pelastuskoiratoiminnasta yleistietoa. Tämän jälkeen päästiin seuraamaan Jennin oman bordercollien, jolle rauniot ovat tätä nykyä pääharrastuslaji, työskentelyä raunioilla. Oli mielenkiintoista seurata, kuinka tarkkaa ja itsenäistä työtä koira teki. Tämän jälkeen päästiin kokeilemaan etsintää omien koirien kanssa ja kyykkimään maalimiehiksi muiden koirille. Kaikki mukana olleet viisi shelttiä vaikuttivat omaavansa edellytyksiä myös tähän lajiin.

 

Mulla oli molemmat koirat mukana, mutta valitsin lopulta Nanan kokeilemaan raunioetsintää. Nana tykkää hirmuisesti kaikesta nenätyöskentelystä. Se tykkää nuuskutella lenkeillä tarkasti tienvierustat ja metsässä jää välillä hurjan pitkän matkan päähän, kun on niin uppoutuneena hajujen maailmaan. Nanalle joku nenänkäyttöä vaativa laji olisi varmasti mieluinen, kun jostain itse vain taikoisi lisää vapaa-aikaa harrastamiseen. Jenni suositteli tätä lajia lämpimästi kaikille koirille, sillä se on koiran itseluottamusta kasvattavaa. Tarkoituksenahan on, että koira tekisi itse työn ja ihmisen työ on lähinnä pitää huolta, että kaikki alueet tulevat varmasti etsityiksi ja palkata koira.

 

Ensimmäiset haut tehtiin helpommassa kalliomaastossa. Nana jäi ensimmäisessä etsinnässä aikalailla mun lähelle eikä oikein irronnut. Toisessa irtosikin jo paljon paremmin. Jäin itse seisoskelemaan siihen kohtaan, josta koiran lähetin etsimään, kun ekalla kerralla mun itseni tarvitsi liikkua myös maalimiehen suuntaan, jotta Nana lähti etsimään. Näiden etsintöjen jälkeen vein Nanan lepäämään autoon, josta sainkin jonkin ajan kuluttua hakea oikein into piukeena hihnassa vetävän koiran.

 

Toiset etsinnät tehtiin raunioradan puolella. Ensimmäinen haku oli helpompi, mutta viimeisen maalimiehen etsintään lisättiin uutena vieras alusta, kun maalimies oli piilossa tiilikasan keskellä olevan rojun seassa. Nana kävi ottamassa muutaman askeleen tiilien päällä, mutta ei edennyt niiden yli pidemmälle, vaan lähti itsenäisesti etsimään toista reittiä maalimiehen luo. Kellallaan olevaa betoniseinää pitkin löytyi lopulta reitti maalimiehen luokse. Oli kiva seurata Nanan työskentelyä, ja kuinka itsenäisyys työskentelyssä lisääntyi selvästi ensimmäisen ja viimeisen etsinnän välillä.

 

Etsintätreenien päätteeksi saimme tutustua rauniorataan, sen erilaisiin alustoihin ja esteisiin, omien koirien kanssa. Nanalla ei tuntunut olevan ongelmia vieraiden alustojen kanssa, näin etukäteen aavistelinkin. Pentuna se lyhyen aikaa arasteli liukasta rappukäytävää, mutta vaihe meni nopeasti ohi ja muita epävarmuuksia alustojen suhteen ei ole ollut. Lopuksi pääsi myös Mysi tutustumaan rauniorataan. Niin ikään se häntä tötteröllä mennä touhotti tiili- ja rengaskasojen ja puu- ja betonilavojen ja hieman keikkuvan roskiksen kannen yli. Oman haasteensa toki esimerkiksi isojen autojen renkaiden seassa kulkemiseen toi pieni koko, mutta näppärästi neiti puikkelehti. Toki molemmat koirat tarvitsivat hieman mun tukea uusille alustoille kulkiessaan, käytöksessä oli vähän sellaista tervettä epävarmuutta, ettei juosta suin päin surmanloukkoon. Epävarmuus katosi kuitenkin nopeasti. Mysistäkin uumoilin, ettei rauniot sitä hätkäytä, kun melko rämäpäänä se painelee metsässäkin ties millaisten risukasojen, kivilouhikkojen ja mättäiden läpi.

Metsäretkillä

Me lenkkeillään päivittäin kodin lähimetsiköissä, mutta hurjan harvoin tulee raahattua kameraa mukaan päivittäisille metsälenkeille. Nyt kuitenkin kuvia senkin edestä parilta metsäretkeltä. Erityisesti Mysin kanssa on tärkeää, että on paikka, jossa koiran voi päästää huoletta juoksemaan irrallaan. Pieni energiapakkaus saa päästää suurimmat höyryt pihalla riekkumalla metsässä, minkä jälkeen hihnassa kulkeminenkin on siedettävämpää, ihmiselle siis. Mysiä itseään hihna ei haittaa, se antaa nätisti ottaa itsensä kiinni, mutta itsellä meinaa mennä välillä hermo pennun hihnakäytökseen. Kahden metrin talutin ei riitä mihinkään ja Mysi kulkee edellä kuin mikäkin hinaaja. Nanakin nauttii metsälenkeistä ja metsän tuoksujen nuuskuttelusta ja hurjista takaa-ajoleikeistä Mysin kanssa. Koirat alkavat olla yhtä nopeita, ellei Mysi jopa pikkuisen nopeampi, juoksijoita. Tai sitten Nana säästelee itseään paremmin. Mysi tekee kaiken suurella innolla ja koko sydämestään, yhtään mitään säästelemättä.

 

Nämä kuvat ovat melkein kuukauden takaa. Mysi on näissä 6,5 kuukautta vanha.

 

 

Seuraavat kuvat ovat syyskuun viimeisiltä päiviltä. Mysi on näissä kuvissa 7 kuukautta vanha.



 

Aikamoisen tuuheaa puuhkaa Mysi tuntuu päällensä kasvattavan. Nana puolestaan näyttää karvanlähdön jälkeen aika hassulta, karvaa kun ei lähde kauluksesta samalla tavalla kuin keskiruumiista ja takaosasta. Saisi neiti kasvattaa jo upeat pitkät pöksykarvansa takaisin. Kävimme eilen muuten Mysin kanssa Mustissa&Mirrissä tarkoituksena sovittaa neidille talvitakkia, mutta suunnittelemastani takista ei ollut sopivia kokoja jäljellä. Pikkusintti pääsi kuitenkin vaa'alle. Painoa hurjat 4 kg. Kasvaisit vielä vähän, pikkumusta!

Mysi ekaa kertaa hallissa

Johan tässä ehdittiinkin pari viimeistä viikkoa palella iltaisin ulkotreeneissä, kun kunnollinen koiraharrastaja kyllä muisti pakata treenireppuun mukaan takit koirille, mutta omat sormikkaat unohtuivat kotiin. Eilen kuitenkin siirryttiin treenaamaan sisähalliin, kun hallikausi alkoi.

 

Me treenataan hallikausi Vuokkoset-areenalla, joka on suhteellisen iso koiraurheiluhalli (sisältää viisi treenikenttää), joten hälyä, melua ja häiriötä riittää. Mysi ei ollut käynyt ennen eilistä aiemmin koiraurheiluhallissa ja pikkuisen mietin, mitähän neiti tuumaa kaikesta siitä hälinästä ja kaikuvista äänistä. Mysi reagoi lopulta aikalailla niin kuin olin arvellutkin. Se sähläsi tyypilliseen tapaansa häntä heiluen ja oli menossa tervehtimään jokaista. Hetken sählättyään se alkoi tarkkailla enemmän ympäristöä, jolloin häntä laski alas ja se hakeutui mun jalkojen juureen ihmettelemään uutta ympäristöä. Mysi istui siinä jalkojeni vieressä pari minuuttia katsellen, kun se tuumasi, ettei tämä nyt niin jännä juttu ollutkaan ja mysimäinen touhottaminen jatkui ja häntä alkoi taas huiskia ylhäällä. Reipas pieni!

 

Samanlainen kentän laidalla huutaja tuo kyllä vaikuttaisi olevan kuin Nanakin. Häkissä neiti vinkui, jos mami kehtasi olla niin julma, että jätti pikkumustan sinne tylsistymään. Pariin kertaan haukahtikin protestiksi. Melko pitkään jaksoi vinkua, ennen kuin rauhoittui odottelemaan, ja draamakuningattaren tyyliin vinkuminen alkoi heti, kun Mysi huomasi mun katsovan häkkiä kohden. Häkin ulkopuolella kentän laidalla odottelu olikin vuorostaan kurkku suorana kiljumista, kun pikkuneidin mielestä lienee kohtuutonta se, että joku muukin saa treenata. Tosi kiva. Kävimmekin useampaan kertaan pienellä happihyppelyllä rauhoittumassa hallin ulkopuolella.

 

Mitään uutta ei varsinaisesti eilen treenattu, vaan keskityttiin leikkimiseen ja pieneen treenailuun uudessa ympäristössä. Mysi leikki reippaasti, ihan yhtä kiihkeästi kuin muuallakin. Leikin lisäksi treenattiin siivekkeiden kiertelyä eri tavoin, välillä putkeen sujahtaen. Pieni turbomoottori taisi herättää ihastusta kouluttajassa jonkin verran. Mutta kyllähän se onkin superhieno pieni!