Päätin jättää viime viikon treenit Nanan kanssa väliin, koska epäilin sijaistoiminnoista agilitykentällä neidin olevan taas jonkin verran jumissa, ja sopivasti samalle illalle oli myös eräs palaverin tynkä kaveriporukalla. Viime torstaina Anna-Kaisa sitten kävi meillä kotona Nanaa hieromassa. Edellisestä hieronnasta olikin aikaa jo melkein kolme kuukautta ja oikeassa olin, Nanalla oli lantiossa jonkin verran jumitusta. Ei kuitenkaan mitään, jota ei olisi hieronnalla saatu auki, joten ihan järkkyjumiin selkä ei onneksi ollut päässyt.
Maanantaina oltiin taas treeneissä. Meille tekee kyllä tosi hyvää välillä tällaiset lyhyetkin tauot (ei pariin viikkoon agilitya), koska pikkusheltti on silloin taas niin säpäkkänä tekemässä töitä. Mistään sijaistoiminnoista ei ollut tietoakaan. Meillä oli oman seuran kouluttaja ja tosi helppo putkista ja hypyistä koostuva rata. Tarkoituksena oli vaan mennä niin lujaa kuin jaloista lähtee. Me tehtiin kaksi lyhyttä treeniä, jotta vauhti ei päässyt laskemaan lainkaan. Pikkukettu meni sellaista vauhtia, että sain oikeasti pinkoa niin lujaa kuin kintuillani vaan pääsin. Paljon neiti sai kehuja vauhdistaan ja tappomeiningistä, minäkin vähän hyvistä putkiin lähetyksistä.
Koska meitä ryhmäläisiä oli vain osa paikalla ja treenin teemakin sellainen, ettei pitkästä treenistä oikein ollut hyötyä, jäi meille aikaa vielä vapaatreenata keppejä ja keinua ryhmän treeniajan puitteissa. Saatiin hyviä keppisuorituksia osana lyhyttä rataa, tosin keppikulmat oli suoria. Persjätöllä vienti kepeille oli vielä liian hankala. Keinua Nana sai taas alkuun paukuttaa itse tassuilla pari kertaa alas (keinun nouseva pää siis siivekkeen päällä tuettuna, jotta keinu pysyy vaakasuorassa). Sitten tehtiin keinua kokonaisena suorituksena namipalkalla. Ahne pieni shelttiläinen ei arastellut taas keinua ollenkaan, vaan olisi kiivennyt sinne ihan itse mielellään jo ennen kuin ehdin antaa käskyn.
Oikein hyvä mieli jäi treenistä. :)
Ainiin, hyvää ystävänpäivää meidän kaikille koiratuttaville!
