29. toukokuuta 2011

Agilityn alkeiskurssi, 4. harkat

Neljäs treenikerta takana... vettä tuli ripotellen eli ei meidän kummankaan lempisää, mutta ihan kivasti meni silti. Uutena esteenä otettiin rengas ja sitten harjoiteltiin takaakiertoa hypyllä. Lopuksi treenattiin taas pikkuisen puomia/kontaktia esteellä. Nana lähti pariin kertaa taas huitelemaan omille teilleen kentällä, mutta tuli kuitenkin takaisin, kun hetken juoksuttelin sitä perässäni. Seikkailullaan haki myös itsenäisesti putkeen eli en voinut ihan hirveästi hermostua! ;)


1.Rengas

Huomasi taas selkeästi, että nyt tehdään uutta estettä. Nana oli huomattavasti epävarmempi tekemisestään kuin tutuilla esteillä. Reippaasti kuitenkin hyppi renkaan läpi ja saatiin ihan hyviä suorituksia. Jätettiin rengas hautumaan...


2. Takaakierto hypyllä

Tehtiin lyhyttä kahden hypyn radan pätkää. Toka aika hypättiin takaakierron kautta. Me ollaan treenattu takaakiertoa kotona joka päivä ja ollaan saatu kasvatettua jonkin verran lähetysmatkaa. Ollaan saatu lisättyä myös itsenäisyyttä liikkeeseen. Saatiin tehtyä tosi hyviäkin suorituksia, mutta pari suoritusta sössin omalla huonolla ohjauksella. Nana luki taas niin herkästi mun vartalon ohjausta ja rintamasuuntaa... sitten kun itse oon jotenkin vinossa tai liian suorassa tai ohjaan muuten vain päin persettä, niin Nana myös menee väärin eikä osaa pelkän käskysanan turvin suorittaa estettä oikein, kun mun vartalo ja heiluminen kertoo ihan muuta. Oon niin tauno ja pitäisi yrittää kiinnittää niin paljon enemmän huomiota omaan ohjaamiseen! Mutta tosi hyvä fiilis jäi. Silloin kun mäkin osasin ohjata, niin Nana meni mahtavasti ja takaakierrot oli tosi onnistuneita suurin osa.


3. Kontakti puomilla

Tehtiin kerran mielen muistutteluksi puomi talutettuna läpi ja Nana meni taas tosi vauhdilla. Se eka kokonainen suoritus oli myös ehkä makein kaikista. Nana pysähtyi myös kontaktille hienosti käskystä. Sit kun treenattiin pelkkää kontaktia, meinasi toinen takatassu tippua koko ajan sivulta alas ja mä kun tahdon, että Nana suorittaa kontaktit niin, että kumpikin takajalka on alastulolla... Treenikerran päätteeksi pyysinkin vielä, että voidaan tehdä pari suoritusta niin, että nostetaan hypyn siivekkeet alastulon laidoille niin, ettei tassu voi tippua sivulta. Saatiinkin hyviä ja oikeita suorituksia niin. Nana ymmärsi nyt hakeutua alastulolla kosketusalustalle vihjesanasta, kun viimeksihän neiti ei millään hiffannut kosketusalustaa yhdistettynä alastuloon. Eli selkeästi joka iltaisesta treenistä kosketusalustan ja kirjan kanssa on ollut hyötyä. :) Kiva huomata, että noista kotiläksyjen treenaamisista on hyötyä, kun välillä niiden teko tuntuu vähän puuduttavalta ja tappotylsältä. :D


Kotiin tultua tehtiin vielä kahta takaakiertoa putkeen kasikuviolla ja otettiin välissä valssi. Tähän astihan ollaan tehty vain yhtä takaakiertoa, mutta eipä lihapulla-ahmatti tosta hämääntynyt, kun tiedossa oli herkuista herkuinta palkkaa. Eli hienosti meni! :)

22. toukokuuta 2011

Agilityn alkeiskurssi, 3. harkat

Siis Nana on niin mielettömän makee, ettei mitään rajaa!! Eli siis takana ihan mahtiharkat! Nana hiffasi heti autosta päästyään, mihin on tultu. Ensin alkoi hillitön huulien lipominen ( =tämä on se mesta, missä saa ihania nameja) ja seuraavaksi neiti lähti vetemään hihna kireällä ja hirveällä vauhdilla esteille ( =jee, pääsee tekemään duunia ja herkuttelemaan). Häkkiin joutuessaan neitihän huusi kuin hyeena, kun niin paljon siistimpää olisi vain tehdä ja tutkia. Tosin Nana osaa onneksi myös rauhoittua häkissä, kun tietää, että kohta pääsee kuitenkin taas tekemään.

Nana on reipastunut hurjasti ekasta kerrasta ja silloin kouluttajille selittelinkin, että Nana tarvitsee sen kerran tai kaksi tutustuakseen eka uuteen ympäristöön ja tekemiseen ennen kuin syttyy. Nyt kouluttajiltakin sateli kehuja, kuinka reipas tyttö Nana onkaan. Hih, kyllä mä tyttöni tunnen! Nana sai kehuja kovasti myös siitä, kuinka taitavasti se lukee mun ohjausta ja on tosi motivoitunut ja innostunut työskentelemään mun kanssa. En keksi, voitaisiinko saada mitään parempaa palautetta tässä vaiheessa kurssia! :)

Tänään tehtiin uutena esteenä puomia, treenattiin takaakiertoa ja pientä parin esteen rataa, johon yhdistettiin ohjauskuvioista valssi.


1. Puomi

Nana kerran epäröi puomille kiipeämistä (tehtiin pentupuomia), mutta lähti namikäden perään sitten ennakkoluulottomasti. Kerran vilkaisi puomilta alaspäin, että mistäs tästä hypättäisiin, mutta jatkoi sitten namikäden seuraamista. Ja meni niin lujalla vauhdilla, että ohjaaja ja kouluttaja (piti hihnasta kiinni) sai melkein juosta mukana. Pari kertaa mentiin puomi läpi ja treenattiin vähän myös pysäyttämistä kontaktille. Nanahan hakee kontaktialustan tosi taitavasti maatasossa, mutta ei nyt oikein hiffannut alastulolla hakeutua alustalle. Saatiin kotiläksyksi treenata kontaktialustaa niin, että takajalat ovat etujalkoja korkeammalla. Uskoisin, että Nana hakee pian kontaktialustan myös alastulolla, kun vain jaksetaan vähän treenata tota alustaa peräpää koholla.


2. Takaakierto

Seuraavaksi tsekattiin viime kerran kotiläksyä, takaakiertoa. Ollaan treenattu liikettä vain kotona sisätiloissa ja mietin, osaisiko Nana liikkeen myös ulkona ja hypyn siivekkeellä... mut neiti meni kuin vanha tekijä. Vinkkiä saatiin lähinnä palkkaukseen, kuinka liikkeestä sen avulla saa itsenäisemmän. Uutena kotiläksynä tuli eteen lähettäminen.


3. Radan pätkä + valssi

Vikana sit tehtiin radan pätkää ja yhdistettiin siihen valssiharjoitus. Muuthan teki jo viimeksi lyhyttä rataa, mutta me vahvistettiin vielä silloin yksittäisiä esteitä, kun Nana oli ekalla kerralla niin stressaantunut. Nyt tehtiin mekin kahta hyppyä hyppysuoralla ja vikan hypyn jälkeen käännettiin koira valssilla toiseen suuntaan. Osa lähetti siitä vielä koiran putkeen, mutta me ei vielä. Itse halusin varmistaa, että saadaan varmoja ja onnistuneita suorituksia eikä edetä liian nopeasti, ettei mene liian vaikeaksi, vaikka Nana putkesta tykkääkin.

Mullahan ei ohjauskuviot ole aiemmin ollut yhtään hallussa, kun laji tosiaan on mullekin ihan uusi. Tietämättä oltiin kuitenkin treenattu valssia jo takaakiertoläksyssä koko viikko, kun olen vaihtanut ohjauskäden lähetettyäni koiran takaakierrolle ja ottaessani sen sit vastaan toisella kädellä. Samaa vinkkasivat nyt ohjaajat, että niin voi tehokkaasti treenata takaakiertoa ja valssia samanaikaisesti. :D

Meidän "ongelmahan" tässä oli lähinnä ohjaajan eli mun heiluminen ja valssaaminen liian aikaisin, jolloin Nana kääntyi pari kertaa mun vartalon ohjauksen mukana ennen tokaa hyppyä. Pitää vaan kiinnittää extra paljon huomiota omaan vartalonkäyttöön, kun Nana lukee jo nyt vartalon ohjausta niin herkästi. Oon kyl tosi iloinen ja ylpeä siitä, kuinka taitavasti Nana lukee myös vartalon ohjausta eikä mene vain sanallisen ohjauksen perusteella, mutta täytyy vain itse muistaa se ja yrittää muistaa kiinnittää huomiota siihen, kuinka itse heiluu, ettei koira joutuisi ristiriitaisen ohjauksen vuoksi kovin paljon arpomaan, mitä se akka nyt haluaa. :D Heh, osuu kyl pilkka nyt omaan nilkkaan, kun oon aina miettinyt esim. muiden blogipäivityksiä/tuskailuja lukiessani, että voiko se ohjaaminen nyt muka niin vaikeaa olla. Mut kyl se voi eikä se agiliitely ookaan pelkkää "vähän nyt juoksentelen tääl koiran kanssa"-puuhastelua! :D

16. toukokuuta 2011

Agilityn alkeiskurssi, 2. harkat

Oltiin eilen toisissa agiharkoissa ja Nana oli mahtava tyttö! Jatkettiin putkea ja hyppyä ja uusina esteinä otettiin muuri ja pussi. Nana teki tosi hyvällä fiiliksellä ja innostui vain lisää loppua kohden. Pieni epävarmuus neidistä ajoittain huokui, mutta treenattiin lyhyissä sarjoissa, joiden välissä Nana pääsi aina lepäämään häkkiin. Häkistä kun tytsyn haki, niin koko ajan veti vain kovempaa esteille eikä vilkuillutkaan muita kurssin koirakoita, vaikka ihan vierestä kuljettiin.

1. Putki ja hyppy

Osa koirakoista teki pientä kahden tai kolmen esteen sarjaakin jo, mutta he ovat tehneet putkea ja hyppyä jo ennen kurssia. Meille kun kaikki on vielä niin uutta ja Nana viimeksi paineistui hypyllä, niin päätettiin, ettei vielä lähdetä yhdistämään, vaan vahvistetaan yksittäisiä suorituksia. Tosi hienosti menikin ja nimenomaan näitä esteitä treenattiin niin, että tehtiin aina yhteensä noin kymmenkunta toistoa enintään ja sitten Nana pääsi hetkeksi häkkiin lepäämään ja sulattelemaan asiaa. Nana sai erityiskehuja, kuinka hyvällä vauhdilla se tulee putkesta. Hih, neidillä on kiire nameille. Palkattiin tälläkin kertaa nameilla, koska lelun kanssahan meillä on sitä ongelmaa, että Nana omii lelun ja lähtee haneen sen kanssa. Näin ei tarvitse munkaan paineistua siitä, kuinka saan koiran esteelle. Saatiin kyllä myös hyviä vinkkejä siihen, miten voitaisiin tota meidän leikkimisprobleemaa lähteä työstämään.

Tosi hienosti meni siis niin putki kuin hyppykin. Hyppy meni niin paljon paremmin kuin viimeksi ja Nana oli paljon varmempi ja luottavaisempi. Saatiin tehtyä paljon hyviä oikeita suorituksia, mutta vauhtia toki toivoisin lisää hyppyyn...


2. Muuri

Hetken mietin, mitenhän muuri tulee onnistumaan, kun hyppy oli viimeksi se hankalin juttu. Hienosti neiti kuitenkin meni namikupille muurin yli eikä yrittänyt lähteä kiertämään estettä tms.


3. Pussi

Pussikin hieman mua mietitytti, vaikka putki menikin viimeksi tosi hyvin. Turhaan kuitenkin taisin miettiä, neiti singahti pussiin heti luvan saatuaan, tosin pikkuisen nostettiin pussin helmaa, että ihan pimeään ei tarvinnut ensikertalaisen sukeltaa. Saatiin tehtyä hyviä suorituksia ja Nana meni tosi hyvällä vauhdilla myös pussin läpi.


Kaiken kaikkiaan oli tosi kivat treenit ja olin iloinen siitä, kuinka hyvällä mielellä Nana teki ja oli oikeasti motivoitunut tekemään!! Namipalkkaus on meille varmasti näin alkuun ainakin parempi, koska Nana on äärettömän ahne herkkujen suhteen ja toiseksi silloin mun ei pidä stressata, miten saan koiran takaisin esteelle sen retuuttaessa ja omiessa lelua toisella puolella kenttää. Kotiläksynä jatketaan kosketusalustan treenaamista (meidän kohdalla käskysanan yhdistämistä ja kosketusalustalle lähettämistä) ja uutena takaakiertoa.

9. toukokuuta 2011

Luontopolulla

Me kuljetaan useamman kerran viikossa, oikeastaan melkein päivittäin luontopolkulenkki, joka kulkee tässä lähellä. Se on sellainen mukava reilun tunnin mittainen lenkki, jonka ehtii hyvin kävellä ennen iltavuoroon menoa tai samantien aamuvuorosta kotiin tultua. Talvella saatiin kulkea usein ihan rauhassa, nyt kevään tullen vastaan on tullut enemmän lintubongareita ja muita luonnossa liikkujia. Nana saa kulkea yleensä aina vapaana, kun näkyvyys on kuitenkin sen verran hyvä, että ehdin kutsua neidin luokse, jos muita ihmisiä tai koiria tulee vastaan.

Kuvat on otettu perjantaina, kun kamera oli lenkillä messissä. Kuvista huomaa, kuinka lehdet on puhjenneet kolmessa päivässä, kuvissa kun lehdet ovat vasta silmuilla...




Tuolla luontopolun varrella on paljon katkenneita ohuita puita ja oksia. Polun sivusta osui silmään tarpeeksi ohut = matala oksa, mutta kuitenkin sen verran painava, että tukevasti pysyi paikalleen ja otettiinkin vähän hyppyharjoituksia. Nana teki hienosti ja keskittyi hienosti ja tehtiin tosi onnistuneita suorituksia. Neiti malttoi pitää pepunkin maassa niin pitkään, että annoin luvan/käskyn hypätä.

Nana kävi muuten tänään pesulla, kun jouduttiin peppupesulle joka tapauksessa. Mun on pitänyt pestä jo useamman viikon ajan Nana, kun turkki tuntuu niin likaiselta ja rasvaiselta. No nyt on puhdas tyttö! Ihan älytöntä, millainen luikku rotta rääpäle tuuhean turkin alta paljastuu, kun karva roikkuu märkänä kylkiä vasten. Koskaan uskoisi ensi näkemältä tuosta koirasta, kuinka pieni se oikeasti on.

8. toukokuuta 2011

Agilityn alkeiskurssi, 1. harkat

Tänään päästiin vihdoin treenaamaan ekaa kertaa esteitä! Alkeiskurssihan alkoi teoriakerralla, mutta nyt päästiin vihdoin tositoimiin! Tehtiin tänään putkea ja hyppyä.

1. Putki

Alkuunhan olin ihan varma, että Nana ei tod. suostu menemään putkeen ja saan itse ryömiä sen läpi ja houkutella koiraa tulemaan perässä. Pikkuisen epäröidenhän neiti sitä katseli, mutta meni kuitenkin läpi, kun lähetin koiran ihan putken suulta! Alkuun tehtiin putkea vedetyn lelun perässä, mutta koska Nana ei oikein syttynyt lelusta putkesta päästyään, niin otettiin sit myös namipalkalla. Tuli pikkuisen vipinää kinttuihin, kun herkkupeppu huomasi, että palkkakupissa odottaa nakkia! Käytännössähän tämän jälkeen Nanaa joutui pitelemään kiinni putken suulla, kun neiti olisi syöksynyt suinpäin putken läpi palkalle.

2. Hyppy

Hypyssä Nana paineistui selkeästi enemmän. Varmasti mun omalla jännityksellä oli suuri vaikutus. Luulen kuitenkin tytön stressanneen vähän myös häkissä oloa, vaikka ollaankin sitä harjoiteltu ja häkki on Nanasta ok. Lisäbonuksena sitten vielä varautuneisuus, joka tulee esiin uusissa tilanteissa ja asioissa. Nanahan on alkuun melko pidättyväinen ja varautunut uusissa tilanteissa. Kehujen ja kannustuksen kautta saatiin kuitenkin onnistuneita suorituksia. Lelustahan Nana ei hypyn yhteydessä innostunut edes sitä vähää, mitä putken kohdalla, mutta nakit kelpasivat edelleen. Onneksi on koirana shelttinarttu, jolle herkut kyl kelpaavat! :D Tosi jännittynythän Nana oli, ei yhtään oma itsensä ja kouluttajakin sanoi, että vaikuttaa ihan eri koiralta kuin testeissä. Varmasti paljon on vikaa mussa ja jatkossa pitää yrittää olla itse stressaamatta/jännittämättä ja innostaa ja kannustaa Nanaa enemmän tekemään ja tehdä myös itse innostuneesti ja iloisesti. :)

3. Kontaktien harjoitteleminen

Lopuksi katsottiin vielä jokaisen koirakon kohdalla, kuinka kontakteja lähdetään harjoittelemaan. Me lähdetään treenaamaan kosketusalustan kautta, vaikka tokihan varmasti jossain vaiheessa tulee olemaan haasteena kosketusalustan häivyttäminen kontakteista... Me ollaan treenattu aiemmin etutassujen nostoa korkean kirjan päälle ja Nana osasi yhdistää sen heti kosketusalustaan, kun samalla idealla toimivat, vaikka aiemmin ollaan treenattu korkealla alustalla litteän sijaan.


Näin niin kuin palkkausta ajatellen, vähän ongelmanahan meillä on se, että Nana mielellään lähtee huitelemaan lelun kanssa pidemmän matkan päähän. Siksi lelupalkan käyttöäkin joutuu miettiä, kun Nana tahtoisi omia lelun ja toisaalta se rakastaa takaa-ajoleikkejä ja viemällä lelun kauemmas, yrittää saada mut perään. Leluahan se ei haluaisi millään palauttaa = ongelma saada koira takaisin luokse. Tänäänkin pariin kertaan neitokainen lähti huitelemaan esteeltä ja kirmailemaan ympäri kenttää ja mä sit yritän pitää pään kylmänä ja olla hermostumatta, vaikka koira viilettää omia menojaan ja houkuttelut ja kutsut kaikuu kuuroille korville. Ärsyä! :(

Loppujen lopuksi kuitenkin jäi hyvä mieli ja Nanastakin huomasi, että tyttö rentoutui heti, kun päästiin tuttuun kotiympäristöön ja touhotti omana itsenään ja leikkiinkin kutsui tavalliseen tapaan vähän väliä iltalenkillä. Nyt sit neito onkin lepäillyt koko illan! Innolla ja positiivisella mielellä odotan ensi sunnuntaita!