Mysin menomaanantai

Eilinen maanantai-ilta viipotettiin tukka putkella menemään. Työpäivän jälkeen kävin viemässä koirat ulos, haukkaamassa itse vähän välipalaa ja sitten suunnattiinkin Mysin kanssa jo auton nokka kohti Tuomarinkylän vinttikoirakeskusta, jossa Helsingin seudun kennelpiiri järjesti avoimet näyttelyharjoitukset. Treeniseuraa saatiin Mysin Noppa-veljestä. Tykkäsin treeneistä tosi paljon! Koirat jaettiin pöydällä ja maassa esitettäviin koiriin, minkä jälkeen treenailtiin ympyrässä ravaamista. Meillä saapuminen treeneihin meni aika tiukille ja ympyrässä ravaaminen aikamoista koikkelehtimista, kun näyttelyhihnakaan ei kiireessä ollut ihan oikein kaulaan pujotettuna. Treenattiin tämän jälkeen Mysin kanssa näyttelyhihnassa ravaamista syrjemmällä ja se sujui jo kohtalaisemmin. Mysin kanssa saan itsekin selvästi liikkua ripeällä askeleella/kevyttä juoksua. Mysi ravaa silloin paremmin ja pitää paremmin katseen edessä. Jos kävelen, alkaa Mysi herkemmin pomppimaan mun jalkoihin tai eteen. Ripeässä liikkeessä fokus pysyy paremmin eteenpäin menemisessä.

 

Pöytätreeni meni miljoona kertaa paremmin kuin olin osannut odottaa. Viimeiset kaksi kertaa, kun vieras ihminen on lähestynyt Mysiä pöydällä, Mysi on yrittänyt paniikinomaisesti kiipeä mun syliin ja väistellä siten vieraan kosketusta. Lähtökohta siis oli surkea. Nostin Mysin pöydälle jo totuttelemaan itse pöytään siinä vaiheessa, kun kouluttaja vielä opasti Noppa-veikan omistajaa Saimia. Mysi ei tunnu niinkään jännittävän pöytää, vaan enemmän juuri vieraan ihmisen kosketusta. Kouluttaja (=Mysille vieras ihminen) seisoi pöydän lähellä, mutta selkä Mysiin päin eikä Mysi reagoinut tällöin häneen ollenkaan. Heti kun kouluttaja kääntyi puoleemme, kerroin Mysin jännittävän häntä. Kouluttaja oli aivan huippu ja kääntyi samantien hieman poispäin Mysistä ja syötti Mysille namia. Mysi söi reippaasti ja epäröimättä vieraan kädestä herkkujaan ja pääsimme treenissä siihen asti, että Mysi ei väistänyt paniikissa kouluttajan kosketuksen alta pois, vaan tämä sai Mysiä rapsutella kauluksesta, koskettaa korvia ja silittää selän päältä. Hampaita ei edes yritetty katsoa, kun koskettelutreeni muutoin onnistui näin hyvin. Selkeästi Mysi oli hieman varuillaan ja seurasi tarkasti tilannetta, mutta ei yrittänyt kiivetä syliin. Toisaalta en antanut tähän edes mahdollisuutta, vaan esitin Mysin sen edessä seisten enkä ollut ollenkaan pöydän sivulla.

 

Palkkasin neidin onnistuneesta pöytätreenistä heti Mysin pois pöydältä nostettuani lelulla. Tässä vaiheessa sattuikin sitten ikävä välikohtaus, kun lähellä olevalta naiselta pääsi hänen oma isokokoinen vinttikoira irti, ja se hyökkäsi välittömästi Mysiä kohti. En tiedä, laukausiko vinttarin käytöksen karvainen lelu vai pieni musta lelun perään viipottava karvapallo. Mysiin vinttikoira kuitenkin yritti käydä kiinni, kuitenkaan saamatta puruotetta Mysistä. En edes osannut kuvitella, että näin voisi tapahtua. Mysi reagoi terävästi välittömästi rähähtäen vinttikoiralle, ilmeisesti puolusti rakasta leluaan. Koirat olivat hetken sen verran etäällä toisistaan, että sain kopattua Mysin syliin ja kannattelin sitä korkealle olkapäälläni. Usein sanotaan, ettei koiraa saisi tällaisessa tilanteessa nostaa ainakaan syliin, mutta jotenkin selkärangasta toimin kuitenkin niin. Mysi ei varmasti olisi kilpajuoksussa pärjännyt vinttikoiralle ja pahimmillaan vinttikoira olisi voinut kokea Mysin saaliina, mikä olisi taas pahimmillaan voinut johtaa pieneen Mysi-paistiin. Toisaalta olisiko Mysi edes heti lähtenyt pakoon, vai olisiko koirat ottaneet yhteen siinä paikalla ollessaan. Ihan hullunkiilto sillä vinttarilla oli silmissä, kun se koitti tavoitella Mysiä. Omasta mielestäni tuntui ikuisuudelta se aika, kunnes vinttikoiran omistaja sai oman koiransa hallintaan. Näin jälkikäteen mietittynä, kuinka se saattoi kestää niin kauan, kun vinttikoiralla oli kuitenkin päällään loimi, josta sen olisi voinut riuhtaista tilanteesta pois? Mysi ei onneksi ehtinyt varmaan edes tajuta kunnolla, mitä tilanteessa tapahtui, koska se oli lelun vuoksi korkeassa vietissä. Heti tilanteesta sivummalle päästyäni jatkoin Mysin leikittämistä ja se kävi kiinni leluun heti tutulla apinanraivolla. Mysi keskittyi leikkiin täysin eikä se ottanut häiriötä lähellä liikkuvista koirista. Se ei osoittanut myöskään tilanteen jälkeen minkäänlaista aggressiivisuutta tai epävarmuutta muita koiria kohtaan. Onneksi mitään vahinkoa ei päässyt tapahtumaan, mutta ei näitä silti saisi tapahtua.

 

Vinttikoiraradalta suhattiin sitten vielä Ojankoon illan agilitytreeneihin. Teemana oli irtoaminen ja Mysi teki aivan superupeita irtoamisia. Rata on piirretty jälkikäteen muistista, joten esteiden kulmat ja etäisyydet saattoivat hieman poiketa kuvasta. Rata sinällään ei ollut vaikea, mutta ohjaussääntönä oli, ettei ohjaaja saisi mennä  ollenkaan tuonne 0-5 metrin (vaakasuunnassa oleva viiva 5m:n kohdalla) väliin, vaan ohjausliikkeet tulisi tehdä sen takaa.

 

 

Olen tiennyt Mysin irtoavan hyvin, mutta silti se lurjus pääsi yllättämään, kuinka varmasti se irtosi esteille. Lähetettyäni Mysin hypylle 1, pystyin samantien lähteä liikkumaan kohti hyppyä 4 vain pienen kaarron kohti putkea 3 tehden ja Mysi haki putkeen joka kerta 100% varmuudella. Ja itsekin ehdin tekemään sokkarin putken ja hypyn väliin. Irtoaminen olikin sitten niin kova juttu, että Mysi olisi ottanut mielellään hypyltä 5 laskeuduttuaan etäisyyttä juosten A:n toiselta puolen. Saatiin kuitenkin Mysi putkeen 6, mutta se vaati tosi voimakkaan, pakkovalssimaisen liikkeen hypyn ja putken väliin. Putken 6 ja hypyn 7 väliin ehdin juuri ja juuri tehdä sokkarin. Putkeen 9 irtosi ilman mitään ongelmia, kun jäi lähettämään 5m:n viivalta. Irtoaminen oli Mysistä niin makee juttu, että neiti päätti irrota lähettyäni sen hypylle 1 samantien hypyn 8 kautta putkeen 9. Oli hieman naurussa pitelemistä, mutta niin vaan täydellä varmuudella pikkumusta paineli viipottaen menemään, vaikka itse jäin huuli pyöreänä seisomaan hypyn 1 taakse. Ei tuollaisesta irtoamisesta voi kuin palkata, vaikka ihan tarkoituksena se ei ollutkaan. Kouluttaja oli vaikuttunut Mysin kyvystä irrota ohjaajasta. Hän on nähnyt Mysin aiemminkin, mutta sanoi silti epäilleen, olisiko Mysillä ikänsä puolesta kuitenkaan vielä kanttia irrota näin upeasti. Sanoi näkevänsä meidän kohdalla loistavan tulevaisuuden. Tuntui hyvältä kuulla se, mutta kaikkein parasta oli se, miten hyvältä agility Mysin kanssa tuntui. Oli sellainen tunne, että osaan liikkua tämän pienen turbomoottorin kanssa ja tästä tulee vielä jotain hienoa, kun palaset loksahtavat kohdalleen. Olin niin tyytyväinen meidän ensimmäisen kierroksen treeniin, että päätin jättää treenin siltä illalta siihen. Meidän ei tarvinnut mennä toisella kierroksella enää kentälle. Oppiminen oli varmasti jo ehtinyt tapahtumaan.

 

Nana sai nauttia lellittelystä kotona miehen kanssa ja illalla treeneistä kotiin tultuani mentiin lenkille ihan kahdestaan Nanan kanssa. Nana sai ajan kanssa nuuhkutella tuoksuja hiljaisessa ja hämärässä metsässä. Oli aivan mieletön tunne kulkea hiljaisuudessa Nanan kanssa ja miettiä, kuinka onnelliseksi nuo pienet karvajalat voi ihmisen tehdä. Se tunne on niin ainutlaatuinen, että se pitäisi saada purkkiin. Huomenna onkin vuorostaan sitten Nanan treenipäivä, kun tokoryhmän kesätreenit alkavat. Pikkukettu pääsee pätemään ja mutustelemaan nakkia! :)

Pään kokoamista

Meillä on treeneissä ollut viimeiset neljä kertaa kouluttamassa aivan huippukouluttaja Elina Rantakangas, jonka avulla ja neuvoilla ollaan nyt lähdetty treenaamaan Mysin kanssa viretilan hallintaa. Elinan neuvoista oli jo aikoinaan Nanan kohdalla paljon apua, kun osallistuimme Ellun motivaatioklinikalle. Postauksen motivointiklinikasta voi lukea täältä. Nyt olemme menneet Mysin kanssa jo näiden kolmen viikon aikana niin hurjasti eteenpäin vireen hallinnassa, että voisin alkaa lähetellä Ellulle fanipostia.

 

Mysin viettitaso nousee huippuunsa agilitykentällä jo parin sekunnin leikkimisen jälkeen. Vire on tällöin huipussaan ja jos en kanavoi Mysin viettienergiaa riittävän nopeasti tekemiseen, ollaan silloin tilanteessa, jossa Mysi alkaa itse etsiä ympäristöstä virikkeitä, joihin kanavoida energiansa. Ja tällöinhän ollaan sitten tilanteessa, että pikkumusta räksyttäen komentaa mua (oikeasti teidän pitäisi nähdä se irvistyshaukku, se on vähän huvittavan näköinen!) ja jos uunona en vielä tässäkään tilanteessa reagoi, niin viimeistään kolmen sekunnin kuluttua Mysi on reagoinut johonkin ulkopuoliseen ärsykkeeseen. Ja sitten taskuraketti sinkoilee pitkin kenttää heikkopäisenä räksyttäen ja vailla kontaktia muhun.

 

Oma yritykseni hallita virettä oli vaihtaa hetkeksi lelupalkka namipalkkaan, jolloin Mysi syödessään pysyisi rauhallisempana ja viettitaso ei nousisi aivan huippuunsa, kun sitä nostattavaa lelupalkkaa ei tulisi käytettyä. Ellu oli toista mieltä ja oli varma, että Mysin kanssa lelupalkkauskin saadaan rakennettua toimivaksi. Se on myös kannattavinta, koska lelupalkka on Mysille paras palkka. Aluksi olin kauhuissani ajatuksesta ottaa lelupalkka taas käyttöön, mielessä ne lukuisat sinkoilemiset ympäri kenttää ja vaikeus saada Mysi takaisin kontaktiin. Mutta nyt me ollaan treenattu viimeiset neljä kertaa lelupalkan kanssa ja se on toiminut törkeän hyvin.

 

Lähdettiin siis harjoittelemaan viettitason huippuun nostamisen rinnalla ns. pään kokoamista, jota harjoitellaan leikin lomassa. Nostan siis Mysin viettitasoa leikin aikana, pysäytän leikin ja leikki jatkuu vasta, kun Mysi on koonnut itsensä. Kokoaminen tarkoittaa sitä, että Mysi on täydellisesti suunnannut huomionsa minuun ja silloin palkkana kokoamisesta leikki jatkuu. Meillä kokoamisessa on auttanut se, että kun pysäytän leikin, annan Mysille selkeän tehtävän, joka auttaa koiraa fokusoitumaan minuun. Meillä siis leikin pysähtyessä pyydän Mysiä istumaan. Kun Mysi istuu ja suuntaa huomionsa minuun, kutsun Mysin leikkiin samalla käskyllä, jolla annan lähtöluvan lähteä radalle. Näin samalla tulee myös vahvistettua luvan kanssa liikkeelle lähtöä.

 

Kokoamista harjoitellaan leikkituokioiden aikana useita kertoja ja toistaiseksi leikki on jatkunut heti Mysin koottua itsensä. Pitempiaikaista koossa pysymistä en vielä ole vaatinut. Kokoamisen aikana viettitaso pysyy korkeana eikä laske, vaan korkeasta vireestä huolimatta tilanne ikään kuin pysähtyy hetkeksi ja kun leikki jatkuu, vire on edelleen yhtä korkea. Näin ollen koiran kyvystä koota itsensä on hyötyä myös esimerkiksi kisojen lähtötilanteissa, jolloin koiran vietin voi nostaa huippuunsa ennen radalle menoa, koska se osaa koota itsensä lähdössä, koska se on oppinut, että radalle lähdetään vasta luvalla koottuaan ensin itsensä (vertaa leikki jatkuu vasta kokoamisen jälkeen luvan kanssa). Luvan saatuaan se lähtee radalle raketin lailla, koska viettitaso on korkeimmillaan.

 

Mysi on oppinut kokoamisen nopeasti ja nykyään istuu ja kokoaa itsensä heti, kun pyydän irrottamaan lelusta. Ulkopuolisten ärsykkeiden bongaaminen on vähentynyt hurjasti ja itse olen myös oppinut nopeammin reagoimaan Mysin käytökseen. Ehdin usein kutsua Mysin takaisin kanssani leikkiin, ennen kuin Mysi on singonnut ulkopuolisen ärsykkeen perään, kun huomaan Mysin keskittymisen katkenneen. Edelleen olen kuitenkin välillä liian hidas Mysin säpäkkyyden rinnalla, jolloin se on ehtinyt reagoida ulkopuoliseen ärsykkeeseen. Mutta Mysi ei ole enää ehtinyt kiihdyttää itseään siihen tilaan, että se räksyttää juosten ympäri kenttää, vaan olen ennen sitä ehtinyt kutsua sen luo ja takaisin leikkiin. Leikkimisen ja kokoamisen kautta ollaan saatu rakennettua uudestaan yhteys ja kontakti vahvaksi, vaikka se olisi hetkeksi katkennut ja Mysi lähtenyt pois päin minusta. Tällöin on päästy jatkamaan treeniä normaalisti. Suurin syy tähän varmasti on se, että mulla on lelu, jolla leikkimistä Mysi rakastaa. Namipalkkaa käyttäessä Mysiä oli hankalampi saada takaisin kontaktiin, koska Mysi ei kokenut namipalkkaa tarpeeksi kannattavaksi palkaksi verrattuna ulkopuolisen ärsykkeen jahtaamiseen. Leluun saalisvietin pystyy kanavoimaan paremmin ja yhdessä leikkiminen vaikuttaa loppupeleissä Mysille kannattavammalta kuin yksikseen rääkyen pitkin kenttää sekoilu.

 

Suurin kiitos meidän edistymisestä Mysin viretilan hallinnassa kuuluu Ellulle. Ellun neuvoilla ja avuilla ollaan päästy paljon eteenpäin, vaikka tekemistä toki vielä on. Ellu lukee käsittämättömän hyvin ja nopeasti koiran käytöstä ja hän on osannut neuvoa myös mua reagoimaan ja toimimaan oikeaan aikaan, oikeisiin asioihin, oikeilla tavoilla. Aika raskaita harkat ovat kuitenkin olleet, koska joudun koko ajan olemaan itse niin skarppina ja tekemään töitä aktiivisesti, jotta viretila pysyy hallinnassa. Mutta toisaalta, antaahan koirakin aina kaikkensa, joten on oikein, että minäkin annan.