Lomalla

Lomasäät eivät oikein suosineet tällä kahden viikon mittaisella kesälomalla, ehkä loppukesän lomapätkällä saadaan nauttia lämmöstäkin... Kiva loma meillä on joka tapauksessa ollut. Loman alkajaisiksi käytiin katsomassa Saanan kanssa sunnuntaina agilityn sm-kisoja, joissa ratkottiin yksilöiden Suomen mestaruus. Koska reissussa meni koko päivä, koirat nautiskelivat kesäpäivästä vanhempieni luona kahden muun viehättävän shelttineitosen seurassa.

 

 

 

 

 

 

 

Alkuviikko vietettiin kotosalla ja keskiviikkona syyhkäistiin mökille Itä-Suomeen. Koirat nauttivat täydellä sydämellä mökkielämästä ja siitä, että saavat kaiket päivät olla ulkona irrallaan. Molemmat pysyvät mökin pihapiirissä hyvin, mutta Nana vaatii välillä siinä asiassa muistuttelua, sillä se lähtisi  mielellään itsenäisesti laajentamaan reviiriä metsään päin. Mysi katseli haikaillen vettä monena päivänä, mutta koska ilma ja vesikin (testattua tuli kolmena iltana!) oli älyttömän kylmää, ei pikkumusta lopulta kuitenkaan käynyt uimassa.

 

Nana säikäytti kerran mökkireissun aikana pahemman kerran, kun olimme kukkaniityllä keräämässä kukkia ja se lähti itsekseen hortoilemaan tielle. Kovasti olisi neidin tehnyt mieli lähteä tutkimaan uutta ympäristöä ja se lähtikin kulkemaan tietä pitkin ja ennen kuin ehdimme saada sen kiinni, tuli vastaan auto. Nana onneksi pysyi tien reunassa ja autokin pysäytti moottorin siksi aikaa, että Nana kulki sen ohi. Nana ei jahtaa autoja, mutta siitä huolimatta sydän jätti pari lyöntiä väliin. En edes uskalla ajatella, miten Mysin kohdalla olisi käynyt. Nana on joissain tilanteissa kyllä hieman turhan itsenäinen ja jääräpäinen. Nytkin neiti oli selvästi päättänyt lähteä omalle tutkimusretkelleen eikä ottanut kuuleviin korviinsa käskyä pysähtyä.

 

Mökiltä palattuamme tämän viikon alussa olemme jatkaneet laiskaa loman viettoa kotosalla. Laiskaa siinä mielessä, että emme ole uhranneet ajatusta millekään tavoitteelliselle treenaamiselle. Mitään tokoon tai agilityyn viittaavaa ei ole tehty koko loman aikana. Sen sijaan ollaan eletty tavallista aktiivista arkielämää lenkkeillen ja kotia kuntoon laittaen. Nana esimerkiksi on kunnostautunut pikkuapurina uuden ruokailuryhmän kokoamisessa, vaikka rehellisesti sanottuna seuraneiti taisi olla enemmän tiellä kuin apuna. 

 

 

 

Kaiken muun lisäksi ollaan piipahdettu eläinlääkärin vastaanotolla, mutta tällä kertaa onneksi ihan rutiininomaisella rokotuskäynnillä. Mysi sai 1-vuotisrokotteet ja samalla käynnillä rokotettiin myös Nana, vaikka rokotukset olisivat oikeastaan umpeutuneet vasta syksyllä. Nana sai toimia mallina Mysille, kuinka lääkärissä toimitaan. Nanalla taisi olla edelleen muistissa edellinen epämiellyttävä lääkärikäynti, vaikka asioimmekin eri klinikalla, sillä se oli tavallista levottomampi tutkimuspöydällä. Mysikin yllätti positiivisesti minut, sillä lyhyen vierastamisen jälkeen se antoi eläinlääkärin nätisti kuunnella sydämen ja tutkia korvat ja tunnustella kropan. Suuhun se ei vieraan antanut koskea, mutta pikainen hammastarkastuskin saatiin suoritettua, kun itse näytin lääkärille Mysin hampaita. Rokotuspiikkejä kankkuun ei huomannut kumpikaan koira. Kummankaan koiran kohdalla ei ollut huomautettavaa, mutta Nanan kohdalla vaihdettiin muutama sananen sterilisaatiosta, lähinnä kohtutulehdusta ennalta ehkäisevänä toimenpiteenä.

Shelttityttöjen puuhaviikko

Aloin miettimään kulunutta viikkoa taaksepäin tänä aamuna herättyäni ja tajusin, että meillä on ollut aika puuhakas viikko. Ollaan treenattu, pulikoitu ja tavattu koirakavereita useampana päivänä. Ihan tavallinen lenkkeily on tällä viikolla jäänyt vähäisemmäksi, kun minulla tulehtui oikeasta jalasta jalkapohjan kalvojänteen kiinnittymiskohta eli kansankielellä perkeleen kipeä luupiikki on vaivannut jalkaa. Onneksi on ollut muuta puuhaa, johon kanavoida pienten shelttityttöjen energiaa.

Pääsiäismaanantaina vietettiin aamupäivää Sadun ja hänen tyttöjensä, Saanan, Sanin ja Tipin, kanssa lenkkeillen Vaakkoissa. Lenkkipaikkana Vaakkoi oli meille uusi alue, mutta tykkäsin hurjasti siitä. Sinne voisi lähteä lenkkeilemään uudemmankin kerran. Tosin varmaan kuitenkin jonkun paremmin aluetta tuntevan kanssa, sen verran iso alue on. Ilma oli ihanan lämmin ja Mysi hieman kaihoisasti katseli vettä, voisiko sinne pulahtaa. Käärmeisiin emme onneksi törmänneet, vaikka vastaan tuleva ulkoilija niistä varoittelikin. Kiitos Sadulle ja tytöille kivasta lenkkiseurasta!

 

 

 

Kuvat: Satu Tuominen

 

Maanantai-iltana suunnattiin vielä Mysin kanssa agilitytreeneihin. Kouluttamassa oli Tapio Niemi ja erityisesti radan alku oli meille haastava (videon loppuosa). Mutta niin kuin kouluttajan kanssa juttelimmekin, kehitystä ja uuden oppimista tapahtuu silloin, kun uskaltaa astua mukavuusalueen ulkopuolelle.

 

Suunnilleen tällaista rataa treenasimme

Hankaluuksia meille tuotti ensin jo 3.hypyn takaakierto, kun olin suunnitellut pyöräyttäväni Mysin vasemman siivekkeen ympäri. Mysi kuitenkin lähti kiertämään koko ajan koko estettä. Mun olisi pitänyt ehkä lähettää Mysi takaakiertoon kauempaa, jotta se ei olisi kiertänyt koko estettä. Mysi irtoaa musta sen verran hyvin poispäin, että usein tällaiset koko esteen kiertämiset liittyvät siihen, että olen itse liian lähellä hyppyä ja Mysi työskentelee mieluummin kauempana minusta. Vaihtoehtona olisi ollut kääntää omaa kroppaa voimakkaammin hyppyä kohti ja käyttää enemmän vastakättä, mutta silloin en olisi päässyt liikkeelle itse yhtä hyvin hypyltä ja Mysin kaltaisen pikkusalaman kanssa aika oleellista on, että omatkin jalat liikkuvat suhteellisen nopsaan. Vaihdoimme siis taktiikkaa ja pyöräytin Mysin oikean siivekkeen ympäri. Myös 2. hypylle vaihtui ohjaus valssista yksinkertaiseen merkkaukseen. Mysin kanssa näitä merkkauksia ei ole oikeastaan harjoiteltu kuin näissä ja edellisissä treeneissä ja Mysi on hiffannut tosi hyvin hypyn merkkauksen idean.

Putken hakeminen pimeästä kulmasta ei Mysille tuottanut minkäänlaista ongelmaa, vaan se irtosi hyvin etsimään putken suun itse. Seuraava hankaluus tuli esteillä 5-8. Pätkä olisi aivan ohjattavissa, jos Mysi irtoaisi putkeen mun takaaleikkauksesta huolimatta. Mutta myös mun oma liike pysähtyi liian voimakkaasti ennen putkea 8, jolloin Mysi ei putkeen irronnut. Toisaalta en myöskään itse ehtinyt tekemään valssia kunnolla ennen putkea ja periaatteessa se olisi aivan turha ohjaus tuossa kohdassa ja pätkä olisi järkevimmin ohjattavissa juuri takaaleikkauksella, kun koira sen osaa. Otettiin tähän väliin tauko. Jäähdytellessä omassa kantapäässä alkoi tuntua kipua, ja olisi pitänyt ymmärtää jättää treenaaminen siihen. Tiistaiaamuna kantapää oli nimittäin aivan törkeän kipeä.

Tauon jälkeen treenattiin kuitenkin loppupätkää 8-16. Mysi olisi iloisesti painellut putkesta 8 suoraan putkeen 11, pieni putkihullu koira... Kun maltoin itse odottaa Mysiä riittävän pitkään rintamasuunta kohti hyppyä 9 ja pienesti vedin vastakädellä, hyppäsi Mysi myös hypyt putkien välillä. Mä itse luon välillä turhaan itselleni kiirettä ja tässäkin kohdassa alkuun lähdin liikkumaan itse liian nopeasti kohti putkea 11, jolloin Mysikin paineli suoraan sinne ja hypyt jäivät hyppäämättä. Pakkovalssi hypyllä 12 onnistui hyvin ja muutenkin saatiin kehuja tuon hyppyrykelmän rytmityksestä. Alla video treeneistä.



 

 

Mysin treenit 21.4.2014 from Janita on Vimeo.

 

Tiistaina Anna-Kaisa kävi hieromassa tytöt meillä kotona. Nanasta tiesinkin sen olevan jumissa. Kireyttä löytyi taas selästä lannerangan alueelta sekä molemmilta puolilta olan takaa epäkäslihaksesta. Nana antoi uskomattoman kiltisti hieroa itseään, vaikka selkä oli selvästi tosi jumissa. Anna-Kaisa oli ihana ja antoi Nanalle varsinaisen hieronnan päälle vielä hetken hemmotteluhoitoa hieroen hellästi masua ja korvanlehtiä, kun varsinainen hieronta oli varmasti lihasjumien vuoksi tuntunut ikävältäkin ajoittain. Mysi oli hyvässä kunnossa. Siltä löytyi aavistuksen kireyttä lantiosta toiselta puolen. Samaiselta puolelta löytyi myös niskasta lievää kireyttä. Todennäköisesti pieni toispuoleinen kireys on voinut syntyä Mysin pariin kertaan liukastuttua putkesta ulos tullessa, kun kaahailee niin hirveällä vauhdilla.

 

Keskiviikkona puolestaan suuntasimme auton nokan kohti Etelä-Suomen Shelttien järjestämiä näyttelyharjoituksia. Molemmat tytöt pääsi treenailemaan kehäkettuilua. Nanan kanssa lähinnä muistuteltiin mieleen, mistä touhusta onkaan kyse. Nana vähän aristi hampaiden katsomista ja niitä katsottiinkin vain ihan vähän huulta raottamalla, kun kerroin Nanan suun olevan vielä toipumisvaiheessa. Tikit eivät ole vielä sulaneet täysin ikeniin poistettujen hampaiden kohdilta. Muuten Nana esiintyi hienosti.

 

Mysin kanssa puolestaan meillä on aikamoinen urakka edessä ennen Lohjan kesäkuista näyttelyä. Mysi seisoi pöydällä kyllä nätisti ja suhteellisen rentona niin kauan, kuin olimme kaksistaan pöydän luona. Mutta kun "tuomari" lähestyi pöytää, alkoi Mysiä ahdistaa. Mysihän on sheltille tyypilliseen tapaan pidättyväinen. Itselleen täysin vieraisiin ihmisiin se suhtautuu varautuneesti. Hetken vierasta ihmistä katseltuaan se kyllä menee tekemään tuttavuutta ja tutustuttuaan onkin sitten pian kiipeämässä syliin ja pyrkii pusuttelemaan kasvoja ja korvia. Mysi tarvitsee kuitenkin aikaa, että se voi omilla ehdoillaan mennä tutustumaan vieraaseen ihmiseen. Vieraan ihmisen "liiallinen" uteliaisuus saa Mysin varautuneemmaksi. Näyttelyissähän käytännössä aivan vieras ihminen lähestyy koiraa nopeassa tahdissa ja nyt meillä olisi valtava urakka totuttaa Mysi siihen, että on ihan ok laskea vieras ihminen "iholle". Meidän näyttelytreeni "tuomarin tutkimuksen" osalta oli siis lopulta sitä, että Mysi seisoi maassa ja kävi syömässä "tuomarin" kädestä namia. Myös näyttelyremmissä liikkumista tarvitsee harjoitella, ettei se olisi säntäilyä sinne tänne. Onneksi on 1,5 kuukautta aikaa!

 

Torstaina me vietettiin löhöpäivää kotona. Perjantaina Mysi puolestaan pääsi pitkästä aikaa uimaan veljiensä Nopan ja Paavon kanssa. Mysi olikin aikamoinen vesipeto! Sitä ei tarvitse enää auttaa altaaseen, vaan se menee itsenäisesti rampilta altaaseen saatuaan siihen ensin luvan. Saa nähdä, kauanko kestää, että neiti lopettaa luvan kyselemisen ja vain painelee altaaseen. Nyt vielä vinkui jaloissa ja meni sitten rampille tai meni rampille ja katseli sieltä minua, joko saa mennä altaaseen. Oivalliseen saumaan osui tämä uimakerta, sillä Mysistä jo huomasi, että energiaa on purettavana kovasti, kun viikolla lenkit olivat jääneet lyhyiksi mun jalkavamman vuoksi.

 

Lauantaina treenailtiin Mysin kanssa useampaan kertaan keppejä. Meillä on ollut useamman päivän tauko keppitreenistä ja tuntui hetken siltä, kuin oltaisiin otettu takapakkia. Helpotin parin toiston ajaksi neljään keppiin, jotta Mysi löytää pujottelun rytmin. Sen jälkeen lisäsin keppiparin lisää. Ollaan treenattu nyt kuutta keppiä niin, että portit ovat hieman auki. Lauantaina käytiin myös kävelemässä kaverini ja hänen Serbiasta adoptoidun Nenni-koiran kanssa lähimetsiköissä parin tunnin mittainen lenkki. Illalla jalka vihoittelikin. Oli kuitenkin kiva nähdä Nenni viimein!

 

Tänään on lepäilty, jotta mulla olisi jalka treenikunnossa huomenna. Mysi on tehnyt lyhyen keppitreenin ja minä kävin Lahdessa Shetlanninlammaskoirat ry:n ylimääräisessä vuosikokouksessa. Olin ymmärtänyt kutsusta, että kokouksessa keskusteltaisiin, minkä sisältöisenä shelttien PEVISA-ohjelmaa jatketaan ensi vuoden alusta. Omasta mielestäni jalostuskoiria tulisi tutkia kattavammin ja vaatia niiltä enemmän kuin ainoastaan silmätarkastuslausunto ja lonkkakuvaustulos. No, odottamalleni keskustelulle ei ollut sijaa (jostain Kennelliiton toimintatapoihin liittyvästä syystä johtuen) ja käytännössä mahdollisuudet oli päättää, että PEVISA-ohjelmaa jatketaan saman sisältöisenä kuin tähänkin asti tai siitä luovutaan. Yksimielisesti päätettiin jatkaa samalla ohjelmalla. PEVISA-ohjelman sisällön muutoksista voitaisiin keskustella ensi vuoden vuosikokouksessa, jos jäsenistöltä tulee hyvin perusteltu ehdotus, kuinka ohjelman sisältöä tulisi muuttaa. Kokous kesti huimat 8 minuuttia ja itse olin aika turhautunut, että ajoin sen vuoksi tunnin Lahteen ja takaisin. Olin kuvitellut myös osanottoa kokoukseen ennakolta suuremmaksi, kun tosi tärkeästä asiasta kuitenkin kokouksessa oltiin päättämässä. Äänioikeutettuja kokouksessa oli kuitenkin vain 17. Ehkä kaikki muut tiesivät, ettei keskustelua käytäisi ja käytännössä kokous oli vain pakollinen muodollisuus PEVISA:n jatkamiseksi tällaisena. Eripuraisia ääniä, että joku olisi tahtonut PEVISA:sta luopua shetlanninlammaskoirien kohdalla ei nimittäin onneksi tullut.

Pitkospuilla

 

 

 

Lomaviikolle sattui uskomattoman upeat ulkoilusäät, kun mukaan ei lueta tämän viikonlopun takatalvea. Eilisaamuinen yön aikana satanut 10 cm:n lumihankikin oli hiukan helpompi hyväksyä ja ottaa vastaan, kun koko viikko ennen sitä oltiin saatu nauttia auringonvalosta ja lämpimistä kevätpäivistä. Muistaakseni keskiviikkona käytiin retkellä vanhan kodin tutuissa lenkkimaisemissa. Rakastan Pornaistenniemen pitkospuita, jotka kulkevat läpi kaislikon. Parin tunnin retken päälle maistui lounas, ennen kuin suunnattiin takaisin kotiin. Jos liikutte joskus lounasaikaan nälkäisinä Arabianrannassa, niin en voi kuin suositella lounasravintola Dylania. Salaattipöytä oli uskomattoman monipuolinen ja myös itse lounasruoka maistuva ja hintakin varsin kohtuullinen.

Takaa leikaten

Kevään treenikausi käynnistyi maanantaina, kun Mysi kuukauden mittaisen agilitytauon jälkeen pääsi esteille. Odotin älytöntä sinkoilua ja koheltamista pikkutyypiltä ja sitä se alkuun olikin. Ei kuitenkaan aivan niin älytöntä kuin pelkäsin ja Mysiin sai kuitenkin kontaktin, vaikka se välillä rääkyikin välisermin toiselle puolelle.

 

Treenien teemana oli takaaleikkaus, joka on meille vaikea. Takaaleikkaus on ylipäätään mullekin jotenkin hankala ohjaustekniikka, koska olen käyttänyt sitä niin vähän. Nana on niin vahvasti edeltä ohjattava koira, ettei takaaleikkausta ole tullut juuri käytettyä kuin putkilla, joten multa puuttuu rutiini ohjauksesta. Ja sen kyllä huomasikin.

 

Takaaleikkauksissa huipputärkeää on oma ajoitus. Koiralta puolestaan vaaditaan kykyä irrota ohjaajan edelle ja estehakuisuutta. Leikkaaminen koiran takana tulisi tapahtua jo ennen kuin koira ponnistaa hypylle, jotta se hyppää oikeaan suuntaan. Jos leikkaaminen tapahtuu liian myöhään, koira kääntyy uuteen suuntaansa vatsa maahan laskeuduttuaan ja sekunteja kuluu. Koiralla tulee olla varmuutta edetä ohjaajan edellä hypylle ponnistamaan, vaikka ohjaaja vaihtaa puolta koiran takana.

 

Treenattiin tällä kertaa takaaleikkausta hypyillä, joka meidän kohdalla varmasti on hyväksi. Näin ollen Mysi oppii, mitä takaaleikkauksessa tapahtuu ja ymmärtää, että matka jatkuu eteenpäin, vaikka mamin ohjauspuoli takana vaihtuukin. Olemme aikaisemmin Mysin kanssa yrittäneet treenata takaaleikkausta putkilla, mutta koska Mysi reagoi mun liikkeeseen eikä ymmärrä vielä, mitä takaaleikkauksessa tapahtuu, niin Mysi on lähes joka kerta kääntynyt putkessa takaisin päin ja palannut ulos putkesta samaa reittiä kuin sinne menikin.

 

Treenattiin kaksi lyhyttä kierrosta ja ensimmäinen kierroshan meni Mysiltä riehumiseen ja ilakointiin, kun on taas pitkästä aikaa päästy agilitykentälle. Ensimmäisen kierroksen suorituksia ei voi hyvällä tahdollakaan kyllä takaaleikkauksiksi kutsua. Mysillä ei ollut mitään käsitystä, mitä siltä odotin. Itse myös ajoituksen kanssa olin ihan liian myöhässä. Sähläämiseksi meni koko kierros.

 

Suurimmat sauhut esteillä päästeltyään sain kuitenkin treenattua Mysin kanssa lyhyen hetken rauhallisena hallissa odottelua. Palkkasin namilla lyhyistä hiljaisista hetkistä, kun Mysi ei haukkunut eikä ulissut tai vetänyt kentän puolelle tai sählännyt muutenkaan. Treenattiin myös hyvin lyhyitä paikallaan pysymisiä, arviolta noin 75% paikallaan odottamisista onnistui. Paikallaan pysymisen vaatimus oli n. 2-3 sekuntia. Kyllä se vielä joku päivä odottaa lähdössä paikallaan... ehkä?

 

Toisella kierroksella Mysi oli jo paremmin kuulolla ja uskokaa tai älkää, me tehtiin treenien loppuun molemmilta puolilta leikaten 2-3 suoritusta, jotka ihan oikeasti alkoivat jo tuntua ja näyttää takaaleikkauksilta!! Hymyilytti vielä seuraavana aamunakin! Mysille propsit toistojen kestosta. Minkäänlaista turhautumista tai luovuttamista ei Mysissä näkynyt, vaikka toistoja tuli paljon, ennen kuin jokin pikkuinen lamppi meidän molempien päässä syttyi.

 

Keskiviikkona Mysi pääsi harjoittelemaan rauhallista häkissä odottelua, kun otin sen mukaan Etelä-Suomen Shelttien järjestämälle Lena Dankerin luennolle koiran tyypistä, rakenteesta ja sheltin rotumääritelmästä. Napero ihan yllätti, kuinka hienosti se rauhassa häkissä pötkötteli. Luento venyi viisituntiseksi, mutta mielenkiintoista asiaa kuunnellessa ei aika käynyt pitkäksi, vaan ilta hujahti nopeasti. Paljon uutta mietittävää tarttui taas mukaan luennolta.

Pelastuskoiratoimintaan tutustumassa

Eilen päästiin tutustumaan taas meille aivan uuteen lajiin, kun suuntasin auton nokan kohti Herttoniemessä sijaitsevaa HEPEKO:n rauniorataa. Päivä kului sukkelasti auringon paisteessa ja oli mielenkiintoista seurata sekä oman että muiden koirien työskentelyä. Rauniotyöskentelyyn meitä oli ohjeistamassa Jenni Korhonen, kiitokset hänelle erityisesti superista iltapäivästä. Kiitokset myös Etelä-Suomen Shelteille tutustumispäivän järjestämisestä. Hieman täytyy hehkuttaa, kuinka huippu alueellinen yhdistys meillä shelteissä on, paljon monenlaista erilaista toimintaa on järjestetty viime vuosina!

 

Päivä alkoi teoriaosuudella, jossa Jenni kertoi pelastuskoiratoiminnasta yleistietoa. Tämän jälkeen päästiin seuraamaan Jennin oman bordercollien, jolle rauniot ovat tätä nykyä pääharrastuslaji, työskentelyä raunioilla. Oli mielenkiintoista seurata, kuinka tarkkaa ja itsenäistä työtä koira teki. Tämän jälkeen päästiin kokeilemaan etsintää omien koirien kanssa ja kyykkimään maalimiehiksi muiden koirille. Kaikki mukana olleet viisi shelttiä vaikuttivat omaavansa edellytyksiä myös tähän lajiin.

 

Mulla oli molemmat koirat mukana, mutta valitsin lopulta Nanan kokeilemaan raunioetsintää. Nana tykkää hirmuisesti kaikesta nenätyöskentelystä. Se tykkää nuuskutella lenkeillä tarkasti tienvierustat ja metsässä jää välillä hurjan pitkän matkan päähän, kun on niin uppoutuneena hajujen maailmaan. Nanalle joku nenänkäyttöä vaativa laji olisi varmasti mieluinen, kun jostain itse vain taikoisi lisää vapaa-aikaa harrastamiseen. Jenni suositteli tätä lajia lämpimästi kaikille koirille, sillä se on koiran itseluottamusta kasvattavaa. Tarkoituksenahan on, että koira tekisi itse työn ja ihmisen työ on lähinnä pitää huolta, että kaikki alueet tulevat varmasti etsityiksi ja palkata koira.

 

Ensimmäiset haut tehtiin helpommassa kalliomaastossa. Nana jäi ensimmäisessä etsinnässä aikalailla mun lähelle eikä oikein irronnut. Toisessa irtosikin jo paljon paremmin. Jäin itse seisoskelemaan siihen kohtaan, josta koiran lähetin etsimään, kun ekalla kerralla mun itseni tarvitsi liikkua myös maalimiehen suuntaan, jotta Nana lähti etsimään. Näiden etsintöjen jälkeen vein Nanan lepäämään autoon, josta sainkin jonkin ajan kuluttua hakea oikein into piukeena hihnassa vetävän koiran.

 

Toiset etsinnät tehtiin raunioradan puolella. Ensimmäinen haku oli helpompi, mutta viimeisen maalimiehen etsintään lisättiin uutena vieras alusta, kun maalimies oli piilossa tiilikasan keskellä olevan rojun seassa. Nana kävi ottamassa muutaman askeleen tiilien päällä, mutta ei edennyt niiden yli pidemmälle, vaan lähti itsenäisesti etsimään toista reittiä maalimiehen luo. Kellallaan olevaa betoniseinää pitkin löytyi lopulta reitti maalimiehen luokse. Oli kiva seurata Nanan työskentelyä, ja kuinka itsenäisyys työskentelyssä lisääntyi selvästi ensimmäisen ja viimeisen etsinnän välillä.

 

Etsintätreenien päätteeksi saimme tutustua rauniorataan, sen erilaisiin alustoihin ja esteisiin, omien koirien kanssa. Nanalla ei tuntunut olevan ongelmia vieraiden alustojen kanssa, näin etukäteen aavistelinkin. Pentuna se lyhyen aikaa arasteli liukasta rappukäytävää, mutta vaihe meni nopeasti ohi ja muita epävarmuuksia alustojen suhteen ei ole ollut. Lopuksi pääsi myös Mysi tutustumaan rauniorataan. Niin ikään se häntä tötteröllä mennä touhotti tiili- ja rengaskasojen ja puu- ja betonilavojen ja hieman keikkuvan roskiksen kannen yli. Oman haasteensa toki esimerkiksi isojen autojen renkaiden seassa kulkemiseen toi pieni koko, mutta näppärästi neiti puikkelehti. Toki molemmat koirat tarvitsivat hieman mun tukea uusille alustoille kulkiessaan, käytöksessä oli vähän sellaista tervettä epävarmuutta, ettei juosta suin päin surmanloukkoon. Epävarmuus katosi kuitenkin nopeasti. Mysistäkin uumoilin, ettei rauniot sitä hätkäytä, kun melko rämäpäänä se painelee metsässäkin ties millaisten risukasojen, kivilouhikkojen ja mättäiden läpi.

Ruutinkoskella

 

Käytiin eilen illan suussa kävelemässä Haltialan tilalla ja läheisellä Ruutinkoskella. Löydettiin huippuihana kahluupaikka, johon tullaan varmasti ensi kesän hellepäivinä uudelleen! Vesi oli jo aika vilpoista, mutta Mysi paineli siitä huolimatta samantien kahlailemaan ja puljasi vedessä melko pitkään. Nana tyytyi hyppelemään kivien päälle, tosin kävi se raukka vedessäkin, kun yksi hypyistä ei vain millään yltänyt kivelle asti, vaikka kuinka loikkaa venytti. Ihana ilta!

Puuhaa viikon joka päivälle

Tällaista rataa treenattiin Nanan kanssa tiistaina ohjatuissa agilitytreeneissä. Ainoa meille kinkkinen kohta oli oikeastaan 8-putkeen sujahtaminen. Nana meni kivasti pienillä kaarroksilla hyppyhässäkän ennen putkea, mutta hypyltä 7 sujahti koko ajan väärään päähän 8-putkea. Lopulta saatiin vekkauksella ja painokkaasti Nanan nimen sanomalla neiti kääntymään, niin että oikea putken pääkin löytyi. Jouduttiin toistamaan tätä kohtaa (putkelta 4 lähtien) useita, useita kertoja ja olin kovin iloinen, että Nana kesti toistoa niin hyvin vauhdin ja motivaation kärsimättä. Joskushan Nana on tällaisesta määrästä toistoja haistattanut mulle pitkät ja alkanut puuhailla omiaan.

 

Loppurata menikin sujuvasti. Erityisen iloinen olin oikean keppivälin löytämisestä, vaikka vauhtia oli. Nana irtosi myös kivasti pituudelta putkeen ja löysi myös putken suun, vaikka ollaan vain kerran tai pari harjoiteltu tällaisia kohtia. En siis mennyt itse ollenkaan putken ulkokaarretta pitkin, vaan syyhkäsin itse pituudelta putken sisäkaarteen puolelle, josta vastakäden avulla ohjasin Nanan putkeen.

 

Puomi ja keinu molemmat olivat vauhdikkaat, ei mitään valtakunnan ongelmaa, että kieltäytyisi, vaan veti kunnon draivilla esteet. Hirveän vaikeaa korjata meidän kontaktiesteongelmaa, jos sellainen on, kun en saa sitä näkyviin omalla kentällä lainkaan.

 

Mysi pääsi leikkimään kentälle ja tekemään vähän lyhyttä suoraa putkea. Lelun jätin putken ulostulolle. Neiti rallatteli useampaan otteeseen putkea pitkin myös takaisin mun luo lelun kanssa, ensi sujahdettuaan putken läpi lelulle. Mysi meni putkeen jo ohjauksen mukana eikä pentua enää tarvinnut viedä aivan putken suulle. :)

 

Keskiviikkona oli Nanan ohjatut tokotreenit. Vettä oli satanut koko päivän ja oma motivaatio ei ollut aivan huipussaan. Sisuunnuin kuitenkin ja voitin oman mukavuudenhaluni, joten lähdettiin vesisateeseen treenaamaan, koska viime viikonkin treenit jäivät väliin, kun olimme illan tyttöporukalla passissa ulko-oven takana odottamassa ovenavaajaa, kun lenkillelähtöhässäkässä kotiavain unohtui sisään.

 

Treeneihin päästyämme olinkin tosi tyytyväinen, että tuli lähdettyä. Nana työskenteli upeasti eikä vesisade haitannut neitiä laisinkaan, vaikka normaalille lenkille pientä hienohelmaista prinsessaa ei hevillä vesisateella saisi. Tehtiin paikkamakuutreeniä ja maahanmenoa liikkeestä, jotta tulisi treenattua märässä maassa makaamista, joka joillekin koirille voi olla hyvinkin epämiellyttävää. Nana tarjosi lopputreenien ajan yhtenään maahanmenoa heti perusasentoon tultuaan, ilman mitään käskyjä. Se on niin tällainen... kovasti alkaa ennakoimaan, jos treenataan paljon samaa asiaa. Tehtiin pari luoksetuloa myös pitkällä (n.20 metrin) matkalla. Nanan luoksetulot oli superhyviä - niin vauhdikkaita ja perusasentoon tulo vaati vain pienen pienen vartaloavun enää (lähinnä varmistelin suoraa perusasentoa avulla)! Mutta kovasti neiti ennakoi tässäkin liikkeessä. Toisessa luoksetulossa lähti tulemaan luokse vauhdilla heti, kun käänsin rintamasuunnan koiraan, ennen kuin mitään käskyä ehdin antamaan.

 

Torstaina oli Mysin vuoro päästä reissuun, kun suuntasimme auton nokan kohti Tuomarinkylän vinttikoirakeskusta ja avustajakoirien hyväntekeväisyys-match showta. Kehät oli jaettu FCI roturyhmittäin, aikuisiin ja pentuihin. FCI 1 ryhmän pentuja oli paikalla n. 20 koiraa. Mysin lisäksi shelttejä edustivat veljet Paavo ja Noppa, ja lisäksi neljäs söpö soopelipentu. Tuomarina kehässä oli Johan Juslin, jolta kääpiöistä jokainen sai sinisen nauhan. Mysillehän laitoin näyttelyhihnan ensimmäistä kertaa kaulaan puoli tuntia ennen kehään menoa, joten suuria odotuksia meillä ei ollut. Ehdittiin myös käydä pöydällä lyhyesti ennen kehän alkua.

 

Kehässä liikkeet meni vähän loikkimiseksi, kun koikkaloikkanen niin kovasti innostui. Pöydällä olo sujui Mysiltä hienosti. Vähän huomasin neidin jännittyvän, kun tuomari tutki takaosaa, eikä Mysi nähnyt, mitä tapahtui. Hampaat antoi katsoa nätisti. Tuomari käsitteli pentua kyllä tosi nätisti, tervehti myös ensin kunnolla ennen kuin alkoi kopeloimaan. Pyysin tuomaria odottamaan ihan hetken, jotta sain Mysin ensin kunnolla aseteltua pöydälle, kun Nanan kohdalla on kokemus myös mätsärituomareista, jotka "hyökkäävät" heti koiran kimppuun, ennen kuin se edes on kunnolla pöydällä. Tykkäsin myös siitä, että tuomari käytti kunnolla aikaa koiran arvostelemiseen pöydällä. Sitä treeniä me kuitenkin mätsäristä lähdettiin hakemaan, sijoituksesta viis. Sinisten nauhakehässä meille ei sijoitusta herunut, mutta eipä tuo ikiliikkuja oikein malttanut edes seistä aloillaan. Suuri osa muista pennuista oli selkeästi paljon enemmän treenannut pönöttämistä.

 

Veikkaan, että Mysin mielestä (ja niin kyllä minunkin) parasta oli velipoikien näkeminen ja yhteiset leikit kehäkoitoksen jälkeen. Upeasti Mysi keskittyi hälinän keskellä myös leikkimiseen ja lapasen retuuttamiseen palkkana reippaasta esiintymisestä.

 

Tämä päivä varmaan löhöillään kotona ja kerätään voimia maanantaina alkavaan kahden viikon kesälomapätkään. Huomenna olisi tarkoitus tavata uudestaan veljiä ja ehkä käydä katsomassa agilitykisoja (joihin itse asiassa piti mennä kisaamaan hypäri Nanan kanssa, mutta missasin vikan ilmopäivän!). Sunnuntaina meidän riiviö meneekin sitten pentukouluun!

 

Pst! Kuvat voi klikata suuremmiksi!