Pentuvuosi 2013

Vuosi 2013 alkoi jännittävissä merkeissä ja niin kovin hartaasti toivoin, että tämä vuosi olisi meidän perheessä pentuvuosi. Uudesta karvaisesta perheenjäsenestä oli meidän kotona haaveiltu tosi kovasti jo kesästä 2012 lähtien ja toivoin niin paljon, että vuoden 2013 aikana pentuhaave toteutuisi. Heti alkuvuodesta jotain odottelinkin, mutta narttu jäi tyhjäksi. Silloin harmitti kovasti ja tuntui, ettei kiinnostavaa yhdistelmää, jossa kaikki menisi loppuun asti hyvin, löytyisi ikinä. Tämä kun ei ollut ensimmäinen samantapainen pettymys. Ei auttanut kuin alkaa odottaminen ja etsiminen taas alusta. Alkuvuodesta treenailtiin normaaliin tahtiin Nanan kanssa agilitya ja maaliskuussa oli tarkoitus startata ensimmäisen kerran virallisissa agilitykilpailuissa, mutta sitten Nanalla alkoikin juoksu.

Talven taituttua kevääksi huhtikuu toikin tullessaan niin pitenevät valoisat päivät kuin muutakin koiramaista puuhaa agilityn lisäksi. Niin ja huhtikuun puolivälin jälkeen meidän kotiin tassutteli lopulta aika yllättäen niin kauan kaivattu pienen pieni trikkipentu. Mun haaveilemani trikkinarttu. Mysi valloitti minun ja mieheni sydämet heti ja Nanakin lämpeni parissa viikossa pennulle, kun sopeutui ensin siihen, ettei ole enää mamin ainoa mussukka. Mysi sujahti osaksi meidän perhettä tosi luonnollisesti. Sen jälkeen kun Mysi tuli osaksi elämääni, olen lopulta ollut iloinen, että asiat menivät lopulta näin. Menneen syksyn ja talven pennun hankintaan liittyvillä pettymyksillä oli merkitys ja ilman niitä pettymyksiä meillä ei olisi Mysiä. Huhtikuussa Nanan kanssa kokeiltiin rally-tokoa Etelä-Suomen Shelttien järjestämällä kurssilla ja Nana pyörähti myös erkkarissa. Lisäksi hain treenipaikkaa Koivukylän koiraharrastajien tokon alkeisryhmästä, johon meidät hyväksyttiinkin.

 

Toukokuussa alettiin treenaamaan tokoa tavoitteellisemmin Nanan kanssa. Tokotreenit jatkuivat syyskuun loppuun, jolloin jäätiin tokosta talveksi tauolle, kun en ottanut Nanalle ryhmäpaikkaa tokoon hallikaudelle. Tai eihän me nyt totaalisella tokotauolla ole oltu, vaan silloin tällöin ollaan treenattu kotona ja kotipihalla. Toukokuussa pari viikkoa luovutuksen jälkeen Mysi kävi moikkaamassa sisaruksiaan ja äitiään pilvimarjalaisten kasvattitapaamisessa Riihimäellä.

Koko kesän ajan nautittiin ekasta kesästä omalla pihalla ja pentuarjesta iloineen ja hampaiden kiristelyineen. Mysi osoittautui tosi vilkkaaksi pennuksi ja noin 11-12 viikon iässä sen saalisvietti puhkesi loistoonsa, jonka jälkeen ollaankin harjoiteltu ahkerasti takaa-ajoon liittyvien halujen hillitsemistä arkielämän puolella. Aika monta kertaa olin helisemässä Mysin hihnakäytöksen vuoksi, mutta vuoden loppua kohden alkoi lopulta näkyä myös positiivista kehitystä ohitustilanteissa. Muistan edelleen sen merkityksellisen iltalenkin, kun me ensi kertaa ohitettiin enemmän ohiajavia autoja niiden perään sinkoilematta ja haukkumatta kuin sinkoiltiin niiden perään.

Palatakseni vielä kesään, käveltiin paljon lähimetsiköissä ja Mysi kävi pulikoimassa jokaisessa ojassa ja pikkupurossa. Mökillä Mysi uskaltautui pari kertaa uimaan järveen. Treffattiin myös Mysin pääkaupunkiseudulla asuvia veljiä leikkitreffien merkeissä. Mysi pyörähti myös yhdessä mätsärissä totuttelemassa näyttelymeininkiin - pöytään ja tuomarinkäsittelyyn.

Kesän jännittävimpiä juttuja oli Nanan ensimmäiset viralliset startit agilitykisoissa. Ihan puhtaita ensimmäiset radat eivät olleet, mutta jokaisessa radassa on ollut myös paljon onnistuneita asioita. Syksyn tullen kisoista irtosi ensimmäinen LUVA. Toistaiseksi meitä on 1-luokassa pidätellyt kontaktit, joita tulisi treenata lisää.

 

 

Myös Mysi aloitti agilityn saloihin tutustumisen kesän aikana. Elokuussa Mysi aloitti oman seuramme penturyhmässä treenaamisen joka toinen viikko. Tällä hetkellä agility on jotain siisteintä Mysin mielestä. Kun saavutaan Ojankoon, tulee Mysin käytökseen maailmanomistajan elkeet sen haukkuessa ja komentaessa muita. Jotain hirveintä pikkumustan mielestä on katsoa, kun joku toinen saa olla esteillä hänen sijaansa. Kävin Mysin kanssa kesän aikana myös muutaman kerran mittaisen pentukurssin.

Syksy toi tullessaan rutiinit, joka pitää sisällään päivittäisiä lenkkejä lähimetsiköissä ja viikkotreenejä. Loppuvuodesta juostiin Nanan kanssa vielä yhdet agilitykisat, joista toinen LUVA jäi harmillisen 1 sekunnin yliajan päähän. Nanan kanssa kävin kokeilemassa myös raunioetsintää Etelä-Suomen Shelttien järjestämässä pelastuskoiratoimintaan tutustuttavassa päivässä. Mysi kävi marraskuussa puolestaan pulikoimassa Etelä-Suomen Shelttien järjestämässä kerhoillassa Helsingin koirauimalassa. Alkujärkytyksestä toivuttuaan neiti tuntui jopa tykkäävän uimisesta ja tarkoituksena oli käydä uudelleen uimassa vielä ennen joulua. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun Mysin juoksu alkoi joulukuun puolivälissä Mysin ollessa 9,5 kuukauden ikäinen. Juuri ennen juoksun alkua ehdittiin käydä pilvimarjalaisten omassa agilitykoulutuksessa ja treffaamassa sukulaiskoiria. Jouluna myös Nana aloitti juoksunsa, joten loppuvuosi on ollut meillä harrastusrintaman osalta rauhallinen.

Vuosi 2014

 

Mitä tulee meidän ensi vuoteen... mitään kovin kummoisia tavoitteita en tahdo asettaa meille. Mysi täyttää kuitenkin helmikuun lopussa vuoden, jonka jälkeen on tarkoitus käyttää Mysi virallisissa terveystarkastuksissa. Niissä onkin ihan riittävästi jännitettävää minulle. Nana jää nyt hetkeksi tauolle agilitysta ja tarkkailen sen selän vointia. Tokotreenit jatkuvat Nanan osalta myöhemmin keväällä. Tokoa on tarkoitus treenata Nanan kanssa tavoitteellisesti, mutta mitään kisasuunnitelmia en tahdo vielä tehdä. Katsotaan vuoden mittaan, miten me kehitytään ja milloin alokasluokan liikkeet olisivat ns. kisavalmiita. Mysi puolestaan siirtyy treenaamaan agilitya vuoden vaihteessa joka viikko. Kevään tullen on tarkoitus aloittaa myös kontaktiesteiden ja keppien treenaaminen, jos terveys antaa sen myöten. Mysi tulee kisaikään elokuun lopussa, mutta me lähdetään kisaamaan sitten, kun ollaan siihen valmiita. Se mitä toivon meidän tulevalle vuodelle, on terveyttä ja iloisia yhdessäolon hetkiä harrastuskentillä ja arjessa, Nanalle vähemmän selkäjumeja ja Mysin luustokuvauksista terveen tuloksia.

Reipasta, aktiivista ja onnellista vuotta 2014 kaikille blogimme lukijoille!




 

Mitä pienet edellä sitä isot perässä

Vai miten se nyt meni?

 

Joka tapauksessa Nana aloitti joulupäivän kunniaksi juoksun näin heti Mysin perään. Aiempaa juoksuväliä peilaten odotin Nanan juoksun tulevan vasta helmikuussa, mutta pikkumustan juoksu laittoi näköjään Nanankin juoksuvälin uusiksi.

 

Muutenhan sillä ei periaatteessa ole mitään väliä - tavallaan ihan kivakin, että juoksut osuvat näin pikkuisen päällekkäin, mutta täytyy myöntää, että kyllä mua pikkuisen harmittaa. Nanahan jää nyt vuoden vaihteessa pois agilityn treeniryhmästä ja tokoryhmän treenitkin jatkuvat vasta huhti-toukokuun tienoilla, joten olin ilmoittanut Nanan Etelä-Suomen Shelttien järkkäämälle, tammikuussa järjestettävälle neljän kerran tokokurssille. Oon odottanutkin kurssin alkua jo kovin, että päästään pikkuketun kanssa tokoilemaan. Ja sitten alkaa juoksu.

 

Nanan sijaan ainakin kahdelle ekalle treenikerralle treenikaveriksi lähteekin siis pieni musta turbohyrrä, joka hädin tuskin (hyvin suurella käsiavulla) osaa tulla kelvolliseen perusasentoon. Epäilen myös suuresti pikkumustan maltillisuutta ja keskittymiskykyä, kun toisella puolella hallia treenataan agilitya... Katastrofaalisia tokotreenejä odotellessa... ja anteeksi jo valmiiksi tulevat treenikaverit rääväsuisesta sinkoilevasta pikkumustasta!

Joulukuun rientoja

Ajattelin ennakolta, että Mysin juoksuaika tulisi olemaan hampaiden kiristelyä, kun neiti ei pääse juoksemaan päivittäisiä energioitaan metsässä Nanan kanssa. Yllättäen Mysi onkin ollut pieni musta kainaloinen, joka käpertyy viekkuun nukkumaan. Ulkona tosin paljastuu toisenlainen totuus, kun pieni duracell-pupu sinkoilee sinne tänne hihnassa.

 

Ennen juoksun alkua Mysi ehti kuitenkin käydä joulukuussa pari kertaa treenaamassa. Osallistuttiin Mysin kanssa 8.12. olleeseen Pilvimarjan-kasvattitapaamiseen, jossa juhlittiin vuoden aikana menestyneitä Pilvimarjalaisia herkkujen merkeissä. Osallistuin Mysin kanssa myös Sami Oksan agilitykoulutukseen. Harmiksi pari koulutukseen ilmoittautunutta velipoikaa eivät päässeet paikalle, olisi ollut kiva nähdä myös Mysin veljiä radalla. Tai radalla ja radalla, tehtiin alkeisryhmässä meille oikein passeleita ohjaustekniikkaharjoituksia parilla esteellä, hypyillä ja putkilla. Melko uutena treeninä meille tuli takaaleikkaus hyppysuoralla. Mysi lähti ohjaukseen ihan hyvin. Itse olisin voinut kyllä tsempata enemmän lelun heittosuunnan kanssa. Treenattiin uutena myös pussia. Mysihän on ihan vauvana, ihan treenikauden alussa treenannut kerran pussia eikä silloin arvostanut kovasti, kun pussin ulostulolla olikin palkan kanssa vieras ihminen. Pussi nytkään ollut kiva ja Mysin kohdalla pussin treenaaminen saa nyt jäädä aikaan, kun se malttaa agilitykentällä pysyä paikallaan, jotta kenenkään vieraan ei tarvitse pidellä koiraa aloillaan pussin edessä tai olla palkkaamassa. Päivä oli kuitenkin tosi mukava ja erityisen kiva oli nähdä Mysin isää Kallea livenä.

 

Mysillä oli jo seuraavana päivänä ryhmätreenit ja samalla draivilla mentiin kuin edellisenäkin päivänä. Kouluttamassa oli Elina Rantakangas, jolta aikoinaan sain paljon hyviä vinkkejä Nanan motivointiin ja leikkimiseen Nanan kanssa. Keskityttiinkin tällä kertaa nimenomaan koiran leikkimiseen ja motivointiin. Pieni ärripurri sai hirveesti kehuja saalisvietistään, taistelutahdostaan ja laumavietistään.

 

Nanakin on käynyt treenaamassa, vaikka parit treenit alkukuusta jäivät väliin mun työvuoron ja sairastelun takia. Joulukuun 14.päivä oli kuitenkin kauan odottamani Jenna Caloanderin koulutus. Mulla niksahti selkä tiistaina, kun koulutus oli lauantaina. Googlen avulla diagnosoin itselleni noidannuolen ja selkä totisesti olikin aivan järkyttävän kipeä vielä perjantainakin. En ole voinut aikaisemmin kuvitellakaan sellaista kipua. Perjantai-iltana pystyin kuitenkin hieman venyttelemään jo selkää ja se aukesi sen verran, että lauantaina lähdin hampaat irvessä koulutukseen. Vähän ennakolta harmitti, kuinka jäykkää oma liikkuminen ja ohjaaminen olisi, mutta radalla en huomannut keskittyä ollenkaan selän tuntemuksiin.

 

Saatiin paljon positiivista palautetta ja tykkäsin Jennan positiivisuudesta hänen kouluttaessaan. Koko loppuillan oli ihan järkyttävän hyvä mieli. Treenattiin ensimmäisen kerran saksalaista ja yllättävän hyvin ohjaus lähti sujumaan. Jenna ei ollut uskoa, ettei olla aikaisemmin tehty kyseistä ohjausta. Nana sai myös kehuja tiukoista käännöksistä ja hyvästä vauhdista. Kaikki edellytykset sillä olisi pärjätä myös korkeammissa luokissa. Harmi vain tuo Nanan jumiutuva selkä, jonka vuoksi Nana jääkin nyt puoleksi vuodeksi sivuun koulutusryhmästä ja tulee käymään vain harvakseltaan esteillä. Mun sydän oli kyllä taas särkyä, kun katsoin Nanan intoa ja iloa esteillä. Kohta se ilo on harvinaista herkkua. Treenilistalle meillä meni sylkkärit, vippaukset ja vastaavat ohjaukset. Myös leijeröintejä voisi vahvistaa.

Meillä juostaan...

Pikku-Mysi toista päivää omassa kodissa

Tällainen sukukypsä kaunotar siitä kasvoi

Ja pienenä yllätyksenä meillä juokseekin Mysi! Olin tosi varma siitä, että Nana olisi vanhempana narttuna juossut ensin. Ihan rehellisesti en juoksua osannut ollenkaan vielä odottaa, kun mitään selviä juoksua ennakoivia merkkejä ei Mysin käytöksessä ole ollut nähtävissä, ei merkkailua tai mitään muutakaan.

 

Eilen kävi nopeasti mielessä, jos juoksu kuitenkin olisi tuloillaan, sillä Mysi pesi itseään normaalia enemmän ja myös Nana kävi haistelemassa Mysin peppua useaan kertaan. Tänään alkoi puolestaan sitten vuoto. Mitään muita juoksuun viittaavia merkkejä ei ole ollut.

 

Nanan juoksuvälihän on 10-11 kuukautta ja pitkää juoksuväliä toivon Mysillekin. Mysin eka juoksu alkoi siis 9,5 kuukauden iässä, tuollainen juoksuväli olisikin oikein passeli, mutta nähtäväksi jää. Nähtäväksi jää myös, vaikuttaako Mysin juoksu myös Nanaan aikaistaen Nanan seuraavaa juoksua. Normaalin välin mukaan Nanan pitäisi juosta tammi-helmikuun aikana.

 

Ja pitääkö nyt luopua käsitteestä pentu? En suostu vielä!

9 kuukautta

 

Ei mikään järin hyvä kuva meidän pikkumustasta, mutta tähän on nyt tyytyminen, kun seuraava mahdollisuus ottaa kuva päivänvalossa on vasta ensi viikonloppuna. Vihaan näitä lyhyitä päiviä, kun aurinkoa näkee tuskin lainkaan. Tältä siis näyttää 9 kuukautta vanha Mysi.

 

Strategisia mittoja en ole ottanut, mutta korkeuskasvu näyttää ainakin silmämääräisesti pysähtyneen. Pikkuneidin säkä on n. 32 cm. Ihan pikku kirppu.

 

Lenkkeily Mysin kanssa on alkanut tuntua helpommalta. Ohitustilanteet sujuvat jo paremmin, myös muiden koirakoiden ohitus. Autojen ja lenkkeilijöiden jahtaaminen on vähentynyt, mutta mopoja, polkupyöräilijöitä, potkulautailijoita yms. edelleen jahdataan kurkku suorana huutaen. Silti valtaosa lenkistä kuluu ihan mukavaan tahtiin kulkiessa. Tehtävää toki on vielä paljon, mutta ihana nähdä, että monen kuukauden työ ei ole mennyt hukkaan ja edistystä on tapahtunut. Paljon on varmasti myös merkitystä sillä, että olen itse oppinut tuntemaan ja lukemaan Mysiä paremmin ja tiedän, minkälaista tukea se kussakin ohitustilanteessa tarvitsee, jotta menohalut pysyvät kurissa. Miehen kanssa Mysi edelleen perseilee lenkillä huomattavasti enemmän.