Kesäkuun kuulumisia (Lohjan ryhmis)

Onpas hieman jäänyt blogin päivittäminen kesäkiireiden keskellä. Kesäkuun alkupuoli on kuitenkin sisältänyt pitkiä kävelylenkkejä, vähän uimista, koiranäyttelyä, aika paljon huolta ja treenimotivaation laskua.

 

Mitä tulee Mysin agilitytreeneihin, niin treenit ovat koostuneet lähinnä parista omatoimisesta keppitreenistä. Ohjatuista treeneistä tuli melkein kuukausi taukoa vaihtelevista syistä: shelttileirin jälkeen vietettiin lepopäivää, sitten puuttui kouluttaja ja viime viikolla oma mieli oli niin maassa eikä ajatus oikein pysynyt kasassa, joten reilumpaa Mysiä kohtaan oli jättää harkat väliin. En kuitenkaan olisi pystynyt keskittymään täysillä. Eilisissä ryhmätreeneissä Mysi olikin sitten taas pitkästä aikaa aivan out of control. Mysi kävi ihan ylikierroksilla samantien, kun huomasi meidän saapuneen Ojankoon. Ratatreeni meni sinkoillessa sinne tänne eikä Mysi pystynyt keskittymään itse treeniin, vaan korkean viretilan vuoksi se reagoi taas kaikkeen ympäröivään voimakkaasti. Naapurikentän koirakkoa piti haukkua ja jahdata aidan takaa ja lisäksi kouluttaja oli hyvin hyvin epäilyttävä Mysistä ja osa energiasta meni kouluttajan vahtaamiseen. Kävin tekemässä vapaatreeninä kuitenkin keppejä, joihin Mysi pystyi hieman paremmin keskittymään. Treenattiin 6+6 keppisarjaa. Samaista sarjaa treenattiin viimeksi kaksi viikkoa sitten. Mysi silloin ensimmäisillä kerroilla odotti palkkaa ensimmäisen 6 kepin sarjan jälkeen, mutta nopeasti ymmärsi, että palkka tulee sen pujoteltua 6+6 keppiä. Nyt fokus on hyvin ensimmäiseltä sarjalta tullessa toiselle sarjalle ja Mysi venyttää laukkaa päästäkseen nopeammin toiselle sarjalle.

 

Nanan kanssa ei ole päästy tokotreeneihin. Ei sen puoleen, motivaatiota tokon treenaamiseen ei ole juuri viime viikkoina ollut ja treenailen mieluummin Nanan kanssa erilaisia temppuja kuin tokoliikkeitä. Toissaviikolla treeni-iltana olin töissä ja viime viikolla Nana sai vielä lepäillä ja kerätä voimia. Nanalla oli ollut menneenä viikonloppuna todella voimakas ummetus, jonka vuoksi jouduimme käydä lääkärissäkin varmistamassa, ettei suolessa ole tukosta. Samalla Nanaa nesteytettiin ja se sai kipulääkkeitä ja peräruiskeen, jonka jälkeen vatsa alkoi hiljalleen toimia normaalimmin. Lohjan ryhmänäyttely jäi Nanalta väliin jo kipulääkkeen 28 vuorokauden doping-varoajan vuoksi, mutta en olisi kyllä muutenkaan varmasti vienyt kehään koiraa, jonka kanssa edellisenä päivänä olen joutunut käydä päivystyksessä ummetuksen ja vatsan kiputilojen vuoksi. Ummetuksen lisäksi Nana oli todella kivulias lauantain vastaisena yönä.

 

Juuri kun luulin Nanan voinnin muuttuneen vihdoin paremmaksi, alkoi se sunnuntaina iltapäivällä oksentelemaan ja maanantain vastaisena yönä oksennuksen mukana tuli isohko ruoto ja verta. Hirveä tunne herätä klo 3.30 yöllä oksentavan koiran ääneen ja huomata lattialla verinen oksennus. Soitin yöllä päivystykseen, jossa ei kuitenkaan nähty akuuttia tarvetta tuoda koiraa näytille yöaikaan. Nana oksensi vielä kaksi kertaa maanantain aamupäivän aikana (veretöntä oksennusta), kun maanantaina iltapäivästä meillä oli uusi eläinlääkäriaika. Nana sai oksennuksen estolääkkeen pistoksena ja saimme vielä kotiin mukaan 4 päivän kuuri kyseistä lääkettä tablettina. Lääkäri tunnusteli Nanan vatsan ja pingotus vatsasta oli kadonnut, suoli tuntui tyhjentyneen eikä vatsa ollut enää kivulias. Saimme lähteä kotiin saatesanoin: "jos se vielä tämän pistoksen jälkeen oksentaa, niin silloin asiat ovat todella huonosti ja koira on tuotava heti huomisaamuna klinikalle jatkotutkimuksiin". Arvata siis saattaa, että pelkäsin hulluna koko maanantai-illan, että Nana oksentaa uudestaan ja näin ollen en olisi Mysin treeneihinkään varmasti pystynyt keskittymään lainkaan. Nana ei kuitenkaan oksentanut enää ja vointi alkoi muutenkin kohentua nopeasti tämän jälkeen.

 

Mysi sen sijaan pyörähti Lohjan ryhmänäyttelyssä Peggy Baileyn kehässä junioriluokassa. Mysi väisti tuomarin lähestyessä jo maassa seisottaessa, kun tuomari katsoi luokan läpi. Pöydällä Mysi seisoi reippaasti siihen asti, että tuomari alkoi lähestyä sitä. Mysi väisteli ja venkoili pöydällä otteessani kuin löysä pitelemätön spagetti. En saanut pidettyä Mysiä aloillaan, niin että tuomari olisi saanut tutkittua sen ja tuomari saikin koskettua Mysiä vain hieman pepun päältä. Oikeutetusti meille tuloksena EVA, koska Mysi ei antanut tuomarin koskea itseensä. Olin täysin valmistautunut siihen, että näin voi näyttelykehässä Mysin kanssa käydä, joten en osannut olla hirveän pahalla mielellä tästä. Näyttelypäivä oli muuten todella mukava. Oli kiva nähdä tuttuja ja huippua oli tietysti, että moni muu kaveri ja tuttu oli tyytyväinen oman koiran näyttelysaavutuksiin ja saivat sen, mitä lähtivät näyttelystä hakemaan. Alla Mysin arvostelu:

 

"Very pretty but does not want to be handled. Nice top line. Good tail.Good ear carriage. Moved well." JUN EVA

 

Muutoin ollaan eletty aika laiskaa arkea, mihin tietysti vaikuttanut tuo melkein viikon mittainen Nanan sairastaminen. Viime keskiviikkona käytiin kuitenkin heittämässä talviturkit luonnon vesissä, siis minä ja Mysi. Nana tyytyi räksyttämään rannalla. Mysi ei heti hiffannut lähteä uimaan, mutta kun laitoin sen kerran rantavedessä niin, etteivät jalat yltäneet pohjaan, se lähti uimaan ja sen jälkeen olikin menossa polskimaan koko ajan. Itsekin pulahdin uimareissun loppupuolella, mutta uiminen omalta osalta jäi tosiaan vain pulahtamiseksi, koska Mysi oli uinut jo paljon siihen mennessä ja se puuskutti jo uidessaan, mutta ei silti suostunut odottamaan rannalla mun uidessa, vaan mukaan uimalenkille oli lähdettävä. Kivaa oli ja nyt odotellaankin taas lämpimiä säitä palaavaksi, jotta päästään taas polskimaan.

"Se menee rataa"

 

Tällaista rataa treenattiin maanantaina. Kontaktiesteillä vaihtoehtona oli putki niille, jotka eivät vielä kontaktiesteitä tee eli mm. meille. Mysillähän on treenipaikka seuran penturyhmässä, vaikka eiväthän nämä meidän "pentuset" enää niin pentuja ole. Ryhmässä treenaavat koirat ovat kaikki muutaman kuukauden sisään syntyneitä. Kaikki ryhmän koirakot ovat kehittyneet hurjasti kevätkauden aikana! Penturyhmä ei ehkä enää aivan kuvaa ryhmää, ei iän, mutta ei myöskään osaamistason perusteella. Viime maanantain treeneissä toisen treenikierroksen haasteena oli mennä rataa niin pitkälle kuin hyvältä tuntuu ja vauhti pysyy yllä.

 

Sitä ennen kuitenkin treenattiin rataa pätkissä. Mysille vaihdettiin virallisen renkaan tilalle "baby-rengas", jossa siis pelkkä rengas on kiinnitetty jalustaan, kehikkoa renkaan ympärillä ei ole hämmentämässä. Mysin kanssa treenataan rengas ensin baby-vaihtoehdolla, jotta Mysi oppii etsimään renkaan muodon ja hakeutumaan sen läpi. Rengas sujui upeasti myös ensimmäistä kertaa osana rataa, mutta hankaluuksia meillä muuten tulikin jo heti renkaan jälkeen. Vaikka yritettiin mitä rytminmuutoksia ja muita poppaskonsteja, joilla Mysi tulisi ohjaukseen 3. hypylle, sujahti pieni musta sähikäinen joka ikinen kerta putkeen renkaan jälkeen. Putket ovat vain Mysistä maailman parasta. Mysiä ei kääntänyt hypylle edes se, kun kouluttaja meni kyykkyyn putken suun eteen estääkseen Mysin putkeen pääsyn. No, eihän Mysi tosiaan putkeen päässytkään, mutta paineli määrätietoisesti kohti kouluttajaa (=putkea) ihan täysiä. Pysäytti kuitenkin parin kymmenen sentin päähän kouluttajasta, kun tämä ei todella väistänyt Mysiä. Mysihän ei tästä pitänyt, vaan seuraavana alkoi määrätietoinen komentaminen haukulla, että "putki auki, oon menossa sinne!". Nojoo, rata pääsi kuitenkin jatkumaan hypyille, kun kouluttaja ei Mysin vaatimuksia ottanut kuuleviin korviinsa. Hypyn 7 ja renkaan väliin tein sokkarin, joka kuulemma alkaa olla meidän bravuuri.

 

Pätkä putkelta 9 hypylle 13 ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia. Mysi irtosi hyvin hypylle 12, vaikka itse olin etäällä Mysistä. Ihan uutena esteenä ekaa kertaa tuli pöytä. Mysi ei tuntunut ymmärtävän moisesta kapistuksesta alkuun mitään, vaikka kotona olen sen yllättänyt joitakin kertoja kiipeilemästä mm. olohuoneen pöydällä ja tv-tasolla, jotka ovat suunnilleen saman korkuisia kuin agilitypöytä. Laitoin pöydän päälle nameja, joita Mysi epätoivoisesti yritti kurkotella etutassut pöydällä, mutta takajalat tiukasti maassa. Lopulta ei auttanut muu kuin nostaa Mysi pöydälle. Pöydällä kerran käytyään sinne meneminen ei tuottanut enää ongelmia, vaan Mysi hyppäsi sinne reippaasti vauhdilla.

 

Putken 16 hakeminen vaati voimakkaamman työntöliikkeen multa putkea kohti, koska Mysillä oli mielessä valmiina malli, että putkesta tultua mennään hypylle 10. Haki kuitenkin putken ongelmitta, kun oma ohjaus oli riittävän selkeä. Putkesta 16 putkeen 17 mentäessä olikin hieman jännempi tilanne, sillä agilitykentän väliaidan takana on pk-treenikenttä, josta iso beauceron bongasi Mysin ja hurjistuneena juoksi haukkumaan väliaidan luo Mysille. Beauceron juoksi aidan toisella puolella Mysiä "jahdaten". Itse vaan sain olla ihan superylpeä pienen turbomoottorini työmotivaatiosta. Se ei korvaansa lotkauttanut, ottanut minkääntasoista häiriötä beauceronista, vaan paahtoi menemään radan loppuun juuri niin lujaa vauhtia, kuin muutenkin kintuistaan pinkoo. Mysi ei kääntänyt päätään kertaakaan toista koiraa kohti. Ihan mieletöntä!

 

Toisella treenikierroksella olikin sitten vauhtikierros ja haasteena tosiaan tehdä rataa niin pitkälle, kun homma pysyy hallinnassa ja vauhti yllä. Mysin kohdalla kouluttaja meni taas tukkimaan 3. hypyn kohdalla pääsyn putkeen. Mysin kanssa ei olla treenattu vielä ollenkaan "palkkaamattomuutta" eli sitä, että palkka tulee vasta pidemmän ratapätkän päätteeksi. Olen palkannut Mysiä radalla tiuhaan, n. 3-6 esteen mittaisista pätkistä. Yllätykseksi me pystyttiin tekemään koko 20 esteen rata läpi ennen palkkaa. Palkaksi näin upeasta suorituksesta superriehakkaat ja pitkät leikit. Mysi sai kehuja estehakuisuudestaan ja että "se menee jo ihan oikeaa rataa!". Vauhti ei Mysillä laskenut missään vaiheessa eikä se vilkuillut, tuleeko palkka jo pian tms. Minä sain kehuja määrätietoisesta ja selkeästä liikkumisesta ja ohjaamisesta, se kuulemma tukee myös Mysiä radalla paljon.

 

Ennen agilitytreenejä käytiin taas Tuomarinkylän vinttikoirakeskuksessa näyttelyharjoituksissa. Treenit menivät ihan hyvin, vaikka edelleen Mysiä jännittää vieraan ihmisen kosketus pöydällä. Mysi antoi kuitenkin ihan nätisti koskea kaulaan ja kylkiin. Vieraan kosketusta päähän Mysi kuitenkin vierastaa vielä huomattavasti enemmän ja se aiheuttaa Mysissä voimakkaan väistöliikkeen. No, onneksi tässä on vielä muutama viikko aikaa harjoitella ennen oikeaa kehää.

 

Näyttelykehästä puheen ollen, myös Nana on ilmoitettu samaiseen näyttelyyn ja nyt neiti on viimeisen viikon pudottanut oikein urakalla pohjavillaa. Takaosa pepun päältä alkaa jo muistuttaa rottaa, tosi hienoa... Onkohan Nana ollut kertaakaan näyttelykehässä täydessä turkissa? Nanalla kun kuitenkin on nätti, runsas, mutta kohtuullinen turkki, niin harmittaa viedä kehään koira, jonka turkista tuuheus on tippunut pohjavillan mukana pois.

 

Nanalta jäi ohjatut tokotreenit väliin tällä viikolla mun töiden vuoksi, koska treeniryhmistä tuli infoa niin myöhään, että työvuorolistat oli jo tehty ja mulle napsahtanut iltavuoro treenipäivälle. Ensi viikollakin ohjatut treenit jäävät meiltä väliin, kun ryhmätreenien tilalla olisi ollut Riikka Pulliaisen tehovalmennus. Koulutus meni niin nopeasti täyteen, että ei ehditty mukaan. :(

Mysin menomaanantai

Eilinen maanantai-ilta viipotettiin tukka putkella menemään. Työpäivän jälkeen kävin viemässä koirat ulos, haukkaamassa itse vähän välipalaa ja sitten suunnattiinkin Mysin kanssa jo auton nokka kohti Tuomarinkylän vinttikoirakeskusta, jossa Helsingin seudun kennelpiiri järjesti avoimet näyttelyharjoitukset. Treeniseuraa saatiin Mysin Noppa-veljestä. Tykkäsin treeneistä tosi paljon! Koirat jaettiin pöydällä ja maassa esitettäviin koiriin, minkä jälkeen treenailtiin ympyrässä ravaamista. Meillä saapuminen treeneihin meni aika tiukille ja ympyrässä ravaaminen aikamoista koikkelehtimista, kun näyttelyhihnakaan ei kiireessä ollut ihan oikein kaulaan pujotettuna. Treenattiin tämän jälkeen Mysin kanssa näyttelyhihnassa ravaamista syrjemmällä ja se sujui jo kohtalaisemmin. Mysin kanssa saan itsekin selvästi liikkua ripeällä askeleella/kevyttä juoksua. Mysi ravaa silloin paremmin ja pitää paremmin katseen edessä. Jos kävelen, alkaa Mysi herkemmin pomppimaan mun jalkoihin tai eteen. Ripeässä liikkeessä fokus pysyy paremmin eteenpäin menemisessä.

 

Pöytätreeni meni miljoona kertaa paremmin kuin olin osannut odottaa. Viimeiset kaksi kertaa, kun vieras ihminen on lähestynyt Mysiä pöydällä, Mysi on yrittänyt paniikinomaisesti kiipeä mun syliin ja väistellä siten vieraan kosketusta. Lähtökohta siis oli surkea. Nostin Mysin pöydälle jo totuttelemaan itse pöytään siinä vaiheessa, kun kouluttaja vielä opasti Noppa-veikan omistajaa Saimia. Mysi ei tunnu niinkään jännittävän pöytää, vaan enemmän juuri vieraan ihmisen kosketusta. Kouluttaja (=Mysille vieras ihminen) seisoi pöydän lähellä, mutta selkä Mysiin päin eikä Mysi reagoinut tällöin häneen ollenkaan. Heti kun kouluttaja kääntyi puoleemme, kerroin Mysin jännittävän häntä. Kouluttaja oli aivan huippu ja kääntyi samantien hieman poispäin Mysistä ja syötti Mysille namia. Mysi söi reippaasti ja epäröimättä vieraan kädestä herkkujaan ja pääsimme treenissä siihen asti, että Mysi ei väistänyt paniikissa kouluttajan kosketuksen alta pois, vaan tämä sai Mysiä rapsutella kauluksesta, koskettaa korvia ja silittää selän päältä. Hampaita ei edes yritetty katsoa, kun koskettelutreeni muutoin onnistui näin hyvin. Selkeästi Mysi oli hieman varuillaan ja seurasi tarkasti tilannetta, mutta ei yrittänyt kiivetä syliin. Toisaalta en antanut tähän edes mahdollisuutta, vaan esitin Mysin sen edessä seisten enkä ollut ollenkaan pöydän sivulla.

 

Palkkasin neidin onnistuneesta pöytätreenistä heti Mysin pois pöydältä nostettuani lelulla. Tässä vaiheessa sattuikin sitten ikävä välikohtaus, kun lähellä olevalta naiselta pääsi hänen oma isokokoinen vinttikoira irti, ja se hyökkäsi välittömästi Mysiä kohti. En tiedä, laukausiko vinttarin käytöksen karvainen lelu vai pieni musta lelun perään viipottava karvapallo. Mysiin vinttikoira kuitenkin yritti käydä kiinni, kuitenkaan saamatta puruotetta Mysistä. En edes osannut kuvitella, että näin voisi tapahtua. Mysi reagoi terävästi välittömästi rähähtäen vinttikoiralle, ilmeisesti puolusti rakasta leluaan. Koirat olivat hetken sen verran etäällä toisistaan, että sain kopattua Mysin syliin ja kannattelin sitä korkealle olkapäälläni. Usein sanotaan, ettei koiraa saisi tällaisessa tilanteessa nostaa ainakaan syliin, mutta jotenkin selkärangasta toimin kuitenkin niin. Mysi ei varmasti olisi kilpajuoksussa pärjännyt vinttikoiralle ja pahimmillaan vinttikoira olisi voinut kokea Mysin saaliina, mikä olisi taas pahimmillaan voinut johtaa pieneen Mysi-paistiin. Toisaalta olisiko Mysi edes heti lähtenyt pakoon, vai olisiko koirat ottaneet yhteen siinä paikalla ollessaan. Ihan hullunkiilto sillä vinttarilla oli silmissä, kun se koitti tavoitella Mysiä. Omasta mielestäni tuntui ikuisuudelta se aika, kunnes vinttikoiran omistaja sai oman koiransa hallintaan. Näin jälkikäteen mietittynä, kuinka se saattoi kestää niin kauan, kun vinttikoiralla oli kuitenkin päällään loimi, josta sen olisi voinut riuhtaista tilanteesta pois? Mysi ei onneksi ehtinyt varmaan edes tajuta kunnolla, mitä tilanteessa tapahtui, koska se oli lelun vuoksi korkeassa vietissä. Heti tilanteesta sivummalle päästyäni jatkoin Mysin leikittämistä ja se kävi kiinni leluun heti tutulla apinanraivolla. Mysi keskittyi leikkiin täysin eikä se ottanut häiriötä lähellä liikkuvista koirista. Se ei osoittanut myöskään tilanteen jälkeen minkäänlaista aggressiivisuutta tai epävarmuutta muita koiria kohtaan. Onneksi mitään vahinkoa ei päässyt tapahtumaan, mutta ei näitä silti saisi tapahtua.

 

Vinttikoiraradalta suhattiin sitten vielä Ojankoon illan agilitytreeneihin. Teemana oli irtoaminen ja Mysi teki aivan superupeita irtoamisia. Rata on piirretty jälkikäteen muistista, joten esteiden kulmat ja etäisyydet saattoivat hieman poiketa kuvasta. Rata sinällään ei ollut vaikea, mutta ohjaussääntönä oli, ettei ohjaaja saisi mennä  ollenkaan tuonne 0-5 metrin (vaakasuunnassa oleva viiva 5m:n kohdalla) väliin, vaan ohjausliikkeet tulisi tehdä sen takaa.

 

 

Olen tiennyt Mysin irtoavan hyvin, mutta silti se lurjus pääsi yllättämään, kuinka varmasti se irtosi esteille. Lähetettyäni Mysin hypylle 1, pystyin samantien lähteä liikkumaan kohti hyppyä 4 vain pienen kaarron kohti putkea 3 tehden ja Mysi haki putkeen joka kerta 100% varmuudella. Ja itsekin ehdin tekemään sokkarin putken ja hypyn väliin. Irtoaminen olikin sitten niin kova juttu, että Mysi olisi ottanut mielellään hypyltä 5 laskeuduttuaan etäisyyttä juosten A:n toiselta puolen. Saatiin kuitenkin Mysi putkeen 6, mutta se vaati tosi voimakkaan, pakkovalssimaisen liikkeen hypyn ja putken väliin. Putken 6 ja hypyn 7 väliin ehdin juuri ja juuri tehdä sokkarin. Putkeen 9 irtosi ilman mitään ongelmia, kun jäi lähettämään 5m:n viivalta. Irtoaminen oli Mysistä niin makee juttu, että neiti päätti irrota lähettyäni sen hypylle 1 samantien hypyn 8 kautta putkeen 9. Oli hieman naurussa pitelemistä, mutta niin vaan täydellä varmuudella pikkumusta paineli viipottaen menemään, vaikka itse jäin huuli pyöreänä seisomaan hypyn 1 taakse. Ei tuollaisesta irtoamisesta voi kuin palkata, vaikka ihan tarkoituksena se ei ollutkaan. Kouluttaja oli vaikuttunut Mysin kyvystä irrota ohjaajasta. Hän on nähnyt Mysin aiemminkin, mutta sanoi silti epäilleen, olisiko Mysillä ikänsä puolesta kuitenkaan vielä kanttia irrota näin upeasti. Sanoi näkevänsä meidän kohdalla loistavan tulevaisuuden. Tuntui hyvältä kuulla se, mutta kaikkein parasta oli se, miten hyvältä agility Mysin kanssa tuntui. Oli sellainen tunne, että osaan liikkua tämän pienen turbomoottorin kanssa ja tästä tulee vielä jotain hienoa, kun palaset loksahtavat kohdalleen. Olin niin tyytyväinen meidän ensimmäisen kierroksen treeniin, että päätin jättää treenin siltä illalta siihen. Meidän ei tarvinnut mennä toisella kierroksella enää kentälle. Oppiminen oli varmasti jo ehtinyt tapahtumaan.

 

Nana sai nauttia lellittelystä kotona miehen kanssa ja illalla treeneistä kotiin tultuani mentiin lenkille ihan kahdestaan Nanan kanssa. Nana sai ajan kanssa nuuhkutella tuoksuja hiljaisessa ja hämärässä metsässä. Oli aivan mieletön tunne kulkea hiljaisuudessa Nanan kanssa ja miettiä, kuinka onnelliseksi nuo pienet karvajalat voi ihmisen tehdä. Se tunne on niin ainutlaatuinen, että se pitäisi saada purkkiin. Huomenna onkin vuorostaan sitten Nanan treenipäivä, kun tokoryhmän kesätreenit alkavat. Pikkukettu pääsee pätemään ja mutustelemaan nakkia! :)

Shelttityttöjen puuhaviikko

Aloin miettimään kulunutta viikkoa taaksepäin tänä aamuna herättyäni ja tajusin, että meillä on ollut aika puuhakas viikko. Ollaan treenattu, pulikoitu ja tavattu koirakavereita useampana päivänä. Ihan tavallinen lenkkeily on tällä viikolla jäänyt vähäisemmäksi, kun minulla tulehtui oikeasta jalasta jalkapohjan kalvojänteen kiinnittymiskohta eli kansankielellä perkeleen kipeä luupiikki on vaivannut jalkaa. Onneksi on ollut muuta puuhaa, johon kanavoida pienten shelttityttöjen energiaa.

Pääsiäismaanantaina vietettiin aamupäivää Sadun ja hänen tyttöjensä, Saanan, Sanin ja Tipin, kanssa lenkkeillen Vaakkoissa. Lenkkipaikkana Vaakkoi oli meille uusi alue, mutta tykkäsin hurjasti siitä. Sinne voisi lähteä lenkkeilemään uudemmankin kerran. Tosin varmaan kuitenkin jonkun paremmin aluetta tuntevan kanssa, sen verran iso alue on. Ilma oli ihanan lämmin ja Mysi hieman kaihoisasti katseli vettä, voisiko sinne pulahtaa. Käärmeisiin emme onneksi törmänneet, vaikka vastaan tuleva ulkoilija niistä varoittelikin. Kiitos Sadulle ja tytöille kivasta lenkkiseurasta!

 

 

 

Kuvat: Satu Tuominen

 

Maanantai-iltana suunnattiin vielä Mysin kanssa agilitytreeneihin. Kouluttamassa oli Tapio Niemi ja erityisesti radan alku oli meille haastava (videon loppuosa). Mutta niin kuin kouluttajan kanssa juttelimmekin, kehitystä ja uuden oppimista tapahtuu silloin, kun uskaltaa astua mukavuusalueen ulkopuolelle.

 

Suunnilleen tällaista rataa treenasimme

Hankaluuksia meille tuotti ensin jo 3.hypyn takaakierto, kun olin suunnitellut pyöräyttäväni Mysin vasemman siivekkeen ympäri. Mysi kuitenkin lähti kiertämään koko ajan koko estettä. Mun olisi pitänyt ehkä lähettää Mysi takaakiertoon kauempaa, jotta se ei olisi kiertänyt koko estettä. Mysi irtoaa musta sen verran hyvin poispäin, että usein tällaiset koko esteen kiertämiset liittyvät siihen, että olen itse liian lähellä hyppyä ja Mysi työskentelee mieluummin kauempana minusta. Vaihtoehtona olisi ollut kääntää omaa kroppaa voimakkaammin hyppyä kohti ja käyttää enemmän vastakättä, mutta silloin en olisi päässyt liikkeelle itse yhtä hyvin hypyltä ja Mysin kaltaisen pikkusalaman kanssa aika oleellista on, että omatkin jalat liikkuvat suhteellisen nopsaan. Vaihdoimme siis taktiikkaa ja pyöräytin Mysin oikean siivekkeen ympäri. Myös 2. hypylle vaihtui ohjaus valssista yksinkertaiseen merkkaukseen. Mysin kanssa näitä merkkauksia ei ole oikeastaan harjoiteltu kuin näissä ja edellisissä treeneissä ja Mysi on hiffannut tosi hyvin hypyn merkkauksen idean.

Putken hakeminen pimeästä kulmasta ei Mysille tuottanut minkäänlaista ongelmaa, vaan se irtosi hyvin etsimään putken suun itse. Seuraava hankaluus tuli esteillä 5-8. Pätkä olisi aivan ohjattavissa, jos Mysi irtoaisi putkeen mun takaaleikkauksesta huolimatta. Mutta myös mun oma liike pysähtyi liian voimakkaasti ennen putkea 8, jolloin Mysi ei putkeen irronnut. Toisaalta en myöskään itse ehtinyt tekemään valssia kunnolla ennen putkea ja periaatteessa se olisi aivan turha ohjaus tuossa kohdassa ja pätkä olisi järkevimmin ohjattavissa juuri takaaleikkauksella, kun koira sen osaa. Otettiin tähän väliin tauko. Jäähdytellessä omassa kantapäässä alkoi tuntua kipua, ja olisi pitänyt ymmärtää jättää treenaaminen siihen. Tiistaiaamuna kantapää oli nimittäin aivan törkeän kipeä.

Tauon jälkeen treenattiin kuitenkin loppupätkää 8-16. Mysi olisi iloisesti painellut putkesta 8 suoraan putkeen 11, pieni putkihullu koira... Kun maltoin itse odottaa Mysiä riittävän pitkään rintamasuunta kohti hyppyä 9 ja pienesti vedin vastakädellä, hyppäsi Mysi myös hypyt putkien välillä. Mä itse luon välillä turhaan itselleni kiirettä ja tässäkin kohdassa alkuun lähdin liikkumaan itse liian nopeasti kohti putkea 11, jolloin Mysikin paineli suoraan sinne ja hypyt jäivät hyppäämättä. Pakkovalssi hypyllä 12 onnistui hyvin ja muutenkin saatiin kehuja tuon hyppyrykelmän rytmityksestä. Alla video treeneistä.



 

 

Mysin treenit 21.4.2014 from Janita on Vimeo.

 

Tiistaina Anna-Kaisa kävi hieromassa tytöt meillä kotona. Nanasta tiesinkin sen olevan jumissa. Kireyttä löytyi taas selästä lannerangan alueelta sekä molemmilta puolilta olan takaa epäkäslihaksesta. Nana antoi uskomattoman kiltisti hieroa itseään, vaikka selkä oli selvästi tosi jumissa. Anna-Kaisa oli ihana ja antoi Nanalle varsinaisen hieronnan päälle vielä hetken hemmotteluhoitoa hieroen hellästi masua ja korvanlehtiä, kun varsinainen hieronta oli varmasti lihasjumien vuoksi tuntunut ikävältäkin ajoittain. Mysi oli hyvässä kunnossa. Siltä löytyi aavistuksen kireyttä lantiosta toiselta puolen. Samaiselta puolelta löytyi myös niskasta lievää kireyttä. Todennäköisesti pieni toispuoleinen kireys on voinut syntyä Mysin pariin kertaan liukastuttua putkesta ulos tullessa, kun kaahailee niin hirveällä vauhdilla.

 

Keskiviikkona puolestaan suuntasimme auton nokan kohti Etelä-Suomen Shelttien järjestämiä näyttelyharjoituksia. Molemmat tytöt pääsi treenailemaan kehäkettuilua. Nanan kanssa lähinnä muistuteltiin mieleen, mistä touhusta onkaan kyse. Nana vähän aristi hampaiden katsomista ja niitä katsottiinkin vain ihan vähän huulta raottamalla, kun kerroin Nanan suun olevan vielä toipumisvaiheessa. Tikit eivät ole vielä sulaneet täysin ikeniin poistettujen hampaiden kohdilta. Muuten Nana esiintyi hienosti.

 

Mysin kanssa puolestaan meillä on aikamoinen urakka edessä ennen Lohjan kesäkuista näyttelyä. Mysi seisoi pöydällä kyllä nätisti ja suhteellisen rentona niin kauan, kuin olimme kaksistaan pöydän luona. Mutta kun "tuomari" lähestyi pöytää, alkoi Mysiä ahdistaa. Mysihän on sheltille tyypilliseen tapaan pidättyväinen. Itselleen täysin vieraisiin ihmisiin se suhtautuu varautuneesti. Hetken vierasta ihmistä katseltuaan se kyllä menee tekemään tuttavuutta ja tutustuttuaan onkin sitten pian kiipeämässä syliin ja pyrkii pusuttelemaan kasvoja ja korvia. Mysi tarvitsee kuitenkin aikaa, että se voi omilla ehdoillaan mennä tutustumaan vieraaseen ihmiseen. Vieraan ihmisen "liiallinen" uteliaisuus saa Mysin varautuneemmaksi. Näyttelyissähän käytännössä aivan vieras ihminen lähestyy koiraa nopeassa tahdissa ja nyt meillä olisi valtava urakka totuttaa Mysi siihen, että on ihan ok laskea vieras ihminen "iholle". Meidän näyttelytreeni "tuomarin tutkimuksen" osalta oli siis lopulta sitä, että Mysi seisoi maassa ja kävi syömässä "tuomarin" kädestä namia. Myös näyttelyremmissä liikkumista tarvitsee harjoitella, ettei se olisi säntäilyä sinne tänne. Onneksi on 1,5 kuukautta aikaa!

 

Torstaina me vietettiin löhöpäivää kotona. Perjantaina Mysi puolestaan pääsi pitkästä aikaa uimaan veljiensä Nopan ja Paavon kanssa. Mysi olikin aikamoinen vesipeto! Sitä ei tarvitse enää auttaa altaaseen, vaan se menee itsenäisesti rampilta altaaseen saatuaan siihen ensin luvan. Saa nähdä, kauanko kestää, että neiti lopettaa luvan kyselemisen ja vain painelee altaaseen. Nyt vielä vinkui jaloissa ja meni sitten rampille tai meni rampille ja katseli sieltä minua, joko saa mennä altaaseen. Oivalliseen saumaan osui tämä uimakerta, sillä Mysistä jo huomasi, että energiaa on purettavana kovasti, kun viikolla lenkit olivat jääneet lyhyiksi mun jalkavamman vuoksi.

 

Lauantaina treenailtiin Mysin kanssa useampaan kertaan keppejä. Meillä on ollut useamman päivän tauko keppitreenistä ja tuntui hetken siltä, kuin oltaisiin otettu takapakkia. Helpotin parin toiston ajaksi neljään keppiin, jotta Mysi löytää pujottelun rytmin. Sen jälkeen lisäsin keppiparin lisää. Ollaan treenattu nyt kuutta keppiä niin, että portit ovat hieman auki. Lauantaina käytiin myös kävelemässä kaverini ja hänen Serbiasta adoptoidun Nenni-koiran kanssa lähimetsiköissä parin tunnin mittainen lenkki. Illalla jalka vihoittelikin. Oli kuitenkin kiva nähdä Nenni viimein!

 

Tänään on lepäilty, jotta mulla olisi jalka treenikunnossa huomenna. Mysi on tehnyt lyhyen keppitreenin ja minä kävin Lahdessa Shetlanninlammaskoirat ry:n ylimääräisessä vuosikokouksessa. Olin ymmärtänyt kutsusta, että kokouksessa keskusteltaisiin, minkä sisältöisenä shelttien PEVISA-ohjelmaa jatketaan ensi vuoden alusta. Omasta mielestäni jalostuskoiria tulisi tutkia kattavammin ja vaatia niiltä enemmän kuin ainoastaan silmätarkastuslausunto ja lonkkakuvaustulos. No, odottamalleni keskustelulle ei ollut sijaa (jostain Kennelliiton toimintatapoihin liittyvästä syystä johtuen) ja käytännössä mahdollisuudet oli päättää, että PEVISA-ohjelmaa jatketaan saman sisältöisenä kuin tähänkin asti tai siitä luovutaan. Yksimielisesti päätettiin jatkaa samalla ohjelmalla. PEVISA-ohjelman sisällön muutoksista voitaisiin keskustella ensi vuoden vuosikokouksessa, jos jäsenistöltä tulee hyvin perusteltu ehdotus, kuinka ohjelman sisältöä tulisi muuttaa. Kokous kesti huimat 8 minuuttia ja itse olin aika turhautunut, että ajoin sen vuoksi tunnin Lahteen ja takaisin. Olin kuvitellut myös osanottoa kokoukseen ennakolta suuremmaksi, kun tosi tärkeästä asiasta kuitenkin kokouksessa oltiin päättämässä. Äänioikeutettuja kokouksessa oli kuitenkin vain 17. Ehkä kaikki muut tiesivät, ettei keskustelua käytäisi ja käytännössä kokous oli vain pakollinen muodollisuus PEVISA:n jatkamiseksi tällaisena. Eripuraisia ääniä, että joku olisi tahtonut PEVISA:sta luopua shetlanninlammaskoirien kohdalla ei nimittäin onneksi tullut.

Pentuvuosi 2013

Vuosi 2013 alkoi jännittävissä merkeissä ja niin kovin hartaasti toivoin, että tämä vuosi olisi meidän perheessä pentuvuosi. Uudesta karvaisesta perheenjäsenestä oli meidän kotona haaveiltu tosi kovasti jo kesästä 2012 lähtien ja toivoin niin paljon, että vuoden 2013 aikana pentuhaave toteutuisi. Heti alkuvuodesta jotain odottelinkin, mutta narttu jäi tyhjäksi. Silloin harmitti kovasti ja tuntui, ettei kiinnostavaa yhdistelmää, jossa kaikki menisi loppuun asti hyvin, löytyisi ikinä. Tämä kun ei ollut ensimmäinen samantapainen pettymys. Ei auttanut kuin alkaa odottaminen ja etsiminen taas alusta. Alkuvuodesta treenailtiin normaaliin tahtiin Nanan kanssa agilitya ja maaliskuussa oli tarkoitus startata ensimmäisen kerran virallisissa agilitykilpailuissa, mutta sitten Nanalla alkoikin juoksu.

Talven taituttua kevääksi huhtikuu toikin tullessaan niin pitenevät valoisat päivät kuin muutakin koiramaista puuhaa agilityn lisäksi. Niin ja huhtikuun puolivälin jälkeen meidän kotiin tassutteli lopulta aika yllättäen niin kauan kaivattu pienen pieni trikkipentu. Mun haaveilemani trikkinarttu. Mysi valloitti minun ja mieheni sydämet heti ja Nanakin lämpeni parissa viikossa pennulle, kun sopeutui ensin siihen, ettei ole enää mamin ainoa mussukka. Mysi sujahti osaksi meidän perhettä tosi luonnollisesti. Sen jälkeen kun Mysi tuli osaksi elämääni, olen lopulta ollut iloinen, että asiat menivät lopulta näin. Menneen syksyn ja talven pennun hankintaan liittyvillä pettymyksillä oli merkitys ja ilman niitä pettymyksiä meillä ei olisi Mysiä. Huhtikuussa Nanan kanssa kokeiltiin rally-tokoa Etelä-Suomen Shelttien järjestämällä kurssilla ja Nana pyörähti myös erkkarissa. Lisäksi hain treenipaikkaa Koivukylän koiraharrastajien tokon alkeisryhmästä, johon meidät hyväksyttiinkin.

 

Toukokuussa alettiin treenaamaan tokoa tavoitteellisemmin Nanan kanssa. Tokotreenit jatkuivat syyskuun loppuun, jolloin jäätiin tokosta talveksi tauolle, kun en ottanut Nanalle ryhmäpaikkaa tokoon hallikaudelle. Tai eihän me nyt totaalisella tokotauolla ole oltu, vaan silloin tällöin ollaan treenattu kotona ja kotipihalla. Toukokuussa pari viikkoa luovutuksen jälkeen Mysi kävi moikkaamassa sisaruksiaan ja äitiään pilvimarjalaisten kasvattitapaamisessa Riihimäellä.

Koko kesän ajan nautittiin ekasta kesästä omalla pihalla ja pentuarjesta iloineen ja hampaiden kiristelyineen. Mysi osoittautui tosi vilkkaaksi pennuksi ja noin 11-12 viikon iässä sen saalisvietti puhkesi loistoonsa, jonka jälkeen ollaankin harjoiteltu ahkerasti takaa-ajoon liittyvien halujen hillitsemistä arkielämän puolella. Aika monta kertaa olin helisemässä Mysin hihnakäytöksen vuoksi, mutta vuoden loppua kohden alkoi lopulta näkyä myös positiivista kehitystä ohitustilanteissa. Muistan edelleen sen merkityksellisen iltalenkin, kun me ensi kertaa ohitettiin enemmän ohiajavia autoja niiden perään sinkoilematta ja haukkumatta kuin sinkoiltiin niiden perään.

Palatakseni vielä kesään, käveltiin paljon lähimetsiköissä ja Mysi kävi pulikoimassa jokaisessa ojassa ja pikkupurossa. Mökillä Mysi uskaltautui pari kertaa uimaan järveen. Treffattiin myös Mysin pääkaupunkiseudulla asuvia veljiä leikkitreffien merkeissä. Mysi pyörähti myös yhdessä mätsärissä totuttelemassa näyttelymeininkiin - pöytään ja tuomarinkäsittelyyn.

Kesän jännittävimpiä juttuja oli Nanan ensimmäiset viralliset startit agilitykisoissa. Ihan puhtaita ensimmäiset radat eivät olleet, mutta jokaisessa radassa on ollut myös paljon onnistuneita asioita. Syksyn tullen kisoista irtosi ensimmäinen LUVA. Toistaiseksi meitä on 1-luokassa pidätellyt kontaktit, joita tulisi treenata lisää.

 

 

Myös Mysi aloitti agilityn saloihin tutustumisen kesän aikana. Elokuussa Mysi aloitti oman seuramme penturyhmässä treenaamisen joka toinen viikko. Tällä hetkellä agility on jotain siisteintä Mysin mielestä. Kun saavutaan Ojankoon, tulee Mysin käytökseen maailmanomistajan elkeet sen haukkuessa ja komentaessa muita. Jotain hirveintä pikkumustan mielestä on katsoa, kun joku toinen saa olla esteillä hänen sijaansa. Kävin Mysin kanssa kesän aikana myös muutaman kerran mittaisen pentukurssin.

Syksy toi tullessaan rutiinit, joka pitää sisällään päivittäisiä lenkkejä lähimetsiköissä ja viikkotreenejä. Loppuvuodesta juostiin Nanan kanssa vielä yhdet agilitykisat, joista toinen LUVA jäi harmillisen 1 sekunnin yliajan päähän. Nanan kanssa kävin kokeilemassa myös raunioetsintää Etelä-Suomen Shelttien järjestämässä pelastuskoiratoimintaan tutustuttavassa päivässä. Mysi kävi marraskuussa puolestaan pulikoimassa Etelä-Suomen Shelttien järjestämässä kerhoillassa Helsingin koirauimalassa. Alkujärkytyksestä toivuttuaan neiti tuntui jopa tykkäävän uimisesta ja tarkoituksena oli käydä uudelleen uimassa vielä ennen joulua. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun Mysin juoksu alkoi joulukuun puolivälissä Mysin ollessa 9,5 kuukauden ikäinen. Juuri ennen juoksun alkua ehdittiin käydä pilvimarjalaisten omassa agilitykoulutuksessa ja treffaamassa sukulaiskoiria. Jouluna myös Nana aloitti juoksunsa, joten loppuvuosi on ollut meillä harrastusrintaman osalta rauhallinen.

Vuosi 2014

 

Mitä tulee meidän ensi vuoteen... mitään kovin kummoisia tavoitteita en tahdo asettaa meille. Mysi täyttää kuitenkin helmikuun lopussa vuoden, jonka jälkeen on tarkoitus käyttää Mysi virallisissa terveystarkastuksissa. Niissä onkin ihan riittävästi jännitettävää minulle. Nana jää nyt hetkeksi tauolle agilitysta ja tarkkailen sen selän vointia. Tokotreenit jatkuvat Nanan osalta myöhemmin keväällä. Tokoa on tarkoitus treenata Nanan kanssa tavoitteellisesti, mutta mitään kisasuunnitelmia en tahdo vielä tehdä. Katsotaan vuoden mittaan, miten me kehitytään ja milloin alokasluokan liikkeet olisivat ns. kisavalmiita. Mysi puolestaan siirtyy treenaamaan agilitya vuoden vaihteessa joka viikko. Kevään tullen on tarkoitus aloittaa myös kontaktiesteiden ja keppien treenaaminen, jos terveys antaa sen myöten. Mysi tulee kisaikään elokuun lopussa, mutta me lähdetään kisaamaan sitten, kun ollaan siihen valmiita. Se mitä toivon meidän tulevalle vuodelle, on terveyttä ja iloisia yhdessäolon hetkiä harrastuskentillä ja arjessa, Nanalle vähemmän selkäjumeja ja Mysin luustokuvauksista terveen tuloksia.

Reipasta, aktiivista ja onnellista vuotta 2014 kaikille blogimme lukijoille!




 

Shelttiviikonloppu Kiljavalla

Viime viikonloppu hurahti Kiljavan opistolla tiiviisti shelttien ja shelttiasioiden ympärillä. Ihan mahtavan hieno viikonloppu kaikin puolin!! Perjantainahan olimme apuna rakentamassa näyttelypaikkaa seuraavan päivän erkkaria varten. Samalla reissulla nappasimme mukaan Mysin. Vitsailtiin kasvattajan kanssa, että on tämäkin varsinainen "hae koiranpentu huoltsikalta"-tapaus, mutta todellisuudessahan siis olimme käyneet katsomassa Mysiä parikin kertaa kasvattajan kotona, joten tiesimme, millaisessa paikassa pennut ovat kasvaneet ja nähneet emän. Koska olimme molemmat osapuolet (kasvattaja ja me) tulossa perjantaina Kiljavalle, niin pennun luovutus tuntui kaikkein kätevimmältä hoitaa siinä samalla, kun perjantai oli meille muuten tosi hyvä päivä hakea Mysi kotiin. Edelleen olen kyllä onnellinen siitä, miten reippaasti Mysi otti haltuun ison palloiluhallin. Pienen, hetken kestäneen alkujännityksen ja vapinan jälkeen neiti mennä touhotti pitkin poikin hallia leikkien ja ihmisiin reippaasti ja avoimesti tutustuen. Niin makee!

 

Lauantaina olikin sitten erkkaripäivä ja olin ilmoittanut Nanan kehään. Pikkuisen aamulla harmitti lähteä näyttelypaikalle, kun mieluusti olisin jäänyt kotiin tutustumaan paremmin Mysiin. Mutta päivä meni ihan mukavasti, vaikka vähän harmittikin se, että periaatteessa oltaisiin voitu tulla pari tuntia myöhemminkin näyttelypaikalle, koska kehä oli vähän myöhässä ja ennen narttujen avointa luokkaa tuomari ja kehäsihteerit pitivät lounastauon, jota aikataulussa ei ollut mainittu. Useita tunteja näyttelypaikalla vierähti, mutta toisaalta olihan kuulumisiakin kiva vaihdella ja katsella kauniita koiria. Nana sai odotetusti laatuarvostelussa EH:n (tarkempi arvostelu "Nanan näyttelytuloksia"-sivulla). Kiva oli Nanan kanssa näyttelypaikalla olla. Neiti otti tosi lunkisti koko ajan. Ennen omaa kehää Nana lepäili rauhassa häkissään ja oman kehän jälkeen katseltiin yhdessä nuorten narttujen kehää, jossa äitini koira oli. Susulle hienosti ERI, mutta ei sijoitusta kilpailuluokassa. Nana rauhallisesti seurasi asioita ympärillään eikä ollut moksiskaan suuresta koiramäärästä, hälinästä, ihmispaljoudesta tai ahtaudesta.

 

Sunnuntaina suuntasin sitten vielä yksinäni ilman koiria Kiljavalle Etelä-Suomen Shelttien järjestämään Shelttipäivään, joka sisälsi tosi hyviä luentoja. Aamu alkoi jalostustoimikunnan esittelyllä ja ajankohtaisilla uutisilla. Jalostustoimikunta mm. esitteli tähän mennessä terveyskyselyllä kerättyjen tietojen yhteenvetoa. Tuohon terveyskyselyyn on valitettavasti vastannut vasta hyvin pieni osa shelttien omistajista ja toivoisinkin, että mahdollisimman moni vaivautuisi täyttämään kyselylomakkeen, jotta tietoa saataisiin kerättyä mahdollisimman paljon, eikä pieni otos vääristäisi tuloksia. Tuon terveyskyselyn tuloksissa oli kyllä monta kohtaa, jotka pistivät ajattelemaan rodun terveydentilaa. Tässä vielä linkki terveyskyselyyn: http://www.shetlanninlammaskoirat.fi/jalostus/terveyskysely/

 

Hannes Lohi luennoi tämän jälkeen koirien geenitutkimuksesta. Iltapäivällä puolestaan luennoi Juha Kares jalostus- ja harrastuskoiran luonteen merkityksestä sekä koiran rakenteesta ja liikkeestä. Koko päivä oli äärimmäisen mielenkiintoinen ja todella paljon jäi ajattelemisen aihetta mieleen. Päivä oli ehdottomasti hintansa väärtti. Lisää tällaisia tapahtumia! Jos jotain olisin päivään kaivannut, niin tilaa enemmän vapaalle keskustelulle, mihin kiinnittää erityisesti huomiota shelttien kohdalla ja kuinka viedä rotua eteenpäin niin terveyden, elinvoimaisuuden kuin luonneominaisuuksienkin osalta. Erityiskiitos päivän järjestämisestä Etelä-Suomen Shelttien aktiiveille, että tällaisia järjestetään!

Vuosi 2012 ja uusia kujeita tulevalle vuodelle

Hui, vuosi vierähti taas vauhdilla! Koiraharrastusblogeissa on ollut tavoitteena asettaa erilaisia tavoitteita tulevalle vuodelle. Minä asetin melko vaatimattomat tavoitteet vuodelle 2012. Päätavoitteina oli huolehtia viralliset terveystutkimukset kuntoon ja säilyttää riemu ja ilo yhteisessä harrastamisessa. Agilityn osalta toivoin, että saadaan kaikki estesuoritukset varmoiksi ja mahdollisesti käytäisiin mölliluokassa kisaamassa.

Kivaa meillä on ollut yhdessä! Alkuvuodesta treenattiin agilitya tosi paljon. Käytiin viikottain oman seuran treeneissä, joiden lisäksi Etelä-Suomen Shelttien agilitykurssilla ja välillä vielä vapaatreenaamassakin. Maaliskuussa ihan perushieronnan yhteydessä huomattiin Nanan selän (lähinnä lannerangan alueelta) olevan aivan jumissa. Niinpä meillä olikin edessä kahden kuukauden täydellinen agilitytauko. Kuukauden levolla, hieronnalla ja venyttelyllä saatiin selkäjumit auki, mutta siihen perään alkoivatkin Nanan juoksut. Olen edelleen vihainen itselleni, etten huomannut mitään merkkejä Nanassa, jolloin sen selkä oli päässyt niin pahasti jumiin. Jumit saatiin onneksi auki, ja selkä on pysynyt sen jälkeen hyvässä kunnossa ilman suurempia lihasjännityksiä.

Nana kävi vuoden alkupuoliskolla myös virallisissa terveystutkimuksissa, joissa todettiin kyynärien ja polvien olevan priimaa. Silmissä disthiasis-lausunto parin ylimääräisen luomikarvan vuoksi, muuten silmät olivat terveet. Lonkat lausuttiin Kennelliitosta B/C. Luustokuvausten yhteydessä Nanalta kuvattiin selkä, ja eniten harmitusta tuotti Nanan lantiosta löytynyt ylimääräinen lannenikama. Lantio on onneksi suora (tosi usein ylimääräinen nikama aiheuttaa vinon lantion asennon), ja ylimääräinen nikama vaikuttaa Nanan elämään siten, että lantio on normaalia liikkuvaisempi, jolloin lihasjännitystä selän ja lannerangan alueelle syntyy herkemmin. Äärimmäisen onnellinen olen siitä, että selkä tuli kuvattua, vaikka tieto olikin kaikkea muuta kuin mukava. Nyt kuitenkin osaan seurata koiraa eri tavalla. Nikamamuutoksen vuoksi Nanaa ei tulla käyttämään jalostukseen. Olen vähentänyt myös treenimääriä ja kiinnittänyt enemmän huomiota lihaskunnosta ja lihastasapainosta huolehtimiseen. Pienet haaveet saada Nanan pentu meille kariutuivat, mutta kasvatushaaveita en ollut vielä valmis kuoppaamaan. Lokakuun lopulla kävin nimittäin kasvattajan peruskurssin, jos mulla joskus vielä on jalostuskelpoinen narttu...

 

Kevään agilitytauon aikana innostuin itse ensimmäistä kertaa tokon treenamisesta. Jotainhan tuon neidin kanssa täytyy puuhailla, ettei se vallan turhaudu. Pari päivää ilman sen suurempia aktiviteetteja ei Nanassa vielä näy, mutta pidemmällä aikavälillä se selvästi turhautuu, jolloin ylimääräinen energia yleensä purkautuu remmilenkeillä riiviökäyttäytymisenä. Aloimme siis treenaamaan tokon alokasluokan liikkeitä keskenämme. Nana on osoittautunut aika kivaksi treenikaveriksi tässäkin lajissa. Sen vire on hyvä, se tykkää liikkeistä ja nameista, ja treenaa iloisesti häntä heiluen. En tiedä, tulemmeko koskaan osallistumaan viralliseen tottelevaisuuskokeeseen, mutta omaksi iloksemme olemme jatkaneet tokotreenejä myös agilitykentille palattuamme.

 

Koska kevätkauden loppu meni agilityn osalta taukoillessa, kesän ja syksyn ykköstavoite oli saada viimein kepit kisavalmiiksi. Nyt vuoden vaihteen tienoilla Nanan voi sanoa osaavan kepit, useimmiten myös keppien aloitus oikeasta välistä onnistuu, kun itse en vain ole sössimässä liian lähellä, vaan annan Nanalle oman tilan. Yksissä epiksissä käytiin syksyllä testaamassa kisavalmiutta, tuloksena 0. :) Lisenssin vaihdon C-lisenssistä A-lisenssiin näin tosi turhaksi ihan vuoden lopussa, joten siirsin virallisissa kisoissa starttaamisen vuodelle 2013. Vuoden 2013 ykköstavoite onkin aloittaa kisaaminen virallisissa kisoissa. Katsotaan kuinka meidän käy, voimmeko mahdollisesti jossain vaiheessa vuotta asettaa tavoitteeksemme luokkanousun...

 

Se, mistä olen vuodessa 2012 erityisen iloinen, on oikean treenivireen löytyminen. Viretilan kanssa on tehty niin paljon töitä, ettei se ole liian matala, mutta ei myöskään liian korkea, jolloin Nana on kuin yliviritetty viulun kieli. Häiriöherkkyys on ehkä jonkin verran vähentynyt, vaikka edelleen Nana kuumuu agilityn katsomisesta niin, että sillä helposti keittää yli.

 

Olimme myös molemmat viime vuonna melko terveitä, jos Nanan selkäjumia ei lasketa mukaan. Kesällä Nanalla oli valeraskaus, mutta se meni ohi parissa päivässä, kun lelut otettiin kaappiin talteen. Syksyllä Nanalta poistettiin vähäinen hammaskivi, jota sille oli päässyt kertymään. Nyt loppuvuodesta ollaankin harjattu hampaita ahkerasti, jotta suu pysyy puhtaana ja terveenä vastakin.

 

Kehäketkuilemassa kävimme ainoastaan yhdessä match showssa. Tulevana vuonna olisi kuitenkin taas tarkoitus pyörähtää parissa näyttelykehässä. Ainakin erkkari olisi suunnitelmissa, muita näyttelyitä vielä mietimme. Yksi vuoden 2012 ehdottoman hauska lajikokeilu oli viehejuoksu. Tätä toivottavasti päästäisiin treenaamaan vielä joskus tulevaisuudessa uudestaankin. Haaveena olisi mahdollisesti myös kokeilla paimennusta, jos vaikka Etelä-Suomen Sheltit taas jotain paimennuspäivää järkkäisi...

 

Pähkinänkuoressa vuodelta 2013 toivomme:

• terveyttä
• riemullisia yhteisiä hetkiä niin kotona loikoillen, ulkona lenkkeillen, koirakavereiden kanssa leikkien kuin erilaisten harrastusten parissa
• että tiimin kaksijalkainen hannari rohkaistuisi laittamaan kisailmoa vetämään, Nana kyllä osaa! Eli siis vuoden 2013 aikana on tarkoitus startata ekoissa virallisissa kisoissa
• ehkä tutustumista paimennukseen, jäljestämiseen...
• mahdollisesti uutta lauman jäsentä...

Uudelle vuodelle tahdomme toivoa myös kaikille koirakavereillemme ja heidän ihmisilleen iloisia harrastushetkiä ja yhdessäoloa!

Vuosi 2011

Niin se vuosi taas vierähti! Tää vuosi on ollut mulle ja Nanalle ennen kaikkea meidän tiimin yhteen hitsautumista, yhteenkuuluvuuden tunteen vahvistamista ja toisiimme tutustumista entistä syvemmin. Olen oppinut hirveästi Nanasta tämän vuoden aikana. Paljon asettelin tavoitteita meidän yhteiselle puuhastelulle. Osa toteutui, osa jäi toteutumatta. Suunnitelmissa oli perustottelevaisuuden vahvistamista, hauskanpitoa, agilityn aloittamista, etsijäkoiratoimintaan tutustumista, näyttelyitä ja terveystarkkeja.

Paljon ehdittiin puuhata yhdessä. Päästiin BAT:in agilityn alkeiskurssille ja ilmeisesti emme ole olleet koirakkona ihan toivoton tapaus, kun joulun alla meidät hyväksyttiin seuran täysivaltaisiksi jäseniksi. Agility on silti ollut paljon haastavampaa kuin odotin. Oma ohjaamiseni on usein kömpelöä ja toisaalta Nanan saatua harrastuksen myötä rutkasti itsevarmuutta lisää, on se tohtinut myös kyseenalaistaa minua niin agikentällä kuin sen ulkopuolella, mikä on tuonut omat haasteensa harrastamiseen. Yhteisen hauskan tekemisen ja rajojen kautta ollaan kuitenkin nyt lähennytty tilannetta ennen agilitya ja bossin paikka alkaa olla taas selvä meille molemmille.

Etsijäkoiraliiton alkeiskurssi olisi alkanut kesällä, kun vasta olimme päässeet tutustumaan agilityn ihmemaailmaan, joten tein tietoisen päätöksen, että keskitymme nyt siihen ja kahden uuden harrastuksen aloittaminen samaan aikaan voisi olla meille molemmille liikaa. Sen sijaan kyllä tutustuttiin vähän koiratanssiin syksyllä ESS:n lyhyellä kurssilla. Kahdessa näyttelyssä pyörähdimme, kotiin tuomisina kummastakin laatuarvostelu EH. Nana on alkanut tykkäämään esiintymisestä, erkkarissa kehään mentiin häntää liputtaen ja heiluttaen.

Erityisesti harrastusten myötä olen oppinut tuntemaan aikuistuvan Nanan paremmin. Nana on kiva harrastuskaveri, vaikka välillä kiroankin sen omapäisyyttä ja toivoisin sillä olevan edes hitusen verran enemmän miellyttämisenhalua. Meillä on ollut paljon onnistumisen hetkiä, joita yritän vaalia mielessäni myös silloin, kun ei mene ihan niin putkeen. Se on silti mulle hienoin ja ihanin kumppani, joka ei anna mitään ilmaiseksi. Tunnen tosi voimakasta kiintymystä Nanaa kohtaan.

Ensi vuodelle en aseta meille sen suurempia tavoitteita kuin säilyttää ilo ja riemu yhteisessä tekemisessä, mitä se milloinkin sitten on. Lisäksi hoidetaan kuntoon ne viralliset terveystarkastukset, jotka tänä vuonna jäivät. Agilityssa yritämme saada estesuoritukset valmiiksi ja varmoiksi (kepit ja keinu ovat vielä kesken), pitää yhdessä mielettömän lystiä ja mikäli sydänkäpyseni sietokyky häiriön suhteen kasvaa (=pää pysyy kasassa ja koira toimintakykyisenä myös kuumuessaan), niin ehkä jossain vaiheessa olisimme valmiita myös vähintään möllikisoihin... Mutta se jää nähtäväksi eikä oteta siitä sen enempää paineita tai odotuksia. Mitä tulee, on tullakseen.

Kovasti jo odotetaan ensi vuotta, että päästään treenaamaan omaan uuteen hienoon halliin!

ESS:n kerhoilta: koirahieronta

Meiltä jäi torstain agitreenit ryhmässä väliin, kun päätettiin suunnata auton nokka tällä kertaa Ojangon sijaan Konalaan Koirakoulu Kompassin tiloihin. Agility on vetänyt viime aikoina aika usein pitemmän korren, kun agijutut ja shelttiyhdistyksen jutut ovat osuneet päällekkäin. Tällä kertaa ajateltiin kuitenkin mennä moikkaamaan shelttiväkeä, kun kerhoillassakin oli itseä kovasti kiinnostava aihe - koirahieronta. Paljon juteltiin myös koiran lihashuollosta yleensä ja myös agilitysta juteltiin useampi sananen. Luennoimassa oli Timo Rannikko, joka itse on koirahieroja ja myös aktiivinen harrastaja/kilpailija useammassa koiraharrastuslajissa. Mielenkiintoisia uusia asioita ja jo ennestään tuttujen asioiden mieleenpalauttelua.

Timo näytti myös demokoiralla, kuinka itse voi varovaisesti hieroa oman koiran lihaksia ja venytellä niitä. Tämän jälkeen päästiin harjoittelemaan itse omien koiriemme kanssa. Nanalta alkoi takajaloista löytyä jo ihan kivasti lihasta, mutta etuosan lihakset on edelleen niin pienet, että hyvä kun niitä löysinkään. Toisaalta ei kai tuollaiselta kirpulta voikaan löytyä jättimuskeleita.

Tunsin kyllä pienen omantunnon pistoksen mielessäni, kun Nanan kanssa ollaan jo useampi kuukausi treenattu aika tiheällä tahdilla agilitya eikä koira ole vielä päässyt koirahierojan tsekattavaksi. Eli nyt to do -listalle koirahieronta-ajan varaaminen Nanalle. Hierojia, joista lukijoilla on hyviä kokemuksia, saa esittää!

Eikä meillä muuten torstai kerhoillasta huolimatta ollut vapaapäivä agilitysta, vaan käytiin tekemässä iltapäivällä oma vapaatreeni. Kentällä oli valmiina rata, josta tehtiin kuuden esteen mittaista pätkää. Päästiin pätkällä päästelemään ihan täysillä, mutta myös treenaamaan takaaleikkausta hypyllä. Lähdöissä malttoi odottaa pääasiassa lupaa ja tietää kyllä, että vasta luvan kanssa saa lähteä liikkeelle. Pari kertaa yritti kuitenkin varastaa, mutta palautin aina takaisin lähtöön istumaan, jossa Nana sitten malttoikin odottaa lupaa lähteä liikkeelle. Hitsi, kun lähdöt sujuisivat yhtä hyvin myös ryhmätreeneissä, kun häiriötä on paljon enemmän. Nanalla on radanlukutaito ja estehakuisuus kehittynyt huimasti tämän syksyn aikana. Mielettömästi toi neiti on edistynyt lyhyessä ajassa!

Loppuun vielä Satu Tuomelan nappaama kuva Nanasta erkkarissa.

Sivuerikoisnäyttely

Oltiin eilen shetlanninlammaskoirien sivuerikoisnäyttelyssä ja olipas kiva erkkaripäivä kokonaisuudessaan. Näyttelyhihna meillä on ollut haudattuna laatikon pohjalle elokuun puolivälin ryhmiksestä asti, joten vähän etukäteen mietin, kuinka esiintyminen tulee sujumaan... Nana muisti kuitenkin hyvin jutun juonen ja esiintyi tosi kivasti ja reippaasti, maininta siitä tuli myös arvosteluun. Neiti oli niin liikkis, kun olin hakemassa mulle ja äidille kaffetta, kun huomasin, että junioriluokka kutsutaan kehään... Yritin sit kädet täynnä pullaa ja kahvia kiirehtiä ja Nana liikuttavana ihan innoissaan, kun huomasi mun tulevan takaisin, vaikka poissa olin ehkä 20 minuuttia korkeintaan. Hyppi ja pomppi ja riehui ja itse mietin, kuinka saan sen seisomaan rauhallisesti rivissä. Mut Nana yllättikin ja sain rauhoitettua sen tosi hyvin ja siinä neiti nöpötti sit kiltisti patsaana sen ajan, kun tuomari katsoi koko luokan läpi. Myös yksilöarvostelussa esiintyi iloisesti, muutaman itsetietoinen haukkukin piti päästää ilmoille liikkeitä esittäessä. Nana oli myös pöydällä melko itsevarma ja antoi hienosti tuomarin tunnustella itseään.

Nanan arvosteluun olin itse tosi tyytyväinen. Tuomarina oli Päivi Eerola ja hän jakoi luokan koirille kyl ihan jokaista väriä. Punainen nauha ei ollut mikään itsestäänselvyys, eikä oikeastaan sininenkään. Nanan hän arvosteli eilen EH:n arvoiseksi. Arvostelu kuvaa Nanaa mielestäni aika hyvin ja siinä on kuvattu Nanaa kauniilla tavalla, myös niiden Nanan puutteiden osalta.

Päivi Eerolan näkemys Nanasta eilen:

"Siroluustoinen. Keskikokoinen. Selvä sukupuolileima. Siro kokonaisuus. Kuono-osa tulisi olla täyteläisempi. Tummat hieman pyöreät silmät. Reilusti taittuvat korvat. Lyhyt rintakehä. Raajaluusto saisi olla voimakkaampi. Lupaava karvanlaatu. Reipas esiintyminen. Kevyet liikkeet. Tarvitsee aikaa."

Kamerasta oli akku niin lopussa, että valitettavasti kaikki kuvat ovat kovin huonosti tarkentuneita, sumuisia ja rakeisia. Ensi kerralla voisi muistaa ladata sen kameran akun etukäteen, niin jälkeenpäin ei tarvitse harmitella. Alla kuitenkin pari kuvaa Nanasta viime viikon tiistailta, Nana siis noin viikon vajaa 16 kuukautta näissä kuvissa.

Koiratanssikurssi

Ollaan saatu tutustua koiratanssin saloihin tässä viime viikkoina. Osallistuttiin Nanan kanssa Etelä-Suomen Shelttien järjestämälle kolmen kerran mittaiselle koiratanssikurssille, jossa kouluttajana oli Nadja Börkerman ja demokoirana Nadjan oma ihastuttava, taitava Hippi-neito. Nanallehan en ole opettanut temppuja kuin ihan muutaman, lähinnä tassun antoa ja pupu-asennossa istumista, joten meidän osalta kurssi oli pitkälti uusien temppujen opettelua. Tosi hauskaa oli joka kerta, vaikka jouduttiinkin kaksi kertaa kolmesta treenailemaan vesisateessa. Hienohelma jaksoi työskennellä hienosti myös sateessa nakkien ja lihapullien voimalla.

Nanalle on kyl mielettömän kiva opettaa uusia asioita/temppuja, koska se on niin järjettömän ahne, kun on tarjolla lihapullaa tai nakkia. Se tekee mitä vain saadakseen herkun, seisoisi varmaan päällänsäkin, jos se olisi fyysisesti mahdollista. Nana myös hiffaa useimmiten jo parista onnistuneesta palkkaan johtaneesta suorituksesta, mitä tässä nyt suunnilleen haetaan ja me saatiinkin oikeastaan kaikki opeteltavat temput hyvälle alulle. Tästä on hyvä ja kiva jatkaa kotona temppujen opettelua. Jos vaikka yrittäisi aktivoitua siinä hommassa nyt, kun syksykin näyttäisi saapuneen sateineen. Kivaa ja siistiä sisätekemistä sadeilloille!

En mä tiedä, tullaanko koskaan oikeasti kasaamaan tempuista koiratanssiesitystä, mutta kurssi oli tosi kivaa yhdessä tekemistä ja vähän vastapainoa agilitylle, missä saa painaa täysillä eteenpäin. Tässä puuhassa pääsi käyttämään aivoja ja keskittymään sekä Nana että minä. Mielettömän hienoa oli kyllä katsella Hipin ja Nadjan tekemistä, ehkä mekin joskus osataan yhtä taitavasti... tai sit ei! :D Mut hauskaa on silti temputella yhdessä! :)

Nadjalle iso kiitos kurssista!

Kuva tältä päivältä, kun oli ihanan lämmin syyspäivä. Nana "pääsi" tänään pesulle lauantain erkkaria varten. Harmiksi Nana ei ole ehtinyt kovin paljon tehdä vielä pohjavillaa takaisin karvanlähdön jälkeen, mutta on toi turkki onneksi vähän tuuheammassa kunnossa nyt kuin viime näytelmissä.

Misseilemässä

Käytiin viime torstaina vikoissa "missiharkoissa" mätsärissä Munkkiniemessä ennen tämän päivän ekaa virallista näyttelyä. Nana esiintyi aiempia kertoja huomattavasti rennommin ja iloisemmin ja tuloksenakin oli PUN4. Nana on alkanut sisäistää, että näyttelyhihna kun on kaulassa, niin namien eteen ei tarvitse tehdä muuta kuin seistä paikallaan. Ei tarvitse tarjota istumaan tai maahanmenoa tai muita temppuja. Myös pöydällä Nana seisoi huomattavasti rennommin kuin aiemmin.

Tänään oli sitten näyttelydebyyttipäivä! Shelttikehän aloitus venyi ja odotus oli pitkä, mutta Nana jaksoi silti kaiken odottelun ja häkissä makoilun jälkeen vielä esiintyä ihan mallikkaasti. Neiti touhotti menemään reippaasti, pari kertaa meinasi innostua ravin sekaan ottaa laukka-askelia, mutta korjasi vihjeestä takaisin raviksi. Myös pöydällä seisominen sujui hienosti, Nana ei juuri enää väistellyt tuomaria. Päivä oli pitkä, mutta mukava ja arvostelukin oli sitä, mihin arvelin Nanan rahkeiden riittävän tällä hetkellä. Sheltit tuomaroi brittiläinen kasvattajatuomari Gwen Beaden ja tuloksena meille ekasta virallisesta missikehästä EH. :)

"14 months sable who is between coats at present. Flat skull. Dark eye, correctly placed. Well used ears. Needs to fill in foreface. Good length of body. I would prefer better shoulder angulations. Needs time to develop in body."

Kyllähän tuosta Nanan tunnistaa. :) Nanahan on kehittynyt hitaassa tahdissa ja esimerkiksi tuo päänkin kehitys on selkeästi kesken ja kuono-osa/posket kaipaavat vielä minunkin mielestäni täytettä. Neiti saisi myös kasvatella vähän enemmän lihaksia siroon kroppaansa. Vaikka ennemmin mä tykkäänkin sirosta kuin kovin paljon massaa haalineesta sheltistä, sellainen kevyt sporttisheltti on kiva. 

Nyt siis kasvamaan ja ennen kaikkea kasvattelemaan turkkia, joka tänään oli niin kevyessä kesälookissa, syksyn sivuerkkaria varten. :) Yllärinä muuten tuomari ei sanonut mitään Nanan raskaista korvista, vaan näki niissä sen hyvän puolen. Nanahan kantaa korviaan hyvin, korkealle pään päälle nostettuna.

Kamerassa oli säädöt päin peetä, mutta tässä nyt yksi kuva kuvituksena tämän päivän kehästä. Kun on viime aikoina ollut niin kuvattomia nämä postaukset...

Tsekkaus tavoitteisiin...

Tammikuun alussa tuli asetettua lista tavoitteita Nanan ja mun yhteiselle puuhastelulle/harrastamiselle. Kalenterivuosi on jo yli puoli välin, joten ajattelin tehdä pienen tarkastuksen asetettuihin tavoitteisiin. Oikeastaan olin jo ehtinyt unohtaa koko tavoitteet, kunnes tänä yönä työvuoron tylsinä tunteina aloin miettiä tarkemmin meidän tulevaa agilitysyksyä. Aloin hahmottelemaan treenitavoitteita ja -suunnitelmaa syksylle. Mietiskelyn jälkeen paperille oli hahmottunut melko tarkkakin suunnitelma, jonkin tasoisia tavoitteita jokaiselle kuukaudelle. Mieleen muistui äkkiä alkuvuodesta hahmotellut tavoitteet. Mitähän meidän tavoitteille kuuluu tänään...?

1.Vahvistetaan perustottelevaisuutta

Tsek!

Perustottelevaisuuttahan voi vahvistaa loputtomiin. Jotain naksahti kuitenkin paikoilleen keväällä. Pienen sheltinpentusen päähän oli kasvun myötä tullut pikkuisen järkeä ja malttiakin ja yht'äkkiä mamin kanssa puuhastelu veikin voiton myös häiriön alla. Paikoilleen naksahdus myös ajoittui aika hyvään saumaan, sillä keväällä oli myös agilitykurssin hallittavuustestit ja yhteys löytyi, tai oikeammin varmaan vahvistui, juuri ennen testejä. Pian testien jälkeen tosin hormonit alkoivat viedä Nanaa aika tavalla. Luoksetulokutsun noudattaminen oli viimeinen kiinnostava asia ja Nana kokeili aika paljon rajojaan. Keskikesällä tulleen ekan juoksun jälkeen korvat ja älli onneksi löysivät taas paikkansa sheltiäisen päässä. Mitä enemmän ollaan yhdessä viime aikoina tehty, sitä vahvemmaksi on tullut meidän välinen side ja yhteys ja yhteistyö pelaa aina vain paremmin. Parasta on, että meillä on yhdessä törkeän kivaa!

2. Ohitukset kuntoon remmilenkeillä

Tsek! Hienosti menee!

3. Aloitellaan agilitya

Tsek!

Aloitettiin agility BAT ry:n alkeiskurssilla ja päästiin sen myötä seuraan koejäseniksi. Agility on niin meidän yhteinen juttu!

4. Käydään kokeilemassa näyttelyitä

Tsek!

Näyttelydebyytti on edessä ensi sunnuntaina Helsingin ryhmänäyttelyssä ja lisäksi olen ilmoittanut Nanan lokakuun alussa olevaan shetlanninlammaskoirien sivuerikoisnäyttelyyn. Muita näytelmäsuunnitelmia ei tälle syksylle ole tehty.

5. Mahdollisesti etsijäkoiraliiton alkeiskurssi, jos sellaiselle satuttaisiin pääsemään

Tsek!

Tämä varmaan toistaiseksi lykkääntyy hamaan tulevaisuuteen. Tällä hetkellä ollaan niin innostuneita agista ja koska laji on vielä uusi meille kummallekin, keskitytään tähän varmasti nyt ja mietitään sivuharrastuksia myöhemmin uudestaan.

6. Viralliset terveystarkastukset, vähintään silmät ja lonkat

Tsek!

Oon yrittänyt katsoa Nanalle joukkotarkkia pääkaupunkiseudulta syksyksi. Tarkoituksena on viedä Nana virallisiin terveystarkastuksiin syksyn aikana. Varmasti tullaan kuvaamaan silmien ja lonkkien lisäksi myös polvet ja kyynärät, sydänkuuntelua mietitään vielä.

7. Nauttia yhteisestä puuhastelusta ja toistemme seurasta, ulkoilla paljon ja tavata koirakavereita

Tsek!

Tätä me ollaan tehty ja jatkossakin yhdessä harrastamisen täytyy olla ennen kaikkea hauskaa. Meidän tärkein tavoite kaikkien muiden tavoitteiden joukossa agilitynkin suhteen on se, että meillä on yhdessä agiliitäessä sikasiistiä ja superhauskaa!

Niitä tänä yönä hahmoteltuja agilityyn liittyviä tavoitteitakin voisin kai availla joku päivä, kun ehdin. Ei sit ainakaan tule lipsuttua niin pahasti...

Luontopolulla + näyttelypohdintaa

Oonpas ollut laiska viime aikoina, kameraa en ole ottanut lenkille mukaan varmaan pariin kuukauteen... Keväällä pokkari kulki niin näppärästi mukana taskussa, mutta nyt on muka niin vaikeaa ottaa laukkua/reppua lenkille mukaan... hohhoh! No, viime sunnuntaina kuitenkin otin, oltiin kävelemässä tossa läheisellä luontopolulla Viikki-Vanhankaupungin luonnonsuojelualueen reunoilla... Lehto kuhisi hyttysiä, jotka hyökkäsivät kimppuun samantien, kun pysähtyi hetkeksi edes kuvaamaan.

Nanalla niin "no mennään jo"-ilme! :D

Pikkuisen ollut kuivaa viime aikoina, kun Vanhankaupunginkosken vesiputouskin oli kuivunut melkein kokonaan. Tiistai-iltana putous ryöppysikin ihan toiseen malliin edellisyön ukkosmyrskyn vesimassojen jäljiltä.



Nanasta on kasvanut niin kaunis neitokainen! Ihan kesälookissahan Nana on nyt juoksun aikaisen karvanlähdön jäljiltä, mutta arpoilemiseni ekan näyttelyn suhteen päättyi siihen, että maanantaina näpyttelin Nanan ilmoittautumisen Helsingin ryhmänäyttelyyn 14.8. eli siellä sitten startataan kehäkettuilu! Munhan piti alkujaan ilmoittaa Nana jo Lohjalle tai Riihimäelle kesäkuun alussa, mutta sit se jotenkin vain jäi. Ajattelin ja ajattelen vieläkin, ettei toi koira ole vielä valmis näyttelyihin, mutta eipä se mihinkään miettimällä muutu. Nyt kun sattui näyttely ihan kotikulmille ja olen pyytänyt päivän töistäkin vapaaksi juuri siksi, että ilmoitan Nanan näyttelyyn, niin pitihän se sitten ilmoittaa. Nyt vain pitäisi treenata pöydällä seisomista, Nana ei oikein tykkää siitä, että korjailen sen asentoa ja seisominenhan ei ole millään mallilla. Nooh, kuukausi aikaa... ;)

Kuulumisia

Eipä olla juuri mitään kummempaa viime aikoina puuhailtu. Nanan juoksu alkaa olla loppupuolella, vuoto on jo loppunut (jee, matot saa takaisin lattialle ja sohvalla ei tarttee enää pitää lakanoita suojana!). Eilen lenkillä käveltiin staffipentueen ohitse ja voi, kun Nanaa olisi niin kiinnostanut pikkuiset koirapentulaiset. Vielä pitkän matkan päästä katsoi haikailevasti pentuja. Saa nähdä, tuleeko Nanalle valeraskautta juoksun jälkeen. Eilen olisi antanut leikatun uroksen varmaan astua, yhtään ei näyttänyt hampaita, kun toinen yritti selkään... Tavallisestihan Nana irvistää heti, jos kukaan yhtään tungettelevammin on persuksissa.

Silloin tällöin, yleensä päivittäin ollaan treenattu lyhyesti yhtä tai kahta agilityn alkeiskurssin kotiläksyä. Pääasiassa ollaan kuitenkin keskitytty ulkoiluun, leikkimiseen ja yhdessä touhuamiseen. Oon päättänyt kokeilla tennispalloa lelupalkkana, kun päästään takaisin agilityn pariin. Nanahan tykkää kovasti vetoleikeistä, mutta jostain syystä ei oikein syty agikentällä taistelemaan lelusta. Tennispallon perään tyttö kuitenkin sinkoaa aina, voisin kuvitella sen kiinnostavan myös treeneissä. Tennispallo on varmaan parempi myös siinä mielessä, että se on elävä/liikkuva lelu verrattuna esim. köyteen. Nana kun reagoi voimakkaasti liikkeeseen, niin uskoisin tennispallon olevan ehkä kuitenkin parempi palkka agin parissa. Nana ei myöskään omi tennispalloa ihan niin voimakkaasti kuin muita leluja, vaan malttaa tulla se suussa. Tahtoisin todella nimittäin päästä palkkaamaan koiraa myös lelulla pelkkien namien sijaan.

Operaatia Nanasta uimakoira on myös edistynyt hitaasti (mutta varmasti?). Nykyään Nana menee ilman sen suurempia houkutteluja ja maanitteluja hakemaan keppiä rantavedestä ilman, että yököttyy tassujen kastumisesta. Toistaiseksi ollaan päästy sen verran syvään veteen, että vedenpinta osuu kevyesti masukarvoihin. No, kunhan mökille päästään, niin ehkä Nana innostuu ihan oikeasti uimaan, kun itsekin menee pulikoimaan veteen...

Arpoilen tässä, ilmoittaisinko Nanan elokuun 14. päivän ryhmikseen Helsinkiin. Onhan tuo vähän kesäturkissa, kun alusvilla on tippunut, mutta housuissa ja kauluksessa on silti ihan kivasti karvaa. Olisi kuitenkin kiva käydä jossain pienemmässä näyttelyssä ennen syksyn sivuerkkaria, sinne olen kuitenkin joka tapauksessa Nanan ilmoittamassa. 

PS. Tylsyyksissä tuli vähän säädettyä blogin ulkoasun parissa, se edellinen oli niin tappotylsä ja sen piti olla ihan vain väliaikainen ratkaisu blogia perustettaessa, mutta niin siinä vain kesti melkein vuosi, että sain jotain vähän parempaa aikaiseksi... :D

Aprillipäivä

Kamera muistui perjantaina pitkästä aikaa mukaan, kun lähdettiin Nanan kanssa lenkkeilemään. Kuvat on otettu yhdeltä meidän vakkarilenkkipolulta, jossa pystyy noin puolet matkasta antaa Nanan kulkea vapaana.

Muuten meille ei mitään ihmeempiä ole sattunut tai tapahtunut, tavallista arkea ollaan eletty. Nyt ollaan treenattu tehostetusti paikallaan oloa myös ulkona vapaana, kun ensi viikolla (kääk, niin nopeasti) ollaan menossa kahteen hallittavuustestiin ja tietysti toivoisin ihan superpaljon, että läpäistäisiin testi ja saataisiin alkeiskurssipaikka joltakin agikurssilta!

Maaliskuun loppupuolella oltiin ESS:n kerhoillassa, jossa aiheena oli koiran siistiminen/kunnostaminen näyttelyyn ja vähän kehässä liikkumistakin harjoiteltiin. Nanahan oli niin onnellinen, kun ympärillä oli toistakymmentä muuta pientä shelttiläistä. Melko rauhallisena malttoi kuitenkin hihnassakin olla, joten ajattelin, että voin varmasti päästää Nanan hetkeksi vapaaksi... Pikkukettu villiintyi kuitenkin samantien riehumaan pitkin tilaa ja villitsi muitakin leikkiin mukaan. Pakko oli ottaa koira takaisin hihnaan. Näyttelykehäähän me ei olla treenattu oikeastaan ollenkaan ja etenkin seisomisessa se näkyy. Heh, muut seisoivat nätisti, mutta Nana laski peppunsa maahan samantien ja tarjosi koko ajan kontaktia namin toivossa. Liikkuminen sen sijaan onnistui ihan hyvin odotuksiini nähden. Odotin siis Nanan tempoilevan hihnassa muiden koirien luo, mutta sehän keskittyikin ravaamiseen ihan kivasti. Harjoiteltavaa kuitenkin on ennen ensimmäistä näyttelyä. Alustavasti olen miettinyt Nanalle ekaksi näyttelyksi Lohjan ryhmänäyttelyä kesäkuun alussa.

Erkkariakin käytiin seuraamassa äidin ja siskon kanssa Paimiossa maaliskuun vikana viikonloppuna. Eniten tietysti kiinnosti junnunarttujen kehä, johon Nanakin olisi pitänyt ilmoittaa, jos olisin koiran näyttelyyn ilmoittanut. Nanahan olisi ollut kovin keskenkasvuinen luokkaan, vaikka ikänsä puolesta olisikin junnuihin mennyt. Mutta esimerkiksi turkkiahan Nanalla vaikutti olevan vähemmän kuin useammilla muilla. No onhan tässä vielä aikaa kasvaa ja kehittyä, Nana täyttää huomenna vasta 10 kuukautta.

Mut nyt kuvituksena loppuun niitä kuvia aprillipäivän lenkiltä. Harmiksi oli kovin sumuinen ja tihkuinenkin sää, mutta kai näistä silti jotain selvää saa. :)