Alkuvuoden kuulumisia

 

 

Blogi on jäänyt hävyttömän huonolle huomiolle syksystä alkaen. En ole jaksanut jaaritella treenikuulumisia ja muutoin meidän arjessa ei mitään merkittävää ole tapahtunutkaan. Olemme eläneet tavallista arkea tavallisine lenkkeilyineen ja temputteluineen. Treenejä en lähde puimaan nytkään, mutta totean vain lyhyesti, että olen niin onnellinen tuosta treeniryhmäpaikasta, joka Mysin kanssa viime syksynä saatiin. Ollaan menty paljon eteenpäin ja kun vielä itse saisin otettua itseäni niskasta kiinni kontaktien suhteen ja ehtisin joskus hallille vapaatreenaamaan, niin pikku hiljaa paketti alkaisi ehkä olla kasassa... No kevään tullen viimeistään, kun ulkokentille taas päästään. Paljastettakoon sen verran, että tälle vuodelle on ostettuna kisalisenssi. Nanaa kun ei enää agilitykentillä nähdä, niin kyllä se lisenssi on Mysiä varten hankittu.

Helmikuu toi tullessaan tytöille juoksut. Kilpaa nuo tuntuvat toisiaan liehittelevän ja tyrkyttävät itseään toisilleen. Mysi joko pitää itsensä äärettömän puhtaana tai sitten se ei oikeasti vielä vuoda, vaikka olen kuinka kytännyt.

Terveysrintamalta sen verran Nanan kuulumisia, että neidin purukalusto puhdistettiin kuluneella viikolla. Isojen yläposkihampaiden poistosta on nyt  hieman alle vuosi ja melko tiheästä hampaiden harjauksesta huolimatta alahampaat olivat jo alkaneet keräämään hammaskiveä. Ei ne hampaat turhaan siellä suussa ole ja isojen poskihampaiden poiston myötä myös purenta on muuttunut sen verran, että hampaat eivät enää puhdistu mekaanisesti purukalustoa käyttäessä entiseen malliin. Kunnostaudumme entisestään hampaiden harjauksessa (nyt tavoitteena oikeasti joka päivä!), mutta hammaslääkäri epäili silti Nanan hammaskaluston vaativat toimenpiteitä vuoden kuluttua uudelleen. Tylsää. Myös Mysillä on päässyt kertymään pikkuisen hammaskiveä yläkulmureihin, joten sama hammaslääkärivisiitti on sillä edessä vielä tulevan kevään aikana.

Loppuun pieni videopätkä tämän viikon treeneistä. Siinä näkyy, millä mallilla kepit nyt ovat. Ja näköjään en nyt kuitenkaan malta olla jorisematta, mutta olisin niin ehtinyt tuohon japanilaiseen, jos olisin vain lähettänyt kauempaa hypyille putkien välissä. Kuljen itse ihan liian lähellä hyppyjä ja koiraa, kun koira kuitenkin osaisi varmasti, vaikka työskentelisimmekin kauempana toisistamme.

Mysi 3.2.2015 from Janita on Vimeo.

Tuli syksy...

... ja blogin päivittäminen jäi. Mutta jospa sitä nyt kurkistaisi kuluneeseen syksyyn ennen kuin syksykin muuttuu talveksi. Yritän kaivaa muistilokeroista, mitä kaikkea tässä onkaan ehtinyt tapahtua elokuun lopun jälkeen.

Elokuun loppupuolella ja syyskuun alussa vietettiin kesälomaa ja valehtelematta kesälomapätkien parhaat kelit osuivat viimeiselle lomaviikonlopulle syyskuussa. Samaisena viikonloppuna vietettiin Etelä-Suomen Shelttien ulkoilupäivää Vihdissä Salmen ulkoilualueella. Kierrettiin ensin 5 kilometrin lenkki, jonka jälkeen iltapäivä jatkui vielä yhdessä piknikkiä viettäen ja vähän kisaillenkin. Ulkoilupäivää edeltävänä viikonloppuna leireiltiin Pilvimarjalaisten kesken Inkoon Västankvarnissa. Päästiin aksailemaan Petri Heinosen koulutettavaksi, jossa me keskityttiin treenaamaan meille uutta ohjausta back lappia. Kiitos vielä näin jälkikäteenkin Sirpalle leirin järjestämisestä ja tietysti kaikille mukana olleille mukavasta seurasta.

Treenikausi vaihtui hallikauteen syys-lokakuun vaihteessa ja treeniryhmät vaihtuivat siinä samassa hässäkässä. Meidät Mysin kanssa valittiin BAT:n remonttiryhmään, jota koutsaavat Anna Orenius ja Iida Vakkuri. Remonttiryhmä on osa BAT:n uutta valmennusjärjestelmää. Tarkoitus on luoda potentiaalisille koirakoille polku penturyhmästä remontti- ja talenttiryhmän kautta aina valmennusryhmään asti ja varmistaa, että lupaavat koirakot saavat tasokasta koulutusta alusta asti. Olen ollut innoissani uudesta ryhmäpaikasta. 

Takana on kolmet Annan treenit ja olen tykännyt kovasti Annan tavasta kouluttaa. Ensimmäisissä treeneissä testattiin perusohjausten toimivuutta. Me saatiin läksylistalle välistävedot, jotka yllättäen eivät ihan onnistuneet - eipä niitä oltu koskaan Mysin kanssa treenattukaan ja tuon säpäkän sähikäisen kanssa ajoitus ja oman liikkeen rytmitys korostuu välistävedoissa. Muuten Mysi sai vuolaasti kehuja, kuinka makea siitä vielä tulee. Toisella kerralla teemana oli pakkovalssit ja niistot. Pakkovalssit ollaankin osattu, mutta iloisena yllätyksenä itselleni tuli, kuinka hyvin Mysi kokosi itsensä niistoihin. Niistoja ei ole kovinkaan paljon harjoiteltu ja Mysi on hypännyt hypyn usein pitkäksi sen sijaan että kääntyisi hypyn päällä. Nyt kuitenkin tuli tosi nätisti ohjaukseen ja mullekin tuli muutama kehu omasta liikkumisesta. Viikko sitten teemana olikin kontaktit eikä ratatreeniä tehty lainkaan. Me oltiin enemmän kuunteluoppilaina, kun edelleen se kontaktitreeni on aloittamatta. Käytiin kuitenkin ulkokentällä treenaamassa pujottelua. Mysi pujotteli hienosti, ainoastaan putkea kohden pujottelu oli vielä liian vaikea häiriö ja viimeinen väli jäi pujottelematta.

Nanalla loppui tokossa kesäkausi ja en ilmoittanut meitä hallikaudelle ollenkaan ryhmään. Tokomotivaatio on ollut aivan kadoksissa. Tällä hetkellä tuntuu, että ensi keväänä en hae Nanalle tokoryhmää lainkaan. Rallytokoilu tai koiratanssi voisi olla meille sopivampia lajeja. On Nana silti jotain päässyt puuhailemaan kesän jälkeen, sillä lokakuun alussa käytiin Etelä-Suomen Shelttien järjestämässä kerhoillassa kokeilemassa DOBOa. Nana oli doboilusta vallan innoissaan ja itse asiassa tykkäsin itsekin dobopallon kanssa jumppailusta. Haaveena olisi saada kotiin oma dobopallo, jolla voitaisiin jatkaa harjoituksia.

Jotain terveyskuulumisiakin meillä on kerrottavana, sillä käytiin reilu viikko sitten virallisissa silmätarkastuksissa tyttöjen kanssa Sari Jalomäellä. Molemmilta nypättiin toisesta silmästä ylimääräinen ripsi pois eli distichiasis-diagnoosi pärähtää jossain vaiheessa tytöille KoiraNettiin. Muutoin silmät olivat terveet. Mysin kohdalla silmälääkäri puhui kuitenkin normaalivariantista muutoksesta, koska verkkokalvo oli tavallista ohuempi ulkonurkista. Jalomäki kertoi, että toisinaan jotkin pennut vain syntyvät varustettuna tällaisella reunoiltaan ohuemmalla verkkokalvolla eikä siihen oteta lainkaan kantaa pentujen silmätarkastuksessa. Varmuuden vuoksi Mysin silmät kuitenkin peilataan vuoden kuluttua uusiksi. Tytöiltä kuunneltiin lisäksi virallisesti sydämet, joista kuului hyvä tasainen rytmi eikä sivuääniä.

Kantarellikurssi 3/5 - 5/5

Kolmannella kurssikerralla jatkettiin ilmaisun treenaamista. Sain naksuteltua Nanalle hyvin purkin haistelusta ja haukusta heti perään. Nana selvästi alkoi päästä jyvälle kantarellin hajun ja ilmaisun yhdistämisestä. Kun olimme kukin treenanneet ilmaisua itseksemme omilla purkeilla, rakennettiin koulutuskujan keskelle kantarellipolku, jonka varrella oli suljettuja lasipurkkeja, jotka sisälsivät kantarelleja, kantarelleja lattialla käsipaperipyyhkeiden alla sekä kantarelleja ämpärissä. Ilmaisua koiralta ei tarvinnut nyt vaatia, vaan palkata sai ja pitikin jo siitä, että koira hakeutuu nuuskuttelemaan kantarellin hajua. Lopputunnista kujaa vaikeutettiin, kun mukaan lisättiin myös tyhjiä lasipurkkeja. Lisäksi lisättiin ilmaisun harjoittelu niille purkeille, joissa on kantarellia. Nana ilmaisi käskystä haukulla kantarellit, mutta haukkui myös viimeisenä olevalle tyhjälle purkille. Haukku oli kuitenkin aivan erilainen kuin ilmaisuhaukku - enemmänkin turhautunutta haukkua, kun purkissa ei enää ollutkaan kantarellia ja näin ollen pieni ahne shetlantilainen jäi ilman palkkaa tällä purkilla. ;)

Neljäs kurssikerta järjestettiin ulkona koirakoulun takana olevan puistotien varressa. Häiriötä siis riitti. Ensinnäkin jo ulkoilma kaikkine muine mielenkiintoisine hajuineen tietysti tuotti häiriötä, mutta sen lisäksi puistotiellä käveli ja pyöräili paljon ihmisiä koirineen. Ensin tehtiin taas jo tuttua purkkikujaa, osassa purkeista oli kantarelleja, osa oli tyhjiä. Ilmaisua ei tarvinnut vaatia, koska ympäristö oli totuttua haastavampi. Palkaksi riitti siis purkin haistelu. Osa kurssilla olevista koirista kyllä ilmaisikin jo sieniä oma-aloitteisesti. Itse kuitenkin palkkasin Nanaa jo kantarellipurkkien haistelusta. Hyvin muuten huomasi tässä, kuinka kantarellin hajusta oli tullut jo selkeästi merkityksellinen ja Nana ohittikin kantarellittomat purkit vain nopeasti varmistusnuuhkaisun nuuhkaisten, mutta touhotti jo vauhdilla purkille, josta tuli kantarellin haju.

Lopputunnista kouluttaja kävi piilottamassa jokaiselle koirakolle heinikkoon/pensaiden juuriin neljä purkkia, joiden sisällä oli kantarelleja. Nämä oli koiran tarkoitus löytää. Palkka tuli purkin löytämisestä. Nana ei aluksi oikein päässyt jyvälle, mitä nyt oikein ollaan tekemässä, vaan alkoi turhautuneena haukkua, kun odottelin eleettömänä. Kävelin hissukseen lähemmäs yhtä purkkia ja oli hauska huomata, kuinka yht'äkkiä Nanan nenä nappasi hajun ja se alkoi tosissaan nuuskutella ilmaa ja löysikin pian ensimmäisen purkin. Neiti jäi alkuun vähän jumiin tähän jo löydettyyn purkkiin ja palasi useita kertoja sille, mutta lopulta löysi kaikki neljä purkkia pensaikosta. Toisella kierroksella purkit oli piilotettu heinikkoon ja Nana löysi ne parissa minuutissa kaikki. Sillä oli selkeästi idea, mitä nyt ollaan etsimässä ja määrätietoisesti se etsi purkin toisensa jälkeen. Tämä oli kurssikerroista mielestäni kivoin. Oli kiva päästä harjoittelemaan myös ulkoilmaan ja harjoitukset olivat kivoja eikä niin yksitoikkoisia kuin sisätiloissa.

Viimeisellä kurssikerralla aloitettiin tunti taas tutulla ilmaisutreenillä jokainen omilla purkeillaan. Tämän jälkeen me kurssilaiset menimme toiseen huoneeseen sillä välin, kun kouluttaja sijoitteli ympäri koulutustilaa 5 purkkia, joista yhdessä oli kantarelleja, loput olivat tyhjiä. Yksitellen pääsimme koulutustilaan, jossa kouluttaja kertoi, missä purkissa kantarellit ovat, jotta osaamme palkata oikeasta toiminnasta. Tarkoitus oli lähettää koira tekemään itsenäisesti töitä ja etsimään oikea purkki ja myös ilmaisemaan se. Nana löysi oikean purkin nopeasti, mutta kävi myös useaan otteeseen tarkastelemassa muita, kun palkkaa ei heti tullut, koska Nana ei ilmaissut haukulla itsenäisesti. Kun Nana oli hetken kiertänyt purkeilta toiselle aina palaten oikealle purkille, avitin sitä antamalla haukkukäskyn. Neiti sinkosi onnellisena haukkumaan mun jalkoihin. Sama toistui myös toisella yrittämällä. Meille tulikin kurssin jälkeiseksi kotiläksyksi harjoitella sitä, että Nana ilmaisee sienet haukulla sienten luona eikä juokse jalkoihin haukkumaan. Meillähän on ollut myös tokon kaukokäskyjen kanssa samaa ongelmaa, kun Nana juoksee mun jalkoihin suorittamaan annetun tehtävän. Suurempi hyöty sienikoirasta metsällä on silloin, kun se jää sienten luokse odottamaan ja haukkumaan eikä sieniä tarvitse etsiä kahteen kertaan siksi, että koira juoksee ilmaisemaan sienet jalkoihin. ;)

Kantarellikurssi 1/5 - 2/5

Nanan kantarellikurssi alkoi viime viikon tiistaina ja nyt olemme ehtineet kahden kurssikerran ja parin kotitreenin verran tutustua hajutunnistuksen saloihin. Nana rakastaa herkkuja ja Nana rakastaa yhdessä puuhastelua. Lisäksi Nanalla on äärimmäisen tarkka muisti sellaisten paikkojen suhteen, joissa on tapahtunut jotain kivaa. Tänään toiselle kurssikerralle kuljettiin siis koirakoulun tiloja kohti kuin Mysi konsanaan agilityhallille. Ei liene epäselvää, että Nana nauttii tästä nenätyöskentelystä (ja niistä herkuista!).

 

Ensimmäisellä kerralla harjoittelimme kantarellin hajun tunnistamista. Nana ei alkuun ymmärtänyt haistella lasipurkkia, jonka sisällä kantarellit olivat, vaan tarjosi tassulla purkin koskettamista, kaatamista, yrittipä se kiivetäkin pienen purkin päälle etutassuillaan. Kun palkkaa ei tassutempuilla herunut, alkoi purkin kuljettelu eteenpäin nenällä tökkimällä. Lopulta kuitenkin Nana pääsi jyvälle, että jutun juju on haistella purkin kantta ja sen alta tulevaa hajua. Lopputunnista harjoitusta vaikeutettiin lisäämällä mukaan hajuton purkki. Omilla purkeilla harjoittelun lisäksi kuljettiin purkkikujan läpi palkaten jokaisesta purkkien haistelusta. Kotiin saatiin mukaan kuivattuja kantarelleja ja kotiläksynä tuli jatkaa ensimmäisen kurssikerran harjoituksia sekä miettiä omalle koiralle sopivaa ilmaisutapaa sen löytäessä kantarelleja.

 

Toisella kurssikerralla muistuteltiin alkuun mieleen viime kerran oppeja. Nana hakeutui toistuvasti purkille, jonka sisällä kantarelleja oli. Välillä kävi tarkastamassa hajuttoman purkin lyhyellä nuuhkaisulla ja palasi sitten heti taas nuuskuttelemaan kantarellipurkkia. Uutena asiana tuli ilmaisun harjoittelu. Toiveena olisi opettaa Nana ilmaisemaan kantarellit haukulla, kun se kuitenkin metsässä kulkee irti ja välillä etäämpänäkin ihmisistä. Nana kuitenkin haukkuu töitä tehdessään ihan minimaalisen vähän, joten pohdin, kuinkahan hankalaa olisi opettaa haukkuilmaisu. Kouluttaja neuvoi kuitenkin opettamaan koiralle ensin haukkumisen käskystä, jolloin myöhemmin käskyyn voidaan liittää kantarellin haju ja sen ilmaiseminen. Nana alkoikin tylsyyksissään haukkua aika pian, kun muut alkoivat jo hommiin (muilla kurssilaisilla siis myös muita ilmaisutapoja, esim. istuminen tai rullan suuhun ottaminen). Aloin naksuttelemaan haukkumisesta, vihjesanaa ei vielä haukkuun yhdistetty. Kouluttaja siirsi kantarellipurkkia lähemmäs meitä muuten vain. Nana ehkä vahingossakin yhdisti purkin nuuhkaisun ja haukun yhteen, mutta tästä oivalluksesta onneksi ehdin naksauttamaan, joten Nana sitten ehkä vahingossakin ilmaisi haukulla kantarellin hajun muutamia kertoja. Kotiläksyksi saatiin ilmaisutavan harjoitteleminen, kantarelleja ei ilmaisuun vielä tarvitse yhdistää. Meillä siis luvassa haukkuharjoituksia tulevan viikonlopun aikana.

 

Myös Mysi on alkanut opiskelemaan kotiopetuksessa sienikoiraksi niillä opeilla ja neuvoilla, joita olen saanut Nanan kanssa kurssilla. Mysi häärää vähemmän ja tarjoaa vähemmän kaikkia turhia temppuja (kun niitä ei ole Mysin kanssa yhtä paljon harjoiteltu kuin Nanan kanssa), joten Mysi alkoi tosi nopeasti tarjoamaan haistelua ja on edistynyt nopeasti. Kantarellin haju vaikuttaa myös Mysille olevan jo merkityksellinen, sillä se viihtyy kantarellipurkilla pitkään ja käy vain silloin tällöin tarkastamassa hajuttoman purkin ja palaa samantien kantarellien luo.

Keskikesän huippujuttuja

 

Ihan vielä ei päästä näitä keltaisia herkkuja metsästä etsimään eikä niistä nauttimaan (viimeinen satsi pakkasesta tuli käytettyä pari viikkoa sitten), mutta odotellessa on hyvää aikaa kouluttaa perheen nenätyöskentelyä rakastavasta prinsessasta kantarellikoira! Nana on ilmoitettu Koirakoulu Kompassin kantarellikurssille, joka alkaa tänään. Olen halunnut kokeilla tätä Nanan kanssa jo pari vuotta ja nyt vihdoin löysin meille sopivaan ajankohtaan sijoittuvan kurssin. Kurssi kestää yhteensä viisi kertaa ja elokuun puolella pääsisikin heti pian kurssin päätteeksi testaamaan kurssilla opittuja taitoja käytännössä sienimetsään. Yksi ihan pieni huoli tässä kuitenkin on...

molemmat tytöt vaikuttavat tekevän hyvää vauhtia juoksua tulevaksi ja koirakoulun kurssille ei juoksuisen nartun kanssa saa osallistua. Toivotaan siis, että ainakin Nana panttaisi juoksua vielä kuukauden verran. Mysillä puolestaan olisikin nyt oiva hetki juosta, kun agilitysta on joka tapauksessa kesätauko ryhmätreeneistä.

 

Mysiltä jos kysytään, kesän kohokohta on varmasti uiminen. Kovin montaa kertaa ei ole vielä kesäkuun kurjien säiden vuoksi päästy polskimaan, mutta ne harvat kerrat ovat olleet sitäkin riemun täyteisempiä. Veteen pitää päästä heti pian uudelleen ja uudelleen, vaikka jo väsyttäisikin. Sunnuntaina käytiin uimaretkellä yhdessä shelttiporukan kanssa. Kyselin samana aamuna Facebookin shelttiryhmässä uimaseuraa ja lopulta meitä olikin kasassa oikein mukavan kokoinen joukko, koiria kymmenkunta matkassa. Kivaa oli - siitä kiitos mukavalle seuralle; Anne-Marille, Mialle, Satulle ja Suville!

 

Kolmantena, kovasti arkea helpottaneena juttuna, huomasin tässä pari iltaa sitten yllättäen iltalenkillä kulkiessani, että Mysin kanssa hihnalenkkeily on alkanut vihdoin sujumaan rennommin. Juoksijat saavat nykyään juosta ohi, ilman että joutuvat kuunnella perään kiljuvan Mysin ääntä. Sen sijaan Mysi ottaa katsekontaktin minuun. Tämä varmasti kuulostaa monelle pikkujutulta, mutta meidän kohdalla se on iso edistys. Myös pyörien ja autojen perään sinkoillaan harvemmin. Toki kaikenlaiset ohitustilanteet edelleen vaativat keskittymistä ja panosta meiltä molemmilta, mutta paljon on tapahtunut vuoden takaisesta. Voidaan kulkea lenkillä molemmat paljon rennompana eikä mun enää tarvitse tarkkailla alituiseen pää pyörien ympäristöä, mistä tulee seuraava liikkuva kohde, jotta olisin itse tilanteen tasalla tai mieluiten edellä.

Lomalla

Lomasäät eivät oikein suosineet tällä kahden viikon mittaisella kesälomalla, ehkä loppukesän lomapätkällä saadaan nauttia lämmöstäkin... Kiva loma meillä on joka tapauksessa ollut. Loman alkajaisiksi käytiin katsomassa Saanan kanssa sunnuntaina agilityn sm-kisoja, joissa ratkottiin yksilöiden Suomen mestaruus. Koska reissussa meni koko päivä, koirat nautiskelivat kesäpäivästä vanhempieni luona kahden muun viehättävän shelttineitosen seurassa.

 

 

 

 

 

 

 

Alkuviikko vietettiin kotosalla ja keskiviikkona syyhkäistiin mökille Itä-Suomeen. Koirat nauttivat täydellä sydämellä mökkielämästä ja siitä, että saavat kaiket päivät olla ulkona irrallaan. Molemmat pysyvät mökin pihapiirissä hyvin, mutta Nana vaatii välillä siinä asiassa muistuttelua, sillä se lähtisi  mielellään itsenäisesti laajentamaan reviiriä metsään päin. Mysi katseli haikaillen vettä monena päivänä, mutta koska ilma ja vesikin (testattua tuli kolmena iltana!) oli älyttömän kylmää, ei pikkumusta lopulta kuitenkaan käynyt uimassa.

 

Nana säikäytti kerran mökkireissun aikana pahemman kerran, kun olimme kukkaniityllä keräämässä kukkia ja se lähti itsekseen hortoilemaan tielle. Kovasti olisi neidin tehnyt mieli lähteä tutkimaan uutta ympäristöä ja se lähtikin kulkemaan tietä pitkin ja ennen kuin ehdimme saada sen kiinni, tuli vastaan auto. Nana onneksi pysyi tien reunassa ja autokin pysäytti moottorin siksi aikaa, että Nana kulki sen ohi. Nana ei jahtaa autoja, mutta siitä huolimatta sydän jätti pari lyöntiä väliin. En edes uskalla ajatella, miten Mysin kohdalla olisi käynyt. Nana on joissain tilanteissa kyllä hieman turhan itsenäinen ja jääräpäinen. Nytkin neiti oli selvästi päättänyt lähteä omalle tutkimusretkelleen eikä ottanut kuuleviin korviinsa käskyä pysähtyä.

 

Mökiltä palattuamme tämän viikon alussa olemme jatkaneet laiskaa loman viettoa kotosalla. Laiskaa siinä mielessä, että emme ole uhranneet ajatusta millekään tavoitteelliselle treenaamiselle. Mitään tokoon tai agilityyn viittaavaa ei ole tehty koko loman aikana. Sen sijaan ollaan eletty tavallista aktiivista arkielämää lenkkeillen ja kotia kuntoon laittaen. Nana esimerkiksi on kunnostautunut pikkuapurina uuden ruokailuryhmän kokoamisessa, vaikka rehellisesti sanottuna seuraneiti taisi olla enemmän tiellä kuin apuna. 

 

 

 

Kaiken muun lisäksi ollaan piipahdettu eläinlääkärin vastaanotolla, mutta tällä kertaa onneksi ihan rutiininomaisella rokotuskäynnillä. Mysi sai 1-vuotisrokotteet ja samalla käynnillä rokotettiin myös Nana, vaikka rokotukset olisivat oikeastaan umpeutuneet vasta syksyllä. Nana sai toimia mallina Mysille, kuinka lääkärissä toimitaan. Nanalla taisi olla edelleen muistissa edellinen epämiellyttävä lääkärikäynti, vaikka asioimmekin eri klinikalla, sillä se oli tavallista levottomampi tutkimuspöydällä. Mysikin yllätti positiivisesti minut, sillä lyhyen vierastamisen jälkeen se antoi eläinlääkärin nätisti kuunnella sydämen ja tutkia korvat ja tunnustella kropan. Suuhun se ei vieraan antanut koskea, mutta pikainen hammastarkastuskin saatiin suoritettua, kun itse näytin lääkärille Mysin hampaita. Rokotuspiikkejä kankkuun ei huomannut kumpikaan koira. Kummankaan koiran kohdalla ei ollut huomautettavaa, mutta Nanan kohdalla vaihdettiin muutama sananen sterilisaatiosta, lähinnä kohtutulehdusta ennalta ehkäisevänä toimenpiteenä.

Kesäkuun kuulumisia (Lohjan ryhmis)

Onpas hieman jäänyt blogin päivittäminen kesäkiireiden keskellä. Kesäkuun alkupuoli on kuitenkin sisältänyt pitkiä kävelylenkkejä, vähän uimista, koiranäyttelyä, aika paljon huolta ja treenimotivaation laskua.

 

Mitä tulee Mysin agilitytreeneihin, niin treenit ovat koostuneet lähinnä parista omatoimisesta keppitreenistä. Ohjatuista treeneistä tuli melkein kuukausi taukoa vaihtelevista syistä: shelttileirin jälkeen vietettiin lepopäivää, sitten puuttui kouluttaja ja viime viikolla oma mieli oli niin maassa eikä ajatus oikein pysynyt kasassa, joten reilumpaa Mysiä kohtaan oli jättää harkat väliin. En kuitenkaan olisi pystynyt keskittymään täysillä. Eilisissä ryhmätreeneissä Mysi olikin sitten taas pitkästä aikaa aivan out of control. Mysi kävi ihan ylikierroksilla samantien, kun huomasi meidän saapuneen Ojankoon. Ratatreeni meni sinkoillessa sinne tänne eikä Mysi pystynyt keskittymään itse treeniin, vaan korkean viretilan vuoksi se reagoi taas kaikkeen ympäröivään voimakkaasti. Naapurikentän koirakkoa piti haukkua ja jahdata aidan takaa ja lisäksi kouluttaja oli hyvin hyvin epäilyttävä Mysistä ja osa energiasta meni kouluttajan vahtaamiseen. Kävin tekemässä vapaatreeninä kuitenkin keppejä, joihin Mysi pystyi hieman paremmin keskittymään. Treenattiin 6+6 keppisarjaa. Samaista sarjaa treenattiin viimeksi kaksi viikkoa sitten. Mysi silloin ensimmäisillä kerroilla odotti palkkaa ensimmäisen 6 kepin sarjan jälkeen, mutta nopeasti ymmärsi, että palkka tulee sen pujoteltua 6+6 keppiä. Nyt fokus on hyvin ensimmäiseltä sarjalta tullessa toiselle sarjalle ja Mysi venyttää laukkaa päästäkseen nopeammin toiselle sarjalle.

 

Nanan kanssa ei ole päästy tokotreeneihin. Ei sen puoleen, motivaatiota tokon treenaamiseen ei ole juuri viime viikkoina ollut ja treenailen mieluummin Nanan kanssa erilaisia temppuja kuin tokoliikkeitä. Toissaviikolla treeni-iltana olin töissä ja viime viikolla Nana sai vielä lepäillä ja kerätä voimia. Nanalla oli ollut menneenä viikonloppuna todella voimakas ummetus, jonka vuoksi jouduimme käydä lääkärissäkin varmistamassa, ettei suolessa ole tukosta. Samalla Nanaa nesteytettiin ja se sai kipulääkkeitä ja peräruiskeen, jonka jälkeen vatsa alkoi hiljalleen toimia normaalimmin. Lohjan ryhmänäyttely jäi Nanalta väliin jo kipulääkkeen 28 vuorokauden doping-varoajan vuoksi, mutta en olisi kyllä muutenkaan varmasti vienyt kehään koiraa, jonka kanssa edellisenä päivänä olen joutunut käydä päivystyksessä ummetuksen ja vatsan kiputilojen vuoksi. Ummetuksen lisäksi Nana oli todella kivulias lauantain vastaisena yönä.

 

Juuri kun luulin Nanan voinnin muuttuneen vihdoin paremmaksi, alkoi se sunnuntaina iltapäivällä oksentelemaan ja maanantain vastaisena yönä oksennuksen mukana tuli isohko ruoto ja verta. Hirveä tunne herätä klo 3.30 yöllä oksentavan koiran ääneen ja huomata lattialla verinen oksennus. Soitin yöllä päivystykseen, jossa ei kuitenkaan nähty akuuttia tarvetta tuoda koiraa näytille yöaikaan. Nana oksensi vielä kaksi kertaa maanantain aamupäivän aikana (veretöntä oksennusta), kun maanantaina iltapäivästä meillä oli uusi eläinlääkäriaika. Nana sai oksennuksen estolääkkeen pistoksena ja saimme vielä kotiin mukaan 4 päivän kuuri kyseistä lääkettä tablettina. Lääkäri tunnusteli Nanan vatsan ja pingotus vatsasta oli kadonnut, suoli tuntui tyhjentyneen eikä vatsa ollut enää kivulias. Saimme lähteä kotiin saatesanoin: "jos se vielä tämän pistoksen jälkeen oksentaa, niin silloin asiat ovat todella huonosti ja koira on tuotava heti huomisaamuna klinikalle jatkotutkimuksiin". Arvata siis saattaa, että pelkäsin hulluna koko maanantai-illan, että Nana oksentaa uudestaan ja näin ollen en olisi Mysin treeneihinkään varmasti pystynyt keskittymään lainkaan. Nana ei kuitenkaan oksentanut enää ja vointi alkoi muutenkin kohentua nopeasti tämän jälkeen.

 

Mysi sen sijaan pyörähti Lohjan ryhmänäyttelyssä Peggy Baileyn kehässä junioriluokassa. Mysi väisti tuomarin lähestyessä jo maassa seisottaessa, kun tuomari katsoi luokan läpi. Pöydällä Mysi seisoi reippaasti siihen asti, että tuomari alkoi lähestyä sitä. Mysi väisteli ja venkoili pöydällä otteessani kuin löysä pitelemätön spagetti. En saanut pidettyä Mysiä aloillaan, niin että tuomari olisi saanut tutkittua sen ja tuomari saikin koskettua Mysiä vain hieman pepun päältä. Oikeutetusti meille tuloksena EVA, koska Mysi ei antanut tuomarin koskea itseensä. Olin täysin valmistautunut siihen, että näin voi näyttelykehässä Mysin kanssa käydä, joten en osannut olla hirveän pahalla mielellä tästä. Näyttelypäivä oli muuten todella mukava. Oli kiva nähdä tuttuja ja huippua oli tietysti, että moni muu kaveri ja tuttu oli tyytyväinen oman koiran näyttelysaavutuksiin ja saivat sen, mitä lähtivät näyttelystä hakemaan. Alla Mysin arvostelu:

 

"Very pretty but does not want to be handled. Nice top line. Good tail.Good ear carriage. Moved well." JUN EVA

 

Muutoin ollaan eletty aika laiskaa arkea, mihin tietysti vaikuttanut tuo melkein viikon mittainen Nanan sairastaminen. Viime keskiviikkona käytiin kuitenkin heittämässä talviturkit luonnon vesissä, siis minä ja Mysi. Nana tyytyi räksyttämään rannalla. Mysi ei heti hiffannut lähteä uimaan, mutta kun laitoin sen kerran rantavedessä niin, etteivät jalat yltäneet pohjaan, se lähti uimaan ja sen jälkeen olikin menossa polskimaan koko ajan. Itsekin pulahdin uimareissun loppupuolella, mutta uiminen omalta osalta jäi tosiaan vain pulahtamiseksi, koska Mysi oli uinut jo paljon siihen mennessä ja se puuskutti jo uidessaan, mutta ei silti suostunut odottamaan rannalla mun uidessa, vaan mukaan uimalenkille oli lähdettävä. Kivaa oli ja nyt odotellaankin taas lämpimiä säitä palaavaksi, jotta päästään taas polskimaan.

Hierontapäivä

Viime perjantaina oli taas tyttöjen kehonhuoltopäivä, kun Anna-Kaisa käsi hieromassa molemmat tytöt. Ensimmäisenä käsittelyyn pääsi Mysi. Tavallisesti Nana on hierottu ensin, mutta ollaan huomattu, ettei Nana pysty oman hierontansa jälkeen asettua lepäilemään, kun sen pitää koko ajan päivystää ja vahtia Mysin hieronnan kulkua. Näin ollen hierottiin Mysi ensiksi, jotta Nanakin voi keskittyä oman hierontansa jälkeen lepäilyyn.

 

Mysiltä löytyi pientä kireyttä niskasta, mikä johtunee Mysin tavasta vetää hihnassa, vaikka valjaita Mysillä käytänkin juuri hihnassa vetämisen ja siitä syntyvän niskan jännittymisen vuoksi. Jumit kuitenkin saatiin hyvin hieronnalla auki. Niskan lisäksi kireyttä oli jonkin verran lannerangan alueella. Anna-Kaisa kuitenkin rauhoitteli mua, että lanneranka ei ole mitenkään pahasti jumissa, ja jumit saatiinkin hieronnalla helpottamaan. Mulle tuo lannerangan jumitus on ihan kirosana ja tarkoittaa heti jotain elämää suurempaa jumitusta, kun valitettavasti Nanan kohdalla lanneranka on usein niin jumissa, että se vaikuttaa jo liikkumiseenkin. Mysillä ei jumitus ole liikkeessä näkynyt, mutta jotain jäykkyyttä osasin alueella odottaa olevan, koska Mysillä on viime aikoina seistessä aina toisinaan jäänyt takajalat hieman rungon alle. Todennäköisesti lannerangan jäykkyyteen on ollut syynä pujottelun treenaaminen, vaikka Mysi saikin keppitreenin aikana paljon lepopäiviä. Silti pujottelua tuli treenattua huomattavasti enemmän näin opetusvaiheessa kuin mitä koira pujottelemaan opittuaan esimerkiksi viikon aikana pujottelee.

 

Nanalla puolestaan tilanne oli tosi paha, vaikka edellisestä hieronnasta ei ollut ehtinyt kulua kuin noin 1,5 kuukautta. Nanalla oli toiselta puolelta koko selän pituudelta selkä jumissa. Niin sitkeä sissi kuin Nana hieronnan aikana onkin, nyt kuulin sen ensimmäistä kertaa vingahtavan kaksi kertaa, kun selkää käsiteltiin. Anna-Kaisa sai hieroa tosi pitkään siltä puolen Nanaa, kunnes Nana antoi venyttää takajalkaa ollenkaan taaksepäin. Oon aika huolissani, miten selkä on voinut näin lyhyessä ajassa mennä näin totaalisesti jumiin, kun en muista Nanalle edes tapahtuneen mitään törmäystä tms., mikä voisi selittää asiaa. Ainoa jumiutumiseen vaikuttava, mieleen tuleva tekijä on tyttöjen keskinäiset leikit, joissa Mysi yrittää herkästi hyppiä Nanan niskaan, jollen kiellä ja toisaalta Mysiä väistelläkseen Nana joutuu pysähtelemään täydestä vauhdista yrittäessään väistellä Mysin niskaan kohdistuvia hyppyjä. Ärsyttävintä kuitenkin on, että Nana itse käy härnäämässä ja kutsumassa Mysiä alituiseen tällaiseen leikkiin, mutta ei sitten sano millään tavalla Mysille, mikä leikissä sopii ja mikä ei, vaan antaa surutta Mysin hyppiä päällensä ihan miten vain, vaikka se ei voi tuntua kivalta. Toiselta puolelta selkää jumitusta löytyi tuttuun tapaan lannerangasta sekä hieman niskasta, mutta selän tila kauttaaltaan ei ollut yhtä huono kuin toiselta puolelta. Hieronnasta oli kuitenkin selkeästi taas Nanalle iso apu, koska Nanan liike näyttää taas kevyemmältä ja vaivattomammalta ja se pysyy liikkuessaan ravissa eikä vaihda peitsiin tai takapäätä laukalle.

 

Tytöt saivat lepäillä oikeastaan koko viikonlopun, kun mulla oli tiiviisti töitä. Tehtiin vain kevyitä, lyhyitä lenkkejä. Lisäksi hieroin ja venyttelin tytöt kevyesti itse uudelleen sunnuntai-iltana. Mysi tuntui tosi vetreältä, Nanakin huomattavasti vetreämmältä. Nana antoi myös venyttää takajalkoja taakse ihan kunnolla, joten lanneranka kyllä avautui taas Anna-Kaisan hieronnan avulla.

Nanan tokotreenejä

Nanalla oli viime keskiviikkona ekat kesäkauden ohjatut tokotreenit. Teemana treeneissä oli luoksetulon pysäytykset ja nouto. Lisäksi otettiin paikkamakuu. Sää oli vähintäänkin kurja, sillä vettä tuli koko 1,5 tunnin treenien aikana taivaalta tasaiseen tahtiin. Päälle vielä kylmä viima, joten käsien kohmettuminen ja paleltuminen oli taattu. Myös pientä kettuprinsessaa vähän ällötti, vaikka kovin innoissaan olikin päästessään hommiin.

 

Paikallaolo tehtiin 2 minuutin mittaisena, teemalla istuminen. Päätin kuitenkin tehdä Nanan kanssa peruspaikkamakuun, koska sitä ei ole tehty ryhmässä sitten viime syksyn. Nanaa joutui rivissä collieuroksen ja porokoiranartun väliin ja selvästi Nanaa hieman jännitti porokoira, joka haukkui liikkeen alussa siihen asti, että ohjaaja jätti sen paikallaanoloon. Nana katseellaan varmisteli vähän väliä porokoiran tekemisiä. Maa oli tietysti märkä, mutta Nana asettui makaamaan märälle nurmelle ihan kivasti. Ihan paikkamakuun lopussa Nana nousi makuulta istumaan, mutta laskeutui takaisin makuulle, kun otin muutaman askeleen kohti ja käskytin maahan. Olisi pitänyt kuitenkin näin jälkikäteen käydä palkkaamassa välissä, ja viimeistään ekan nousemisen jälkeen, kun Nana alkoi kehittämään nuuskuttelupuuhaa itselleen paikallaan ja oli selvästi levoton. Hetki tästä eteenpäin Nana nousikin ja lähti kävelemään mua kohti. Muut koirat pysyivät rivissä, joten onneksi ei muiden paikallaanoloa pilattu. Vein Nanan pois rivistä ja parin kymmenen sekunnin kuluttua paikkamakuu aika oli täysi. Nana tekee itsekseen 2 minuutin paikkamakuita rauhallisena, mutta näköjään tarvitsee vielä tiuhempaa palkkaamista silloin, kun häiriönä on muita koiria.

 

Luoksetulon pysäytyksiä ei olla vielä treenattu lainkaan ja päädyin treenaamaan Nanan kanssa liikkeestä pysähtymistä kuljeskellen ympäriinsä Nanan kanssa. Nana pysähtyi ihan kivasti pienen käsimerkin kanssa, mutta malttia paikalleen jäämiseen ei vielä hirveästi ole. Edistyttiin kuitenkin niin, että sain jatkettua askeleen verran omaa liikettäni, niin että Nana pysyi paikallaan. Lisäksi otettiin luoksetuloa ilman pysäytyksiä. Ensimmäisellä kerralla Nana lähti tulemaan luokse, ennen kuin annoin käskyn. Otaksun Nanan mielenliikkeen johtuneen (jälleen kerran) häiriökoirakosta, joka käveli minun ja Nanan välistä, jolloin Nana lähti tulemaan luokse ennen käskyä. No, palautin takaisin paikoilleen ja sitten Nana tekikin kouluttajan sanojen mukaan 10 arvoisen luoksetulon.

 

Noutokapula Nanalla oli ensimmäistä kertaa suussa sitten keväisen hampaiden poiston. Ensimmäisillä kerroilla taas tipautti kapulan suusta melko nopeasti. Lähetin uudelleen kapulalle palkkaamatta ja palkkasin vasta, kun Nana irrottamiskäskyllä päästi kapulasta irti. Suussapitotreeniä tarvitsee kuitenkin tehdä vielä hurjasti.

 

Eilen Nana pääsi tokoilemaan agilitykentällä, kun oltiin siellä joka tapauksessa Mysin treenien vuoksi. Aloitettiin seuraamisella, joka on Nanalle kiva liike. Treenattiin käännöksiä. Käännökset oikealle leviävät hieman, mutta vasemmalle kääntyessä tykkään ihan tajuttomasti, kuinka säpäkästi takapäätä käyttämällä Nana kääntyy! Hieman treenattiin taas liikkeestä pysähtymistä samalla kaavalla kuin viime ryhmätreeneissä. Sen lisäksi tehtiin pari kertaa luoksetulo - Nanalla oli hieman hankaluuksia koota itsensä kerralla sivulle perusasentoon ja perusasento jäi ensin hieman vinoksi. Korjasi kyllä käskyllä itsensä suoraan. Viimeiseksi tehtiin tokohyppyä. Nana ei selvästi vielä tunne käskysanaa tokohypylle tai sitten arpoi hypylle lähtöä siksi, että yhdistettiin liikkeen alkuun perusasento. Hypyn taakse jäi kuitenkin seisomaan paikalleen ja odotti, että tulen palkkaamaan sinne.

"Se menee rataa"

 

Tällaista rataa treenattiin maanantaina. Kontaktiesteillä vaihtoehtona oli putki niille, jotka eivät vielä kontaktiesteitä tee eli mm. meille. Mysillähän on treenipaikka seuran penturyhmässä, vaikka eiväthän nämä meidän "pentuset" enää niin pentuja ole. Ryhmässä treenaavat koirat ovat kaikki muutaman kuukauden sisään syntyneitä. Kaikki ryhmän koirakot ovat kehittyneet hurjasti kevätkauden aikana! Penturyhmä ei ehkä enää aivan kuvaa ryhmää, ei iän, mutta ei myöskään osaamistason perusteella. Viime maanantain treeneissä toisen treenikierroksen haasteena oli mennä rataa niin pitkälle kuin hyvältä tuntuu ja vauhti pysyy yllä.

 

Sitä ennen kuitenkin treenattiin rataa pätkissä. Mysille vaihdettiin virallisen renkaan tilalle "baby-rengas", jossa siis pelkkä rengas on kiinnitetty jalustaan, kehikkoa renkaan ympärillä ei ole hämmentämässä. Mysin kanssa treenataan rengas ensin baby-vaihtoehdolla, jotta Mysi oppii etsimään renkaan muodon ja hakeutumaan sen läpi. Rengas sujui upeasti myös ensimmäistä kertaa osana rataa, mutta hankaluuksia meillä muuten tulikin jo heti renkaan jälkeen. Vaikka yritettiin mitä rytminmuutoksia ja muita poppaskonsteja, joilla Mysi tulisi ohjaukseen 3. hypylle, sujahti pieni musta sähikäinen joka ikinen kerta putkeen renkaan jälkeen. Putket ovat vain Mysistä maailman parasta. Mysiä ei kääntänyt hypylle edes se, kun kouluttaja meni kyykkyyn putken suun eteen estääkseen Mysin putkeen pääsyn. No, eihän Mysi tosiaan putkeen päässytkään, mutta paineli määrätietoisesti kohti kouluttajaa (=putkea) ihan täysiä. Pysäytti kuitenkin parin kymmenen sentin päähän kouluttajasta, kun tämä ei todella väistänyt Mysiä. Mysihän ei tästä pitänyt, vaan seuraavana alkoi määrätietoinen komentaminen haukulla, että "putki auki, oon menossa sinne!". Nojoo, rata pääsi kuitenkin jatkumaan hypyille, kun kouluttaja ei Mysin vaatimuksia ottanut kuuleviin korviinsa. Hypyn 7 ja renkaan väliin tein sokkarin, joka kuulemma alkaa olla meidän bravuuri.

 

Pätkä putkelta 9 hypylle 13 ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia. Mysi irtosi hyvin hypylle 12, vaikka itse olin etäällä Mysistä. Ihan uutena esteenä ekaa kertaa tuli pöytä. Mysi ei tuntunut ymmärtävän moisesta kapistuksesta alkuun mitään, vaikka kotona olen sen yllättänyt joitakin kertoja kiipeilemästä mm. olohuoneen pöydällä ja tv-tasolla, jotka ovat suunnilleen saman korkuisia kuin agilitypöytä. Laitoin pöydän päälle nameja, joita Mysi epätoivoisesti yritti kurkotella etutassut pöydällä, mutta takajalat tiukasti maassa. Lopulta ei auttanut muu kuin nostaa Mysi pöydälle. Pöydällä kerran käytyään sinne meneminen ei tuottanut enää ongelmia, vaan Mysi hyppäsi sinne reippaasti vauhdilla.

 

Putken 16 hakeminen vaati voimakkaamman työntöliikkeen multa putkea kohti, koska Mysillä oli mielessä valmiina malli, että putkesta tultua mennään hypylle 10. Haki kuitenkin putken ongelmitta, kun oma ohjaus oli riittävän selkeä. Putkesta 16 putkeen 17 mentäessä olikin hieman jännempi tilanne, sillä agilitykentän väliaidan takana on pk-treenikenttä, josta iso beauceron bongasi Mysin ja hurjistuneena juoksi haukkumaan väliaidan luo Mysille. Beauceron juoksi aidan toisella puolella Mysiä "jahdaten". Itse vaan sain olla ihan superylpeä pienen turbomoottorini työmotivaatiosta. Se ei korvaansa lotkauttanut, ottanut minkääntasoista häiriötä beauceronista, vaan paahtoi menemään radan loppuun juuri niin lujaa vauhtia, kuin muutenkin kintuistaan pinkoo. Mysi ei kääntänyt päätään kertaakaan toista koiraa kohti. Ihan mieletöntä!

 

Toisella treenikierroksella olikin sitten vauhtikierros ja haasteena tosiaan tehdä rataa niin pitkälle, kun homma pysyy hallinnassa ja vauhti yllä. Mysin kohdalla kouluttaja meni taas tukkimaan 3. hypyn kohdalla pääsyn putkeen. Mysin kanssa ei olla treenattu vielä ollenkaan "palkkaamattomuutta" eli sitä, että palkka tulee vasta pidemmän ratapätkän päätteeksi. Olen palkannut Mysiä radalla tiuhaan, n. 3-6 esteen mittaisista pätkistä. Yllätykseksi me pystyttiin tekemään koko 20 esteen rata läpi ennen palkkaa. Palkaksi näin upeasta suorituksesta superriehakkaat ja pitkät leikit. Mysi sai kehuja estehakuisuudestaan ja että "se menee jo ihan oikeaa rataa!". Vauhti ei Mysillä laskenut missään vaiheessa eikä se vilkuillut, tuleeko palkka jo pian tms. Minä sain kehuja määrätietoisesta ja selkeästä liikkumisesta ja ohjaamisesta, se kuulemma tukee myös Mysiä radalla paljon.

 

Ennen agilitytreenejä käytiin taas Tuomarinkylän vinttikoirakeskuksessa näyttelyharjoituksissa. Treenit menivät ihan hyvin, vaikka edelleen Mysiä jännittää vieraan ihmisen kosketus pöydällä. Mysi antoi kuitenkin ihan nätisti koskea kaulaan ja kylkiin. Vieraan kosketusta päähän Mysi kuitenkin vierastaa vielä huomattavasti enemmän ja se aiheuttaa Mysissä voimakkaan väistöliikkeen. No, onneksi tässä on vielä muutama viikko aikaa harjoitella ennen oikeaa kehää.

 

Näyttelykehästä puheen ollen, myös Nana on ilmoitettu samaiseen näyttelyyn ja nyt neiti on viimeisen viikon pudottanut oikein urakalla pohjavillaa. Takaosa pepun päältä alkaa jo muistuttaa rottaa, tosi hienoa... Onkohan Nana ollut kertaakaan näyttelykehässä täydessä turkissa? Nanalla kun kuitenkin on nätti, runsas, mutta kohtuullinen turkki, niin harmittaa viedä kehään koira, jonka turkista tuuheus on tippunut pohjavillan mukana pois.

 

Nanalta jäi ohjatut tokotreenit väliin tällä viikolla mun töiden vuoksi, koska treeniryhmistä tuli infoa niin myöhään, että työvuorolistat oli jo tehty ja mulle napsahtanut iltavuoro treenipäivälle. Ensi viikollakin ohjatut treenit jäävät meiltä väliin, kun ryhmätreenien tilalla olisi ollut Riikka Pulliaisen tehovalmennus. Koulutus meni niin nopeasti täyteen, että ei ehditty mukaan. :(

Missä kuljimme kerran

 

 

 

 

Oikeastaan me kuljemme näitä polkuja pitkin liki päivittäin.

Tokopohdintaa

Nanan tokoryhmän kesäkauden treenit alkoivat eilen. Emme osallistuneet hallikaudelle ja myönnettävä on, että tokoilu on jäänyt vähemmälle talven aikana. Sen sijaan ollaan mielenvirkistykseksi tehty temppuja kotosalla. Nanan toko-osaaminen ei ole juuri kehittynyt viime syksystä. Eilisissä treeneissä lähinnä tutustuttiin muihin ryhmäläisiin ja käytiin läpi tulevaa kesäkautta ja tavoitteita. Ja jotta ei voitaisi aivan sluibailla tokon suhteen, kun jatkossa toko kuitenkin todennäköisesti tulee olemaan Nanan päälaji, niin nyt on ääneen lausuttu, että meidän kesäkauden tavoitteemme on saavuttaa kisavalmius. Tavoitteena on korkata alokasluokan kisat loppukesästä tai viimeistään syksyn aikana.

 

Missä mallissa meidän liikkeet sitten ovat ja mistä kisavalmius kiikastaa?

 

1. Luoksepäästävyys.

Luoksepäästävyyttä tulee jotenkin pidettyä niin itsestään selvänä, ettei sitä ole juuri edes treenattu. Tätä voitaisiin kyllä harjoitella, mutta hankaluudeksi tulee nopeasti se, että oman treeniryhmän ihmiset käyvät nopeasti tutuiksi. Uskon kyllä, että Nana antaa tuomarin moikata itseään, mutta saattaa kuitenkin pienesti väistää. Peppu ei välttämättä pysy maassa?

 

2. Paikalla makaaminen

Tämä tuskin tulee olemaan ongelma. Useimmiten Nana makaa paikoillaan kuin patsas ja tuijottaa intensiivisesti minua odottaen, milloin palaan palkkaamaan. Ollaan tehty myös ajaltaan täysimittaisia paikkamakuita. Paikkamakuun loppuosaa pitää vielä treenata, jotta Nana ei ponkaise maasta ylös heti palattuani sen vierelle, vaan malttaa odottaa käskyä.

 

3. Seuraaminen kytkettynä

Seuraaminen ylipäätään on hyvällä mallilla. Ajoittain vireen noustessa liian korkeaksi, alkaa Nana edistämään. Oma eleettömyys kuitenkin vaikuttaa ja silloin Nana pitää oikean paikan seuraamisessa hyvin. Täyskäännöstä vasemmalle tarvitsee vielä treenata, seuraaminen käännöksessä saisi olla mielestäni tiiviimpi. Kytkettynä seuraamisessa lähinnä harjoiteltavaa on minulla, että osaan itse kulkea hihnan kanssa luontevasti. Nanan seuraaminen on samaa tasoa kytkettynä tai ilman.

 

4. Seuraaminen taluttimetta

Kts. edellinen pohdinta. Meille tämä helpompaa, kun mun itseni ei tarvitse vaikeilla hihnan kanssa.

 

5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä

Säpäkkää maahanmenoa harjoiteltava vielä. Välillä Nana hiipii muutaman askeleen ennen kuin laskee itsensä maahan, toisinaan taas menee säpäkästi. Liikaa on kuitenkin vielä palkassa kiinni ja siksi ei pysy maassa riittävän pitkään, vaan nousee sieltä omia aikojaan palkan perässä. Tätä voisi treenata takapalkalla?

 

6. Luoksetulo

Tämä liike on jo hyvällä mallilla. Nana tulee vauhdikkaasti ja kokoaa itsensä hyvin vauhdista sivulle perusasentoon. Malttaa jäädä paikoilleen ja odottaa luoksetulokutsua.

 

7. Seisominen seuraamisen yhteydessä

Tämä liike vielä ihan alussa. Treenaillaan nyt liikkeestä seisomaan pysähtymistä eikä olla vielä yritettykään yhdistää sitä seuraamiseen. Tässä ehkä myös tarvetta takapalkan käytölle, ettei hiivi mun (=palkan) perään.

 

8. Estehyppy

Aikalailla hyvällä mallilla tämäkin liike. Saadaan varmasti valmiiksi kesän aikana.

 

 

Liikkeet siis ovat aika hyvällä mallilla oikeastaan ja eniten tehtävää on jäävien kohdalla. Eniten tehtävää sen sijaan on siinä, että Nana kestäisi myös palkkaamattomuutta. Pikkuneiti kun on vielä tosi kiinni palkassa. Tähän ei ehkä auta kuin se, että pidennän palkkausväliä ja alan yhdistelemään liikkeitä vähitellen toisiinsa palkkaamatta niiden välillä muuten kuin sosiaalisella palkalla. Meillä on treenattu sosiaaliseksi palkaksi "palkkatemppu", jonka tekemisestä Nana tykkää ja joka nostaa Nanan virettä. Lisäksi pientä hankaluutta tuottaa Nanan ennakointi. Nana kun toisinaan luulee tietävänsä paremmin, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tämä näkyy ihan konkreettisena käskyn ennakoimisena, mutta myös siten, ettei Nana aina kuuntele käskyä, vaan sillä itsellään on jo ajatus, mitä seuraavaksi tehdään ja se toimii sillä tavalla kuuntelematta kunnolla, minkä käskyn annan. Tämä on näkynyt lähinnä temputtelussa, mutta voisin kuvitella, että samanlaista ongelmaa saattaisi tulla myös jäävissä liikkeissä.

 

Uskon kuitenkin, että suunnitelmallisella treenillä pienet hankaluudet tiellä kohti kisavalmiutta on täysin voitettavissa. Oon tosi iloinen siitä, että mahduttiin mukaan treeniryhmään. Oon toisinaan itsekseni aika laiska suunnittelemaan treenejä, mutta kun takana on pieni treeniryhmän paine, niin treeneihin ei kehtaa mennä vain humputtelemaan.

Mysin menomaanantai

Eilinen maanantai-ilta viipotettiin tukka putkella menemään. Työpäivän jälkeen kävin viemässä koirat ulos, haukkaamassa itse vähän välipalaa ja sitten suunnattiinkin Mysin kanssa jo auton nokka kohti Tuomarinkylän vinttikoirakeskusta, jossa Helsingin seudun kennelpiiri järjesti avoimet näyttelyharjoitukset. Treeniseuraa saatiin Mysin Noppa-veljestä. Tykkäsin treeneistä tosi paljon! Koirat jaettiin pöydällä ja maassa esitettäviin koiriin, minkä jälkeen treenailtiin ympyrässä ravaamista. Meillä saapuminen treeneihin meni aika tiukille ja ympyrässä ravaaminen aikamoista koikkelehtimista, kun näyttelyhihnakaan ei kiireessä ollut ihan oikein kaulaan pujotettuna. Treenattiin tämän jälkeen Mysin kanssa näyttelyhihnassa ravaamista syrjemmällä ja se sujui jo kohtalaisemmin. Mysin kanssa saan itsekin selvästi liikkua ripeällä askeleella/kevyttä juoksua. Mysi ravaa silloin paremmin ja pitää paremmin katseen edessä. Jos kävelen, alkaa Mysi herkemmin pomppimaan mun jalkoihin tai eteen. Ripeässä liikkeessä fokus pysyy paremmin eteenpäin menemisessä.

 

Pöytätreeni meni miljoona kertaa paremmin kuin olin osannut odottaa. Viimeiset kaksi kertaa, kun vieras ihminen on lähestynyt Mysiä pöydällä, Mysi on yrittänyt paniikinomaisesti kiipeä mun syliin ja väistellä siten vieraan kosketusta. Lähtökohta siis oli surkea. Nostin Mysin pöydälle jo totuttelemaan itse pöytään siinä vaiheessa, kun kouluttaja vielä opasti Noppa-veikan omistajaa Saimia. Mysi ei tunnu niinkään jännittävän pöytää, vaan enemmän juuri vieraan ihmisen kosketusta. Kouluttaja (=Mysille vieras ihminen) seisoi pöydän lähellä, mutta selkä Mysiin päin eikä Mysi reagoinut tällöin häneen ollenkaan. Heti kun kouluttaja kääntyi puoleemme, kerroin Mysin jännittävän häntä. Kouluttaja oli aivan huippu ja kääntyi samantien hieman poispäin Mysistä ja syötti Mysille namia. Mysi söi reippaasti ja epäröimättä vieraan kädestä herkkujaan ja pääsimme treenissä siihen asti, että Mysi ei väistänyt paniikissa kouluttajan kosketuksen alta pois, vaan tämä sai Mysiä rapsutella kauluksesta, koskettaa korvia ja silittää selän päältä. Hampaita ei edes yritetty katsoa, kun koskettelutreeni muutoin onnistui näin hyvin. Selkeästi Mysi oli hieman varuillaan ja seurasi tarkasti tilannetta, mutta ei yrittänyt kiivetä syliin. Toisaalta en antanut tähän edes mahdollisuutta, vaan esitin Mysin sen edessä seisten enkä ollut ollenkaan pöydän sivulla.

 

Palkkasin neidin onnistuneesta pöytätreenistä heti Mysin pois pöydältä nostettuani lelulla. Tässä vaiheessa sattuikin sitten ikävä välikohtaus, kun lähellä olevalta naiselta pääsi hänen oma isokokoinen vinttikoira irti, ja se hyökkäsi välittömästi Mysiä kohti. En tiedä, laukausiko vinttarin käytöksen karvainen lelu vai pieni musta lelun perään viipottava karvapallo. Mysiin vinttikoira kuitenkin yritti käydä kiinni, kuitenkaan saamatta puruotetta Mysistä. En edes osannut kuvitella, että näin voisi tapahtua. Mysi reagoi terävästi välittömästi rähähtäen vinttikoiralle, ilmeisesti puolusti rakasta leluaan. Koirat olivat hetken sen verran etäällä toisistaan, että sain kopattua Mysin syliin ja kannattelin sitä korkealle olkapäälläni. Usein sanotaan, ettei koiraa saisi tällaisessa tilanteessa nostaa ainakaan syliin, mutta jotenkin selkärangasta toimin kuitenkin niin. Mysi ei varmasti olisi kilpajuoksussa pärjännyt vinttikoiralle ja pahimmillaan vinttikoira olisi voinut kokea Mysin saaliina, mikä olisi taas pahimmillaan voinut johtaa pieneen Mysi-paistiin. Toisaalta olisiko Mysi edes heti lähtenyt pakoon, vai olisiko koirat ottaneet yhteen siinä paikalla ollessaan. Ihan hullunkiilto sillä vinttarilla oli silmissä, kun se koitti tavoitella Mysiä. Omasta mielestäni tuntui ikuisuudelta se aika, kunnes vinttikoiran omistaja sai oman koiransa hallintaan. Näin jälkikäteen mietittynä, kuinka se saattoi kestää niin kauan, kun vinttikoiralla oli kuitenkin päällään loimi, josta sen olisi voinut riuhtaista tilanteesta pois? Mysi ei onneksi ehtinyt varmaan edes tajuta kunnolla, mitä tilanteessa tapahtui, koska se oli lelun vuoksi korkeassa vietissä. Heti tilanteesta sivummalle päästyäni jatkoin Mysin leikittämistä ja se kävi kiinni leluun heti tutulla apinanraivolla. Mysi keskittyi leikkiin täysin eikä se ottanut häiriötä lähellä liikkuvista koirista. Se ei osoittanut myöskään tilanteen jälkeen minkäänlaista aggressiivisuutta tai epävarmuutta muita koiria kohtaan. Onneksi mitään vahinkoa ei päässyt tapahtumaan, mutta ei näitä silti saisi tapahtua.

 

Vinttikoiraradalta suhattiin sitten vielä Ojankoon illan agilitytreeneihin. Teemana oli irtoaminen ja Mysi teki aivan superupeita irtoamisia. Rata on piirretty jälkikäteen muistista, joten esteiden kulmat ja etäisyydet saattoivat hieman poiketa kuvasta. Rata sinällään ei ollut vaikea, mutta ohjaussääntönä oli, ettei ohjaaja saisi mennä  ollenkaan tuonne 0-5 metrin (vaakasuunnassa oleva viiva 5m:n kohdalla) väliin, vaan ohjausliikkeet tulisi tehdä sen takaa.

 

 

Olen tiennyt Mysin irtoavan hyvin, mutta silti se lurjus pääsi yllättämään, kuinka varmasti se irtosi esteille. Lähetettyäni Mysin hypylle 1, pystyin samantien lähteä liikkumaan kohti hyppyä 4 vain pienen kaarron kohti putkea 3 tehden ja Mysi haki putkeen joka kerta 100% varmuudella. Ja itsekin ehdin tekemään sokkarin putken ja hypyn väliin. Irtoaminen olikin sitten niin kova juttu, että Mysi olisi ottanut mielellään hypyltä 5 laskeuduttuaan etäisyyttä juosten A:n toiselta puolen. Saatiin kuitenkin Mysi putkeen 6, mutta se vaati tosi voimakkaan, pakkovalssimaisen liikkeen hypyn ja putken väliin. Putken 6 ja hypyn 7 väliin ehdin juuri ja juuri tehdä sokkarin. Putkeen 9 irtosi ilman mitään ongelmia, kun jäi lähettämään 5m:n viivalta. Irtoaminen oli Mysistä niin makee juttu, että neiti päätti irrota lähettyäni sen hypylle 1 samantien hypyn 8 kautta putkeen 9. Oli hieman naurussa pitelemistä, mutta niin vaan täydellä varmuudella pikkumusta paineli viipottaen menemään, vaikka itse jäin huuli pyöreänä seisomaan hypyn 1 taakse. Ei tuollaisesta irtoamisesta voi kuin palkata, vaikka ihan tarkoituksena se ei ollutkaan. Kouluttaja oli vaikuttunut Mysin kyvystä irrota ohjaajasta. Hän on nähnyt Mysin aiemminkin, mutta sanoi silti epäilleen, olisiko Mysillä ikänsä puolesta kuitenkaan vielä kanttia irrota näin upeasti. Sanoi näkevänsä meidän kohdalla loistavan tulevaisuuden. Tuntui hyvältä kuulla se, mutta kaikkein parasta oli se, miten hyvältä agility Mysin kanssa tuntui. Oli sellainen tunne, että osaan liikkua tämän pienen turbomoottorin kanssa ja tästä tulee vielä jotain hienoa, kun palaset loksahtavat kohdalleen. Olin niin tyytyväinen meidän ensimmäisen kierroksen treeniin, että päätin jättää treenin siltä illalta siihen. Meidän ei tarvinnut mennä toisella kierroksella enää kentälle. Oppiminen oli varmasti jo ehtinyt tapahtumaan.

 

Nana sai nauttia lellittelystä kotona miehen kanssa ja illalla treeneistä kotiin tultuani mentiin lenkille ihan kahdestaan Nanan kanssa. Nana sai ajan kanssa nuuhkutella tuoksuja hiljaisessa ja hämärässä metsässä. Oli aivan mieletön tunne kulkea hiljaisuudessa Nanan kanssa ja miettiä, kuinka onnelliseksi nuo pienet karvajalat voi ihmisen tehdä. Se tunne on niin ainutlaatuinen, että se pitäisi saada purkkiin. Huomenna onkin vuorostaan sitten Nanan treenipäivä, kun tokoryhmän kesätreenit alkavat. Pikkukettu pääsee pätemään ja mutustelemaan nakkia! :)

Shelttityttöjen puuhaviikko

Aloin miettimään kulunutta viikkoa taaksepäin tänä aamuna herättyäni ja tajusin, että meillä on ollut aika puuhakas viikko. Ollaan treenattu, pulikoitu ja tavattu koirakavereita useampana päivänä. Ihan tavallinen lenkkeily on tällä viikolla jäänyt vähäisemmäksi, kun minulla tulehtui oikeasta jalasta jalkapohjan kalvojänteen kiinnittymiskohta eli kansankielellä perkeleen kipeä luupiikki on vaivannut jalkaa. Onneksi on ollut muuta puuhaa, johon kanavoida pienten shelttityttöjen energiaa.

Pääsiäismaanantaina vietettiin aamupäivää Sadun ja hänen tyttöjensä, Saanan, Sanin ja Tipin, kanssa lenkkeillen Vaakkoissa. Lenkkipaikkana Vaakkoi oli meille uusi alue, mutta tykkäsin hurjasti siitä. Sinne voisi lähteä lenkkeilemään uudemmankin kerran. Tosin varmaan kuitenkin jonkun paremmin aluetta tuntevan kanssa, sen verran iso alue on. Ilma oli ihanan lämmin ja Mysi hieman kaihoisasti katseli vettä, voisiko sinne pulahtaa. Käärmeisiin emme onneksi törmänneet, vaikka vastaan tuleva ulkoilija niistä varoittelikin. Kiitos Sadulle ja tytöille kivasta lenkkiseurasta!

 

 

 

Kuvat: Satu Tuominen

 

Maanantai-iltana suunnattiin vielä Mysin kanssa agilitytreeneihin. Kouluttamassa oli Tapio Niemi ja erityisesti radan alku oli meille haastava (videon loppuosa). Mutta niin kuin kouluttajan kanssa juttelimmekin, kehitystä ja uuden oppimista tapahtuu silloin, kun uskaltaa astua mukavuusalueen ulkopuolelle.

 

Suunnilleen tällaista rataa treenasimme

Hankaluuksia meille tuotti ensin jo 3.hypyn takaakierto, kun olin suunnitellut pyöräyttäväni Mysin vasemman siivekkeen ympäri. Mysi kuitenkin lähti kiertämään koko ajan koko estettä. Mun olisi pitänyt ehkä lähettää Mysi takaakiertoon kauempaa, jotta se ei olisi kiertänyt koko estettä. Mysi irtoaa musta sen verran hyvin poispäin, että usein tällaiset koko esteen kiertämiset liittyvät siihen, että olen itse liian lähellä hyppyä ja Mysi työskentelee mieluummin kauempana minusta. Vaihtoehtona olisi ollut kääntää omaa kroppaa voimakkaammin hyppyä kohti ja käyttää enemmän vastakättä, mutta silloin en olisi päässyt liikkeelle itse yhtä hyvin hypyltä ja Mysin kaltaisen pikkusalaman kanssa aika oleellista on, että omatkin jalat liikkuvat suhteellisen nopsaan. Vaihdoimme siis taktiikkaa ja pyöräytin Mysin oikean siivekkeen ympäri. Myös 2. hypylle vaihtui ohjaus valssista yksinkertaiseen merkkaukseen. Mysin kanssa näitä merkkauksia ei ole oikeastaan harjoiteltu kuin näissä ja edellisissä treeneissä ja Mysi on hiffannut tosi hyvin hypyn merkkauksen idean.

Putken hakeminen pimeästä kulmasta ei Mysille tuottanut minkäänlaista ongelmaa, vaan se irtosi hyvin etsimään putken suun itse. Seuraava hankaluus tuli esteillä 5-8. Pätkä olisi aivan ohjattavissa, jos Mysi irtoaisi putkeen mun takaaleikkauksesta huolimatta. Mutta myös mun oma liike pysähtyi liian voimakkaasti ennen putkea 8, jolloin Mysi ei putkeen irronnut. Toisaalta en myöskään itse ehtinyt tekemään valssia kunnolla ennen putkea ja periaatteessa se olisi aivan turha ohjaus tuossa kohdassa ja pätkä olisi järkevimmin ohjattavissa juuri takaaleikkauksella, kun koira sen osaa. Otettiin tähän väliin tauko. Jäähdytellessä omassa kantapäässä alkoi tuntua kipua, ja olisi pitänyt ymmärtää jättää treenaaminen siihen. Tiistaiaamuna kantapää oli nimittäin aivan törkeän kipeä.

Tauon jälkeen treenattiin kuitenkin loppupätkää 8-16. Mysi olisi iloisesti painellut putkesta 8 suoraan putkeen 11, pieni putkihullu koira... Kun maltoin itse odottaa Mysiä riittävän pitkään rintamasuunta kohti hyppyä 9 ja pienesti vedin vastakädellä, hyppäsi Mysi myös hypyt putkien välillä. Mä itse luon välillä turhaan itselleni kiirettä ja tässäkin kohdassa alkuun lähdin liikkumaan itse liian nopeasti kohti putkea 11, jolloin Mysikin paineli suoraan sinne ja hypyt jäivät hyppäämättä. Pakkovalssi hypyllä 12 onnistui hyvin ja muutenkin saatiin kehuja tuon hyppyrykelmän rytmityksestä. Alla video treeneistä.



 

 

Mysin treenit 21.4.2014 from Janita on Vimeo.

 

Tiistaina Anna-Kaisa kävi hieromassa tytöt meillä kotona. Nanasta tiesinkin sen olevan jumissa. Kireyttä löytyi taas selästä lannerangan alueelta sekä molemmilta puolilta olan takaa epäkäslihaksesta. Nana antoi uskomattoman kiltisti hieroa itseään, vaikka selkä oli selvästi tosi jumissa. Anna-Kaisa oli ihana ja antoi Nanalle varsinaisen hieronnan päälle vielä hetken hemmotteluhoitoa hieroen hellästi masua ja korvanlehtiä, kun varsinainen hieronta oli varmasti lihasjumien vuoksi tuntunut ikävältäkin ajoittain. Mysi oli hyvässä kunnossa. Siltä löytyi aavistuksen kireyttä lantiosta toiselta puolen. Samaiselta puolelta löytyi myös niskasta lievää kireyttä. Todennäköisesti pieni toispuoleinen kireys on voinut syntyä Mysin pariin kertaan liukastuttua putkesta ulos tullessa, kun kaahailee niin hirveällä vauhdilla.

 

Keskiviikkona puolestaan suuntasimme auton nokan kohti Etelä-Suomen Shelttien järjestämiä näyttelyharjoituksia. Molemmat tytöt pääsi treenailemaan kehäkettuilua. Nanan kanssa lähinnä muistuteltiin mieleen, mistä touhusta onkaan kyse. Nana vähän aristi hampaiden katsomista ja niitä katsottiinkin vain ihan vähän huulta raottamalla, kun kerroin Nanan suun olevan vielä toipumisvaiheessa. Tikit eivät ole vielä sulaneet täysin ikeniin poistettujen hampaiden kohdilta. Muuten Nana esiintyi hienosti.

 

Mysin kanssa puolestaan meillä on aikamoinen urakka edessä ennen Lohjan kesäkuista näyttelyä. Mysi seisoi pöydällä kyllä nätisti ja suhteellisen rentona niin kauan, kuin olimme kaksistaan pöydän luona. Mutta kun "tuomari" lähestyi pöytää, alkoi Mysiä ahdistaa. Mysihän on sheltille tyypilliseen tapaan pidättyväinen. Itselleen täysin vieraisiin ihmisiin se suhtautuu varautuneesti. Hetken vierasta ihmistä katseltuaan se kyllä menee tekemään tuttavuutta ja tutustuttuaan onkin sitten pian kiipeämässä syliin ja pyrkii pusuttelemaan kasvoja ja korvia. Mysi tarvitsee kuitenkin aikaa, että se voi omilla ehdoillaan mennä tutustumaan vieraaseen ihmiseen. Vieraan ihmisen "liiallinen" uteliaisuus saa Mysin varautuneemmaksi. Näyttelyissähän käytännössä aivan vieras ihminen lähestyy koiraa nopeassa tahdissa ja nyt meillä olisi valtava urakka totuttaa Mysi siihen, että on ihan ok laskea vieras ihminen "iholle". Meidän näyttelytreeni "tuomarin tutkimuksen" osalta oli siis lopulta sitä, että Mysi seisoi maassa ja kävi syömässä "tuomarin" kädestä namia. Myös näyttelyremmissä liikkumista tarvitsee harjoitella, ettei se olisi säntäilyä sinne tänne. Onneksi on 1,5 kuukautta aikaa!

 

Torstaina me vietettiin löhöpäivää kotona. Perjantaina Mysi puolestaan pääsi pitkästä aikaa uimaan veljiensä Nopan ja Paavon kanssa. Mysi olikin aikamoinen vesipeto! Sitä ei tarvitse enää auttaa altaaseen, vaan se menee itsenäisesti rampilta altaaseen saatuaan siihen ensin luvan. Saa nähdä, kauanko kestää, että neiti lopettaa luvan kyselemisen ja vain painelee altaaseen. Nyt vielä vinkui jaloissa ja meni sitten rampille tai meni rampille ja katseli sieltä minua, joko saa mennä altaaseen. Oivalliseen saumaan osui tämä uimakerta, sillä Mysistä jo huomasi, että energiaa on purettavana kovasti, kun viikolla lenkit olivat jääneet lyhyiksi mun jalkavamman vuoksi.

 

Lauantaina treenailtiin Mysin kanssa useampaan kertaan keppejä. Meillä on ollut useamman päivän tauko keppitreenistä ja tuntui hetken siltä, kuin oltaisiin otettu takapakkia. Helpotin parin toiston ajaksi neljään keppiin, jotta Mysi löytää pujottelun rytmin. Sen jälkeen lisäsin keppiparin lisää. Ollaan treenattu nyt kuutta keppiä niin, että portit ovat hieman auki. Lauantaina käytiin myös kävelemässä kaverini ja hänen Serbiasta adoptoidun Nenni-koiran kanssa lähimetsiköissä parin tunnin mittainen lenkki. Illalla jalka vihoittelikin. Oli kuitenkin kiva nähdä Nenni viimein!

 

Tänään on lepäilty, jotta mulla olisi jalka treenikunnossa huomenna. Mysi on tehnyt lyhyen keppitreenin ja minä kävin Lahdessa Shetlanninlammaskoirat ry:n ylimääräisessä vuosikokouksessa. Olin ymmärtänyt kutsusta, että kokouksessa keskusteltaisiin, minkä sisältöisenä shelttien PEVISA-ohjelmaa jatketaan ensi vuoden alusta. Omasta mielestäni jalostuskoiria tulisi tutkia kattavammin ja vaatia niiltä enemmän kuin ainoastaan silmätarkastuslausunto ja lonkkakuvaustulos. No, odottamalleni keskustelulle ei ollut sijaa (jostain Kennelliiton toimintatapoihin liittyvästä syystä johtuen) ja käytännössä mahdollisuudet oli päättää, että PEVISA-ohjelmaa jatketaan saman sisältöisenä kuin tähänkin asti tai siitä luovutaan. Yksimielisesti päätettiin jatkaa samalla ohjelmalla. PEVISA-ohjelman sisällön muutoksista voitaisiin keskustella ensi vuoden vuosikokouksessa, jos jäsenistöltä tulee hyvin perusteltu ehdotus, kuinka ohjelman sisältöä tulisi muuttaa. Kokous kesti huimat 8 minuuttia ja itse olin aika turhautunut, että ajoin sen vuoksi tunnin Lahteen ja takaisin. Olin kuvitellut myös osanottoa kokoukseen ennakolta suuremmaksi, kun tosi tärkeästä asiasta kuitenkin kokouksessa oltiin päättämässä. Äänioikeutettuja kokouksessa oli kuitenkin vain 17. Ehkä kaikki muut tiesivät, ettei keskustelua käytäisi ja käytännössä kokous oli vain pakollinen muodollisuus PEVISA:n jatkamiseksi tällaisena. Eripuraisia ääniä, että joku olisi tahtonut PEVISA:sta luopua shetlanninlammaskoirien kohdalla ei nimittäin onneksi tullut.