Taas on reissattu

Olin viime viikonloppuna yövuoroissa ja koirat olivat suhteellisen vähällä aktivoinnilla ne päivät. Mitä nyt yksi metsälenkki ehdittiin iltaisin tekemään, vähän Nanalle noutokapulatreeniä ja Mysillä maahanmenon alkeita. Maanantaina iltapäivällä heräillessäni vähäinen aktivointi jo alkoi näkyä. Erityisesti se näkyi Mysissä, joka ei vielä ole tottunut siihen, että useampi päivä putkeen tehdään vähemmän, kun mulla menee suuri osa päivästä nukkumiseen.

 

Alkuviikosta onkin reissattu urakalla löhöilyviikonlopun vastapainoksi. Maanantaina käytiin Etelä-Suomen Shelttien järjestämässä joukkonäytteenotossa luovuttamassa verinäytteet koirilta Hannes Lohen koirien geenitutkimukseen. Nana antoi ottaa näytteen nätisti eikä ollut siitä moksiskaan. Mysin kohdalla vähän jännitin, kuinka näytteenotto pienestä elohiirestä onnistuisi. Ihan alkuun Mysiä jännittikin kovasti. Se sätki sylissä ja tunsin sen pienen sydämen hakkaavan tuhatta ja sataa ensimmäiset puoli minuuttia. Namit kuitenkin kelpasivat hyvin ja pian neiti rauhoittuikin ja mutusteli kuivattua kanafilettä, joten näyte saatiin lopulta otettua oikein hienosti. Pikkuneiti ei lopulta ollut moksiskaan tilanteesta, kun nostin sen alas lattialle. Veli oli tullut samaiseen näytteenottoon, ja hänen kanssaan Mysi oli valmis leikkiin heti näytteenoton jälkeen, kun päästiin näytteenottohuoneesta ulos. Kun verinäytteet oli annettu, suuntasimme auton nokan Vanhankaupungin lahdelle, jossa ulkoilimme vielä pari tuntia, kunnes kello alkoi olla jo sen verran paljon, että alkoi olla iltaruuan aika.

 

Tiistaipäivä menikin omalla pihalla vapaapäivää viettäen ja kukkapenkkejä kitkien. Mysi oli tomerana pikku apulaisena puutarhahommissa. Mieluusti neiti oli möyhentänyt kukkapenkkejä enemmänkin ympäri kuin lupa oli. Uskoi kuitenkin kieltoja hyvin, mutta pieniä jekkuja neiti keksi heti, kun silmä vältti, mm. multapussin tyhjentämistä ympäri pihaa jne. Illan suussa lähdimme Ojankoon HSKH:n järjestämiin epävirallisiin kisoihin. Nana pääsi kisaamaan ja Mysi sosiaalistumaan ja leikkimään kisapaikalle.

 

Muutaman sanasen voisin meidän kisaradasta sanoa. Olin ilmoittanut Nanan mölliradalle. Kokonaisuutena olin rataan tosi tyytyväinen. Nana pysyi hyvin lähdössä, vaikka kävelin melko pitkän matkan päähän odottamaan ennen kuin kutsuin Nanan radalle. Kontaktit (A-este ja puomi) olivat suhteellisen nopeat ja kontaktit tarkat. Himmailua, jota aika usein kontakteilla esiintyy, ei ollut nyt samalla tavalla. Muuten vauhtia radalla olisi voinut olla enemmän. Meno oli taas vähän sellaista puolitehoista, mutta Nana ei taaskaan lähtenyt leikkimään, joten en saanut hetsattua sitä lelulla ollenkaan. Lisäksi me startattiin lähtönumerolla 1, joten aikaa koiran hetsaamiseen ei juurikaan edes ollut. Nana suoritti hitaahkosta vauhdista huolimatta rataa tarkasti ja yhdessä kohtaa olin itse sijoittunut auttamattomasti väärin, jolloin olisin voinut omalla liikkeellä vetää koiran myös parin esteen ohi. Mutta Nanapa vain vilkaisi mua ilmeellä "mitä sä mami sähläät?" ja napsi oikeat esteet huonosta ohjauksesta huolimatta. Eihän nuo mölliradat mitään vaikeita ole ja esteet helpoilla linjoilla, mutta olin silti aika ylpeä Nanasta, että sillä oli itsevarmuutta hakea itse edessä olevat esteet, vaikka minä sähläsin. Tuloksena lopulta 0-rata ja sijoitus 4.

 

Ojanko Cupista suunnattiin kylään vanhempieni luokse moikkaamaan heitä ja Manta- ja Susu-shelttejä. Pari tuntia vierähti kahvitellessa ja Mysi pienet puolen tunnin torkut nukkui sinä aikana. Illaksi olimme sopineet vielä kääpiöiden leikkitreffit, joilla mukana olivat Mysi ja Nana sekä Mysin veljet Paavo ja Noppa. Olin kovin ylpeä siitä, kuinka hienosti Nana suhtautui riekkuvaan pentulaumaan. Se enimmäkseen meni omia polkujaan haistellen, hetken aikaa osallistui leikkiin ja nätisti pienesti ylähuulta nostamalla viestitti vieraille pennuille, jos ne olivat liian tuttavallisia. Mysi meni alkuun aika paljon Nanan mukana, mutta lopulta innostui mukaan poikien leikkiinkin. Vähäsen silti Mysissä näkyi, että päivän reissut väsyttivät jo vähän. Kotona molemmat tytöt hakeutuivat samantien iltaruuan syötyään makkariin yöunille.

 

 

Mysin tervehdys

Maanantaiaamun iloksi video Mysin pienestä heiluvasta pyllystä! Mysillä oli ehtinyt tulla kova ikävä Nanan tokoharkkojen aikana! Heh, Nana katselee siihen malliin, että "mami, sisko on sekaisin".

Mysi moikkaa Nanaa from Janita on Vimeo.

Rokotuksella ja turkkipohdintaa

Meidän Mysi-vauva täyttää tänään jo 12 viikkoa! Hurjasti tuntuu tyttö kasvaneen kokoa nyt viime viikon aikana. Eilen Mysi kävi ensimmäisen kerran eläinlääkärissä hakemassa ensimmäisen rokotuksen. Pikkuprinsessa oli taas hurjan pätevä ja reipas koko eläinlääkärikäynnin ajan. Häntä vispaten meni moikkaamaan eläinlääkäriä ja pomppi korkeita loikkia eläinlääkäriä kohti. Tosi paljon tyttö sai kehuja reippaasta luonteestaan, vaikka kyllä eläinlääkäri vähän myös kauhisteli noita korkeita pomppuja liukkaalla lattialla. Odotushuoneessa Mysi ilmaisi tylsyyttään pariin kertaan haukkumalla. Myös eläinlääkäriin tullutta kovasti rohisevaa enkkubulldoggia piti komentaa vähän haukulla, mihin toki puutuin.

 

Lääkäri tunnusteli kauttaaltaan Mysin kropan ja kurkkasi korviin ja suuhun. Suun tarkastuksen kohdalla Mysi vähän venkoili. Olen itsekin huomannut, että Mysi on alkanut vastustelemaan suuhun koskemista sen jälkeen, kun useampaan otteeseen suusta on poistettu sinne sopimattomia asioita, joita Mysi erityisesti ulkona suuhunsa imuroi. Antoi kuitenkin lopulta lääkärin katsoa suuhun. Purenta oli tosi hyvä. Ennen rokotuspiikin tuikkaamista niskaan, kuunneltiin vielä Mysin sydänäänet. Sydän kuulosti täysin normaalilta. Rokotuksen laittoa Mysi ei huomannut ollenkaan nautiskellessaan broilerin sydäntä mun kädestä. Mitään rokotusreaktioita rokotuksesta ei tullut. Painoa Mysillä on nyt 2,5 kg. Lunttasin juuri blogista, mitä Nana on painanut ekoilla rokotuksilla. Painon mukaan tytöt ovat ainakin olleet samankokoisia ekalla rokotuskäynnillä, sillä Nana on painanut silloin aikoinaan 2,4 kg.

 

Maanantaina olin Nanan kanssa harkoissa ja lopulta päätin ottaa myös Mysin mukaan, koska miehellä oli omia menoja enkä hennonut jättää pentua illaksikin yksin kotiin, kun koirat olivat olleet jo työpäivän ajan keskenään. Tytöt ovat jääneet nyt tällä viikolla muuten yksin jäädessään samaan tilaan, koko asuntoon pois lukien meidän makuuhuone (jonne pääsy on estetty lähinnä siksi, että Nana tässä viime viikolla oli oksentanut sängylle päiväpeitolle sulamattoman luumassan). Neiti kuikelohan mahtuu edelleen niistä koiraportin pinnojen välistä ja on nyt keksinyt, kuinka portin päälle lisäesteeksi viritetty matto kierretään. Portti ei siis enää viime viikollakaan pentua pidätellyt, vaan kotiin tullessa molemmat koirat olivat olohuoneen puolella yhdessä. Sohvalle pääsy on estetty (Mysiltä, Nana pääsee edelleen sohvalle omaan rauhaan) nyt, kun Mysikin on jäänyt olohuoneeseen päiviksi Nanan kanssa. Joka tapauksessa, olimme siis koko konkkaronkka maanantaina Ojangossa.

 

Mysi tietysti vietti treenien ajan häkissä. Tytöt olivat myös yhdessä samassa häkissä mm. rataantutustumisen ajan. Tämähän oli ensimmäinen kerta, kun jätän tytöt samaan suljettuun häkkiin. Ihan sovussa tytöt siellä kuitenkin istuskelivat/makoilivat, vaikka joutuivatkin olemaan ihan lähekkäin. Mitään mölinöitä häkistä ei kuulunut ja tytöt olivat rauhallisia, kun palasin takaisin häkille. :) Mysi pääsi myös leikkimään agilitykentälle, jossa taistelikin tosi intensiivisesti lelusta. Pari kertaa neiti meni myös putkeen, jonka olin laittanut suoraksi ja ihan lyhyeksi.

 

Nanan treeneihin olin lopulta ihan tyytyväinen. Me sovittiin ryhmän kesken, että treenataan kahdessa lyhyemmässä pätkässä, joka sopi meille hyvin. Kouluttamassa meitä oli Marjo Hytönen. Tykkäsin kovasti hänen tavastaan kouluttaa. Tutustuttiin ensiksi rataan, jonka jälkeen käytiin rata yhdessä läpi erilaisten ohjausvaihtoehtojen osalta. Pariin kohtaan muutinkin omaa ohjaustani, kun treenikaverin siihen valitsema ohjaus olikin paljon järkevämpi eikä ollut tullut mulle mieleen ollenkaan.

 

Meidän eka treenipätkä oli vähän sähläämistä. Mulla ei meinannut mitenkään pysyä rata mielessä, kun keskellä oli hyppyhässäkkä, joka mentiin useampaan kertaan radan eri vaiheissa ja aina vähän eri järjestyksessä. Unohtelin siis rataa, mitä mulle ei yleensä tapahtu. Nanaakin taisi vähän ärsyttää mun sähläily ja itse aloin olla jo vähän kiukkuinenkin itselleni, kun sähläsin niin, ja fiilis laski siitä vähän. Oli kuitenkin myös tosi kuuma ilma, mikä selvästi vaikutti Nanaan, sillä meidän toinen pätkä myöhemmin illalla, kun aurinko ja lämpötila oli alkanut laskea, oli vauhdiltaan paljon parempi. Myös itse sisuunnuin ja treenitauolla kävin mielessäni rataa, jotta se pysyi mulla mielessä. Toisella treenikerralla mentiinkin lopulta vain paria kohtaa, jossa treenattiin lähinnä takaaleikkauksia sujuvammaksi.

 

Kyllä mä taas mietin, miten mua harmittaa se, että Nanan kaunis turkki selvästi vaikuttaa sen jaksamiseen ja haluun työskennellä, koska sillä on niin kuuma. Nanan turkkihan on tosi upea ja pohjavilla on todella tiivis. Kuumana kesäpäivänä huomaa jo ihan arjessa, kuinka turkki vaikuttaa koiraan. Se liikkuu hitaasti ja hakeutuu varjoon - ja läähättää alituiseen. Hurtan viilennysloimesta on ollut apua ja se pitäisikin kaivaa taas kaapista käyttöön. Mulla on pari kertaa käynyt mielessä myös, jos turkin ajelisi lyhyeksi kesäksi, kun Nanan kanssa kuitenkin harvakseltaan näyttelyissäkään käydään. Lyhyeen karvaan ajeltu soopeli sheltti on vain niin ruma yleensä. Ja auttaisiko se ajelukaan sitten minkä verran, kun pohjavilla on kuitenkin niin tiivis? Ihan nakuksi en koiraa kuitenkaan halua missään tapauksessa ajaa. Enkä ole miettinyt turkin ajelemista vain siksi, että voitaisiin kesäkuumalla harrastaa agilitya, vaan jo ihan siksi, että huomaan turkin vaikuttavan jo ihan arkeen, kun koira ei halua keskipäivän aikaan muuta tehdä kuin makoilla varjossa tai oleskella sisätiloissa. No, mietitään ja katsellaan...

Kuulumisia viikon varrelta



Nana metsässä 14.5.

 

Mysi metsässä 14.5.

 

Metsäiset kuvat ovat tiistailta. Minulla oli töistä vapaapäivä ja me vietettiin melkein koko päivä tyttöjen kanssa ulkoillen. Päivällä käytiin lähimetsässä, josta nämäkin kuvat ovat. Vähän tietysti jännittääkin välillä kulkea metsässä, kun en tunne sitä vielä niin kovin hyvin. Mehän muutimme nykyiseen kotiimme viime vuoden loppupuolella ja tämä on ensimmäinen kevät ja kesä, kun tässä metsässä kuljetaan. Yhtään käärmettä en ole tässä kotimetsässä vielä nähnyt, toivottavasti en näekään. Muurahaiskekoja on paljon, mikä toivon mukaan tarkoittaa sitä, että käärmeet eivät meidän metsässä viihdy.

Metsäretken jälkeen jäätiin vielä nauttimaan auringosta omalle pihalle:

 

Nana näyttää mallia, kuinka aurinkoisesta kesäpäivästä nautitaan

 

 

Koiria kuvaillessa onnistuin yllättäen nappaamaan Mysistä tällaisen kuvan. Juuri olin ehtinyt tuskailemaan, kuinka kaikki tarpeet ovat tullee sisään niinä lyhyinä hetkinä, kun sisällä olimme käyneet. Mysi on välillä nimittäin aivan ilmiömäinen pidättäjä. Usein olemme olleet toista tuntiakin unien tai ruokailun jälkeen ulkona eikä neiti ole tehnyt sinne mitään. Kaikkein turhauttavinta on se, kun koppaan papereilta pissapaikkaa etsivän pennun syliin, vien pihalle ja hätä unohtuu siinä ajassa ja ulkona alkaa aivan muut touhut kuin pissapaikan etsintä. Sitten syystä tai toisesta täytyy tulla käymään sisällä ja kas vain, pissat tulee samantien sanomalehdille. Tai välillä niiden viereen, kun hätä on jo niin kova, ettei papereille asti ehdi. Välillä olen ollut vähän tuskastunutkin tähän, mutta toisaalta yritän aina muistaa, kuinka pieni tyttö vielä on. Ei sen tarvitsekaan vielä olla sisäsiisti. Nyt viime päivinä Mysi on tehnyt enenevissä määrin etenkin pissoja ulos, mutta kyllä se edelleen vaatii välillä pitkiäkin hengailuja ulkona. Kun siellä ulkona on niin paljon kaikkea muuta kivaa touhuttavaa ja tutkittavaa...

 

Keskiviikkona meillä olisi ollut Nanan kanssa tokon alkeiskurssin ensimmäiset treenit, jotka lopulta päätin jättää väliin. Meillähän sattui iltapäivällä pieni kommellus ulkona, kun Mysi ilmeisesti päätti juhlistaa 11-viikkoisuuttaan nielaisemalla maasta kitusiinsa pureskellun purkan. Olin tietysti asiasta aivan sydän syrjällä huolesta, vaikka eläinlääkäriin soittaessani olivat siellä sitä mieltä, että mitään hätää ei pitäisi olla. Suurin osa ksylitolista nimittäin imeytyy pureskelijaan itseensä. En silti uskaltanut jättää Mysiä vahtimatta Nanan treenien ajaksi, vaikka pentu oma touhukas itsensä olikin. Lopulta päätin lähteä tyttöjen kanssa ulkoilemaan Vanhankaupungin lahdelle ja sen ympäristöön. Siinä olisi sitten Viikin pieneläinsairaalakin lyhyen ajomatkan päässä, jos tarvetta viedä Mysi hoitoon tulisi. No tarvetta ei onneksi tullut, ulkoilimme pari tuntia ihmetellen kalastajia ja mm. aitauksissa olevia hevosia ja poneja. Mysi oli niistä kovin kiinnostunut, mutta jäi katsellen tarkkailemaan suuria eläimiä järkevän matkan päästä.

 

Eilen perjantaina meillä oli taas kääpiötreffit, joilla tällä kertaa mukana oli veljet Paavo ja Luka. Viime viikolla näimmekin ainoastaan Paavon kanssa, kun koko pääkaupunkiseudun pentusakin treffipäivä ei meille sopinut. Mysi on veljiään selkeästi pienempi, mutta pysyy silti hyvin perässä poikien leikeissä. Eilen tosin Mysi meni jonkin verran myös omia menojaan tutkien ympäristöä. Olin ollut työpäivän jälkeen Mysin ja Nanan kanssa metsässä ja tytöt vetivät kovaa juoksurallia. Lepohetki metsäretken ja kääpiötreffien välissä jäi aika lyhyeksi. Nana ja Mysi ovat nyt ihan viime päivinä löytäneet yhteisen sävelen, mitä tulee juoksu- ja takaa-ajoleikkeihin. Mysillä on vielä vähän ihmettelemistä, kun Nana spurttaa kunnolla. Pieni pentunen jää siinä vielä ihan jälkeen. Kääpiötreffien jälkeen kävimme vielä nopeasti minun työpaikalla moikkaamassa paria työkaveria, jotka olivat iltavuorossa.

 

Autolla matkustaminen on alkanut muuten sujua paremmin. Nyt pari reissua on tehty niin, että Mysi ei enää huuda ja kilju häkissään, vaan matkustaa ihan tyytyväisenä ja hiljaisena siellä. Häkkiin joutuminen tietysti on tylsää ja sitä pitää hieman protestoida lähinnä häkistä karkaamista yrittämällä ennen kuin häkin luukku on kiinni.



Mysi, Luka ja Paavo 17.5.

Mysi, Luka ja Paavo

Paavo ja Luka



Mysi ja Luka

Mysin punnitsin eilen illalla ihan kotivaa'alla, joka näytti Mysin painoksi 2,4 kg 11,5 viikkoa vanhana.

Tokokärpänen puraisi

Olen aina ajatellut tokoharrastuksen olevan koiraurheilulajeista kaikkein tylsin. Ajattelin myös pitkään, että en koskaan ikinä voisi innostua mistään niin puuduttavasta ja pitkäveteisestä lajista kuin toko. Oma mielikuvani tokosta oli, että se on nimenomaan puuduttavaa pilkun viilaamista liikkeiden suhteen ja tylsää sekä ohjaajasta että koirasta. En nähnyt, minkä takia liikkeitä tulisi viilata, kun itselleni riittää, että koira tulee luokse, kun kutsun ja istuu, kun pyydän sitä. Turhan tarkka kyttääminen mm. perusasennon paikasta oli mielestäni lähinnä huvittavaa. Jännä sinänsä, että ajattelin pitkään näin, sillä olen perusluonteeltani kuitenkin melko pikkutarkka monenkin asian suhteen.

No kuinkas sitten kävikään?

Viime keväänä, kun Nanan lantio oli niin jumissa, että olimme kuukauden lepotauolla agilitysta, aloin ensimmäisen kerran ajattelemaan tokoa vähän erilaisesta näkökulmasta. Ihan arkiliikuntakin pyrittiin aluksi pitämään mahdollisimman kevyenä, ja pian Nanasta huomasi, että se alkoi turhautua tekemättömyyteen. Verestimme muistista edellisen syksyn koiratanssikurssilla oppimiamme temppuja, mutta aloin myös etsimään netistä rally-tokosta, joka on vähemmän vakavamielinen koiraharrastuslaji, joka on saanut tokon lisäksi vaikutteita myös muista koiraurheilulajeista kuten esimerkiksi agilitysta ja koiratanssista. Rally-tokossa pääasia on, että koirakolla on yhdessä hauskaa ja esimerkiksi koiran kehuminen suorituksen aikana on sallittua, jopa toivottavaa. Tutustuin alokasluokan kyltteihin ja pian oivalsin, että jos aion lajista oikeasti innostua, pitää meidän alkaa opetella sitä puuduttavaa ja turhantärkeää perusasentoa.

Agilitysta pitämämme tauon aikana aloimme vähitellen treenaamaan sitä perusasentoa ja paria alokasluokan kylttiä. Silloisen kotimme lähellä oli paljon avaraa nurmialuetta, ja lopulta löysin meidät aika usein sieltä treenaamasta rally-tokon alkeita. Huomasin myös yllättäen, ettei treenaaminen, se perusasentokaan, tuntunutkaan niin puuduttavalta. Oikeastaan se oli aika kivaa, sillä huomasin Nanan nauttivan näistä lyhyistä treenituokioista kovasti. Nanahan on pohjattoman ahne koira, joten sen motivoiminen nameilla treeniin on todella helppoa. Namin vuoksi se jaksaa treenata lukemattomia kertoja. Huomasin myös aika pian, että me oikeasti edistyimme ja pystyin pienentämään käsiapua perusasennon kanssa.

Toko ja temputtelu jatkui aktiivisemmin myös palattuamme takaisin agilityn pariin. Välillä olemme treenanneet enemmän, välillä vähemmän. Itse kuitenkin olen huomannut pysyväni mielelläni mukavuusalueella eli olen pitkälti vahvistanut niitä asioita, joita jo osaamme. Olen myös ollut vähän arka uusien liikkeiden opettamisen suhteen, etten vain opettaisi väärin.

Innostuinkin kovasti, kun alkukeväästä huomasin Etelä-Suomen Shelttien järjestävän neljän kerran mittaisen rally-tokon alkeiskurssin. Ilmoitin Nanan siltä istumalta kurssille ja sen jälkeen toivoin, että onnistuisin järjestämään neljän viikon ajaksi töistä kaksi iltaa vapaaksi harrastuksen vuoksi. Satu Tuomelan järjestämä kurssi oli ihan huippu! Kävimme kurssilla läpi alokasluokan kyltit, harjoittelimme niitä ja vähän myös liikkeiden ketjuttamista. Viimeinen kerta oli nyt viime keskiviikkona, jolloin pääsimme tekemään jo ihan kokonaista alokasluokan kisarataa. Muutamia ihan uusiakin liikkeitä opimme Nanan kanssa viikkojen aikana.

Oli kiva myös kuulla palautetta meidän tekemisestä. Yllätys yllätys, eniten opittavaa on minulla, etten sählää hihnan kanssa (rally-tokossa koira on alokasluokassa pidettävä hihnassa kytkettynä) tai muuten sekoile kylttien suunnissa tms. Nana tekee hienosti. Loppujen lopuksi olen myös onnistunut opettamaan Nanalle (ehkä juuri siitä mukavuusalueella pysymisestä johtuen) todella vahvan perusasennon, jonka huomasin tuovan myös haasteita tekemiseen. Nana nimittäin mieluusti laskisi pepun maahan heti, kun vauhti hiljenee tms. Edistyimme kuitenkin jonkin verran tässäkin, kun palkkasin Nanaa tarpeeksi nopeasti, ennen kuin se ehti laskea pepun maahan. Joku väitti, että olisimme melkein jo valmiita ihan alokasluokan kisaradoillekin. Itse mietin alkuun, että emme varmasti ole, minkä jälkeen mietin uudemman kerran, miksi emme ole. Ja hah hah, sain itsekin kiinni ajatuksesta, että liikkeet eivät ole vielä tarpeeksi hiottuja ja käsiapuja pitäisi saada häivytettyä jne. Vaikka rally-tokossa käsiapujen käyttö alokasluokassa on aivan sallittua! Rally-toko on kuitenkin laji, jonka parissa harrastamista tulemme varmasti jatkamaan. Tykkään lajissa erityisesti siitä, että verrattuna varsinaiseen aika eleettömäänkin tokoon, on koiran kehuminen ja palkkaaminen kehumalla kesken suorituksen sallittua. Nanalla ainakin häntä alkaa huiskaamaan kesken seuraamisen vielä enemmän, kun kehun sitä.

Jossain vaiheessa tässä vuoden mittaan rally-tokon lisäksi aloin mielessäni miettiä, että ei se tokokaan ehkä yhtään sen hullumpaa olisi. Rally-toko kuitenkin perustuu pitkälti tokoon. Ja jos olemme jo aloittaneet sen turhantärkeän perusasennon opettelun, niin miksi emme samalla treenaisi sitä niin, että perusasento täyttää ne kriteerit, joita perusasennolta vaaditaan tokossa. Jossain vaiheessa aloin myös miettimään, että olisi oikeastaan aika siistiä päästä johonkin tokoryhmään, jotta treenaaminen olisi tavoitteellisempaa ja olisi vieressä joku kokeneempi sanomassa, kun menee päin mäntyä.

Jokunen viikko sitten siskoni sitten vinkkasi, että Koivukylän koiraharrastajat ovat järjestämässä kevään/kesän aikana tokon alkeiskurssin, jonka jälkeen voisi olla mahdollisuus jatkaa treenaamista seuran jäsenenä. Ei muuta kuin hakemusta kurssille vetämään ja odottamaan kutsua yhteistyötestiin. Keskiviikkona sitten kipaisimme kyseiseen testitilaisuuteen ennen illan rally-tokotreeniä. Testi meni meiltä ihan odotetusti, juuri niin kuin olin etukäteen ajatellutkin. Hyvällä mielellä menimme testiin, sillä tunnen koirani ja tiedän, kuinka se reagoi tällaisissa tilanteissa, jos mitään meteoriittia ei taivaalta tipu keskelle testitilannetta. Melko luottavaisin mielin olin vielä testin jälkeenkin, vaikka valtaosa muistakin koirakoista oli tosi hyviä. Illalla sain sähköpostia, että meidät on hyväksytty viiden muun koirakon lisäksi mukaan tokon alkeisryhmään ja olen siitä tosi innoissani. Näin se mieli muuttuu. :)

Tehis Cupissa ja yksi pieni vesipeto

Me suunnattiin maanantaina agilityharkkojen sijaan treenaamaan kisanomaista suoritusta HSKH:n järjestämään Tehis Cupiin Ojankoon. Tarkoituksena oli jäädä treenaamaan vielä treenihinkin, jos Nanan vire riittäisi, mutta kisaradan jälkeen päätin sen riittäneen meille. Nyt jälkikäteen löydän radasta hyviäkin juttuja paljon, vaikka itse radalla mua harmitti hirveästi Nanan matala vire ja vauhti. Hieman turhauttavaa, kun tiedän koiran parhaimmillaan menevän tuplasti sitä vauhtia, mitä se nyt meni.

Toisaalta matala viretila oli hieman ennakoitavissakin. Tämä oli taas kevään ensimmäinen treeni ulkona hallikauden jälkeen, ja Nana on tupannut reagoimaan herkkiksenä näihin siirtymiin juuri niin, että vauhti on alkuun kadoksissa. Vireeseen vaikutti varmasti kuitenkin myös muut ympäristön häiriöt: uusi kenttä (kerran aiemmin ollaan käyty HSKH:n kentillä), suuri määrä koiria ja ihmisiä, yleinen hälinä ja kuulutukset. Nana reagoi herkästi kaikkeen tällaiseen. Lisäksi startattiin alkupäässä, joten meille ei jäänyt aikaa ns. totutella ympäristöön, sillä ilmoittautumisen jälkeen ehdin lämpätä koiran, viedä sen autoon rataantutustumisen ajaksi ja sitten muutamat spurtit enää ja radalle. Yritin leikittää Nanaa ennen radalle menoa vireen nostamiseksi, mutta Nana ei halunnut leikkiä. Siinä vaiheessa tiesin, että vauhti ei tulisi huimaamaan päätä. Päätin kuitenkin ottaa kisan ihan treenin kannalta enkä turhan vakavasti. Osallistuttiin mölliradalle. Tulos oli lopulta 0 ja sijoitus vissiin seitsemäs. Tässä meidän rata:

Tehis Cup 6.5.2013 from Janita on Vimeo.

Radan plussat:

+ Nana jäi lähtöön ja tuli vasta luvan saatuaan!

+ Nana otti kontaktit, vaikkakin hitaasti, otti kuitenkin!

+ Tein ne ohjaukset, jotka suunnittelin rataantutustumisessa. Ehtimisessä ei tällä vauhdilla ollut ongelmia.

+ Nana tuli ohjauksen mukana.

+ Nana teki radan (18 estettä) putkeen ilman palkkaa. Kerran kääntyi katsomaan mua radalla sillai, että joko palkka tulee.

 

Radan miinukset:

- Matala vire ja vauhti

- Nana jää takaputken ulostulolla haistelemaan molemmilla kerroilla, oliskohan ollut jotain namia sinne tippunut... Ehdotonta plussaa kuitenkin se, että ei jäänyt jumiin haisteluun, vaan jatkoi rataa. Hetken ajan jo nimittäin mielessäni ehti käydä, että lähteekö se nyt vain haistelemaan ympäri kenttää.

- Omien ohjausten ajoitus, esimerkiksi persjättö puomia ennen... Hyvin Nana seivailee kuitenkin ja antaa anteeksi.

-MUN OMAT KÄDET! Miten ne voi heilua noin edelleen, vaikka kohta kaksi vuotta kouluttajat ovat mulle asiasta sanoneet?! Ihan kuin se koira ei hyppäisi, jos en heilauta kättä ylöspäin, ei juma! Tämä on ensimmäinen kunnolla videoitu treeni ja tätä videointia täytyy ehdottomasti harrastaa enemmänkin. Varsin opettavaa ja valaisevaa katsoa videolta omaa ohjaamista ja sen puutteita. Olen tässä viime päivät muun muassa ihmetellyt, kuinka Nana koskaan on oppinut tekemään agilitya, kun ohjaaja on tällainen heiluva heinämies.

 

Olin ottanut myös Mysin mukaan Tehis Cupiin katselemaan ja ihmettelemään hälinää ja tunnelmaa. Hirveän hieno ja reipas pieni se oli. Tättähääränä tuli meidän mukana eikä säpsyillyt mitään tai vaikuttanut muutenkaan reagoivan hälinään, ympärillä oleviin koiriin tai ihmisiin, kuulutuksiin tms. Taisteli myös niin hurjana lelusta, vaikka ohi kulki isojakin koiria. Tuntui siltä, että muu ympäristö lakkasi olemasta, kun otin lelun esiin ja Mysi fokusoi kaiken keskittymisensä leluun ja sen repimiseen. Jos tässä olisi mulle kasvamassa toinen vähän vähemmän häiriöherkkä harrastuskoira... Tosi ihanaa oli katsoa, kuinka Mysi reissussa toimi ja leikki, erityisesti kun Nanan kanssa kaikki tällaiset uudet tilanteet, joissa siltä odotetaan jotakin, ovat niin haastavia usein, koska Nana reagoi niin herkästi ja vahvasti ympäristöön.

 

Samainen ärripurri-tättähäärä kävi myös ensimmäisen kerran uimassa samaisena maanantaipäivänä. Me oltiin pari kertaa aiemmin kuljettu pienen matalan, virtaavan puron ohi ja kuljetti sen yli pientä siltaa pitkin. Mysi on kovasti sillan laidalta aina vettä tuijotellut ja puron rannaltakin käynyt vettä ihmettelemässä todella kiinnostuneena. Neiti on näyttänyt aina siltä kuin se voisi hypätä milloin tahansa veteen. Maanantaina kuljettiin kolmatta kertaa siitä yli ja mulla oli Mysi vapaana. Eipä neidille enää riittänytkään ylittää puroa siltaa pitkin, vaan hän juoksi vauhdilla puroon. Vedessä Mysi veti hurjaa rallia edestakaisin siellä pulikoiden, minkä jälkeen alkoi riemukas pentuhepuli. Mutta suvusta löytyy kuulemma muitakin vesipetoja! Tämän jälkeen Mysi on käynyt pulahtamassa myös vähemmän puhtaassa mutaojassa ja tähystellyt parilta muulta pikkusillalta alapuolella olevaa vettä. Mitään syviähän nämä ojat ja purot tässä lähistöllä eivät ole. Meidän lähistöllä virtaavan kosken rantaan sitä ei kuitenkaan ehkä tohdi vielä viedä, ihan vain varmuuden vuoksi...

 

Mysin paino muuten ma 6.5. tasan 2,0 kg, kun piipahdettiin Mustissa & Mirrissä. Nana puolestaan painoi 6,0 kg.

 

Reissussa kauppakeskuksessa ja kasvattitapaamisessa

Ollaan oltu reissussa Mysin ja Nanan kanssa nyt parin viime päivän aikana ahkerasti, kun meillä on ollut äidiltäni auto lainasi. Oma autommehan on ollut sökönä tässä juurikin sen ajan, jonka Mysi on meillä ehtinyt olemaan, sillä auto hajosi Mysin hakumatkalla. Ihana äiti on kuitenkin lainannut meille paljon autoa, jotta päästään pennun kanssa kulkemaan vähän muuallakin kuin tutussa kotiympäristössä ja Nanan kanssa tietysti treenaamaan. Tosi harmittavaan paikkaan tuo auto hajosi, mutta toivon mukaan se saadaan ensi viikolla kuntoon.

 

Perjantaina kuitenkin suhasimme Malmin Novalle, joka on semi-iso kauppakeskus ja perjantai-iltana ihmisiä oli liikenteessä ihan reilusti, kun kauppakeskuksessa sijaitsee mm. iso ruokakauppa. Reissun tarkoituksena oli siis tutustuttaa Mysiä myös kauppakeskusympäristöön ja ihmisvilinään. Samalla käytiin hakemassa optikolta lisää piilareita minulle. Hahaa, ekaa kertaa meille tuli vastaan tilanne, jota Mysi alkuun jännitti. Ihmisvilinän seassa omin jaloin kävely vähän jännitti pientä neitokaista. Tai oliko se jännitystä vai tervettä itsesuojeluvaistoa, kun pieni kaksikiloinen pentuhan voisi helposti myös jäädä ison ihmisen jalkojen alle tuollaisessa ryysiksessä. Mysi siis meni pelikoneiden taakse kurkkimaan, josta sitten huokuttelin sen pois ja loppumatka optikkoliikkeeseen taittui sylissä. Hirveä huuto tuosta rääpäleestä kyllä taas siinä vaiheessa pääsi, kun olisikin pitänyt päästä itse kulkemaan ihan omin pikku jaloin. Eihän neiti nyt voi egonsa kanssa missään sylissä kulkea... Olin ottanut Nanan reissuun mukaan Mysille malliksi, koska Nanahan kulkee tuollaisissa paikoissa kuin unelma, niin itsevarmana ja rauhallisena viilipyttynä. Mysi palautui jännityksestään nopeasti ja kun vähän syrjemmälle päästiin vilinästä, niin leikitin neitiä, joka tarttui varmalla ja raivokkaalla otteella leluun.

 

Kauppakeskuksesta hurautettiin Helsingin vanhan kaupungin lahdelle ulkoilemaan ja yllättämään perheen kaksilahkeinen, joka oli suunnannut töistä suoraan kalastamaan. Nanallehan ympäristö oli hyvinkin tuttu, sillä ennen muuttoa uuteen kotiin asuimme vanhan kaupungin lähettyvillä ja ulkoilimme oikeastaan päivittäin lahden ympäristössä. Nana merkkaili hurjasti, mutta ei reagoinut muulla tavoin tuttuihin entisiin kotikulmiin. Mysi meni omana reippaana itsenään uusissa ulkoilumaastoissa. Ensimmäiset hanhet olivat jo palanneet, joten sen kokoisessa linnussa oli ihmeteltävää pienellä pennulle kovasti. Kovin tarkkaavaisesti Mysi niitä katseli.

 

Eilen puolestamme olimme Mysin kanssa kaksistaan reissussa Pilvimarjalaisten kasvattitapaamisessa. Ihana kaunis ja aurinkoinen päivä, mukavia ihmisiä ja koiria, pentupaineja sisarusten kanssa (viisi kääpiötä oli päässyt paikalle!), vähän vauva-agilitya, pöytätreeniä ja Mysille korvat liimaan päivän saldona. Pitkään pentuset jaksoivat painella ja mukana leikeissä oli myös pari aikuista koiraa, joiden kanssa Mysi reippaasti teki tuttavuutta. Jokaiseen syliin Mysi oli kiipeämässä ja voi sitä onnea, kun pääsi Sirpa-kasvattajan syliin!! Ihan älyttömän mukava päivä, josta kiitos kaikille mukana olleille ja erityiskiitos päivän järkkäämisestä Sirpalle!

 

Automatkat Mysin kanssa ovat sujuneet ihan mukavasti. Ensimmäiset 5-10 minuuttia häkistä kuuluu välillä itkua ja mouruamista, mutta sitten neiti hiljenee ja matkustaa rauhallisena häkissään. Eilenkin matkat Riihimäelle ja takaisin taittuivat nukkuen.

 

Piipahdettiin eilen menomatkalle Riihimäelle myös Mustissa&Mirrissä punnitusreissulla. Vaaka näytti 1,9 kg (9,5 vko).

 

Kaikki kuvat on ottanut Tiina Hovi.