Pikkukettu palaa tokokentälle

Nana nuppunenkin on nyt juoksunsa juossut ja eilen päästiin pitkästä aikaa treenaamaan tokoa ESS:n tokokurssille. Ja olipa mahtava katsoa toisen onnea, kun viime aikoina Mysi on päässyt mukaan treeneihin ja Nana jäänyt kotisohvalle löhöämään. Pikkukettu oli hieman täpinöissään, kun tajusi pääsevänsä mukaan ja vieläpä ilman Mysiä. Treenien aiheena oli kaukokäskyt, tunnistusnouto ja luoksetulo. Näiden lisäksi treenasimme itseksemme välissä lyhyitä pätkiä seuraamista, paikkamakuuta ja säpäkkää maahanmenoa liikkeestä.

 

Kaukokäskyt

 

Nanan kanssa alettiin treenata kaukokäskyjumppaa (istu-maahan vuoronperään). Kaukokäskyjen treenaaminen meillä olikin aivan alkutekijöissään. Nana hiffasi tosi nopeasti jumpan idean ja innostui niin, että alkoi ennakoimaan lähes tulkoon heti. Tämä ei kuitenkaan tässä vaiheessa vielä mikään suuri ongelma ole, tärkeämpää on täpäkkä ja iloinen asenne. Aika pian voidaan kuitenkin lähteä kasvattamaan matkaa. Takajalat pysyivät hienosti paikallaan koko ajan, mutta itseä varten muistiin, että jos jossain vaiheessa lähtee liikkumaan, niin kosketusalusta takajalkojen alla voi auttaa, samoin taka- tai sivupalkka.

 

Tunnari

 

Myös tunnarin opetus aloitettiin aivan alkutekijöistä. Olen jostain syystä kammonnut kyseisen liikkeen opettamista ja vetkutellut sitä, kun olen käsittänyt sen niin vaikeaksi. Nana etsi treeneissä tunnarin 4 kertaa, joista ensimmäinen oli oikeastaan vain lähetys tunnistuskapulalle, koska kapula näkyi selvästi. Toinen oli osittain piilossa ja kolmas sitten jo kunnolla piilossa. Tässä vaiheessa kun kapulaa ei enää selvästi näkynytkään, iski Nanalle mietintätauko. Minulla oli jo ajatuksena lähteä avustamaan koiraa, mutta Jenni-koutsi pyysi malttamaan vielä hetken ja muistutti, ettei treeniä tule lähteä heti helpottamaan, kun koira ei heti toimi/osaa. Ja Nana toden totta lähti haistelemalla etsimään tunnaria ja löysikin sen. Viimeisellä kierroksella Jenni hämäsi koiraa "laittamalla" tunnarin useaan kohtaan. Nana lähti nuuskuttaen etsimään ja löysi kapulan. Palkka tuli kapulan löytämisestä enkä vaatinut sen suuhun ottamista vielä ollenkaan. Tunnaritreeniä jatketaankin nyt kotona ja Jennin ohjeena oli, että treeniä voi alkaa vaikeuttamaan aika nopeastikin lisäämällä sekaan hajuttomia kapuloita.

 

Luoksetulo

Loppuun ehdittiin tehdä yhdet vauhtiluoksetulot. Nanalla alkaa alokasluokan luoksetulo olla aika valmis, joten seuraavaksi olisi sillä saralla vuorossa luoksetulon stoppien opettaminen.

 

 

Muutama sananen häiriöherkkyydestä

 

Treenien jälkeen oli ihan äärettömän hyvä mieli. Oli ihanaa treenata tokoa pitkästä aikaa Nanan kanssa. Pohdin myös, että nyt 3,5-vuotiaana Nana alkaa olla aika mukava treenikaveri. Kaikki pentumaiset turhat hötkyilyt ja sähläilyt ovat jääneet. En olisi vielä pari vuotta sitten uskonut, että mulla on joskus koira, jonka kanssa voin treenata tokoa, kun matalan sermin toisella puolella treenataan agilitya. En olisi tosiaankaan pari vuotta sitten Nanan häiriöherkkyyden aiheuttamien keskittymisvaikeuksien kanssa painiessani uskonut, että tämä päivä tulee vielä.

 

Nana ei ottanut minkäänlaista häiriötä myöskään kovaan ääneen pauhaavasta ilmastointilaitteesta, joka aika ajoin pamahti kovalla äänellä hurisemaan. Se kyllä havaitsi sen, mutta jätti sen omaan arvoonsa. Vielä jonkin aikaa sitten äänelle olisi jääty puhisemaan ja keskittyminen omaan tekemiseen olisi pahimmillaan ollut mahdotonta. Naapurikentän agilityharkat toki kiinnostivat, mutta Nana oli rilluttelureissun sijaan motivoituneempi treenaamaan mun kanssa. Kun treenattiin aktiivisesti, agilitykenttä naapurissa unohtui. Lepohetkillä Nana kyllä huomasi taas sen, mutta oli taas samantien valmis meidän duuniin, kun vinkkasin siihen suuntaan. Erityisen ylpeä olen, että Nana pysyi paikkamakuussa, vaikka sermin toisella puolella, parin metrin päässä rallateltiin putkessa. Varmuuden vuoksi tosin annoin paikkamakuukäskyn uudestaan tässä vaiheessa, kun Nana niin säpäkkänä terästäytyi putkirallin ääneen suuntaan. Mutta se pysyi paikkamakuussa!

 

Pitkä matka on tultu siitä kaikille ympäristön häiriötekijöille puhisevasta pikkuketusta, jonka keskittyminen katkesi pienimmästäkin häiriötekijästä. Toki Nanalle on tullut ikää ja suoritusvarmuutta sen myötä, mutta arvelen, että tärkeimmässä asemassa on silti Nanalle oikean palkkaamistyylin löytäminen. Nyt kun Mysillä usein vielä pinna katkeaa kesken treenin ja maltti unohtuu kokonaan, en toisaalta olekaan enää niin hirveän huolissani. Kyllä pikkumustakin vielä jonain päivänä malttaa, ihan niin kuin Nanakin.

Nana 3 vuotta!

Rakas ensimmäinen ihkaoma koirani Nana-nuppunen täytti eilen jo 3 vuotta! Onnea mun pienelle erityiselle pikkuketulleni!

 

 

Syntymäpäiväänsä Nana vietti ensin tylsistymällä ihmisten työpäivän ajan kotona, mutta illalla oli luvassa pihabailut Mysin kanssa ja tokoilua tokokurssilla.

Tokotreeneihin olin tosi tyytyväinen. Auton lämpömittari näytti 30 celsiusastetta, joten lämpöä piisasi. Ennen treenejä pidin Nanalla Hurtan viilennysloimea päällä, kovin pätevänä pikkuinen haukkuin heti tokokentälle päästyään, että nyt mami toimintaa mulle!! Nana tunnisti jo kentän ympäristöstä, mihin ollaan menossa, - niin kova kiskominen hihnassa alkoi parin sadan metrin päästä kentältä. Tokotreeneissä en huomannut kuumuuden vaikuttavan samalla tavalla treenaamiseen kuin agilitytreeneissä. Toki lajitkin ovat hyvin erilaisia. Tehtiin lyhyitä treenejä, joiden välissä vein Nanan aina varjoon.

 

Treenattiin tällä kertaa paikkamakuuta kahteen kertaan ja ekaa kertaa häiriön kanssa. Treenit alkoivat ekalla paikkamakuutreenillä, jonka aikana kouluttaja käveli koiran ja ohjaajan välistä. Itse olin n. 3-4 metrin päässä Nanasta. Hyvin neiti pysyi paikallaan. Mehän ollaan treenattu jo ennen kurssia paikkamakuuta itsekseen vähän, mutta olen silloin käyttänyt käskysanana "paikkaa", jota käytän yleensäkin arjessa ja esimerkiksi agilityn lähtötilanteissa. Kouluttajat olivat kuitenkin sitä mieltä, että tokon paikkamakuulle pitäisi olla ehdottomasti eri käsky, sellainen, mistä koiraa ei kutsua luokse/radalle tms. Käskyn tulisi olla sellainen, että koira ymmärtää, että siinä maataan/istutaan vaikka maailman tappiin. Nana hiffasi tosi nopeasti, ihan parissa päivässä, että ihan samasta paikallaan makaamisesta on kyse, vaikka vaihdoin siis paikkamakuun käskyä "paikasta" "stay"-käskyksi. Lopetettiin treeni myös toiseen paikkamakuutreeniin, jolloin kouluttaja pujottellen käveli koirien välissä. Nana kesti hyvin paikallaan tämänkin häiriön, toki annoin varalta käskyn uudelleen juuri ennen kuin häiriö tuli meidän kohdalle. Nana ei lopulta edes kääntänyt katsettaan taaksepäin kouluttajan kulkiessa Nanan takaa. Tästä superkehut ja palkka! Jottei nyt ihan hehkuttamiseksi menisi, niin kerran Nana lähti paikkamakuusta ihan treenin lopussa. Olin palaamassa palkkaamaan, n. 5 metrin päässä toinen koirakko leikki (tästä kouluttaja sanoikin, ettei ole kovin reilua näin alkuvaiheessa tuottaa paikkamakuuta treenaavalle koirakolle näin suurta häiriötä), Nana lähti mua vastaan häntä heiluen, kun olin n. 1,5 metrin päässä siitä. Palautin koiran paikoilleen, jonka jälkeen tehtiin vielä 2 onnistunutta paikkamakuuta.

 

Paikkamakuun lisäksi treenasimme vähän seuraamista taluttimetta. Mä sain noottia siitä, että olen kumartunut koiran ylle liiaksi. Mutta kun tuntuu, etten muuten näe tuota pikkutirriäistä, että seuraako se oikeassa kohdassa. Mulle siis kotiläksynä se, että pidän katseen ylhäällä ja olkapäät ryhdissä ja rintamasuunnan suoraan eteenpäin. Mun mielestä Nana olisi saanut seurata tiiviimmin, mutta kouluttaja oli sitä mieltä, että Nanan seuruupaikka on oikein hyvä...

 

Tehtiin myös ruudun alkeita eli ruutuun lähettämistä. Muut koirakot harjoittelivat lelun avulla, mutta itse päädyin treenaamaan ruutuun juoksua namialustalla. Epäilin nimittäin, kuinka Nana suhtautuisi itselleen vieraan ihmisen leikkiin houkutteluihin (todennäköisesti nuivasti) ja ruutuun jätettyyn kuolleeseen leluun (todennäköisesti ei voisi vähempää kiinnostaa). Kuumuudesta huolimatta nami toimisi meidän ahneen pikkupossun kohdalla aivan varmasti. Kävin näyttämässä siis Nanalle namialustan ruudussa, jonka jälkeen kannoin sen ruudun ulkopuolelle ja lähetin ruutuun. Nana irtosi kovaa vauhtia namialustalle etäisyyttä ruudusta oli toistoilla n. 4-10 metriä. Kaikki ruutuun juoksut yhtä vauhdikkaita.

Nana 5.6.2013 3 vuotta

Loppuun vielä rakennekuva 3-vuotiaasta Nanasta. Turkin olisi ehkä voinut harjata ennen kuvaamista. Nanalla on nyt meneillään karvanlähtö, mistä johtuen se näyttää vielä rönttäisemmältä, kun irtokarvaa ei ole harjannut turkista pois. Kuva voisi olla myös tarkempi, mutta en viitsinyt alkaa nurisemaan liiaksi miehelle, joka kerrankin lupautui kuvaamaan koiraa mun seisottaessa sitä.

 

Nana 2 vuotta!

Synttärionnea kultatytöllemme!

Synttäripäivän iloksi käytiin agiliitämässä Ojangossa. Hyi, törmättiin taas käärmeeseen, tällä kertaa metsäpolulla. Olkaa ihan oikeasti kaikki varuillanne Ojangossa liikkuessanne, niitä käärmeitä on siellä. Itse en uskalla pitää Nanaa lainkaan vapaana alueella, neiti kun ei ainakaan viime kesänä näyttänyt pelkäävän käärmettä, vaan oli menossa tekemään lähempääkin tuttavuutta. Onneksi huomasin ajoissa...

Tämän päivän treenilistalla oli sylkkärin ohjaus. Nana otti tapansa mukaan nokkiinsa, kun heti ei onnistunut. :D Sain kuitenkin motivoitua ja innostettua sen hyvin uudelleen treeniin. Tehtiin myös keinua ekaa kertaa kokonaisena estesuorituksena niin, ettei Nana vahingossa kiivennyt keinulle. Hyvältä näyttää, Nana ei arkaillut keinua laisinkaan.

Huomenna olisi tarkoitus karistaa muutamaksi päiväksi ainakin kaupungin pölyt ja suunnata mökkeilemään. Nana pääsee nuuskuttamaan metsätuoksuja, vaikka minähän tietysti stressaan vähän käärmeistä sielläkin... (Mikä se sellainen mami olisi, joka ei jatkuvasti vähän olisi syrän syrjällä...;)

Uusista lauman ulkojäsenistä en oikein ole kai edes muistanut kertoa, mutta mun perheen koirat ovat tuplanneet määränsä viimeisen puolen vuoden aikana. Vanhemmillani asuu Mantan lisäksi nykyään myös nyt noin 9 kk ikäinen Susu-shetlantilainen, yksi siskoistani otti Fiina-collievaavin (nyt n. 4kk) ja toisen siskon koiralauma sai jatkoa puolitoista viikkoa sitten Luna-sheltistä, joka asuu nyt Nemi-bortsun kaverina. Pientä pentukuumetta on, vilkuiltukin on vähän "pikkusiskoa" Nanalle, mutta toistaiseksi vielä vain vilkuiltu...

Vuosi 2011

Niin se vuosi taas vierähti! Tää vuosi on ollut mulle ja Nanalle ennen kaikkea meidän tiimin yhteen hitsautumista, yhteenkuuluvuuden tunteen vahvistamista ja toisiimme tutustumista entistä syvemmin. Olen oppinut hirveästi Nanasta tämän vuoden aikana. Paljon asettelin tavoitteita meidän yhteiselle puuhastelulle. Osa toteutui, osa jäi toteutumatta. Suunnitelmissa oli perustottelevaisuuden vahvistamista, hauskanpitoa, agilityn aloittamista, etsijäkoiratoimintaan tutustumista, näyttelyitä ja terveystarkkeja.

Paljon ehdittiin puuhata yhdessä. Päästiin BAT:in agilityn alkeiskurssille ja ilmeisesti emme ole olleet koirakkona ihan toivoton tapaus, kun joulun alla meidät hyväksyttiin seuran täysivaltaisiksi jäseniksi. Agility on silti ollut paljon haastavampaa kuin odotin. Oma ohjaamiseni on usein kömpelöä ja toisaalta Nanan saatua harrastuksen myötä rutkasti itsevarmuutta lisää, on se tohtinut myös kyseenalaistaa minua niin agikentällä kuin sen ulkopuolella, mikä on tuonut omat haasteensa harrastamiseen. Yhteisen hauskan tekemisen ja rajojen kautta ollaan kuitenkin nyt lähennytty tilannetta ennen agilitya ja bossin paikka alkaa olla taas selvä meille molemmille.

Etsijäkoiraliiton alkeiskurssi olisi alkanut kesällä, kun vasta olimme päässeet tutustumaan agilityn ihmemaailmaan, joten tein tietoisen päätöksen, että keskitymme nyt siihen ja kahden uuden harrastuksen aloittaminen samaan aikaan voisi olla meille molemmille liikaa. Sen sijaan kyllä tutustuttiin vähän koiratanssiin syksyllä ESS:n lyhyellä kurssilla. Kahdessa näyttelyssä pyörähdimme, kotiin tuomisina kummastakin laatuarvostelu EH. Nana on alkanut tykkäämään esiintymisestä, erkkarissa kehään mentiin häntää liputtaen ja heiluttaen.

Erityisesti harrastusten myötä olen oppinut tuntemaan aikuistuvan Nanan paremmin. Nana on kiva harrastuskaveri, vaikka välillä kiroankin sen omapäisyyttä ja toivoisin sillä olevan edes hitusen verran enemmän miellyttämisenhalua. Meillä on ollut paljon onnistumisen hetkiä, joita yritän vaalia mielessäni myös silloin, kun ei mene ihan niin putkeen. Se on silti mulle hienoin ja ihanin kumppani, joka ei anna mitään ilmaiseksi. Tunnen tosi voimakasta kiintymystä Nanaa kohtaan.

Ensi vuodelle en aseta meille sen suurempia tavoitteita kuin säilyttää ilo ja riemu yhteisessä tekemisessä, mitä se milloinkin sitten on. Lisäksi hoidetaan kuntoon ne viralliset terveystarkastukset, jotka tänä vuonna jäivät. Agilityssa yritämme saada estesuoritukset valmiiksi ja varmoiksi (kepit ja keinu ovat vielä kesken), pitää yhdessä mielettömän lystiä ja mikäli sydänkäpyseni sietokyky häiriön suhteen kasvaa (=pää pysyy kasassa ja koira toimintakykyisenä myös kuumuessaan), niin ehkä jossain vaiheessa olisimme valmiita myös vähintään möllikisoihin... Mutta se jää nähtäväksi eikä oteta siitä sen enempää paineita tai odotuksia. Mitä tulee, on tullakseen.

Kovasti jo odotetaan ensi vuotta, että päästään treenaamaan omaan uuteen hienoon halliin!

Häiriöherkkä

Nanan kanssa treenaaminen ryhmätreeneissä on viime aikoina ollut aikamoista partaveitsen terällä taiteilua. Onnistuminen on niin pienestä kiinni. Yksikin liian suuri häiriötekijä riittää leväyttämään pakan, jota yritän epätoivoisesti sitten kasata lopputreenien ajan. Nana on niin hieno ja sen kanssa on mielettömän kivaa treenata silloin, kun neidin viretila on kohdillaan. Mutta taustalla hiipii koko ajan Nanan häiriöherkkyys.

Viime aikoina niitä häiriöitä on ollut alkusyksyä huomattavasti enemmän, kun kenttien viereen rakennetaan uutta koiraurheiluhallia. Työmiehet urakoivat myöhäiseen iltaan asti ja herkimmillään häiriöksi riittää kentän laidalla liikkuvat työmiehet. Viereisellä kentällä kovaa vauhtia treenaava agilitykoirakko on häiriöistä vaikein. Olipa agility Nanasta kuinka kivaa tahansa, silloin sen hermot ei riitä keskittymään omaan treenaamiseen ja suoritukseen, vaan viereisen kentän tapahtumia on pakko vahtia. Nyt kun neiti on saanut itseluottamustakin roppakaupalla lisää, pari kertaa on pitänyt karata ihan viereiselle kentälle asti pällistelemään toisten menoa. :(

On me silti menty pienin askelin eteenpäinkin. Lähdöissä Nana pysyy hienosti paikallaan eikä yritä enää varastaa. Toisaalta myös onnistuneet lähdöt vaatii multa itseltäni jatkuvaa ympäristön tarkkailua. Liian suuri häiriö leväyttää sen lähdönkin, sillä hetken paikallaan istuessaan Nana myös bongaa häiriöt paremmin kuin treenatessa.

On meillä joka treeneissä onnistuneitakin pätkiä, mutta välillä se ei hirveästi lohduta, kun pakka hajoaa Nanan kierrosten noustessa liian korkeiksi. Agilitykenttä jo itsessään nostaa Nanan kierroksia hurjasti, se alkaa vetää hihnassa lämppälenkillä jo hyvän matkaa ennen kuin edes tullaan kentälle. Agilityn näkeminen taas räjäyttäisi varmaan Nanan pään, jos se fyysisesti olisi mahdollista. Agilityn katsominen edes sylissä on Nanalle kovin vaikeaa, kun itse pitäisi päästä tekemään just sit heti. Lelupalkka nostaa jo ennestään korkeita kierroksia ja joudun myös miettimään, missä tilanteissa viitsin käyttää lelupalkkaa, ettei viretila nouse liiaksi. Liian korkea viretila nimittäin johtaa väistämättä siihen, että Nana on entistä herkempi reagoimaan häiriöihin. Kiva oravanpyörä. Häiriön bongatessaan Nana on välillä sellaisessa tilassa, ettei se tunnu huomaavan, näkevän tai kuulevan mua ollenkaan, yritänpä houkutella millä lelulla tai namilla tahansa tai tekisinpä agilitya sitten ihan yksikseni ilman sitä. Silloin, kun pakka hajoaa näin täydellisesti, on agitreenit meidän osaltamme usein ohi, koska Nanan viretila harvoin laskee sellaiselle tasolle harkkojen aikana, että se kykenisi keskittymään agilityyn. Ollaan sitten muiden treenatessa esteitä/rataa harjoiteltu kontaktin ylläpitämistä hihnassa.

Nanan häiriöherkkyyshän tulee esiin lähinnä ryhmätreeneissä, joissa tapahtuu koko ajan kaikenlaista. Kun treenataan kaksistaan kentällä, on Nana aivan eri koira, koska ulkopuolisten häiriöiden puuttuessa se pystyy keskittymään omaan treeniin. Se osaa myös hämmästyttävän paljon silloin, kun se keskittyy. Ryhmätreenit alkavatkin tältä syksyltä olla ohi ja nyt se mitä treenataan, treenataan niin, että ulkopuolisia häiriöitä on mahdollisimman vähän. Kohtahan Nanalla alkaa varmaan myös juoksu haisteluista ja pissailuista päätellen, joten sitten on tiedossa ihan kunnon agitauko. Ehkä se tulee tässä vaiheessa tarpeeseen...?!

Jos jollain on hyviä vinkkejä, miten häiriöherkkää koiraa opetetaan kestämään häiriötä ja työskentelemään myös häiriön alla, niin kuulen mielelläni niitä!?! Myös viretilan laskemista meidän tarvitsee opetella, sillä liian korkea viretaso on myös selkeä stressi Nanalle käytöksestä päätellen.

Meidän kepit on muuten edistyneet hyvää vauhtia! Nana pujotteli hiljattain neljä keppiä ilman käsiapua ja nyt ollaan lisätty keppien määrää kahdeksaan. Pientä käsiapua Nana tarvitsee keppien loppupuolella, mutta isompi keppimäärä on mielestäni auttanut Nanaa hahmottamaan pujottelua, kuinka kepit kuuluu suorittaa.

Ja mä oon vihdoin hiffannut pakkovalssin ohjaamisen eikä se tunnu enää niin kököltä. Nana osaa myös ohjauksen hyvin, se menee hienosti ja pienillä käännöksillä! Älyttömän hienosti mun ohjauksen tasoon nähden! Mun hieno pieni rakas!

Syksyn kuulumisia

Blogin päivittäminen tuntuu olleen vähän retuperällä, mutta ei me silti olla vain laiskoteltu. Ollaan nautittu ihanista lämpimistä syyspäivistä eri tavoin! Nana oranssiin taittavassa turkissaan tuntuu maastoutuvan tämän hetkiseen luontoon ihan täysin, kun värikkäät lehdet ovat tippuneet puista maahan. Eilen nappasin kameran mukaan, kun käytiin heittämässä reipas parin tunnin lenkki syksyisellä luontopolulla. Kaikki kuvat ovat siis eiliseltä. Paljon ollaan lenkkeilty ja nautittu värikkäästä luonnosta ja syksyn tuoksuista. Kohta kaikki alkaa muuttua taas harmaaksi ja sit me toivottaisiinkin se jää tuohon meren päälle, kiitos! ;)

 Agilityharkoissa ollaan käyty viikottain ja viime viikolla olikin syksyn viimeiset harkat, joihin oli hommattu kouluttaja. Loppusyksy treenaillaan sitten vapaatreeniä itseksemme niin pitkään, kun Ojangossa tarkenee ulkona treenata. Seura on toki vuokrannut joitain tunteja eri halleilta loppuvuodelle, kun odotellaan oman hallin valmistumista, mutta katsotaan tohditaanko me mennä niille, kun Nanalla ei oikein vielä kärsivällisyys riitä treenaamaan muiden kanssa samalla kentällä ja vuorothan on toki seuran kaikkien jäsenten käytössä.

Nanan kanssa olen siirtynyt opettelemaan kepit kujan sijaan käsiavun avulla. Nyt kepit onkin Nanasta huikean kiva este, kun saa syödä masun täyteen namia niitä treenatessa. Kepit onkin edistyneet nyt vauhdilla aiempaan verrattuna. Olen päässyt häivyttämään käsiapua jo tosi hyvin poiskin ja Nana pujottelee neljä keppiä melkeinpä ilman apua. :)

Uusia ohjaustekniikoitakin ollaan päästy treenailemaan nyt parin viimeisen viikon aikana ryhmätreeneissä. Sylkkäriä ja poispäinkäännöstä ollaan treenattu ilman esteitä ja Nana kääntyy aika näppärästi. Ehkä niillä koiratanssikurssilla opetelluilla kieputuksillakin on jotain tekemistä asian kanssa... :) Viime viikolla opeteltiin persjättöä putkella ja itselle se tuntui tosi hyvältä ohjaustekniikalta ja jotenkin luontevalta. Kaikkien ohjausten kohdalla ei tosiaan ole tuntunut yhtä luontevalta... mm. pakkovalssi on jotenkin tosi vaikea meikäläiselle... Nana on viime kerroilla pystynyt myös keskittymään paremmin yhdessä tekemiseen myös ryhmätreeneissä, mikä on tuntunut itsestä hyvältä ja nostanut vähän itseluottamusta, että kyllä meistä saadaan vielä ihan hyvä agilitykoirakko.

Oon myös nyt ottanut hetkeksi pallon sivuun palkkausleluna, kun Nana alkoi omia sitä huomattavasti enemmän ja rillutteli sen kanssa ympäri kenttää eikä tahtonut tulla luokse, koska voisin ottaa pallon pois. Lelupalkkana olen käyttänyt nyt köyttä ja se toimii hyvin. Nanahan ei alkuun leikkinyt köydellä vetoleikkejä agikentällä ollenkaan, vaikka kotona ne on ihanimpia leikkejä. Nykyään neiti taistelee köydestä samalla intensiteetillä niin agikentällä kuin kotona. Ihanaa!

Tänään Nanalla onkin ollut hemmottelupäivä, kun kotona kävi koirahieroja. Nanan lihaksisto tuntui hyvältä (jee, sille koiralle on oikeasti kehittynyt lihaksia). Takapää tuntui tosi hyvältä, mutta etuosassa ja lannerangassa tuntui lihaskireyttä ja -jäykkyyttä. Kipua ei kuitenkaan tuntunut olevan missään. Selkä hierottiin oikein kunnolla. Nana tajusi muutenkin nopeasti jutun juonen ja pääasiassa makoili silmät sirrillään nautiskellen hieronnasta. Välillä tosin meinasi maltti loppua ja neiti olisi könynnyt ylös. Kiltisti kuitenkin kävi takaisin makuulleen. Pikkuisen takajalan tärinästä päätellen alkuun jännitti, mutta Nana rentoutui tosi nopeasti. Nanalla ja hierojalla synkkasi heti ja Nana jakeli pusujaan avokätisesti ennen ja jälkeen hieronnan. Itselle tuli oikeastaan yllätyksenä, kuinka rauhallinen ja rento Nana hierontatilanteessa oli, vaikka tilanne oli ihan uusi. Seuraavan kerran hierotaan sitten parin kuukauden kuluttua.

Tunnustuksia

Tämä blogeissa viime aikoina kiertänyt tunnustus & haaste tupsahti myös meidän kommenttiboksiin Sannalta & Taavilta ja Anulta & Rommilta & Nitrolta. Kiitos vain kunniasta haastajille! :)

Tunnustuksen/haasteen saaneen täytyy:

1. Kiittää tunnustuksen saajaa.

2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.

3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.

4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

4 tunnustusta Nanasta:

1. Nana rakastaa kinttuja! Pienestä pitäen painileikit Mantan kanssa on leikitty heittäytymällä maahan makaamaan ja näykkimään Mantan jalkoja. Myös ihmisten kintut on vastustamattomia - Nana tietää, ettei saisi, mutta innostuessa täytyy aina yrittää käydä napsaisemassa vähän meidän jommankumman nilkkaa. Harmi vain, että napsaisu johtaa joka kerta kivan loppumiseen.

2. Agility on kasvattanut hurjasti Nanan itseluottamusta, mikä näkyy valitettavasti välillä myös huonona käytöksenä, kuten mulle kukkoiluna agilitykentällä ja räksyttämisenä lenkillä (täytyyhän koko kulmakunnan kuulla ja huomata, että nyt on lähdetty ulos).

3. Nanan ruuankätkemisvietti on tosi voimakas. Nana "kaivaa" koloja sohvaan ja mattoon, tökkii pureskeltaviksi saatuja luita näihin koloihin ja peittelee piilot joko ihan oikeasti vilteillä tai jos viltit on korjattu sivuun, niin pelkkä ilmakin kelpaa nenulla tuupittavaksi piilon päälle. Koska Nana tuppaa ennemmin kätkemään kuin pureskelemaan luut, niin ollaan viime viikkojen aikana opeteltu myös harjaamaan hampaat. Nana antaa muuten harjata hampaat nykyään tosi nätisti, koska ei voi vastustaa kananmakuista hammastahnaa.

4. Agility nostattaa Nanan kierrokset vähintään viiteen tuhanteen. Se ei kestä katsoa muiden tekevän agilitya, vaan haukkuu ja vinkuu epätoivoisesti nykyään myös sylissä (aiemmin syli on ollut paikka, jossa Nana on rauhoittunut oitis). Kierrosten noustessa Nanan häiriöherkkyys tulee myös esiin, minkä vuoksi ryhmätreenit ei aina ole meille paras paikka harjoitella ainakaan uusia asioita.

4 tunnustusta minusta:

1. Pääasiassa en pidä kylmästä enkä pakkasesta. Nyt kuitenkin odotan jo mielettömästi talvea, jotta meri jäätyy ja päästään taas lenkkeilemään jäälle. Kodin lähellä kuin ei oikein voi lenkkeilyttää Nanaa irti kuin talvella jään päällä.

2. Haaveilen toisesta sheltistä, mutta tahdon toistaiseksi panostaa Nanan kanssa harrastamiseen. Pitkään ajattelin, että meidän kotiin tassuttelisi toinen sheltti ensi kesänä, mutta voi olla, ettei näin käykään. Tahtoisin meidän olevan kisavalmiista agissa Nanan kanssa ennen uutta pentua.

3. Sheltti on mun rotu, mutta mielenperukoilla kutkuttelee ajatus myös isommasta koirasta lauman jatkona. Belgi ja holsku kiinnostavat...

4. Koirat ovat olleet aina tosi tosi lähellä mun sydäntä. Pienenä luin kaikki kirjaston koirakirjat lukemattomia kertoja läpi, tunnistin pienestä pitäen koirarodut ja meidän ensimmäinen koira, Bella, oli unelmien täyttymys pienen koirahullun tytön elämässä. Omasta koirasta, jonka kanssa harrastaa, olen haaveillut teini-ikäisestä asti.

Sitten se vaikein osuus, eli kenet haastamme, kun tunnustus/haaste on pyörinyt jo niin monessa blogissa...

Haaste meiltä lähtee:

1 Zeldalle ja Fionalle

2 Pellelle ja Axelille

3 Sanille, Tipille & Saanalle

4 Taralle ja Neldalle

5 Natille ja Javalle

6 Kirpulle, Pandalle ja Hipille

7 Iipulle ja Taikalle

8 Sirulle ja Evelle

Hahaa, keksinpäs 8 haastettavaa! ;)

ESS:n kerhoilta: koirahieronta

Meiltä jäi torstain agitreenit ryhmässä väliin, kun päätettiin suunnata auton nokka tällä kertaa Ojangon sijaan Konalaan Koirakoulu Kompassin tiloihin. Agility on vetänyt viime aikoina aika usein pitemmän korren, kun agijutut ja shelttiyhdistyksen jutut ovat osuneet päällekkäin. Tällä kertaa ajateltiin kuitenkin mennä moikkaamaan shelttiväkeä, kun kerhoillassakin oli itseä kovasti kiinnostava aihe - koirahieronta. Paljon juteltiin myös koiran lihashuollosta yleensä ja myös agilitysta juteltiin useampi sananen. Luennoimassa oli Timo Rannikko, joka itse on koirahieroja ja myös aktiivinen harrastaja/kilpailija useammassa koiraharrastuslajissa. Mielenkiintoisia uusia asioita ja jo ennestään tuttujen asioiden mieleenpalauttelua.

Timo näytti myös demokoiralla, kuinka itse voi varovaisesti hieroa oman koiran lihaksia ja venytellä niitä. Tämän jälkeen päästiin harjoittelemaan itse omien koiriemme kanssa. Nanalta alkoi takajaloista löytyä jo ihan kivasti lihasta, mutta etuosan lihakset on edelleen niin pienet, että hyvä kun niitä löysinkään. Toisaalta ei kai tuollaiselta kirpulta voikaan löytyä jättimuskeleita.

Tunsin kyllä pienen omantunnon pistoksen mielessäni, kun Nanan kanssa ollaan jo useampi kuukausi treenattu aika tiheällä tahdilla agilitya eikä koira ole vielä päässyt koirahierojan tsekattavaksi. Eli nyt to do -listalle koirahieronta-ajan varaaminen Nanalle. Hierojia, joista lukijoilla on hyviä kokemuksia, saa esittää!

Eikä meillä muuten torstai kerhoillasta huolimatta ollut vapaapäivä agilitysta, vaan käytiin tekemässä iltapäivällä oma vapaatreeni. Kentällä oli valmiina rata, josta tehtiin kuuden esteen mittaista pätkää. Päästiin pätkällä päästelemään ihan täysillä, mutta myös treenaamaan takaaleikkausta hypyllä. Lähdöissä malttoi odottaa pääasiassa lupaa ja tietää kyllä, että vasta luvan kanssa saa lähteä liikkeelle. Pari kertaa yritti kuitenkin varastaa, mutta palautin aina takaisin lähtöön istumaan, jossa Nana sitten malttoikin odottaa lupaa lähteä liikkeelle. Hitsi, kun lähdöt sujuisivat yhtä hyvin myös ryhmätreeneissä, kun häiriötä on paljon enemmän. Nanalla on radanlukutaito ja estehakuisuus kehittynyt huimasti tämän syksyn aikana. Mielettömästi toi neiti on edistynyt lyhyessä ajassa!

Loppuun vielä Satu Tuomelan nappaama kuva Nanasta erkkarissa.

Sivuerikoisnäyttely

Oltiin eilen shetlanninlammaskoirien sivuerikoisnäyttelyssä ja olipas kiva erkkaripäivä kokonaisuudessaan. Näyttelyhihna meillä on ollut haudattuna laatikon pohjalle elokuun puolivälin ryhmiksestä asti, joten vähän etukäteen mietin, kuinka esiintyminen tulee sujumaan... Nana muisti kuitenkin hyvin jutun juonen ja esiintyi tosi kivasti ja reippaasti, maininta siitä tuli myös arvosteluun. Neiti oli niin liikkis, kun olin hakemassa mulle ja äidille kaffetta, kun huomasin, että junioriluokka kutsutaan kehään... Yritin sit kädet täynnä pullaa ja kahvia kiirehtiä ja Nana liikuttavana ihan innoissaan, kun huomasi mun tulevan takaisin, vaikka poissa olin ehkä 20 minuuttia korkeintaan. Hyppi ja pomppi ja riehui ja itse mietin, kuinka saan sen seisomaan rauhallisesti rivissä. Mut Nana yllättikin ja sain rauhoitettua sen tosi hyvin ja siinä neiti nöpötti sit kiltisti patsaana sen ajan, kun tuomari katsoi koko luokan läpi. Myös yksilöarvostelussa esiintyi iloisesti, muutaman itsetietoinen haukkukin piti päästää ilmoille liikkeitä esittäessä. Nana oli myös pöydällä melko itsevarma ja antoi hienosti tuomarin tunnustella itseään.

Nanan arvosteluun olin itse tosi tyytyväinen. Tuomarina oli Päivi Eerola ja hän jakoi luokan koirille kyl ihan jokaista väriä. Punainen nauha ei ollut mikään itsestäänselvyys, eikä oikeastaan sininenkään. Nanan hän arvosteli eilen EH:n arvoiseksi. Arvostelu kuvaa Nanaa mielestäni aika hyvin ja siinä on kuvattu Nanaa kauniilla tavalla, myös niiden Nanan puutteiden osalta.

Päivi Eerolan näkemys Nanasta eilen:

"Siroluustoinen. Keskikokoinen. Selvä sukupuolileima. Siro kokonaisuus. Kuono-osa tulisi olla täyteläisempi. Tummat hieman pyöreät silmät. Reilusti taittuvat korvat. Lyhyt rintakehä. Raajaluusto saisi olla voimakkaampi. Lupaava karvanlaatu. Reipas esiintyminen. Kevyet liikkeet. Tarvitsee aikaa."

Kamerasta oli akku niin lopussa, että valitettavasti kaikki kuvat ovat kovin huonosti tarkentuneita, sumuisia ja rakeisia. Ensi kerralla voisi muistaa ladata sen kameran akun etukäteen, niin jälkeenpäin ei tarvitse harmitella. Alla kuitenkin pari kuvaa Nanasta viime viikon tiistailta, Nana siis noin viikon vajaa 16 kuukautta näissä kuvissa.

Aksaharkkoja

En olekaan vielä ehtinyt tarinoimaan meidän parista vikoista agiharkoista, mutta vitsi, kun olen niin ylpeä tuosta pikkuisesta agiketun alustani. Ollaan menty ihan hirveästi eteenpäin, ei ehkä niinkään vielä esteiden suhteen, mutta kontakti ja tekemisen meininki on niin eriä nyt kuin esimerkiksi alkeiskurssilla. Pitkin poikin kenttää härveltävästä koirasta on tullut koira, joka kuuntelee ohjeita, malttaa odottaa ja tekee YHDESSÄ mun kanssa intoa puhkuen. Alkeiskurssillahan Nanaa piti pitää kiinni lähdössä, kun ei se pysynyt paikoillaan hetkeäkään. Nyt mulla on pikkuneiti, joka malttaa istua ja odottaa lupaa lähteä liikkeelle... ainakin yleensä... Pientä varastamisongelmaa on nimittäin alkanut ilmestyä kuvioihin, kun tyty ei millään jaksaisi odottaa lupaa mennä. Mulla on myös agikoiran alku, jonka voi viedä ilman hihnaa kentän laidalta häkistä esteille ja se malttaa silti kulkea lähellä eikä lähde enää vetää omaa showtaan pitkin kenttää heti (välillä toki täytyy käydä suurimmat innot puhkumassa johonkin putkeen...).

Eilen huomasin yhden tosi suuren edistysaskeleen meidän kohdalla. Nana nimittäin keskittyy nykyään niin hyvin omaan tekemiseen, että se pystyy treenaamaan yhtä aikaa toisen koirakon kanssa kentällä eikä ota häiriötä muista. Eilen harjoiteltiin koiran lähettämistä mustaan, pimeään putkeen, palkkasin Nanaa tennispallolla sen tullessa ulos putkesta. Ulostulon lähellä oli toinen koirakko treenaamassa omiaan ja pallo piti viskata juuri heidän suuntaansa. Olin varma, että a)Nana sinkoaa samantien koirakon luokse tai b)Nana sinkoaa tennispallon kautta koirakon luokse. Mutta ei, pikkuneiti sinkosi täysillä pallon perään, vilkaisi koirakkoa ja tuli kutsusta luokse. Lelulla palkkaaminenkin helpottuu kovasti, kun ei tarvitse pelätä, että koira ensimmäisenä lelun saatuaan lähtee toiselle puolelle kenttää vetämään rallia ja luoksetulopyynnöstä lähtee vielä kauemmas, tätäkin ongelmaa meillä alussa agikentällä oli!

Teemana treeneissä meillä oli viime viikolla takaakierto ja tällä viikolla eteenmeno. Takaakierto sujuu tosi hyvin ja päästiinkin harjoittelemaan pientä rataa sen sijaan, että oltaisiin tahkottu takaakiertoa vastakkain olevilla hypyillä. Takaakiertoa oikealta puolelta tarvii kyllä vahvistaa vielä, se ei ole yhtä vahva kuin kierto vasemman kautta. Eilen harjoiteltiin eteenmenoa neljän hypyn suoralla. Harjoitus meni meiltä tosi hyvin, Nana haki hyvin kaikki hypyt matkan varrelta. Ei jäätykään sitten sen enempää jumittelemaan tohon harjoitukseen, vaan treenattiin loppuajasta keppejä, rengasta ja sitä pimeää mustaa putkea sekä pussia. Pussissa tarvittiin vähän alkuun nostoapua, mutta vikoilla kerroilla näytettiin vain palkka ensin pussin läpi ja sitten lähetin Nanan umpipussiin. Rengas, putki ja keppitreenikin meni hyvin. Kouluttajan mielestä meidän ei ole järkeä tahkoa enää pelkkiä yksittäisiä esteitä, vaan voitaisiin tehdä lyhyttä rataa aina niiden lisänä. :)

Nana oli muuten niin liikkis eilen treeneissä. Ei oltu viikkoon käyty tekemässä agia, kun ollaan oltu mökkeilemässä. Nana oli kotona aika väsy mökkireissusta ja automatkasta ja mietin jo, onko meidän järkevää edes lähteä harkkoihin. Lähdettiin kuitenkin ja neidistä katosi kyl kaikki väsymys, kun kentällä päästiin. Nana kävi ihan kuumana jo omaa vuoroa odottaessaan ja katsoessaan muiden aksaavan, hirveä räksytys ja vinku kuului häkistä! Kierroksista huolimatta Nana malttoi keskittyä esteille päästyään treeniin hyvin, eikä treenit menneet liian innostuneisuuden vuoksi plörinäksi. Oon kyl niin iloinen ja tyytyväinen meihin ja siihen, kuinka paljon meidän yhteistyö on kehittynyt. Nanan kanssa on ihanaa aksata!

Psst! Seuraavaan postaukseen lupaan oikeasti kuvia mökkireissulta, tänään lähdetään taas mökkeilemään viikonlopuksi!

Tsekkaus tavoitteisiin...

Tammikuun alussa tuli asetettua lista tavoitteita Nanan ja mun yhteiselle puuhastelulle/harrastamiselle. Kalenterivuosi on jo yli puoli välin, joten ajattelin tehdä pienen tarkastuksen asetettuihin tavoitteisiin. Oikeastaan olin jo ehtinyt unohtaa koko tavoitteet, kunnes tänä yönä työvuoron tylsinä tunteina aloin miettiä tarkemmin meidän tulevaa agilitysyksyä. Aloin hahmottelemaan treenitavoitteita ja -suunnitelmaa syksylle. Mietiskelyn jälkeen paperille oli hahmottunut melko tarkkakin suunnitelma, jonkin tasoisia tavoitteita jokaiselle kuukaudelle. Mieleen muistui äkkiä alkuvuodesta hahmotellut tavoitteet. Mitähän meidän tavoitteille kuuluu tänään...?

1.Vahvistetaan perustottelevaisuutta

Tsek!

Perustottelevaisuuttahan voi vahvistaa loputtomiin. Jotain naksahti kuitenkin paikoilleen keväällä. Pienen sheltinpentusen päähän oli kasvun myötä tullut pikkuisen järkeä ja malttiakin ja yht'äkkiä mamin kanssa puuhastelu veikin voiton myös häiriön alla. Paikoilleen naksahdus myös ajoittui aika hyvään saumaan, sillä keväällä oli myös agilitykurssin hallittavuustestit ja yhteys löytyi, tai oikeammin varmaan vahvistui, juuri ennen testejä. Pian testien jälkeen tosin hormonit alkoivat viedä Nanaa aika tavalla. Luoksetulokutsun noudattaminen oli viimeinen kiinnostava asia ja Nana kokeili aika paljon rajojaan. Keskikesällä tulleen ekan juoksun jälkeen korvat ja älli onneksi löysivät taas paikkansa sheltiäisen päässä. Mitä enemmän ollaan yhdessä viime aikoina tehty, sitä vahvemmaksi on tullut meidän välinen side ja yhteys ja yhteistyö pelaa aina vain paremmin. Parasta on, että meillä on yhdessä törkeän kivaa!

2. Ohitukset kuntoon remmilenkeillä

Tsek! Hienosti menee!

3. Aloitellaan agilitya

Tsek!

Aloitettiin agility BAT ry:n alkeiskurssilla ja päästiin sen myötä seuraan koejäseniksi. Agility on niin meidän yhteinen juttu!

4. Käydään kokeilemassa näyttelyitä

Tsek!

Näyttelydebyytti on edessä ensi sunnuntaina Helsingin ryhmänäyttelyssä ja lisäksi olen ilmoittanut Nanan lokakuun alussa olevaan shetlanninlammaskoirien sivuerikoisnäyttelyyn. Muita näytelmäsuunnitelmia ei tälle syksylle ole tehty.

5. Mahdollisesti etsijäkoiraliiton alkeiskurssi, jos sellaiselle satuttaisiin pääsemään

Tsek!

Tämä varmaan toistaiseksi lykkääntyy hamaan tulevaisuuteen. Tällä hetkellä ollaan niin innostuneita agista ja koska laji on vielä uusi meille kummallekin, keskitytään tähän varmasti nyt ja mietitään sivuharrastuksia myöhemmin uudestaan.

6. Viralliset terveystarkastukset, vähintään silmät ja lonkat

Tsek!

Oon yrittänyt katsoa Nanalle joukkotarkkia pääkaupunkiseudulta syksyksi. Tarkoituksena on viedä Nana virallisiin terveystarkastuksiin syksyn aikana. Varmasti tullaan kuvaamaan silmien ja lonkkien lisäksi myös polvet ja kyynärät, sydänkuuntelua mietitään vielä.

7. Nauttia yhteisestä puuhastelusta ja toistemme seurasta, ulkoilla paljon ja tavata koirakavereita

Tsek!

Tätä me ollaan tehty ja jatkossakin yhdessä harrastamisen täytyy olla ennen kaikkea hauskaa. Meidän tärkein tavoite kaikkien muiden tavoitteiden joukossa agilitynkin suhteen on se, että meillä on yhdessä agiliitäessä sikasiistiä ja superhauskaa!

Niitä tänä yönä hahmoteltuja agilityyn liittyviä tavoitteitakin voisin kai availla joku päivä, kun ehdin. Ei sit ainakaan tule lipsuttua niin pahasti...

Vuosi sitten

Vuosi ja yksi päivä sitten paloi aamupuuro huolella pohjaan. Kattilaa sai liottaa monta päivää saippuavedessä, että sain sen myöhemmin puhtaaksi. Anne-kasvattajamme soitti, että hänellä olisikin pari päivää aikaisemmin luovutusikään tulleista pennuista yksi vielä kotia vailla, jos olisimme vielä kiinnostuneita. Aikaisemmin oli ollut puhetta, että tästä pentueesta kaikille pennuille on jo kodit valmiina ja minä jäisin odottamaan syksyn pentuetta ja soittelemaan uudelleen elokuun lopussa, kun pentujen olisi tarkoitus syntyä.

Pentua emme olleet nähneet aikaisemmin, sillä alun alkaen meille piti tulla pentu toisesta yhdistelmästä, mutta narttu jäikin tyhjäksi. Sovittiin, että tultaisiin seuraavana päivänä katsomaan ja tutustumaan pentuun. Mä kuljin loppupäivän 20 cm maanpinnan yläpuolella ja hihkuin miehelle ja puhelimessa äidille pennusta niin, että se puuro paloi kattilan pohjaan kiinni.

Seuraavan päivän iltana, tasan vuosi sitten, startattiin auto työpäivän jälkeen kohti Riihimäkeä. Matkalla poikettiin ihan vain varmuuden vuoksi eläinkaupassa ostamassa yksi lelu, jos pentu nyt matkaisikin mukanamme kotiin. Vaikka selväähän se oli, että jos pentu olisi terve ja luonteeltaan sellainen kuin tahdoin, matkustaisi meitä illalla kotiin kolme.

Ja kun päästiin loputtomalta tuntuneen matkan jälkeen kasvattajan pihaan, tassutteli Nana tasan vuosi sitten suoraan sydämeeni. Juteltiin parisen tuntia koirista, tästä pentueesta, pentueen vanhemmista, meidän odotuksista ja toiveista pennun suhteen ja meidän perheestä. Katseltiin pennun ja emän ja muiden aikuisten koirien leikkiä ja mä olin ihan myyty katsoessani pikkuriiviötä, joka piinasi vanhempia, ja emän ja pennun vuorovaikutusta. Mies kuiskasi jossain vaiheessa korvaan, että on tämä meidän pentu. Parin tunnin juttutuokion jälkeen Anne kysyi, olimmeko kiinnostuneita pennusta ja hän mielellään sen meille myisi.

Kirjoitettiin kauppakirjat ja kotimatka meni hetkessä pieni nukkuva koiranpentu sylissä. Tänään Nana on ollut meidän oma sydänkäpysemme tasan vuoden.

Kaikki oli lopulta tapahtunut niin äkkiä, vaikka prosessi oli pitkä. Omasta harrastuskoirasta haaveilin jo vanhempien luona asuessani ja lapsuuden kodista pois muutettuani koiraton koti tuntui tyhjältä. Kaksi vuotta ennen Nanaa surffailin usein shelttikasvattajien sivuilla. Vuoden päivät ennen Nanaa olin liki joka ilta jollain shelttiaiheisilla sivuilla, koiria ja kasvattajia tutkien, tehden listaa niistä kasvattajista ja koirista, joista olin kiinnostunut. Olin päättänyt, että syksy 2010 on pentusyksy, opinnot olivat lopuillaan ja aikaa pennulle oli paljon. Alkuvuodesta otin yhteyttä useisiin kasvattajiin ja odotin ja odotin. Ja yht'äkkiä kaikki olikin käynyt niin nopeasti ja mulla oli sylissä oma aarteeni, paras koira kaikista, kaikki odotukseni täyttänyt.

Tänään olen onnellinen, koska saan olla Nanan mami.

Luontopolulla + näyttelypohdintaa

Oonpas ollut laiska viime aikoina, kameraa en ole ottanut lenkille mukaan varmaan pariin kuukauteen... Keväällä pokkari kulki niin näppärästi mukana taskussa, mutta nyt on muka niin vaikeaa ottaa laukkua/reppua lenkille mukaan... hohhoh! No, viime sunnuntaina kuitenkin otin, oltiin kävelemässä tossa läheisellä luontopolulla Viikki-Vanhankaupungin luonnonsuojelualueen reunoilla... Lehto kuhisi hyttysiä, jotka hyökkäsivät kimppuun samantien, kun pysähtyi hetkeksi edes kuvaamaan.

Nanalla niin "no mennään jo"-ilme! :D

Pikkuisen ollut kuivaa viime aikoina, kun Vanhankaupunginkosken vesiputouskin oli kuivunut melkein kokonaan. Tiistai-iltana putous ryöppysikin ihan toiseen malliin edellisyön ukkosmyrskyn vesimassojen jäljiltä.



Nanasta on kasvanut niin kaunis neitokainen! Ihan kesälookissahan Nana on nyt juoksun aikaisen karvanlähdön jäljiltä, mutta arpoilemiseni ekan näyttelyn suhteen päättyi siihen, että maanantaina näpyttelin Nanan ilmoittautumisen Helsingin ryhmänäyttelyyn 14.8. eli siellä sitten startataan kehäkettuilu! Munhan piti alkujaan ilmoittaa Nana jo Lohjalle tai Riihimäelle kesäkuun alussa, mutta sit se jotenkin vain jäi. Ajattelin ja ajattelen vieläkin, ettei toi koira ole vielä valmis näyttelyihin, mutta eipä se mihinkään miettimällä muutu. Nyt kun sattui näyttely ihan kotikulmille ja olen pyytänyt päivän töistäkin vapaaksi juuri siksi, että ilmoitan Nanan näyttelyyn, niin pitihän se sitten ilmoittaa. Nyt vain pitäisi treenata pöydällä seisomista, Nana ei oikein tykkää siitä, että korjailen sen asentoa ja seisominenhan ei ole millään mallilla. Nooh, kuukausi aikaa... ;)

Blaah...

Odotin jo niin, että pian heinäkuun vaihduttua päästäisiin palaamaan agin pariin, mutta ilmeisesti se vuoto, jota Nanalta pari viikkoa sitten tuli useamman päivän oli jotain oikeaa juoksua edeltävää hormonivuotoa tms... Neiti alkoi nimittäin vuotamaan ihan kunnolla (=persekarvat ihan sotkussa jo nyt, näin kauniisti sanottuna) tässä toissapäivänä. Sunnuntai-iltana bongasin kotitalon hissin lattialta veritipan, joka muistutti erehdyttävästi veritippoja, joita kotoa on lattioilta löytynyt aina narttujen juoksun aikaan. Vähän huvituinkin jo ajatuksesta, kuinka siitä punaisesta jäljestä nyt niin tuli heti mieleen narttukoiran juoksu. Jotenkin ei enää huvittanutkaan niin, kun eilen aamulla Nana kelli selällään ketarat ojossa pyytäen masurapsutuksia ja huomasin takapään olevan veressä... et se siitä pikaisesta agilitykentillä paluusta. :( Nooh, ehditään me onneks vähän heinäkuun lopulla treenailee itseksemme, ennen kuin ohjatut treenit jatkuvat.

Nyt sit jatketaan vielä kotona takaakierron, eteenmenon ja kontaktiasennon vahvistamista muutaman viikon verran ennen esteille palaamista. Treenattiin tänään kontakteja ja näin kotioloissa ne onnistuu jo tosi hyvin. Ollaan siis harjoiteltu kosketusalustan ja matalan pahvilaatikon avulla kontaktiasentoa. Aikaisemmin ollaan treenattu oikeastaan vain niin, että itse oon kyykyssä kosketusalustan vieressä valmiina palkkaamaan, mutta tänään päätin yhden tällaisen mieleenmuistutustoiston jälkeen treenata kontaktiasentoon lähettämistä kauempaa. Skeptisenä tietysti epäilin, että juttu olis liian hankala. Hyi mua, kun niin aliarvioin koiraani. :( Nana nimittäin pyyhälsi noin metrin päästä lähetettyäni samantien oikeaan asentoon oikealle paikalle ja jäi siihen takatassut laatikon ja etutassut kosketusalustan päällä odottamaan palkkaa. Niin hieno taitava pikkuinen! :)

Niin hienoa aina havaita pientäkin edistystä ja se tuo taas intoa jatkaa tätä kotona treenailua. Välillä alkaa nimittäin takaakierto- ja eteenmenoharjoitukset maistua niin puulta. Nana tietysti innostuu aina kun huomaa, että nyt aletaan treenailemaan, mutta mua välillä turhauttaa tehdä samoja juttuja... Erityisesti kontaktien treenailusta Nana tykkää kovasti, se innostuu ihan hulluna aina, kun otan kosketusalustan esiin. Niin ihana hassu ja intoa täynnä!

Agilityn alkeiskurssi, 6. harkat

Eilen oli agilityn alkeiskurssin toiseksi viimeinen kerta. Tehtiin taas radanpätkää, jossa rengasta, putkea, hyppyä ja pussia, ohjauskuvioista harjoiteltiin takaakierrolle lähettämistä ja takaaleikkausta. Uutena esteenä oli keinu ja lisäksi puomin alastulon kontaktia treenattiin. Nanan jouduin jättämään kotiin ja siis olla treeneissä enimmäkseen kuunteluoppilaana. Nana on jo pari kuukautta pissaillut sinne tänne lenkillä ja nyt viikko sitten merkkaillut vielä enemmän (siis ihan joka paikka on merkittävä!). Viime viikonloppuna alapää oli myös turvoksissa. Perjantaina paperilla koittaessa Nanalta sitten tulikin haaleaa rusehtavaa vuotoa, jota on jatkunut... Varmuuden vuoksi siis jätin koiran kotiin, jos nämä nyt ovat ne ensimmäiset juoksut... Silti täytyy varmaan tarkkailla tuota vuotoa, kun se ei tosiaan ole selvästi punaista ja paljon vähäisempääkin kuin mihin olen muiden koirien kohdalla tottunut...

Radanpätkää tehdessä sain lainata toisen kouluttajan koiraa, joten vähän pääsin ohjaamaan itsekin. Ja oli muuten aika makeeta ohjata koiraa, joka osaa esteet ja menee ihan mielettömällä vimmalla (itse sai ihan tosissaan spurttailla, että ehti koiraa ohjata siinä vauhdissa). Ei mut olisin mä silti kyllä tehnyt mieluummin Nanan kanssa ja harmitti paljon, kun oma koira oli kotona eikä päässyt sen kanssa treenaamaan. Mutta tätähän tämä leikkaamattoman narttukoiran kanssa on. Kiva kuitenkin, että sain mahdollisuuden ohjata toista koiraa, kun omaa en ollut voinut mukaan ottaa. Kuulemma mun ohjauksesta huomaa, että ohjaan minikoiraa, kun ohjaan niin matalalla, nyt siis pääsin kokeilemaan rataa maksikoiran kanssa.

Nana rakas 1v!!!

Pikkukettu, prinsessa, kullannuppu, muru, nana nuppunen, väpä, kulta... meidän niin rakkaalla ja tärkeällä tytöllämme on niin monta hellittelynimeä ja tänään niin suuri päivä!

Onnea Nana-rakas 1-vuotissyntymäpäivän johdosta!

Aika kuluu niin kovin nopeasti...

Jeeeeeee!

Otsikostakin ehkä voisi joku päätellä, että meidät hyväksyttiin sinne agilityn alkeiskurssille Tuusulaan!! Oon niiin niiin niiin happy happy!

Nanastahan sain olla ihan mielettömän ylpeä, tyttö selviytyi tehtävistä hienosti, vaikka alkuun uusi kenttä ja kaikki ne hajut kiehtoi niin ja jännittikin vähän, kun paikalla oli niin paljon koiria, isoja ja pieniä ja ihan kaikennäköisiä. Yksi toinen shelttikin oli testeissä. Vähän jo säikähdinkin, että meidän testit kosahtaa siihen. Nanasta muut sheltit vain ovat niin ylivertaisen ihania ja niitä on ihan pakkopakko päästä aina moikkaamaan ja leikittämään. Hienosti Nana malttoi kuitenkin keskittyä tehtäviä tehdessä vain minuun ja testien jälkeen pääsi sit moikkaamaan sitä ihanaa toista shelttiäkin!

Testeissähän meillä oli kolme tehtävää.

1. tehtävässä testattiin paikallaan oloa ja luoksetuloa häiriön alla. Koira jätettiin siis paikalleen odottamaan ja itse käveltiin pois päin koiran luota. Kouluttajan antaessa luvan sai koiran kutsua luokse. Nana oli alkuun vähän liiankin tunnollinen paikallaan olija... Meidän on tarvinnut työstää tota paikallaan oloa aika paljon, kun Nana ei ole aiemmin millään malttanut pysyä aloillaan. Ollaan siis vahvistettu paljon paikka-käskyä ja olen vapauttanut Nanan vasta palattuani sen luo ja palkattuani sen. Neiti ei meinannut millään alkuun ymmärtää, että nyt saakin liikkua ennen kuin mami palaa takaisin. Lähti sitten kuitenkin salamana perään, kun kutsuin luokse ja kävelin pois päin. Tämä oli ainut pikkuasia, joka eilen illalla vähän harmitti, vaikka kouluttaja Nanan paikallaan oloa kehui kovasti.

2. tehtävässä testattiin seuraamista häiriön alla. Nana ei olisi voinut suoriutua paremmin. Tyttö piti kontaktin koko ajan yllä eikä vilkuillut vähän matkan päässä olevia koiria ollenkaan, vaan nätisti tapitti silmiin. Nanan seuraaminen on kehittynyt ihan huimasti viimeisen kuukauden aikana. Nykyään ohitellaan jo koiriakin toisinaan niin, että Nana katsoo minua eikä ohikulkevaa koiraa!

3. tehtävässä piti pujotella muiden koirakoiden väleistä oman koiran kanssa. Koirakoiden välit olivat sen verran lyhyet, että aika läheltä sai kiertää ja meidän ringissä oli sitten tietysti extrahaasteena se toinen sheltti. Nana yllätti mamin kuitenkin täysin, en olisi ihanimmissa unissakaan uskonut tytön pujottelevan koirakoiden väleistä vilkuilematta kertaakaan muita koiria. Katse pysyi kuitenkin tiukasti minussa, mitä nyt sen toisen sheltin kohdalla kuono hetkeksi kääntyi haistelemaan ilmaa koiran suunnasta. Nana korjasi toimintaansa kuitenkin heti huomautuksesta ja otti taas kontaktin. Mami oli haljeta ylpeydestä pikkuketun kulkiessa niin hienosti muiden koirakoiden väleistä huomioimatta niitä laisinkaan!

Ensi keskiviikkona alkaa sitten kurssi!

Vikoja lenkkejä näillä kulmilla...

Sunnuntaina olisi suunnitelmien mukaan muuttopäivä. Koko tammikuu on ollut järjetöntä hössötystä ja odotan, että päästään asettumaan uuteen kotiin. Kaiken kiireen keskellä olen yrittänyt järjestää parhaani mukaan aikaa myös Nanalle. Kaikki vapaa-aika, joka ei ole kulunut muuttoasioita järjestellen, onkin melkein vierähtänyt Nanan kanssa ulkoillen ja puuhaten. Eilen käytiin pitkästä aikaa siskoni luona leikkimässä Nemi-pennun kanssa.

Olen tykännyt järjettömän paljon nykyisen kotimme lähellä olevista ulkoilureiteistä ja siitä, että koiraa voi pitää suhteellisen huolettomasti myös vapaana, koska autoliikennettä ei lähettyvillä ole. Olen tykännyt koirapuistoista tässä lähellä. Tuntuu vähän haikealta luopua näistä ulkoilumaastoista, vaikka uuden kotimmekin lähellä on ihan kelvolliset lenkkeilyreitit. Joillain paikoin on varmasti myös mahdollisuus pitää Nanaa irti, vaikka muutammekin lähemmän keskustaa.

Vähän myös jännittää, kuinka Nana tulee sopeutumaan kerrostaloon. Toki me asutaan nytkin pienkerrostalossa, mutta ulko-ovesta pääsee kirjaimellisesti ulos eikä rappuun. Kerrostaloissa asuvilla tutuilla vierailtuamme Nana on jännittänyt rappukäytäviä, joten senkin puolesta hieman hirvittää, kuinka elämä uudessa kodissa lähtee rullaamaan.

Yksi suuri kysymys, vaikkei vieläkään ajankohtainen, kuinka opetat koiranpennun sisäsiistiksi, kun 6. kerroksesta alas ja ulos on aika pitkä matka...? Haaveissa kun olisi hankkia parin vuoden päästä Nanalle lajitoverin seuraa...

Kamera oli tänään päivälenkillä mukana, tässä pari kuvaa Nanasta ja niistä niin ihanista ulkoilumaastoista... Otin eilen Nanalta toisestakin korvasta teipin pois, kun se oli alkanut repsottaa. Pienen muutoksen voi kuvissa oikeanpuoleisessa korvassa huomata. Muutos oli suurempi vielä eilen teipin poistamisen jälkeen, mutta yön aikana korvalehti on taittunut alemmas. On se taitos silti vähän ylempänä, mutta raskaathan noi korvat edelleen on.

Tuulitukka

Muistin vihdoin perjantaina ottaa kameran mukaan päivälenkille ja sain pitkästä aikaa räpsittyä muutamia kuvia tytöstämme. Arjessa Nanan kasvua ei huomaa samalla tavalla kuin valokuvia katsellessa. Kun näitä kuvia vertaa kuukauden takaisiin, voi huomata Nanan turkin tuuhentuneen ja kasvaneen hurjasti! Oli ihana lenkki: meillä oli kivat leikit keskenämme, Nana sai juosta melkein koko lenkin vapaana ja lopuksi käytiin vielä koirapuistossa, kun sinne oli sattunut toinen sheltti! Vaikka Nana tykkääkin kaikista koirista, on sheltit siltikin kaikista ihanimpia!

Kuvista huomaakin, että Nanalla on teippi enää vain toisessa korvassa. Toisen korvan teippaus oli niin raskas, että korva alkoi kääntyä sivulle vinoon virheasentoon. Päädyttiin sitten kasvattajan kanssa siihen, että oikein kannettu liian raskas korva on kuitenkin parempi kuin virheasentoon kääntynyt ja mahdollisesti edelleen liian raskas korva. Ensi viikolla varmaan otetaan teipit toisestakin korvasta pois ja katsotaan, miltä se näyttää.

Niin iso tyttö jo...

Teippikorva esittäytyy

Nana "Teippikorva" täyttää kahden päivän päästä 7 kuukautta, aika iso tyttö jo! Oltiin eilen kasvattajan järjestämässä pentutapaamisessa hänen kotonaan. Paikalle oli Nanan siskoista päässyt kaikki yhtä lukuun ottamatta ja nuorilla neideillä oli muuten aika kova meno päällä, kun pääsivät pihalla keskenään kirmaamaan. Myös syksyn pentue ja pari tuontipentua Virosta olivat kasvattamassa joukkoa - kaiken kaikkiaan pentuja oli paikalla 8 kappaletta... ja menokin sen mukainen!

Ja niinhän siinä nyt kävi, että Nanalta kuitenkin päädyttiin teippaamaan noi sen korvat. Ongelmanahan meillä ei ole pystyyn nousevat korvaat, vaan korvat ovat ennemminkin liian raskaat ja taittuvat jo puolesta välistä korvalehteä, kun rotumääritelmän mukaanhan ihanne on, että 1/3 osa korvasta taittuu. Mitään painoja ei olla missään vaiheessa korvissa pidetty, vaan korvat ovat sen verran kookkaat, että ne eivät ole luonnostaan pystympään nousseet. Teipeillä yritetään nyt korjata taitosta oikeaan kohtaan. Vaikka eipä minulle sillä niin ole väliä, vaikka korvan asento ei korjautuisikaan, Nanaa ei ole kuitenkaan ensisijaisesti hankittu näyttelykoiraksi, vaan näyttelypuuha on alkanut vasta hiljattain herättämään jonkinlaista mielenkiintoa kokeilumielessä.

Kaikilta pentusilta mitattiin myös säkät, Nana oli siskokatraastaan matalin säkältään ja selkeästi kevyin ja siroin myös rakenteeltaan. Ehkä enemmän emäänsä tullut, kun kaksi muuta paikalla ollutta siskoaan muistuttavat taas suuresti pentueen isää. Nanan säkäkorkeus näin liki 7 kuukauden ikäisenä on 34 cm. Pennuista napattiin myös kuvat pöydällä, mutta Nanan kuvat eivät mielestäni tee oikeutta meidän nöpöläiselle. En ymmärrä, kuinka Nana voikin näyttää niin sysirumalta niissä kuvissa! :D Omakin kamera oli mukana, mutta en sitten saanut sitä kaivettua ollenkaan esille, näin jälkikäteen tietysti harmittaa, ettei pentutapaamisesta tullut räpsittyä kuvia muistoksi. Nanan kanssa emme ole harjoitelleet ollenkaan pöydällä seisomista, mutta aika hienostihan tyttö pöydällä seisoi tutkiskeltavana. Heh, ollaanhan me tavallaan aika paljon pöytätreeniä saatu tässä syksyn aikana... tosin lääkärin pöydällä.

Ei ole muuten tullut kurkittua Nanan hampaitakaan vähään aikaan, mutta nyt eilen havaittiin, että alhaalta puuttuu toiselta puolelta yksi hammas. Saa nähdä, vieläkö se ikenestä putkahtaa...