Sylirotta täyttää vuoden

Vuosi sitten iltapäivällä istuin tylsässä ja puuduttavassa työvuorosuunnitteluun liittyvässä koulutuksessa. Tylsyyttä lieventääkseni päädyin surffailemaan Ansan ja Kallen pentublogiin. Olin vaihdellut sähköposteja kasvattajan kanssa liittyen tähän pentueeseen ja yht'äkkiä se oli siinä ruudulla - Ansa oli synnyttänyt seitsemän pientä pentua. Yksi niistä oli trikkinarttu. Salaa mielessäni toivoin, että siinä olisi se kauan etsimäni ja haaveilemani pentu. Pian kuitenkin selvisi, ettei meille tästä pentueesta narttupentua riittäisi ja vaikka kuinka yritin miettiä urosta vaihtoehtona, ei se tuntunut kuitenkaan samalta kuin narttu. Yllättäen pentujen ollessa jo liki 6-viikkoisia, kasvattaja kysyikin, olisimmeko sittenkin vielä kiinnostuneita Ansan pennusta. Hänellä olisi tarjota meille trikkinarttu. Kävimme katsomassa pentuja uudelleen. Pieni musta narttupentu kipitti jo silloin perässämme eteiseen lähdön hetkellä, mutta jäi kasvamaan vielä viikon ajaksi yhdessä emän, siskojen ja veljien kanssa. Niin meille tuli Mysi.

Mysi oli luovutuspäivänä mukana erikoisnäyttelyn rakentamiskarkeloissa, koska sekä minä että kasvattaja olimme huhkimassa siellä. Mysi oli pienen alkujännityksen jälkeen mahdottoman reipas vieraasta ympäristöstä, kaikuvasta liikuntasalista, rakentamisen hälystä ja lukuisista Mysille uusista ihmisistä huolimatta. Raskaan illan päätteeksi se nukahti syliini keskellä liikuntasalia ja olin sulaa vahaa. Mysi nukkui kotimatkan ja kun päästiin perille, kävi se tättähääränä tutustumaan rohkeasti uuteen kotiin ja Nanaan.

Mysi on pienestä pitäen kulkenut mukana erilaisissa paikoissa, ollaanpa käyty kylässä tai erilaisissa julkisissa paikoissa ja tapahtumissa. Se on kulkenut aina reippaasti ja rohkeasti mukana. Arki Mysin kanssa ei kuitenkaan aina ole ollut helppoa, vaan tiettyjä haasteita arkielämään on tuonut yhdistettynä vilkkauteen ja terävyyteen voimakas saalisvietti, joka puhkesi "kukoistukseensa" n. 12-13-viikkoisena. Yhdessä on kuitenkin opeteltu ja koko ajan opittu hallitsemaan viettiä paremmin. Hihnalenkit sujuvat nykyään jo kohtuullisesti.

Mysin laumavietti on voimakas ja oma lauma on sille kaikki kaikessa. Se on voimakkaasti leimautunut minuun. Pentutestissä Mysi arvioitiin hyvin itsenäiseksi pennuksi, mutta kasvettuaan Mysistä on tullut aikamoinen mammantyttö. Ihmisiä kohtaan Mysi on melko valikoiva. Toisia se rakastaa ehdoitta saman tien, jolloin se pomppii kohti ja kiipeää syliin lipsutellen pienellä kielellään. Osa ihmisistä puolestaan on Mysin mielestä hyvinkin epäilyttäviä. Näitä ihmisiä kohtaan Mysi on hyvin pidättyväinen. Mysi haukkuu heille eikä eikä laske pitkään aikaan lähelleen. Tuttavuutta Mysi menee tekemään omilla ehdoillaan oikeastaan vasta, kun kukaan ei enää kiinnitä siihen huomiota.

Vuoden vanha Mysi rakastaa yli kaiken omaa perhettä, repimisleikkejä, leikkimistä Nanan kanssa, irrallaan juoksemista ja agilitya, jonka aloitti rauhalliseen tahtiin seuramme penturyhmässä puolen vuoden ikäisenä. Mysi on pieni vilkas ja villi taskuraketti, väsymätön ja aina valmis toimintaan. Toisaalta se osaa ottaa nykyään kotona jo rauhallisesti, jolloin se käpertyy jalkoihin tai syliin pienen sylirotan lailla. Mysi tulee nukkumaan aivan kiinni minuun.

Mysi on ollut kaikkea sitä, mitä pennulta osasin toivoa ja paljon enemmänkin. Vaikka erityisesti lenkkeillessä arkielämä on toisinaan ollut hyvinkin haastavaa, niin tällaista minä toivoin ja tällaisen minä onneksi sain. Mysi on jotain niin äärettömän tärkeää ja rakasta, etten pysty kuvittelemaan päivää ilman Mysiä. 

Syntymäpäiväonnea maailman rakkaimmalle pienelle sylirotalle ja toki myös kääpiösiskoille ja -veljille (pentueen seitsemän pentua nimettiin seitsemän kääpiön mukaan, mistä nimitys kääpiöpentue), joista yksikään toinen ei ottanut kääpiönimitystä yhtä tosissaan kuin meidän pieni melkein taskuun mahtuva turbohyrrä. Mittaamattoman suuri kiitos  Sirpalle, joka luotti meille Mysin.

Pään kokoamista

Meillä on treeneissä ollut viimeiset neljä kertaa kouluttamassa aivan huippukouluttaja Elina Rantakangas, jonka avulla ja neuvoilla ollaan nyt lähdetty treenaamaan Mysin kanssa viretilan hallintaa. Elinan neuvoista oli jo aikoinaan Nanan kohdalla paljon apua, kun osallistuimme Ellun motivaatioklinikalle. Postauksen motivointiklinikasta voi lukea täältä. Nyt olemme menneet Mysin kanssa jo näiden kolmen viikon aikana niin hurjasti eteenpäin vireen hallinnassa, että voisin alkaa lähetellä Ellulle fanipostia.

 

Mysin viettitaso nousee huippuunsa agilitykentällä jo parin sekunnin leikkimisen jälkeen. Vire on tällöin huipussaan ja jos en kanavoi Mysin viettienergiaa riittävän nopeasti tekemiseen, ollaan silloin tilanteessa, jossa Mysi alkaa itse etsiä ympäristöstä virikkeitä, joihin kanavoida energiansa. Ja tällöinhän ollaan sitten tilanteessa, että pikkumusta räksyttäen komentaa mua (oikeasti teidän pitäisi nähdä se irvistyshaukku, se on vähän huvittavan näköinen!) ja jos uunona en vielä tässäkään tilanteessa reagoi, niin viimeistään kolmen sekunnin kuluttua Mysi on reagoinut johonkin ulkopuoliseen ärsykkeeseen. Ja sitten taskuraketti sinkoilee pitkin kenttää heikkopäisenä räksyttäen ja vailla kontaktia muhun.

 

Oma yritykseni hallita virettä oli vaihtaa hetkeksi lelupalkka namipalkkaan, jolloin Mysi syödessään pysyisi rauhallisempana ja viettitaso ei nousisi aivan huippuunsa, kun sitä nostattavaa lelupalkkaa ei tulisi käytettyä. Ellu oli toista mieltä ja oli varma, että Mysin kanssa lelupalkkauskin saadaan rakennettua toimivaksi. Se on myös kannattavinta, koska lelupalkka on Mysille paras palkka. Aluksi olin kauhuissani ajatuksesta ottaa lelupalkka taas käyttöön, mielessä ne lukuisat sinkoilemiset ympäri kenttää ja vaikeus saada Mysi takaisin kontaktiin. Mutta nyt me ollaan treenattu viimeiset neljä kertaa lelupalkan kanssa ja se on toiminut törkeän hyvin.

 

Lähdettiin siis harjoittelemaan viettitason huippuun nostamisen rinnalla ns. pään kokoamista, jota harjoitellaan leikin lomassa. Nostan siis Mysin viettitasoa leikin aikana, pysäytän leikin ja leikki jatkuu vasta, kun Mysi on koonnut itsensä. Kokoaminen tarkoittaa sitä, että Mysi on täydellisesti suunnannut huomionsa minuun ja silloin palkkana kokoamisesta leikki jatkuu. Meillä kokoamisessa on auttanut se, että kun pysäytän leikin, annan Mysille selkeän tehtävän, joka auttaa koiraa fokusoitumaan minuun. Meillä siis leikin pysähtyessä pyydän Mysiä istumaan. Kun Mysi istuu ja suuntaa huomionsa minuun, kutsun Mysin leikkiin samalla käskyllä, jolla annan lähtöluvan lähteä radalle. Näin samalla tulee myös vahvistettua luvan kanssa liikkeelle lähtöä.

 

Kokoamista harjoitellaan leikkituokioiden aikana useita kertoja ja toistaiseksi leikki on jatkunut heti Mysin koottua itsensä. Pitempiaikaista koossa pysymistä en vielä ole vaatinut. Kokoamisen aikana viettitaso pysyy korkeana eikä laske, vaan korkeasta vireestä huolimatta tilanne ikään kuin pysähtyy hetkeksi ja kun leikki jatkuu, vire on edelleen yhtä korkea. Näin ollen koiran kyvystä koota itsensä on hyötyä myös esimerkiksi kisojen lähtötilanteissa, jolloin koiran vietin voi nostaa huippuunsa ennen radalle menoa, koska se osaa koota itsensä lähdössä, koska se on oppinut, että radalle lähdetään vasta luvalla koottuaan ensin itsensä (vertaa leikki jatkuu vasta kokoamisen jälkeen luvan kanssa). Luvan saatuaan se lähtee radalle raketin lailla, koska viettitaso on korkeimmillaan.

 

Mysi on oppinut kokoamisen nopeasti ja nykyään istuu ja kokoaa itsensä heti, kun pyydän irrottamaan lelusta. Ulkopuolisten ärsykkeiden bongaaminen on vähentynyt hurjasti ja itse olen myös oppinut nopeammin reagoimaan Mysin käytökseen. Ehdin usein kutsua Mysin takaisin kanssani leikkiin, ennen kuin Mysi on singonnut ulkopuolisen ärsykkeen perään, kun huomaan Mysin keskittymisen katkenneen. Edelleen olen kuitenkin välillä liian hidas Mysin säpäkkyyden rinnalla, jolloin se on ehtinyt reagoida ulkopuoliseen ärsykkeeseen. Mutta Mysi ei ole enää ehtinyt kiihdyttää itseään siihen tilaan, että se räksyttää juosten ympäri kenttää, vaan olen ennen sitä ehtinyt kutsua sen luo ja takaisin leikkiin. Leikkimisen ja kokoamisen kautta ollaan saatu rakennettua uudestaan yhteys ja kontakti vahvaksi, vaikka se olisi hetkeksi katkennut ja Mysi lähtenyt pois päin minusta. Tällöin on päästy jatkamaan treeniä normaalisti. Suurin syy tähän varmasti on se, että mulla on lelu, jolla leikkimistä Mysi rakastaa. Namipalkkaa käyttäessä Mysiä oli hankalampi saada takaisin kontaktiin, koska Mysi ei kokenut namipalkkaa tarpeeksi kannattavaksi palkaksi verrattuna ulkopuolisen ärsykkeen jahtaamiseen. Leluun saalisvietin pystyy kanavoimaan paremmin ja yhdessä leikkiminen vaikuttaa loppupeleissä Mysille kannattavammalta kuin yksikseen rääkyen pitkin kenttää sekoilu.

 

Suurin kiitos meidän edistymisestä Mysin viretilan hallinnassa kuuluu Ellulle. Ellun neuvoilla ja avuilla ollaan päästy paljon eteenpäin, vaikka tekemistä toki vielä on. Ellu lukee käsittämättömän hyvin ja nopeasti koiran käytöstä ja hän on osannut neuvoa myös mua reagoimaan ja toimimaan oikeaan aikaan, oikeisiin asioihin, oikeilla tavoilla. Aika raskaita harkat ovat kuitenkin olleet, koska joudun koko ajan olemaan itse niin skarppina ja tekemään töitä aktiivisesti, jotta viretila pysyy hallinnassa. Mutta toisaalta, antaahan koirakin aina kaikkensa, joten on oikein, että minäkin annan.

Jotain on tapahtunut

 

Tällaista treenattiin pikkumustan kanssa menneenä maanantaina. Ensin alkuun treenattiin pätkää 1-7 vahvistaen perusohjauksista valssia ja meille viime kerralla uutena tullutta sokkaria. Valssit ja sokkarit tehtiin siis esteiden 2 ja 3 sekä 5 ja 6 väleihin. Mysi tuli sokkariohjaukseen kuin olisi tehnyt niin aina. Ihan mielettömän upea pieni sylirotta! Pikkurotta lumosi myös kouluttajan painellen putkesta 2 putkeen 4 välin sellaista vauhtia, että perässä en itse pysynyt. Onneksi Mysi irtosi putkeen hyvin. Palkkasin alkuun heti jokaisen ohjauksen jälkeen, mutta loppuun tehtiin pätkä 1-7 putkeen ja palkka tuli vasta 7.hypyn jälkeen.

 

Jotain on tapahtunut myös oman liikkumiseni suhteen, koska ensi kertaa Mysin kanssa radalla liikkuminen tuntui tutulta ja hyvältä eikä sellaiselta epävarmalta haparoimiselta kuin miltä se on tähän asti tuntunut. Syynähän haparoivaan liikkumiseen ja oikean rytmin hakemiseen on siinä, että olen tottunut ohjaamaan Nanaa, joka tulee äärimmäisen kiltisti myös huonompiin ohjauksiin korjaten mun virheitä ja tekee rataa siihen vauhtiin kuin minä itse ehdin. En ole tottunut ohjaamaan sellaista sähikäistä, joka Mysi on. Ensimmäistä kertaa tuntui, että olin oikeissa paikoissa oikeaan aikaan. Täytyy myöntää, että pienen taskuraketin ohjaaminen tuntui mielettömän makeelta, vaikka sainkin pinkoa niin lujaa kuin jaloistani vain eteenpäin pääsin. Jotain olen myös oivaltanut vihdoin valssin ajoituksesta, kun sitä on koko alkuvuosi treenattu, koska myöskään valssiohjaus ei tuntunut enää niin kömpelöltä tehdä. Mysin kanssa on oltava ohjauksen ajoituksessa niin paljon tarkempi, koska se ei osaa vielä niin paljon kuin Nana, jotta korjailisi mun virheitä Nanan tapaan. Ja hyvä niin.

 

Lepotauon jälkeen tehtiin pätkää 9-13. Pääsin hyppysuoralla toisen hypyn taakse asti ja Mysi pysyi hienosti aloillaan lähdössä. Olen alusta asti ottanut "tiukan linjan" lähdöissä eli liikkeelle saa lähteä vasta kutsusta. Tämä tuntuu kantaneen hedelmää, koska Mysi varastaa lähdössä tosi harvoin ja silloin ei tietenkään radalle lähdetä. Ihan huvittaa, miten vielä ennen joulua ajattelin, ettei Mysi pysyisi lähdössä paikalla ikinä. Tein treeneissäkin oikeastaan vain lentäviä lähtöjä, koska Mysi ei tykkää, että siitä pidetään lähdössä kiinni enkä halunnut tuoda lähtöhetkeen epämiellyttäviä fiiliksiä kiinni pitämisen vuoksi. Mutta kun aloin vaatia rauhoittumista ja paikallaan pysymistä myös agilitykentällä, niin yllätyin, kuinka pienellä työllä oppi lopulta meni perille ja kuinka paljon olin aliarvioinut Mysin kykyä odottaa. Pätkällä 9-13 suurin vaikeus oli toiseen takaakiertoon (13) irtoamisessa. Emme ole tehneet moneen viikkoon kunnolla takaakiertoja ja niitä täytyy muistaa vahvistaa.

 

Lopuksi treenattiin pariin kertaan esteväliä 13-16 ja erityisesti pussia palkaten sen jälkeen. Ollaan tehty pussitreeniä vielä kovin vähän ja kouluttaja pitikin pussia vielä auki. Laskeutuessaan pussi hipaisi Mysin takapäätä, mihin Mysi ei reagoinut. Takaaleikkaus ennen hyppyä 15 oli vähän haparoiva, mutta saatiin se kuitenkin onnistumaan ja Mysi putkeen 16.

 

Treenien päätteeksi tein Mysin kanssa muutaman harjoituksen keinulla keinulaudan päähän asti juoksemista. Keinun laskeutuva pää oli tuettuna paikoilleen vielä. Tarkoitus on vahvistaa ensin keinulaudan päästä niin huippu paikka, että Mysi hakeutuu sinne hanakasti, vaikka aikanaan suoritukseen lisätään keinun laskeva liike. Mysi pinkaisi hirveää kyytiä keinulaudan päähän namille.

Viikonvaihteen aktiviteetit

Pikkukettu pääsi aksaamaan

Viikonloppu kului todella tiiviisti työpaikalla pitkän työvuoroputken vuoksi ja sunnuntaina aamuvuorosta lähdettyäni kotiin kävin kaupan kautta hakemassa pussin irtokarkkeja ajatuksena mussuttaa niitä loppuillan käytyäni ensin koirien kanssa ulkona. No, sunnuntai-illan suunnitelmat vaihtuivat lennosta, kun ex tempore meille tuli mahdollisuus päästä tuuraamaan yhtä koirakkoa ESS:n järjestämän agilitykurssin tekniikkaryhmään. Pakkasin vauhdilla treenirepun valmiiksi ja hurautin koirien kanssa kohti Tattarisuota.

Treenikaveriksi valitsin Nanan, koska Mysille olisi puuhaa tiedossa kahtena seuraavana iltana. Ja voi pikkuketun onnea, kun se pääsi esteille kahden kuukauden tauon jälkeen. Nanan koko naama ja olemus näytti nauravan. Nanan menemisessä ei parin kuukauden tauko näkynyt ja oikeastaan pikkukettu yllättikin mut hakiessaan kepit radalla sellaisesta umpikulmasta, josta en ajatellut sen osaavan niin itsenäisesti kepeille mennä. Mutta erehdyin. Nana selvästi halusi vähän näpäyttää minua, kun ei ole päässyt aksaamaan. Taitava tyttö!

Mysin agilitytreenit

Maanantaina oli puolestaan Mysin vuoro päästä esteille. Treenien alkuun teimme häiriötreeniä niin, että koirakot treenasivat lähekkäin olevilla hypyillä. Otin palkaksi lelun eikä Mysi katsonutkaan viereisellä hypyllä treenaavan koirakon suuntaan, vaan keskittyi meidän omaan treeniin. Rehellisesti sanoen, olin aluksi kauhusta kankeana, kun kuulin, että treenit alkaisivat näin. En uskonut, että Mysi pystyisi keskittymään omaan treeniin, koska nopea liike laukaisee Mysin saalisvietin, ja ajattelin vieressä treenaavan koiran liikkeen häiritsevän Mysiä. Onnistuneen häiriöharjoituksen jälkeen oli kuitenkin kiva siirtyä "ratatreeniin".

Rataa treenattiin tietysti penturyhmässä pätkissä. Päivän treenin tarkoituksena oli vahvistaa perusohjauksia eli valssia, takaaleikkausta ja sokkaria. Ensin treenattiin pätkän 1-3 hypyt niin, että hyppyjen 2 ja 3 väliin tehtiin valssi ja takaaleikkaus. Mä ehkä jonain päivänä opin sittenkin valssaamaan, sen verran kouluttaja kehui mun valsseja. Mua on viime aikoina huvittanut kovasti, miten joskus esimerkiksi kuvittelin osaavani valssiohjauksen hyvin, vaikka koiran linjat venyvät ja vanuvat. Mutta mitä kauemmin olen lajia harrastanut ja mitä enemmän oppinut ymmärtämään, sitä vähemmän huomaan oikeasti osaavani. Mysi tulee valssiohjaukseen hyvin ja olen kai oikeasti kehittynyt valsseissa, koska Mysi ei myöskään kaarrata yhtä pahasti valsseissa kuin Nana on aiemmin tehnyt. Myös takaaleikkaus toimi. Mysi ei häiriintynyt mun linjan leikkaavasta liikkeestä, vaan meni määrätietoisesti eteenpäin lelulle. Mun pitää kyl kiinnittää huomiota siihen, etten ajaudu liian lähelle estettä, koska silloin oma liike töksähtää ja mahdollisuus kieltoon esteeltä on suurempi.

Pätkä 3-8 treenattiin niin, että koiran viretila tuli ensin nostaa leikkimällä huippuunsa ennen lähtöä ja lähteä sitten liikenteeseen lentävällä lähdöllä. Ratapätkän ohjaamiseen tuli valita kaksi eri perusohjausta. Itse valitsin valssin hyppyjen 4 ja 5 väliin ja putkeen 8 vein Mysin sokkarilla. Mysin tulemista sokkarissa vaihtuvaan ohjauskäteen vahvistettiin pari kertaa, koska tämä oli oikeastaan eka kerta, kun treenasimme sokkaria. Mysi ymmärsi ohjauksen jujun nopeasti. Erityisen tyytyväinen olen omaan valssiohjauksen ajoitukseen, jolloin sain käännettyä Mysin linjan ajoissa, jotta se ei singonnut putken 6 väärään päähän.

Loppuun tehtiin irtoamistreeni esteillä 9-11. Lelupalkka odottin putken 12 suulla. Mysi lähti kuolleelle lelullekin lujaa. Irtoamisen kanssa ei ollut ongelmaa. Erityisen tyytyväinen olin treeneissä siihen, että pystyttiin taas käyttämään lelupalkkaa ilman, että viretila nousi liian korkeaksi. Tähän varmasti kyllä vaikutti paljon myös se, että itse rauhoitin tilannetta aktiivisesti istuttamalla Mysiä aloilleen usein. Saatiin kouluttajalta hyviä vinkkejä, kuinka treenata Mysin kanssa leikin lomassa ns. pään kasaamista eli Mysin tulee rauhoittua ja keskittää huomionsa minuun ennen kuin leikki jatkuu. Tällöin keskittyminen ei hajoa. 

Mysi kilahti treeneissä vain kerran. Kilahtamisella tarkoitan sitä, kun Mysin keskityminen herpaantuu ja se lähtee räksyttämään treenikenttiä erottaville sermeille. Oon kuitenkin tyytyväinen, että sain Mysin pian takaisin hallintaan ja pystyttiin jatkamaan treeniäkin vielä hetki ennen kuin vein Mysin tauolle. Oon tyytyväinen myös siihen, että en itse jäänyt tauon jälkeen muistelemaan kilahtamista, vaan pystyin keskittymään itsekin treenaamiseen sen sijaan, että olisin jännittänyt, kilahtaako Mysi kohta uudelleen. Myös Mysi oli äärettömän hyvässä kontaktissa ja sillä tuntui olevan älyttömän kivaa.

Uimalareissu

Eilen Mysi pääsi puolestaan taas pulikoimaan veljiensä Nopan ja Paavon kanssa. Ostettiin Saanan ja Saimin kanssa yhteinen sarjakortti Helsingin koirauimalaan ja nyt käytiin toista kertaa polskimassa yhdessä. Mysi taisi tuntea paikan heti uimalan pihassa, koska samantien alkoi vinkuminen ja vetäminen kohti uimalan ovea. 

Tämä oli Mysin ensimmäinen kerta ilman uimaopea altaassa. Polskiminen sujui oikein hyvin, kun Saana, Saimi tai Nopan toinen omistaja Jaakko laittoi Mysin rampilta altaaseen, jotta Mysi saattoi lähteä uimaan kohti minua. Mysi ui keskittyneesti ja palloa altaaseen heitettäessä se oikein kiihdytti vauhtia pallolle. Kovasti allas tuntui Mysiä kiinnostavan sen laidoilla kulkiessakin, mutta vielä Mysi ei rohkene mennä altaaseen itsenäisesti. Altaan laidalla kyllä kuikuili välillä siihen malliin, että mistäs tästä hyppäisi uimaan. Mysin kokemattomuus uimarina näkyi myös siinä, että pitempiä pätkiä uidessaan se tuntui hengästyvän. Tämän jälkeen pidettiin kuitenkin pitempään taukoa, jonka jälkeen jaksoi taas polskutella menemään.

Lottovoitto

Treenikaveri kysyi eilen omaa koiraansa jäähdyttelemästä tultuaan, kuinka minun ja Mysin treeni meni. Vastasin siihen, että meille on lottovoitto joka ikinen treeni, jossa Mysin viretila ei nouse liian korkeaksi ja pikkumusta pystyy keskittymään omaan treeniin. Eilen meillä oli jo putkeen toiset tällaiset harjoitukset. Se hymyilyttää vielä tänä aamunakin.

 

Ratapohjana oli tällainen varsin mukava rata. Me ei tietenkään tätä kokonaisuudessa tehty, mutta pieniä pätkiä kuitenkin. Ensimmäisellä kierroksella treenattiin okserin yli putkeen menoa. Mysi hahmotti okserin hyvin ja eivätkä rimat tippuneet. Hallissa oli tosi paljon hälyä, joten okserin ja putkirallattelun jälkeen katsoin parhaaksi treenata jotain rauhallisempaa, joten treenattiin keinun päähän asti juoksemista. Keinua ei laskettu vielä lainkaan.

 

Keinun alkeisopetus

Juteltiin muutenkin keinun alkeisopetuksesta. Kouluttajan mukaan keinun opetus on hyvä pilkkoa kahteen osaan, joista toinen osa on keinun päähän asti juokseminen ja toinen keinun pamauttelu. Vinkit kuulostivat oikein järkeviltä ja Mysille tulenkin opettamaan keinun niiden mukaan. Nanan keinuopetuksessakin on käytetty osittain samoja keinoja ja itse asiassa ajattelin, että Nanan kanssakin voisi hyvin palata vielä takaisin päin ja vahvistaa keinun loppuun asti tulemista lujaa. Keinun päähän asti kiipeämistä siis vahvistetaan tekemällä paikasta superhauska koiralle. Keinun alastulon kontaktialue on paikka, josta namia saa superpaljon tai jossa koiraa leikitetään (varovasti, jotta koira ei tipu). Alkuun keinu tuetaan pysymään paikallaan, kun koira juoksee päähän. Vähitellen tukea voidaan madaltaa, jotta keinu tippuu aluksi vain vähän alaspäin tuen päälle.

 

Toinen osa keinun opetusta on keinun pamahdukseen tottuminen. Tätä voidaan treenata "bang-bang"-leikin avulla, mikä tarkoittaa sitä, että koira itse tuottaa koiran pamahduksen painamalla keinun aluksi aivan matalalta maahan, jolloin pamahduskin on vaimea. Vähitellen keinun alastulon korkeutta nostetaan (keinu on siis tässä vaiheessa tuettu keinun alkupäästä tuen päälle), jotta koira painaa keinun maahan korkeammalta, jolloin äänikin on kovempi. Kun koira ymmärtää itse tuottavansa pamahduksen, ei se reagoi ääneen niin vahvasti, koska tietää, mistä ääni syntyy.

 

***

 

Toisella kierroksella tehtiin ohjaustreeniä enemmän, treenaten pätkää 8 putkesta putkeen 14. Jotta Mysi ei singonnut putkesta 8 suoraan mun luokse, vaan poimi matkalta hypyn 9, vaati se pienen merkkauksen kohti ponnistuspaikkaa. Kaiken kaikkiaan Mysi luki mielestäni rataa paremmin kuin aiemmin ja kun olin vain merkannut esteet selvästi, haki Mysi ne matkan varrelta ja itse pystyin jo liikkumaan kohti seuraavaa estettä. Mysi on jaloistaan niin vikkelä, että tämä on ihan ehdotonta. En voi jäädä odottelemaan sitä liiaksi tai olen kahden esteen päästä totaalisesti myöhässä.

 

Hypylle 10 treenattiin päällejuoksua ensimmäisen kerran. Mysi vaati vielä todella voimakkaan kääntöliikkeen mun yläkropasta, jotta tuli esteen yli ohjaukseen eikä kiertänyt hyppyä. Päällejuoksu voisi olla meidän seuraavien vapaatreenien teema. Takaakiertoon irtosi päällejuoksun jälkeen hyvin ja sen jälkeen napsi hienosti matkalta hypyt putkelle 14. Putken 4 päätyyn Mysi ei edes vilkaissut, kun liikuin itse vahvasti hypyltä 13 kohti putkea 14.

 

Oikein mukava ja onnistunut treeni takana siis. Palkkasin taas Mysiä namilla ja vaadin rauhoittumaan heti, kun viretila alkoi kohota liikaa, joka näkyy ensin mun armottomana komentamisena räksyttämällä (ja siitä hetken päästä Mysi lähteekin käsistä, jos en ole rauhoittanut sitä). On se vain supermahtava kaveri radalla. Se pinkoo kintuistaan tuhatta ja sataa (namipalkka ei sitä todellakaan hidasta), niin etten itse meinaa pysyä perässä. Keskittyessään se myös osaa ihan hirveän paljon enemmän kuin osaan odottaakaan.