Taskuraketti täyttää vuosia



Rakkaista rakkain sylirottani, pieni taskurakettini täytti kokonaiset 2 vuotta viime perjantaina 27.2! En vain voi olla hehkuttamatta tuota koiraa. Se on ollut niin paljon enemmän kuin uskalsin tai osasin koskaan odottaa tai toivoa. Kaksivuotias Mysi on edelleen se sama riehuva kakara, joka on pienimmästäkin vinkistä valmiina leikkiin. Rakastan sitä, kun Mysi tohkeissaan tulee lelun kanssa vastaan. Se on pieni sinnikäs sisupussi ja asettelee yhä uudelleen lelua rinnalle, jos itse yrität vaan koomata ja maata sohvalla. Lopulta naurattaa niin, että leluun on pakko tarttua. Työvoitto sylirotalle! Toisaalta se on oppinut ottamaan rennosti ja torkkumaan, kun kehottaa "käy nukkumaan".

Kuitenkin parivuotiaasta Mysistä huomaa myös, että henkistä kasvua/kehitystä on tapahtunut. Edelleen työstämme saaliin jahtaamiseen liittyvää teemaa, ja uskon, että tulemme tekemään sitä jollain tasolla koko Mysin elämän ajan. Mutta Mysi pystyy jo kokoamaan itseään tilanteissa ja kulkemaan esimerkiksi ajotien vieressä räyhäämättä ja repimällä hihnassa autojen perään. Huikeimmin kehityksen huomaa agilitykentän laidalla, jossa Mysi pystyy nykyään odottamaan omaa vuoroaan riekkumatta, kiljumatta ja keräämättä järkyttäviä kierroksia itseensä. Toki tämä vaatii pieniä temppuja/tehtäviä tasaisin väliajoin. Täysin työttömänä Mysi turhautuu. Radalla se keskittyy vain ja ainoastaan työskentelyyn, kun vielä vuosi sitten jokainen tauko omassa treenissä sai Mysin sinkoamaan minkä tahansa liikkuvan kohteen perään. Tämä puolestaan on herättänyt syyllisyyden tuntoa, että olen ymmärtämättä vienyt koiran liian nuorena sellaisiin liian kiihdyttäviin tilanteisiin, joihin se ei ole ollut vielä valmis. Toisaalta voi olla, että olisimme käyneet samat vaiheet läpi, vaikka agilityharrastukseen olisi tutustuttu myöhemmin. Mysi on terävä koira ja reagoi ärsykkeisiin nopeasti.

Mysi on varsinainen työnarkomaani. Se on aina valmis toimintaan, olipa sitten kyse agilitysta, lenkille lähdöstä tai tempputuokiosta. Se huutaa ja kiljuu ja vetää hihnassa kaikella voimalla esteille. Agilityradalla sille on paras palkka seuraava este.

Olen Mysistä joka ikinen päivä kiitollinen! Olen kiitollinen siitä, että juuri me saimme antaa Mysille kodin. Olen onnellinen joka päivä, kun huomaan, kuinka tärkeitä Nana ja Mysi ovat toisilleen. Onnellinen tästä omasta pienestä laumasta.

Tuli syksy...

... ja blogin päivittäminen jäi. Mutta jospa sitä nyt kurkistaisi kuluneeseen syksyyn ennen kuin syksykin muuttuu talveksi. Yritän kaivaa muistilokeroista, mitä kaikkea tässä onkaan ehtinyt tapahtua elokuun lopun jälkeen.

Elokuun loppupuolella ja syyskuun alussa vietettiin kesälomaa ja valehtelematta kesälomapätkien parhaat kelit osuivat viimeiselle lomaviikonlopulle syyskuussa. Samaisena viikonloppuna vietettiin Etelä-Suomen Shelttien ulkoilupäivää Vihdissä Salmen ulkoilualueella. Kierrettiin ensin 5 kilometrin lenkki, jonka jälkeen iltapäivä jatkui vielä yhdessä piknikkiä viettäen ja vähän kisaillenkin. Ulkoilupäivää edeltävänä viikonloppuna leireiltiin Pilvimarjalaisten kesken Inkoon Västankvarnissa. Päästiin aksailemaan Petri Heinosen koulutettavaksi, jossa me keskityttiin treenaamaan meille uutta ohjausta back lappia. Kiitos vielä näin jälkikäteenkin Sirpalle leirin järjestämisestä ja tietysti kaikille mukana olleille mukavasta seurasta.

Treenikausi vaihtui hallikauteen syys-lokakuun vaihteessa ja treeniryhmät vaihtuivat siinä samassa hässäkässä. Meidät Mysin kanssa valittiin BAT:n remonttiryhmään, jota koutsaavat Anna Orenius ja Iida Vakkuri. Remonttiryhmä on osa BAT:n uutta valmennusjärjestelmää. Tarkoitus on luoda potentiaalisille koirakoille polku penturyhmästä remontti- ja talenttiryhmän kautta aina valmennusryhmään asti ja varmistaa, että lupaavat koirakot saavat tasokasta koulutusta alusta asti. Olen ollut innoissani uudesta ryhmäpaikasta. 

Takana on kolmet Annan treenit ja olen tykännyt kovasti Annan tavasta kouluttaa. Ensimmäisissä treeneissä testattiin perusohjausten toimivuutta. Me saatiin läksylistalle välistävedot, jotka yllättäen eivät ihan onnistuneet - eipä niitä oltu koskaan Mysin kanssa treenattukaan ja tuon säpäkän sähikäisen kanssa ajoitus ja oman liikkeen rytmitys korostuu välistävedoissa. Muuten Mysi sai vuolaasti kehuja, kuinka makea siitä vielä tulee. Toisella kerralla teemana oli pakkovalssit ja niistot. Pakkovalssit ollaankin osattu, mutta iloisena yllätyksenä itselleni tuli, kuinka hyvin Mysi kokosi itsensä niistoihin. Niistoja ei ole kovinkaan paljon harjoiteltu ja Mysi on hypännyt hypyn usein pitkäksi sen sijaan että kääntyisi hypyn päällä. Nyt kuitenkin tuli tosi nätisti ohjaukseen ja mullekin tuli muutama kehu omasta liikkumisesta. Viikko sitten teemana olikin kontaktit eikä ratatreeniä tehty lainkaan. Me oltiin enemmän kuunteluoppilaina, kun edelleen se kontaktitreeni on aloittamatta. Käytiin kuitenkin ulkokentällä treenaamassa pujottelua. Mysi pujotteli hienosti, ainoastaan putkea kohden pujottelu oli vielä liian vaikea häiriö ja viimeinen väli jäi pujottelematta.

Nanalla loppui tokossa kesäkausi ja en ilmoittanut meitä hallikaudelle ollenkaan ryhmään. Tokomotivaatio on ollut aivan kadoksissa. Tällä hetkellä tuntuu, että ensi keväänä en hae Nanalle tokoryhmää lainkaan. Rallytokoilu tai koiratanssi voisi olla meille sopivampia lajeja. On Nana silti jotain päässyt puuhailemaan kesän jälkeen, sillä lokakuun alussa käytiin Etelä-Suomen Shelttien järjestämässä kerhoillassa kokeilemassa DOBOa. Nana oli doboilusta vallan innoissaan ja itse asiassa tykkäsin itsekin dobopallon kanssa jumppailusta. Haaveena olisi saada kotiin oma dobopallo, jolla voitaisiin jatkaa harjoituksia.

Jotain terveyskuulumisiakin meillä on kerrottavana, sillä käytiin reilu viikko sitten virallisissa silmätarkastuksissa tyttöjen kanssa Sari Jalomäellä. Molemmilta nypättiin toisesta silmästä ylimääräinen ripsi pois eli distichiasis-diagnoosi pärähtää jossain vaiheessa tytöille KoiraNettiin. Muutoin silmät olivat terveet. Mysin kohdalla silmälääkäri puhui kuitenkin normaalivariantista muutoksesta, koska verkkokalvo oli tavallista ohuempi ulkonurkista. Jalomäki kertoi, että toisinaan jotkin pennut vain syntyvät varustettuna tällaisella reunoiltaan ohuemmalla verkkokalvolla eikä siihen oteta lainkaan kantaa pentujen silmätarkastuksessa. Varmuuden vuoksi Mysin silmät kuitenkin peilataan vuoden kuluttua uusiksi. Tytöiltä kuunneltiin lisäksi virallisesti sydämet, joista kuului hyvä tasainen rytmi eikä sivuääniä.

Mysin kesäkuulumisia

Mysin kesä on pitänyt sisällä paljon riehumista kotipihalla, metsälenkkejä Nanan ja muun perheen kanssa ja tietysti uimista. Neidistä on kuoriutunut kesän aikana hurja vesipeto! Pallo tuodaan vedestä juuri ja juuri rannalle, kun neiti odottelee jo rantavedessä uutta heittoa - ja jos sitä ei tule, niin uimaan voi mennä ilmankin. Anovia katseita pallosta voi luoda myös vedestä käsin, jolloin palvelusväki viimeistään heltyy heittämään pallon vielä kerran, ja taas vielä kerran. ;)

Mysillä oli heinäkuussa myös juoksu, lähes päivälleen 7 kuukautta edellisestä juoksusta. Hämmästyksekseni tällä kertaa tytöt eivät juosseetkaan peräjälkeen, vaan Nanan juoksua edelleen odotellaan. Tosin Nanan juoksuvälihän on ollut noin 10 kuukautta, joten siiän mielessä soopelineidin juoksulla ei ole vielä mikään kiire.

Juoksu ja heinäkuun järjetön helle piti meidät pois agilitykentiltä kesäkuun lopulta elokuun puolivälin tienoille. Treenitauko teki hyvää. Tauon jälkeen Mysi on ollut revetä liitoksistaan päästessään nyt pari kertaa treenaamaan. Mysi on keskittynyt treeniin hyvin ja tuntuu ottaneen vähemmän häiriötä ympäristöstä kuin kevätkaudella. Pujottelua emme ole vielä ehtineet tauon jälkeen treenaamaan, mutta luotan, ettei taito ole mihinkään kadonnut. Sen verran hyvällä mallilla kepit olivat ennen kesän taukoa.

Olemme saaneet nyt elokuussa olleiden parin treenin aikana paljon positiivista palautetta osaamistasosta. Mysi on saanut kehuja estehakuisuudesta ja radanlukutaidosta sekä ohjauksen tarkasta lukemisesta. Me molemmat ollaan saatu kehuja radan suorittamisesta, vauhdista ja yhteisestä tekemisestä. Pari viikkoa sitten kouluttaja rohkaisi treenaamaan kontaktiesteet syksyn aikana kuntoon. Hänen mukaansa ollaan ihan kisavalmiita, kun vain esteosaaminen kaikkien esteiden osalta on valmis.

Eilen vietettiin lauantaipäivä aamusta pitkälle iltapäivään Ojangossa BAT:n leiripäivän merkeissä. Tarkoituksena oli viettää mukava treenipäivä seurajäsenten parissa nauttien huippukouluttajien opeista. On hienoa, että omasta seurasta löytyy näin upeaa osaamista! Me Mysin kanssa päästiin eilen osallisiksi Janne Karstusen ratatreenistä, Petri Heinosen kontaktiopeista ja Iida Vakkurin tekniikkatreenistä. Leiripäivän aikana koirakoiden osaamista arvioitiin syksyn treeniryhmien muodostamisen tueksi. BAT:n koulutusjärjestelmää kehitetään parhaillaan ja tarkoitus on panostaa jo nuorien koirien treeniin ja luoda ikään kuin porrasjärjestelmä, jossa lupaavien koirakoiden on mahdollista edetä asteittain (4 eri tasoista ryhmää) penturyhmästä aina valmennusryhmään asti. Myös minä olen hakenut Mysin kanssa tulevalle kaudelle yhteen näistä ryhmistä. Nähtäväksi jää, mikä treeniryhmä meille osoitetaan tulevalle kaudelle.

Jannen rata oli huomattavasti hankalampi kuin olin ajatellut ilmoittaessani meidät ratatreeniin. Rata oli kolmosluokan tasoinen ja sisälsi kaikki kontaktit. Näin ollen me pilkottiin treeni noin 5 esteen treenipätkiin ja keskityttiin ohjausten hiomiseen näillä pätkillä. Oli hienoa huomata, että nämä radanpätkät oli ihan suoritettavissa, vaikka rataan tutustuessa olin varma, ettei treenistä tule mitään ja se on aivan liian hankala meille. Saatiin kuitenkin paljon rohkaisevaa ja positiivista palautetta.

Petrin koulutus piti sisällään lähinnä teoriatietoa juoksukontaktien opetuksesta. Näin ollen en enää voi käyttää tekosyynä kontaktiestetreenin viivyttelemiseen sitä, etten tietäisi, kuinka juoksukontaktien treenaamisessa lähdetään liikkeelle. Alkavan lomaviikon yhtenä tavoitteena onkin lähteä tarvikeostoksille, jotta saadaan kontaktitreeni aluille. Lisäksi muutaman kerran muistutettiin varmaan 3 kuukauden tauon jälkeen paikalleen tuetun keinun päähän juoksua. Mysi tuli ensimmäiset kerrat varovaisesti, mutta muisti sen jälkeen ilmeisesti, mistä tässä olikaan kysymys, koska keinulaudan päähän pinkaisi taas hyvällä vauhdilla kuten viimeksi, kun keinun alkeisopetusta on tehty.

Iltapäivän päätteeksi päästiin vielä Iidan oppeihin treenaamaan tekniikkaa. Iida oli suunnitellut 8 esteen radan, jolle tuli suunnitella kolme vaihtoehtoista ohjaustapaa teemoilla a) varmin, b) edellistä mahdollisesti nopeampi mutta sisältää jonkin riskin ja c) jotain uutta, mitä tahdon oppia. Koska Iidalla oli kiire maajoukkueen tapahtumaan, ehdimme treenata vain kaksi ekaa teemaa. Mutta wau, kuinka paljon nopeammalta ja sujuvammalta meidän b-vaihtoehto tuntuikaan ja saatiin Iidan neuvoilla myös hiottua tekniikoita paremmiksi, jolloin saatiin kaarroksiakin huomattavasti pienemmiksi. Mysi esitteli myös irtoamistaitojaan irroten putkeen pitkänkin matkan päästä. Itse puolestani sain hyviä vinkkejä takaaleikkauksiin ja hei - me oikeasti osataan takaaleikkaukset eikä Mysillä ole mitään ongelmia niiden kanssa esteille irtoamisessa, kun vain itse rytmitän oman liikkeeni oikein. Tähänkin sain superhyvää ohjausta.

Pussin kanssa otettiin pientä takapakkia. Pussi on muutenkin ollut vielä kesken ja pussin suuta on pidetty raollaan. Nyt pussia ei ole tehty kuin viimeksi joskus pitkän aikaa sitten ja Mysi taisi hieman säikähtää selkään laskevaa pussia eikä halunnut mennä pussiin enää ollenkaan. Kun leiripäivä loppui, jäätiin vielä Mysin kanssa hetkeksi tutustumaan pussiin, jotta säikähdyksestä huolimatta mieleen jäisi mukava muisto pussista. Leikittiin riehakkaasti kahisevan pussikankaan päällä ja viskelin Mysille pussin sisään nameja (pidin koko ajan pussia auki), joita pikkumusta kävi sieltä imuroimassa. Kun pussi ei enää tuntunut jännittävän vaan Mysi tepasteli sinne sisään odottamaan nameja, niin jätettiin homma siihen ja lähdettiin kotiin lepäilemään. Ja kyllä vaan uni maittoikin pikkumustalle pitkän leiripäivän jälkeen.

Keskikesän huippujuttuja

 

Ihan vielä ei päästä näitä keltaisia herkkuja metsästä etsimään eikä niistä nauttimaan (viimeinen satsi pakkasesta tuli käytettyä pari viikkoa sitten), mutta odotellessa on hyvää aikaa kouluttaa perheen nenätyöskentelyä rakastavasta prinsessasta kantarellikoira! Nana on ilmoitettu Koirakoulu Kompassin kantarellikurssille, joka alkaa tänään. Olen halunnut kokeilla tätä Nanan kanssa jo pari vuotta ja nyt vihdoin löysin meille sopivaan ajankohtaan sijoittuvan kurssin. Kurssi kestää yhteensä viisi kertaa ja elokuun puolella pääsisikin heti pian kurssin päätteeksi testaamaan kurssilla opittuja taitoja käytännössä sienimetsään. Yksi ihan pieni huoli tässä kuitenkin on...

molemmat tytöt vaikuttavat tekevän hyvää vauhtia juoksua tulevaksi ja koirakoulun kurssille ei juoksuisen nartun kanssa saa osallistua. Toivotaan siis, että ainakin Nana panttaisi juoksua vielä kuukauden verran. Mysillä puolestaan olisikin nyt oiva hetki juosta, kun agilitysta on joka tapauksessa kesätauko ryhmätreeneistä.

 

Mysiltä jos kysytään, kesän kohokohta on varmasti uiminen. Kovin montaa kertaa ei ole vielä kesäkuun kurjien säiden vuoksi päästy polskimaan, mutta ne harvat kerrat ovat olleet sitäkin riemun täyteisempiä. Veteen pitää päästä heti pian uudelleen ja uudelleen, vaikka jo väsyttäisikin. Sunnuntaina käytiin uimaretkellä yhdessä shelttiporukan kanssa. Kyselin samana aamuna Facebookin shelttiryhmässä uimaseuraa ja lopulta meitä olikin kasassa oikein mukavan kokoinen joukko, koiria kymmenkunta matkassa. Kivaa oli - siitä kiitos mukavalle seuralle; Anne-Marille, Mialle, Satulle ja Suville!

 

Kolmantena, kovasti arkea helpottaneena juttuna, huomasin tässä pari iltaa sitten yllättäen iltalenkillä kulkiessani, että Mysin kanssa hihnalenkkeily on alkanut vihdoin sujumaan rennommin. Juoksijat saavat nykyään juosta ohi, ilman että joutuvat kuunnella perään kiljuvan Mysin ääntä. Sen sijaan Mysi ottaa katsekontaktin minuun. Tämä varmasti kuulostaa monelle pikkujutulta, mutta meidän kohdalla se on iso edistys. Myös pyörien ja autojen perään sinkoillaan harvemmin. Toki kaikenlaiset ohitustilanteet edelleen vaativat keskittymistä ja panosta meiltä molemmilta, mutta paljon on tapahtunut vuoden takaisesta. Voidaan kulkea lenkillä molemmat paljon rennompana eikä mun enää tarvitse tarkkailla alituiseen pää pyörien ympäristöä, mistä tulee seuraava liikkuva kohde, jotta olisin itse tilanteen tasalla tai mieluiten edellä.

Lomalla

Lomasäät eivät oikein suosineet tällä kahden viikon mittaisella kesälomalla, ehkä loppukesän lomapätkällä saadaan nauttia lämmöstäkin... Kiva loma meillä on joka tapauksessa ollut. Loman alkajaisiksi käytiin katsomassa Saanan kanssa sunnuntaina agilityn sm-kisoja, joissa ratkottiin yksilöiden Suomen mestaruus. Koska reissussa meni koko päivä, koirat nautiskelivat kesäpäivästä vanhempieni luona kahden muun viehättävän shelttineitosen seurassa.

 

 

 

 

 

 

 

Alkuviikko vietettiin kotosalla ja keskiviikkona syyhkäistiin mökille Itä-Suomeen. Koirat nauttivat täydellä sydämellä mökkielämästä ja siitä, että saavat kaiket päivät olla ulkona irrallaan. Molemmat pysyvät mökin pihapiirissä hyvin, mutta Nana vaatii välillä siinä asiassa muistuttelua, sillä se lähtisi  mielellään itsenäisesti laajentamaan reviiriä metsään päin. Mysi katseli haikaillen vettä monena päivänä, mutta koska ilma ja vesikin (testattua tuli kolmena iltana!) oli älyttömän kylmää, ei pikkumusta lopulta kuitenkaan käynyt uimassa.

 

Nana säikäytti kerran mökkireissun aikana pahemman kerran, kun olimme kukkaniityllä keräämässä kukkia ja se lähti itsekseen hortoilemaan tielle. Kovasti olisi neidin tehnyt mieli lähteä tutkimaan uutta ympäristöä ja se lähtikin kulkemaan tietä pitkin ja ennen kuin ehdimme saada sen kiinni, tuli vastaan auto. Nana onneksi pysyi tien reunassa ja autokin pysäytti moottorin siksi aikaa, että Nana kulki sen ohi. Nana ei jahtaa autoja, mutta siitä huolimatta sydän jätti pari lyöntiä väliin. En edes uskalla ajatella, miten Mysin kohdalla olisi käynyt. Nana on joissain tilanteissa kyllä hieman turhan itsenäinen ja jääräpäinen. Nytkin neiti oli selvästi päättänyt lähteä omalle tutkimusretkelleen eikä ottanut kuuleviin korviinsa käskyä pysähtyä.

 

Mökiltä palattuamme tämän viikon alussa olemme jatkaneet laiskaa loman viettoa kotosalla. Laiskaa siinä mielessä, että emme ole uhranneet ajatusta millekään tavoitteelliselle treenaamiselle. Mitään tokoon tai agilityyn viittaavaa ei ole tehty koko loman aikana. Sen sijaan ollaan eletty tavallista aktiivista arkielämää lenkkeillen ja kotia kuntoon laittaen. Nana esimerkiksi on kunnostautunut pikkuapurina uuden ruokailuryhmän kokoamisessa, vaikka rehellisesti sanottuna seuraneiti taisi olla enemmän tiellä kuin apuna. 

 

 

 

Kaiken muun lisäksi ollaan piipahdettu eläinlääkärin vastaanotolla, mutta tällä kertaa onneksi ihan rutiininomaisella rokotuskäynnillä. Mysi sai 1-vuotisrokotteet ja samalla käynnillä rokotettiin myös Nana, vaikka rokotukset olisivat oikeastaan umpeutuneet vasta syksyllä. Nana sai toimia mallina Mysille, kuinka lääkärissä toimitaan. Nanalla taisi olla edelleen muistissa edellinen epämiellyttävä lääkärikäynti, vaikka asioimmekin eri klinikalla, sillä se oli tavallista levottomampi tutkimuspöydällä. Mysikin yllätti positiivisesti minut, sillä lyhyen vierastamisen jälkeen se antoi eläinlääkärin nätisti kuunnella sydämen ja tutkia korvat ja tunnustella kropan. Suuhun se ei vieraan antanut koskea, mutta pikainen hammastarkastuskin saatiin suoritettua, kun itse näytin lääkärille Mysin hampaita. Rokotuspiikkejä kankkuun ei huomannut kumpikaan koira. Kummankaan koiran kohdalla ei ollut huomautettavaa, mutta Nanan kohdalla vaihdettiin muutama sananen sterilisaatiosta, lähinnä kohtutulehdusta ennalta ehkäisevänä toimenpiteenä.

Mysin menomaanantai

Eilinen maanantai-ilta viipotettiin tukka putkella menemään. Työpäivän jälkeen kävin viemässä koirat ulos, haukkaamassa itse vähän välipalaa ja sitten suunnattiinkin Mysin kanssa jo auton nokka kohti Tuomarinkylän vinttikoirakeskusta, jossa Helsingin seudun kennelpiiri järjesti avoimet näyttelyharjoitukset. Treeniseuraa saatiin Mysin Noppa-veljestä. Tykkäsin treeneistä tosi paljon! Koirat jaettiin pöydällä ja maassa esitettäviin koiriin, minkä jälkeen treenailtiin ympyrässä ravaamista. Meillä saapuminen treeneihin meni aika tiukille ja ympyrässä ravaaminen aikamoista koikkelehtimista, kun näyttelyhihnakaan ei kiireessä ollut ihan oikein kaulaan pujotettuna. Treenattiin tämän jälkeen Mysin kanssa näyttelyhihnassa ravaamista syrjemmällä ja se sujui jo kohtalaisemmin. Mysin kanssa saan itsekin selvästi liikkua ripeällä askeleella/kevyttä juoksua. Mysi ravaa silloin paremmin ja pitää paremmin katseen edessä. Jos kävelen, alkaa Mysi herkemmin pomppimaan mun jalkoihin tai eteen. Ripeässä liikkeessä fokus pysyy paremmin eteenpäin menemisessä.

 

Pöytätreeni meni miljoona kertaa paremmin kuin olin osannut odottaa. Viimeiset kaksi kertaa, kun vieras ihminen on lähestynyt Mysiä pöydällä, Mysi on yrittänyt paniikinomaisesti kiipeä mun syliin ja väistellä siten vieraan kosketusta. Lähtökohta siis oli surkea. Nostin Mysin pöydälle jo totuttelemaan itse pöytään siinä vaiheessa, kun kouluttaja vielä opasti Noppa-veikan omistajaa Saimia. Mysi ei tunnu niinkään jännittävän pöytää, vaan enemmän juuri vieraan ihmisen kosketusta. Kouluttaja (=Mysille vieras ihminen) seisoi pöydän lähellä, mutta selkä Mysiin päin eikä Mysi reagoinut tällöin häneen ollenkaan. Heti kun kouluttaja kääntyi puoleemme, kerroin Mysin jännittävän häntä. Kouluttaja oli aivan huippu ja kääntyi samantien hieman poispäin Mysistä ja syötti Mysille namia. Mysi söi reippaasti ja epäröimättä vieraan kädestä herkkujaan ja pääsimme treenissä siihen asti, että Mysi ei väistänyt paniikissa kouluttajan kosketuksen alta pois, vaan tämä sai Mysiä rapsutella kauluksesta, koskettaa korvia ja silittää selän päältä. Hampaita ei edes yritetty katsoa, kun koskettelutreeni muutoin onnistui näin hyvin. Selkeästi Mysi oli hieman varuillaan ja seurasi tarkasti tilannetta, mutta ei yrittänyt kiivetä syliin. Toisaalta en antanut tähän edes mahdollisuutta, vaan esitin Mysin sen edessä seisten enkä ollut ollenkaan pöydän sivulla.

 

Palkkasin neidin onnistuneesta pöytätreenistä heti Mysin pois pöydältä nostettuani lelulla. Tässä vaiheessa sattuikin sitten ikävä välikohtaus, kun lähellä olevalta naiselta pääsi hänen oma isokokoinen vinttikoira irti, ja se hyökkäsi välittömästi Mysiä kohti. En tiedä, laukausiko vinttarin käytöksen karvainen lelu vai pieni musta lelun perään viipottava karvapallo. Mysiin vinttikoira kuitenkin yritti käydä kiinni, kuitenkaan saamatta puruotetta Mysistä. En edes osannut kuvitella, että näin voisi tapahtua. Mysi reagoi terävästi välittömästi rähähtäen vinttikoiralle, ilmeisesti puolusti rakasta leluaan. Koirat olivat hetken sen verran etäällä toisistaan, että sain kopattua Mysin syliin ja kannattelin sitä korkealle olkapäälläni. Usein sanotaan, ettei koiraa saisi tällaisessa tilanteessa nostaa ainakaan syliin, mutta jotenkin selkärangasta toimin kuitenkin niin. Mysi ei varmasti olisi kilpajuoksussa pärjännyt vinttikoiralle ja pahimmillaan vinttikoira olisi voinut kokea Mysin saaliina, mikä olisi taas pahimmillaan voinut johtaa pieneen Mysi-paistiin. Toisaalta olisiko Mysi edes heti lähtenyt pakoon, vai olisiko koirat ottaneet yhteen siinä paikalla ollessaan. Ihan hullunkiilto sillä vinttarilla oli silmissä, kun se koitti tavoitella Mysiä. Omasta mielestäni tuntui ikuisuudelta se aika, kunnes vinttikoiran omistaja sai oman koiransa hallintaan. Näin jälkikäteen mietittynä, kuinka se saattoi kestää niin kauan, kun vinttikoiralla oli kuitenkin päällään loimi, josta sen olisi voinut riuhtaista tilanteesta pois? Mysi ei onneksi ehtinyt varmaan edes tajuta kunnolla, mitä tilanteessa tapahtui, koska se oli lelun vuoksi korkeassa vietissä. Heti tilanteesta sivummalle päästyäni jatkoin Mysin leikittämistä ja se kävi kiinni leluun heti tutulla apinanraivolla. Mysi keskittyi leikkiin täysin eikä se ottanut häiriötä lähellä liikkuvista koirista. Se ei osoittanut myöskään tilanteen jälkeen minkäänlaista aggressiivisuutta tai epävarmuutta muita koiria kohtaan. Onneksi mitään vahinkoa ei päässyt tapahtumaan, mutta ei näitä silti saisi tapahtua.

 

Vinttikoiraradalta suhattiin sitten vielä Ojankoon illan agilitytreeneihin. Teemana oli irtoaminen ja Mysi teki aivan superupeita irtoamisia. Rata on piirretty jälkikäteen muistista, joten esteiden kulmat ja etäisyydet saattoivat hieman poiketa kuvasta. Rata sinällään ei ollut vaikea, mutta ohjaussääntönä oli, ettei ohjaaja saisi mennä  ollenkaan tuonne 0-5 metrin (vaakasuunnassa oleva viiva 5m:n kohdalla) väliin, vaan ohjausliikkeet tulisi tehdä sen takaa.

 

 

Olen tiennyt Mysin irtoavan hyvin, mutta silti se lurjus pääsi yllättämään, kuinka varmasti se irtosi esteille. Lähetettyäni Mysin hypylle 1, pystyin samantien lähteä liikkumaan kohti hyppyä 4 vain pienen kaarron kohti putkea 3 tehden ja Mysi haki putkeen joka kerta 100% varmuudella. Ja itsekin ehdin tekemään sokkarin putken ja hypyn väliin. Irtoaminen olikin sitten niin kova juttu, että Mysi olisi ottanut mielellään hypyltä 5 laskeuduttuaan etäisyyttä juosten A:n toiselta puolen. Saatiin kuitenkin Mysi putkeen 6, mutta se vaati tosi voimakkaan, pakkovalssimaisen liikkeen hypyn ja putken väliin. Putken 6 ja hypyn 7 väliin ehdin juuri ja juuri tehdä sokkarin. Putkeen 9 irtosi ilman mitään ongelmia, kun jäi lähettämään 5m:n viivalta. Irtoaminen oli Mysistä niin makee juttu, että neiti päätti irrota lähettyäni sen hypylle 1 samantien hypyn 8 kautta putkeen 9. Oli hieman naurussa pitelemistä, mutta niin vaan täydellä varmuudella pikkumusta paineli viipottaen menemään, vaikka itse jäin huuli pyöreänä seisomaan hypyn 1 taakse. Ei tuollaisesta irtoamisesta voi kuin palkata, vaikka ihan tarkoituksena se ei ollutkaan. Kouluttaja oli vaikuttunut Mysin kyvystä irrota ohjaajasta. Hän on nähnyt Mysin aiemminkin, mutta sanoi silti epäilleen, olisiko Mysillä ikänsä puolesta kuitenkaan vielä kanttia irrota näin upeasti. Sanoi näkevänsä meidän kohdalla loistavan tulevaisuuden. Tuntui hyvältä kuulla se, mutta kaikkein parasta oli se, miten hyvältä agility Mysin kanssa tuntui. Oli sellainen tunne, että osaan liikkua tämän pienen turbomoottorin kanssa ja tästä tulee vielä jotain hienoa, kun palaset loksahtavat kohdalleen. Olin niin tyytyväinen meidän ensimmäisen kierroksen treeniin, että päätin jättää treenin siltä illalta siihen. Meidän ei tarvinnut mennä toisella kierroksella enää kentälle. Oppiminen oli varmasti jo ehtinyt tapahtumaan.

 

Nana sai nauttia lellittelystä kotona miehen kanssa ja illalla treeneistä kotiin tultuani mentiin lenkille ihan kahdestaan Nanan kanssa. Nana sai ajan kanssa nuuhkutella tuoksuja hiljaisessa ja hämärässä metsässä. Oli aivan mieletön tunne kulkea hiljaisuudessa Nanan kanssa ja miettiä, kuinka onnelliseksi nuo pienet karvajalat voi ihmisen tehdä. Se tunne on niin ainutlaatuinen, että se pitäisi saada purkkiin. Huomenna onkin vuorostaan sitten Nanan treenipäivä, kun tokoryhmän kesätreenit alkavat. Pikkukettu pääsee pätemään ja mutustelemaan nakkia! :)

Mysi läpivalaisussa

Huonosti nukutun yön ja piinallisen pitkän perjantaiaamun jälkeen suuntasimme taskuraketin kanssa Animagi Pakilaan viime perjantaina aamupäivästä virallisiin terveystarkastuksiin. Tarkoitus oli kuvata lonkat, kyynärät ja selkä virallisesti sekä tutkia samalla polvet. Silmät Mysiltä peilataan ja sydän kuunnellaan myöhemmin kesällä. Agilityharrastuksen vuoksi tahdoin kuitenkin varmistua Mysin luuston terveydestä nyt heti, ennen kuin alamme treenaamaan kuormittavampia kontaktiesteitä tai keppejä.

 

Olin vähintäänkin hermostunut ja mahasi muljusi inhottavasti odotellessamme vuoroamme eläinlääkäriaseman odotusaulassa. Luulin oksentavani, jos emme pian pääsisi röntgeniin. Kun yhden koiran kohdalla on joutunut kohtaamaan sen, ettei koira olekaan täysin terve, niin jotenkin sitä pelkää suunnattomasti käyvän uudelleen niin. Siitäkin huolimatta, että toista koiraa etsiessäni tutkin linjoja paljon, paljon tarkemmin kuin Nanan kohdalla osasin tehdä. Siitä huolimatta, että liikkeistä ja olemuksesta ei päälle päin voisi nähdä koirassa olevan mitään vikaa. Siitä huolimatta että jo ajatus siitä, että salama osuisi kaksi kertaa samaan paikkaan, tuntuu absurdilta. Silti se pelotti. Aivan järkyttävän paljon.

 

Mysin kuvasi eläinlääkäri Jerker Mårtensson. Hän ihasteli Mysin lonkkien syviä nivelkuoppia ja kehui niitä. Selkäkuvia hän tutki pitkään, laski nikamia tarkasti ja vaikutti erityisen huolelliselta, kun kerroin Nanan selässä olevista muutoksista ja niiden vaikutuksista Nanan elämään. Hän ei löytänyt Mysin selästä mitään poikkeavaa tai huomauttamisen arvoista. Aloin hieman jo rentoutua. Kyynärnivelistä hän totesi lyhyesti, ettei näe pienistä kuvista niveltä aivan tarkkaan, mutta ne näyttäisivät olevan ok. Piru olkapäälläni lietsoi tietysti paniikkia ja pelkoa, että kyynärissä kaikki ei ole hyvin. Olin kauhusta kankea, kun kasvattaja hehkutti Facebookissa kaiken näyttäneen Mysin terveystarkeissa hyvältä. Vaikka niinhän minä itse kasvattajalle kerroin ja niin eläinlääkäri kertoi minulle. Niin asian piti olla. Ja silti minua edelleen pelotti, ettei kaikki olisikaan kunnossa.

 

Tänä aamuna unohdin ottaa verkkopankkitunnukset mukaan töihin siltä varalta, että lausunnot Mysin kuvista olisivat maksua vaille valmiit. Ja sitten klo 8.27 sähköpostiin kilahti viesti, että lausunnot on kirjattu ja odottavat maksua. Olen elänyt piinaavassa jännityksen ja paniikin välisessä olotilassa koko päivän. Siitäkin huolimatta, että eläinlääkäri totesi, ettei ole mitään syytä odottaa mitään ikävää yllätystä Kennelliitosta.

 

Lausunnon maksamisen jälkeen ruudulle ilmestyi niin helpottava ja onnelliseksi tekevä tieto:

Mysin lonkkanivel B/B, kyynärnivel 0/0, polvet 0/0! Virallista selkälausuntoa vielä odotellaan, mutta selkäkin siis epävirallisesti lausuttuna terve!

 

Sitten uskaltais kai seuraavaksi alkaa suunnitella keppi- ja kontaktiprojektia... :)

Metsässä

 

 

 

 

Kuvia parin viikon takaiselta metsäretkeltä tuossa meidän lähimetsikössä. Näistä kuvista käy niin hyvin ilmi tyttöjen erilaiset persoonat. Mysi on alituisessa liikkeessä ja siitä on hankala saada kuvaa, jossa se vain poseeraa. Tuo tyttöjen yhteiskuva istumassakin oli monen yrityksen takana. Ja kun sain Mysin hetkeksi paikoilleen, niin sitten pyöri pää alituiseen. Nana puolestaan on niin ahne pikkuinen, että se poseeraisi paikoillaan söpösti vaikka maailman tappiin, kunhan vain tiedossa on herkkua kuvauksen jälkeen! :)

 

Lomaviikko on alkanut upeilla ilmoilla. Toivotaan, että näitä aurinkoisia kelejä riittää koko viikoksi! Ollaan jo viikonlopun aikana liikuttu hurjasti ulkona nauttien auringosta. Oma pihakin alkaa olla melko kuiva, jotta siihenkin viitsii päästää koirat puuhastelemaan. Viikon loppupuolella eletäänkin sitten jänniä hetkiä, sillä meidän Mysi-vauvalla on luvassa viralliset luustokuvaukset. Jännittää ihan hurjan paljon!!

Sylirotta täyttää vuoden

Vuosi sitten iltapäivällä istuin tylsässä ja puuduttavassa työvuorosuunnitteluun liittyvässä koulutuksessa. Tylsyyttä lieventääkseni päädyin surffailemaan Ansan ja Kallen pentublogiin. Olin vaihdellut sähköposteja kasvattajan kanssa liittyen tähän pentueeseen ja yht'äkkiä se oli siinä ruudulla - Ansa oli synnyttänyt seitsemän pientä pentua. Yksi niistä oli trikkinarttu. Salaa mielessäni toivoin, että siinä olisi se kauan etsimäni ja haaveilemani pentu. Pian kuitenkin selvisi, ettei meille tästä pentueesta narttupentua riittäisi ja vaikka kuinka yritin miettiä urosta vaihtoehtona, ei se tuntunut kuitenkaan samalta kuin narttu. Yllättäen pentujen ollessa jo liki 6-viikkoisia, kasvattaja kysyikin, olisimmeko sittenkin vielä kiinnostuneita Ansan pennusta. Hänellä olisi tarjota meille trikkinarttu. Kävimme katsomassa pentuja uudelleen. Pieni musta narttupentu kipitti jo silloin perässämme eteiseen lähdön hetkellä, mutta jäi kasvamaan vielä viikon ajaksi yhdessä emän, siskojen ja veljien kanssa. Niin meille tuli Mysi.

Mysi oli luovutuspäivänä mukana erikoisnäyttelyn rakentamiskarkeloissa, koska sekä minä että kasvattaja olimme huhkimassa siellä. Mysi oli pienen alkujännityksen jälkeen mahdottoman reipas vieraasta ympäristöstä, kaikuvasta liikuntasalista, rakentamisen hälystä ja lukuisista Mysille uusista ihmisistä huolimatta. Raskaan illan päätteeksi se nukahti syliini keskellä liikuntasalia ja olin sulaa vahaa. Mysi nukkui kotimatkan ja kun päästiin perille, kävi se tättähääränä tutustumaan rohkeasti uuteen kotiin ja Nanaan.

Mysi on pienestä pitäen kulkenut mukana erilaisissa paikoissa, ollaanpa käyty kylässä tai erilaisissa julkisissa paikoissa ja tapahtumissa. Se on kulkenut aina reippaasti ja rohkeasti mukana. Arki Mysin kanssa ei kuitenkaan aina ole ollut helppoa, vaan tiettyjä haasteita arkielämään on tuonut yhdistettynä vilkkauteen ja terävyyteen voimakas saalisvietti, joka puhkesi "kukoistukseensa" n. 12-13-viikkoisena. Yhdessä on kuitenkin opeteltu ja koko ajan opittu hallitsemaan viettiä paremmin. Hihnalenkit sujuvat nykyään jo kohtuullisesti.

Mysin laumavietti on voimakas ja oma lauma on sille kaikki kaikessa. Se on voimakkaasti leimautunut minuun. Pentutestissä Mysi arvioitiin hyvin itsenäiseksi pennuksi, mutta kasvettuaan Mysistä on tullut aikamoinen mammantyttö. Ihmisiä kohtaan Mysi on melko valikoiva. Toisia se rakastaa ehdoitta saman tien, jolloin se pomppii kohti ja kiipeää syliin lipsutellen pienellä kielellään. Osa ihmisistä puolestaan on Mysin mielestä hyvinkin epäilyttäviä. Näitä ihmisiä kohtaan Mysi on hyvin pidättyväinen. Mysi haukkuu heille eikä eikä laske pitkään aikaan lähelleen. Tuttavuutta Mysi menee tekemään omilla ehdoillaan oikeastaan vasta, kun kukaan ei enää kiinnitä siihen huomiota.

Vuoden vanha Mysi rakastaa yli kaiken omaa perhettä, repimisleikkejä, leikkimistä Nanan kanssa, irrallaan juoksemista ja agilitya, jonka aloitti rauhalliseen tahtiin seuramme penturyhmässä puolen vuoden ikäisenä. Mysi on pieni vilkas ja villi taskuraketti, väsymätön ja aina valmis toimintaan. Toisaalta se osaa ottaa nykyään kotona jo rauhallisesti, jolloin se käpertyy jalkoihin tai syliin pienen sylirotan lailla. Mysi tulee nukkumaan aivan kiinni minuun.

Mysi on ollut kaikkea sitä, mitä pennulta osasin toivoa ja paljon enemmänkin. Vaikka erityisesti lenkkeillessä arkielämä on toisinaan ollut hyvinkin haastavaa, niin tällaista minä toivoin ja tällaisen minä onneksi sain. Mysi on jotain niin äärettömän tärkeää ja rakasta, etten pysty kuvittelemaan päivää ilman Mysiä. 

Syntymäpäiväonnea maailman rakkaimmalle pienelle sylirotalle ja toki myös kääpiösiskoille ja -veljille (pentueen seitsemän pentua nimettiin seitsemän kääpiön mukaan, mistä nimitys kääpiöpentue), joista yksikään toinen ei ottanut kääpiönimitystä yhtä tosissaan kuin meidän pieni melkein taskuun mahtuva turbohyrrä. Mittaamattoman suuri kiitos  Sirpalle, joka luotti meille Mysin.

11 kuukautta

Mysi 11 kk

 

 

En ymmärrä ajan kulumista alkuunkaan. Meidän pikku-Mysi täyttää jo 11 kuukautta. Pentuvuosi on umpeutumassa ja kuukauden päästä juhlitaan Mysin syntymäpäivää. Pentumaisuus ei vaan taida lähteä tuosta tytöstä kulumallakaan. Se on edelleen sama villi hulivili turbohyrrä kuin kesälläkin. No, varpaiden nakertelun se on jättänyt, ja useamman viikon ollut nyt sisäsiistikin, mutta muuten sen käytös on edelleen hyvin pentumaista. Mieleeni palautuu mm. viime viikon maanantain lämppälenkki, kun Mysi pomppi kumipallon lailla koko lämppälenkin pyydystäen suuhunsa taivaalta leijailevia lumihiutaleita. Takanamme kulkeneet naisetkin sanoivat nauraneensa pikkukoiran ilolle ja onnelle ja ihastelivat, kuinka täynnä elämäniloa Mysi onkaan. Tuollainen pentumainen koheltajahan se on!

Mitä tulee tuohon mainitsemaani sisäsiisteyteen, niin "ongelmaksi" meillä on osoittautunut Mysin tapa tehdä kakat olkkarin matolle yksin (=kahdestaan Nanan kanssa) ollessaan. Kiitos raakaruokinnalle edes pienistä helposti siivottavista papanoista. Mysin tarpeiden sisälle tekeminen ei ole millään tavalla yhteydessä yksinolon pituuteen, pidättelykykyyn tai tarpeiden tekemiseen ulos ennen yksinjäämistä. Kakat saattoivat löytyä matolta, olinpa poissa tunnin tai kokonaisen työpäivän. Tarpeiden tekeminen sisälle ei myöskään ollut joka päiväistä, mutta viikottaista kuitenkin. Ja sitä on jatkunut pentuajoista noin suunnilleen jouluun asti.

Olen alkanut miettimään, onko tarpeiden teko olkkarin matolle jonkinlainen protesti tai merkki eroahdistuksesta. Pienempänä Mysillä oli tapana tehdä kakat samantien välieteisen oven eteen (vaikka mies olisi jäänyt Mysin seuraksi), jos lähdin ulos tai reissuun vain Nanan kanssa. Muuta eroahdistukseen viittavaa oireilua Mysillä ei kyllä ole ollut. No, viime viikot on mennyt sisäsiisteinä, kun Mysi on alkanut viettää yksinolot pesuhuoneessa, johon olen sisustanut sille yksinolojen ajaksi oman viihtyisän sopin. Ajatuksena siis rajata Mysin yksinoloa pienempään tilaan, mikä ehkä motivoisi pitämään tilan siistinä ja toisaalta estää pääsy olkkarin matolle siltä varalta, että matolle kakkaaminen onkin vain muodostunut huonoksi tavaksi.

11 kuukautta vanha Mysi treenailee nyt joka viikko agilitya seuran penturyhmässä. Toistaiseksi emme ole vielä aloittaneet kontaktiesteiden tai keppien treenaamista. Olemme harjoitelleet kosketusalusta tökkimistä nenällä silmällä pitäen puomin alastuloa, mutta vähän laiskasti, enkä ole yhdistänyt nenäkosketusta vielä puomin alastulolle. A:lle Mysille tulee juoksukontakti, jonka treenaamisen ajattelin aloittaa ulkokaudelle siirryttäessä, kun vapaatreenaaminen on helpompaa. Keinun alkeita Mysi aloitti viime viikolla harjoittelemalla keinun laskevan päädyn painamista maahan tassuillaan n.5 cm korkeudelta. Kokonaisen keinun treenaaminen jätetään varmaan ulkokaudelle, kun ulkokentiltä löytyy niin vauvamallin (matalampi) keinu kuin puomikin. Kotipihalle olisi tarkoitus vuokrata 2x2 kepit keväällä, kun lumi on sulanut ja aloittaa keppien treenaaminen silloin.

Kotona Mysin kanssa treenaillaan päivittäin jotain pientä enemmän tai vähemmän hyödyllistä. Mysi on sen verran aktiivinen, ettei sille riitä energianpurkamiseen pelkät päivittäiset lenkit ja vapaana juoksentelu, vaan se kaipaa myös toisenlaista aktiviteettia. Tehotreenin alla meillä on ollut nyt paikallaanolo. Mysi on tuntunut nyt vihdoin ja viimein hiffanneen paikallaanolon idean. Pisin paikallaanolo (istuen) on ollut lähemmäs puoliminuuttia, mutta olen vaihdellut aikaa tosi paljon, jotta Mysi ei ala ennakoimaan. Aika pätevästi neiti tököttää paikallaan ja odottaa vapautuskäskyä, jolloin sinkoaa salamana palkalle. Erityisen ylpeä olen, että Mysi malttaa toisinaan pysyä hyvin paikallaan myös agilitykentällä, vaikka sen jalat jo paikallaan nykivätkin, kun tekisi jo mieli mennä. Varastamisista olen jo nyt istuttanut takaisin paikoilleen, jotta kriteeri olisi selvä. Paikallaanolosta lähdetään vasta luvan kanssa.

 

11 kuukautta vanha Mysi on ehtinyt kokeilemaan tokoa kaksissa ohjatuissa treeneissä ja on erityisen ihastunut noutokapulan järsimiseen, jos se on jäänyt valvomatta Mysin ulottuville. Tokoa olemme treenailleet tosi hitaaseen tahtiin, mutta perusasento alkaa näyttää jo hieman perusasennolta.

2014

Eilinen ilta ja vuoden vaihtuminen sujui meidän porukalta rauhallisissa merkeissä. Oman jännityksensä vuoden vaihteeseen toi se, että tämähän oli Mysin ensimmäinen uusi vuosi. Aikaisemmin vuoden mittaan se ei ole koviin äkillisiin ääniin reagoinut, mutta keskiyön pommitus on kuitenkin vähän toista, joten jännityksellä odotin, mitä tuleman pitää.

 

Nanahan meillä reagoi ilotulitteiden paukahduksiin. Jo parina edeltävä iltana lenkillä on kuulunut satunnaisia paukahduksia, joiden myötä Nanan käytös lenkillä on muuttunut. Nana merkkaa nyt juoksun aikana rasittavuuteen asti (oikeasti hermo meinaa mennä, kun 5 metrin välein pitäisi jäädä nuuskuttelemaan ja merkkaamaan jokin haju), mutta ilotulitteen paukahdettua kaikki haistelu loppuu ja Nana keskittyy ainoastaan reipasta vauhtia kohti kotoa menemiseen ja ympäristön tarkkailuun, mistä seuraava pommi pamahtaa. Myös tarpeet saattaa jäädä tekemättä kokonaan, kun pikkukettu ei kykene enää etsimään pissapaikkaa. Viime uutena vuotena Nana pidätteli 30 tuntia putkeen... Tänä vuonna onneksi selvittiin 18 tunnilla...

 

Sisätiloissa Nana on onneksi suhteellisen rauhallinen ja pystyy syömään ja torkkumaankin. Koko aattoillan meillä kuitenkin kotona soi musiikki, jotta enimmät räiskymiset eivät kuuluisi sisälle niin kovana. Toki Nana on hieman normaalia levottomampi sen tarkkaillessa skarpimpana ympäristöä ja reagoiden kaikkiin ärsykkeisiin herkemmin. Ilotulitteiden pamahduksille Nana haukkuu, mutta rauhoittuu kuitenkin, kun pikkuneidin huomion kiinnittää itseensä. Vuoden vaihteen ilotulitukset kuitenkin selvästi stressaavat kovasti Nanaa. Erityisesti tuo kykenemättömyys tarpeiden tekoon, jos ympärillä paukkuu vähääkään, on sellainen asia, joka mua ihan hirveästi koiran puolesta harmittaa.

 

Mysin puolesta kuitenkin jännitin turhaan, sillä pikkumusta ei ollut moksiskaan ilotulitteista. Edeltävinä iltoina, eilen alkuillasta lenkillä ja yöllä klo 2 aikaan ulkona käydessä se ei kiinnittänyt minkäänlaista huomiota räjähdyksiin, vaan touhotti menemään normaalisti ja tarpeet tuli tehdyksi. Yöllä 2 aikaankin vielä paukkui huomattavan paljon, neitiä oudoksutti enemmän keskelle meidän kotikatua ilmestynyt tyhjä rakettipakkaus, jolle piti mörköikäisen tapaan hieman puhista, kunnes se lähempää nuuskuteltaessa todettiin täysin vaarattomaksi. :)

 

Sisätiloissa Mysi oli rauhallinen, se nakerteli puruluuta, torkkui ja kohelsi mysimäiseen tapaan, kun meille oli kotiin tullut siskoni miehineen ja koirineen juhlimaan vuoden vaihdetta. Mysi ei myöskään reagoinut Nanan erilaiseen käytökseen. Etukäteen mietin, jos Mysi kovasti Nanan käyttäytymiseen reagoi, jos ei itse ilotulituksia säiky, mutta turha pelko oli tämäkin. Kaiken kaikkiaan pikku-Mysi selviytyi ensimmäisestä uudesta vuodestaan oikein hienosti ja sitä lainkaan stressaamatta ja säikkymättä. Olen tosi iloinen, ettei tarvinnut huolehtia kuin yhden koiran säikkymisen puolesta.

 

Huonona koiranomistajan myönnän myös sen, että koirat jäivät h-hetkellä hetkeksi keskenään sisään, kun kävimme pihalla katsomassa raketteja. Nanan siirsin kuitenkin siksi aikaa suihkutilaan, johon räiskinnät kuuluvat heikoiten ja jätin sille sinne herkkuja syötäväksi. Sisään tultaessa kotona oli musiikkia lukuun ottamatta hiljaista. Mysi touhotti mysimäiseen tapaan toivottamassa meidät sisääntulijat tervetulleeksi ja Nanakin oli aivan rauhallisena suihkuhuoneessa ja herkut oli pistelty parempiin suihin, kun kävin päästämässä sen pois sieltä. Meillä oli kaiken kaikkiaan siis oikein mukava uuden vuoden ilta! Tästä onkin hyvä suunnata kohti tämän alkavan vuoden kujeita.

Pentuvuosi 2013

Vuosi 2013 alkoi jännittävissä merkeissä ja niin kovin hartaasti toivoin, että tämä vuosi olisi meidän perheessä pentuvuosi. Uudesta karvaisesta perheenjäsenestä oli meidän kotona haaveiltu tosi kovasti jo kesästä 2012 lähtien ja toivoin niin paljon, että vuoden 2013 aikana pentuhaave toteutuisi. Heti alkuvuodesta jotain odottelinkin, mutta narttu jäi tyhjäksi. Silloin harmitti kovasti ja tuntui, ettei kiinnostavaa yhdistelmää, jossa kaikki menisi loppuun asti hyvin, löytyisi ikinä. Tämä kun ei ollut ensimmäinen samantapainen pettymys. Ei auttanut kuin alkaa odottaminen ja etsiminen taas alusta. Alkuvuodesta treenailtiin normaaliin tahtiin Nanan kanssa agilitya ja maaliskuussa oli tarkoitus startata ensimmäisen kerran virallisissa agilitykilpailuissa, mutta sitten Nanalla alkoikin juoksu.

Talven taituttua kevääksi huhtikuu toikin tullessaan niin pitenevät valoisat päivät kuin muutakin koiramaista puuhaa agilityn lisäksi. Niin ja huhtikuun puolivälin jälkeen meidän kotiin tassutteli lopulta aika yllättäen niin kauan kaivattu pienen pieni trikkipentu. Mun haaveilemani trikkinarttu. Mysi valloitti minun ja mieheni sydämet heti ja Nanakin lämpeni parissa viikossa pennulle, kun sopeutui ensin siihen, ettei ole enää mamin ainoa mussukka. Mysi sujahti osaksi meidän perhettä tosi luonnollisesti. Sen jälkeen kun Mysi tuli osaksi elämääni, olen lopulta ollut iloinen, että asiat menivät lopulta näin. Menneen syksyn ja talven pennun hankintaan liittyvillä pettymyksillä oli merkitys ja ilman niitä pettymyksiä meillä ei olisi Mysiä. Huhtikuussa Nanan kanssa kokeiltiin rally-tokoa Etelä-Suomen Shelttien järjestämällä kurssilla ja Nana pyörähti myös erkkarissa. Lisäksi hain treenipaikkaa Koivukylän koiraharrastajien tokon alkeisryhmästä, johon meidät hyväksyttiinkin.

 

Toukokuussa alettiin treenaamaan tokoa tavoitteellisemmin Nanan kanssa. Tokotreenit jatkuivat syyskuun loppuun, jolloin jäätiin tokosta talveksi tauolle, kun en ottanut Nanalle ryhmäpaikkaa tokoon hallikaudelle. Tai eihän me nyt totaalisella tokotauolla ole oltu, vaan silloin tällöin ollaan treenattu kotona ja kotipihalla. Toukokuussa pari viikkoa luovutuksen jälkeen Mysi kävi moikkaamassa sisaruksiaan ja äitiään pilvimarjalaisten kasvattitapaamisessa Riihimäellä.

Koko kesän ajan nautittiin ekasta kesästä omalla pihalla ja pentuarjesta iloineen ja hampaiden kiristelyineen. Mysi osoittautui tosi vilkkaaksi pennuksi ja noin 11-12 viikon iässä sen saalisvietti puhkesi loistoonsa, jonka jälkeen ollaankin harjoiteltu ahkerasti takaa-ajoon liittyvien halujen hillitsemistä arkielämän puolella. Aika monta kertaa olin helisemässä Mysin hihnakäytöksen vuoksi, mutta vuoden loppua kohden alkoi lopulta näkyä myös positiivista kehitystä ohitustilanteissa. Muistan edelleen sen merkityksellisen iltalenkin, kun me ensi kertaa ohitettiin enemmän ohiajavia autoja niiden perään sinkoilematta ja haukkumatta kuin sinkoiltiin niiden perään.

Palatakseni vielä kesään, käveltiin paljon lähimetsiköissä ja Mysi kävi pulikoimassa jokaisessa ojassa ja pikkupurossa. Mökillä Mysi uskaltautui pari kertaa uimaan järveen. Treffattiin myös Mysin pääkaupunkiseudulla asuvia veljiä leikkitreffien merkeissä. Mysi pyörähti myös yhdessä mätsärissä totuttelemassa näyttelymeininkiin - pöytään ja tuomarinkäsittelyyn.

Kesän jännittävimpiä juttuja oli Nanan ensimmäiset viralliset startit agilitykisoissa. Ihan puhtaita ensimmäiset radat eivät olleet, mutta jokaisessa radassa on ollut myös paljon onnistuneita asioita. Syksyn tullen kisoista irtosi ensimmäinen LUVA. Toistaiseksi meitä on 1-luokassa pidätellyt kontaktit, joita tulisi treenata lisää.

 

 

Myös Mysi aloitti agilityn saloihin tutustumisen kesän aikana. Elokuussa Mysi aloitti oman seuramme penturyhmässä treenaamisen joka toinen viikko. Tällä hetkellä agility on jotain siisteintä Mysin mielestä. Kun saavutaan Ojankoon, tulee Mysin käytökseen maailmanomistajan elkeet sen haukkuessa ja komentaessa muita. Jotain hirveintä pikkumustan mielestä on katsoa, kun joku toinen saa olla esteillä hänen sijaansa. Kävin Mysin kanssa kesän aikana myös muutaman kerran mittaisen pentukurssin.

Syksy toi tullessaan rutiinit, joka pitää sisällään päivittäisiä lenkkejä lähimetsiköissä ja viikkotreenejä. Loppuvuodesta juostiin Nanan kanssa vielä yhdet agilitykisat, joista toinen LUVA jäi harmillisen 1 sekunnin yliajan päähän. Nanan kanssa kävin kokeilemassa myös raunioetsintää Etelä-Suomen Shelttien järjestämässä pelastuskoiratoimintaan tutustuttavassa päivässä. Mysi kävi marraskuussa puolestaan pulikoimassa Etelä-Suomen Shelttien järjestämässä kerhoillassa Helsingin koirauimalassa. Alkujärkytyksestä toivuttuaan neiti tuntui jopa tykkäävän uimisesta ja tarkoituksena oli käydä uudelleen uimassa vielä ennen joulua. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun Mysin juoksu alkoi joulukuun puolivälissä Mysin ollessa 9,5 kuukauden ikäinen. Juuri ennen juoksun alkua ehdittiin käydä pilvimarjalaisten omassa agilitykoulutuksessa ja treffaamassa sukulaiskoiria. Jouluna myös Nana aloitti juoksunsa, joten loppuvuosi on ollut meillä harrastusrintaman osalta rauhallinen.

Vuosi 2014

 

Mitä tulee meidän ensi vuoteen... mitään kovin kummoisia tavoitteita en tahdo asettaa meille. Mysi täyttää kuitenkin helmikuun lopussa vuoden, jonka jälkeen on tarkoitus käyttää Mysi virallisissa terveystarkastuksissa. Niissä onkin ihan riittävästi jännitettävää minulle. Nana jää nyt hetkeksi tauolle agilitysta ja tarkkailen sen selän vointia. Tokotreenit jatkuvat Nanan osalta myöhemmin keväällä. Tokoa on tarkoitus treenata Nanan kanssa tavoitteellisesti, mutta mitään kisasuunnitelmia en tahdo vielä tehdä. Katsotaan vuoden mittaan, miten me kehitytään ja milloin alokasluokan liikkeet olisivat ns. kisavalmiita. Mysi puolestaan siirtyy treenaamaan agilitya vuoden vaihteessa joka viikko. Kevään tullen on tarkoitus aloittaa myös kontaktiesteiden ja keppien treenaaminen, jos terveys antaa sen myöten. Mysi tulee kisaikään elokuun lopussa, mutta me lähdetään kisaamaan sitten, kun ollaan siihen valmiita. Se mitä toivon meidän tulevalle vuodelle, on terveyttä ja iloisia yhdessäolon hetkiä harrastuskentillä ja arjessa, Nanalle vähemmän selkäjumeja ja Mysin luustokuvauksista terveen tuloksia.

Reipasta, aktiivista ja onnellista vuotta 2014 kaikille blogimme lukijoille!