4. maaliskuuta 2015

Taskuraketti täyttää vuosia



Rakkaista rakkain sylirottani, pieni taskurakettini täytti kokonaiset 2 vuotta viime perjantaina 27.2! En vain voi olla hehkuttamatta tuota koiraa. Se on ollut niin paljon enemmän kuin uskalsin tai osasin koskaan odottaa tai toivoa. Kaksivuotias Mysi on edelleen se sama riehuva kakara, joka on pienimmästäkin vinkistä valmiina leikkiin. Rakastan sitä, kun Mysi tohkeissaan tulee lelun kanssa vastaan. Se on pieni sinnikäs sisupussi ja asettelee yhä uudelleen lelua rinnalle, jos itse yrität vaan koomata ja maata sohvalla. Lopulta naurattaa niin, että leluun on pakko tarttua. Työvoitto sylirotalle! Toisaalta se on oppinut ottamaan rennosti ja torkkumaan, kun kehottaa "käy nukkumaan".

Kuitenkin parivuotiaasta Mysistä huomaa myös, että henkistä kasvua/kehitystä on tapahtunut. Edelleen työstämme saaliin jahtaamiseen liittyvää teemaa, ja uskon, että tulemme tekemään sitä jollain tasolla koko Mysin elämän ajan. Mutta Mysi pystyy jo kokoamaan itseään tilanteissa ja kulkemaan esimerkiksi ajotien vieressä räyhäämättä ja repimällä hihnassa autojen perään. Huikeimmin kehityksen huomaa agilitykentän laidalla, jossa Mysi pystyy nykyään odottamaan omaa vuoroaan riekkumatta, kiljumatta ja keräämättä järkyttäviä kierroksia itseensä. Toki tämä vaatii pieniä temppuja/tehtäviä tasaisin väliajoin. Täysin työttömänä Mysi turhautuu. Radalla se keskittyy vain ja ainoastaan työskentelyyn, kun vielä vuosi sitten jokainen tauko omassa treenissä sai Mysin sinkoamaan minkä tahansa liikkuvan kohteen perään. Tämä puolestaan on herättänyt syyllisyyden tuntoa, että olen ymmärtämättä vienyt koiran liian nuorena sellaisiin liian kiihdyttäviin tilanteisiin, joihin se ei ole ollut vielä valmis. Toisaalta voi olla, että olisimme käyneet samat vaiheet läpi, vaikka agilityharrastukseen olisi tutustuttu myöhemmin. Mysi on terävä koira ja reagoi ärsykkeisiin nopeasti.

Mysi on varsinainen työnarkomaani. Se on aina valmis toimintaan, olipa sitten kyse agilitysta, lenkille lähdöstä tai tempputuokiosta. Se huutaa ja kiljuu ja vetää hihnassa kaikella voimalla esteille. Agilityradalla sille on paras palkka seuraava este.

Olen Mysistä joka ikinen päivä kiitollinen! Olen kiitollinen siitä, että juuri me saimme antaa Mysille kodin. Olen onnellinen joka päivä, kun huomaan, kuinka tärkeitä Nana ja Mysi ovat toisilleen. Onnellinen tästä omasta pienestä laumasta.