Pentuvuosi 2013

Vuosi 2013 alkoi jännittävissä merkeissä ja niin kovin hartaasti toivoin, että tämä vuosi olisi meidän perheessä pentuvuosi. Uudesta karvaisesta perheenjäsenestä oli meidän kotona haaveiltu tosi kovasti jo kesästä 2012 lähtien ja toivoin niin paljon, että vuoden 2013 aikana pentuhaave toteutuisi. Heti alkuvuodesta jotain odottelinkin, mutta narttu jäi tyhjäksi. Silloin harmitti kovasti ja tuntui, ettei kiinnostavaa yhdistelmää, jossa kaikki menisi loppuun asti hyvin, löytyisi ikinä. Tämä kun ei ollut ensimmäinen samantapainen pettymys. Ei auttanut kuin alkaa odottaminen ja etsiminen taas alusta. Alkuvuodesta treenailtiin normaaliin tahtiin Nanan kanssa agilitya ja maaliskuussa oli tarkoitus startata ensimmäisen kerran virallisissa agilitykilpailuissa, mutta sitten Nanalla alkoikin juoksu.

Talven taituttua kevääksi huhtikuu toikin tullessaan niin pitenevät valoisat päivät kuin muutakin koiramaista puuhaa agilityn lisäksi. Niin ja huhtikuun puolivälin jälkeen meidän kotiin tassutteli lopulta aika yllättäen niin kauan kaivattu pienen pieni trikkipentu. Mun haaveilemani trikkinarttu. Mysi valloitti minun ja mieheni sydämet heti ja Nanakin lämpeni parissa viikossa pennulle, kun sopeutui ensin siihen, ettei ole enää mamin ainoa mussukka. Mysi sujahti osaksi meidän perhettä tosi luonnollisesti. Sen jälkeen kun Mysi tuli osaksi elämääni, olen lopulta ollut iloinen, että asiat menivät lopulta näin. Menneen syksyn ja talven pennun hankintaan liittyvillä pettymyksillä oli merkitys ja ilman niitä pettymyksiä meillä ei olisi Mysiä. Huhtikuussa Nanan kanssa kokeiltiin rally-tokoa Etelä-Suomen Shelttien järjestämällä kurssilla ja Nana pyörähti myös erkkarissa. Lisäksi hain treenipaikkaa Koivukylän koiraharrastajien tokon alkeisryhmästä, johon meidät hyväksyttiinkin.

 

Toukokuussa alettiin treenaamaan tokoa tavoitteellisemmin Nanan kanssa. Tokotreenit jatkuivat syyskuun loppuun, jolloin jäätiin tokosta talveksi tauolle, kun en ottanut Nanalle ryhmäpaikkaa tokoon hallikaudelle. Tai eihän me nyt totaalisella tokotauolla ole oltu, vaan silloin tällöin ollaan treenattu kotona ja kotipihalla. Toukokuussa pari viikkoa luovutuksen jälkeen Mysi kävi moikkaamassa sisaruksiaan ja äitiään pilvimarjalaisten kasvattitapaamisessa Riihimäellä.

Koko kesän ajan nautittiin ekasta kesästä omalla pihalla ja pentuarjesta iloineen ja hampaiden kiristelyineen. Mysi osoittautui tosi vilkkaaksi pennuksi ja noin 11-12 viikon iässä sen saalisvietti puhkesi loistoonsa, jonka jälkeen ollaankin harjoiteltu ahkerasti takaa-ajoon liittyvien halujen hillitsemistä arkielämän puolella. Aika monta kertaa olin helisemässä Mysin hihnakäytöksen vuoksi, mutta vuoden loppua kohden alkoi lopulta näkyä myös positiivista kehitystä ohitustilanteissa. Muistan edelleen sen merkityksellisen iltalenkin, kun me ensi kertaa ohitettiin enemmän ohiajavia autoja niiden perään sinkoilematta ja haukkumatta kuin sinkoiltiin niiden perään.

Palatakseni vielä kesään, käveltiin paljon lähimetsiköissä ja Mysi kävi pulikoimassa jokaisessa ojassa ja pikkupurossa. Mökillä Mysi uskaltautui pari kertaa uimaan järveen. Treffattiin myös Mysin pääkaupunkiseudulla asuvia veljiä leikkitreffien merkeissä. Mysi pyörähti myös yhdessä mätsärissä totuttelemassa näyttelymeininkiin - pöytään ja tuomarinkäsittelyyn.

Kesän jännittävimpiä juttuja oli Nanan ensimmäiset viralliset startit agilitykisoissa. Ihan puhtaita ensimmäiset radat eivät olleet, mutta jokaisessa radassa on ollut myös paljon onnistuneita asioita. Syksyn tullen kisoista irtosi ensimmäinen LUVA. Toistaiseksi meitä on 1-luokassa pidätellyt kontaktit, joita tulisi treenata lisää.

 

 

Myös Mysi aloitti agilityn saloihin tutustumisen kesän aikana. Elokuussa Mysi aloitti oman seuramme penturyhmässä treenaamisen joka toinen viikko. Tällä hetkellä agility on jotain siisteintä Mysin mielestä. Kun saavutaan Ojankoon, tulee Mysin käytökseen maailmanomistajan elkeet sen haukkuessa ja komentaessa muita. Jotain hirveintä pikkumustan mielestä on katsoa, kun joku toinen saa olla esteillä hänen sijaansa. Kävin Mysin kanssa kesän aikana myös muutaman kerran mittaisen pentukurssin.

Syksy toi tullessaan rutiinit, joka pitää sisällään päivittäisiä lenkkejä lähimetsiköissä ja viikkotreenejä. Loppuvuodesta juostiin Nanan kanssa vielä yhdet agilitykisat, joista toinen LUVA jäi harmillisen 1 sekunnin yliajan päähän. Nanan kanssa kävin kokeilemassa myös raunioetsintää Etelä-Suomen Shelttien järjestämässä pelastuskoiratoimintaan tutustuttavassa päivässä. Mysi kävi marraskuussa puolestaan pulikoimassa Etelä-Suomen Shelttien järjestämässä kerhoillassa Helsingin koirauimalassa. Alkujärkytyksestä toivuttuaan neiti tuntui jopa tykkäävän uimisesta ja tarkoituksena oli käydä uudelleen uimassa vielä ennen joulua. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun Mysin juoksu alkoi joulukuun puolivälissä Mysin ollessa 9,5 kuukauden ikäinen. Juuri ennen juoksun alkua ehdittiin käydä pilvimarjalaisten omassa agilitykoulutuksessa ja treffaamassa sukulaiskoiria. Jouluna myös Nana aloitti juoksunsa, joten loppuvuosi on ollut meillä harrastusrintaman osalta rauhallinen.

Vuosi 2014

 

Mitä tulee meidän ensi vuoteen... mitään kovin kummoisia tavoitteita en tahdo asettaa meille. Mysi täyttää kuitenkin helmikuun lopussa vuoden, jonka jälkeen on tarkoitus käyttää Mysi virallisissa terveystarkastuksissa. Niissä onkin ihan riittävästi jännitettävää minulle. Nana jää nyt hetkeksi tauolle agilitysta ja tarkkailen sen selän vointia. Tokotreenit jatkuvat Nanan osalta myöhemmin keväällä. Tokoa on tarkoitus treenata Nanan kanssa tavoitteellisesti, mutta mitään kisasuunnitelmia en tahdo vielä tehdä. Katsotaan vuoden mittaan, miten me kehitytään ja milloin alokasluokan liikkeet olisivat ns. kisavalmiita. Mysi puolestaan siirtyy treenaamaan agilitya vuoden vaihteessa joka viikko. Kevään tullen on tarkoitus aloittaa myös kontaktiesteiden ja keppien treenaaminen, jos terveys antaa sen myöten. Mysi tulee kisaikään elokuun lopussa, mutta me lähdetään kisaamaan sitten, kun ollaan siihen valmiita. Se mitä toivon meidän tulevalle vuodelle, on terveyttä ja iloisia yhdessäolon hetkiä harrastuskentillä ja arjessa, Nanalle vähemmän selkäjumeja ja Mysin luustokuvauksista terveen tuloksia.

Reipasta, aktiivista ja onnellista vuotta 2014 kaikille blogimme lukijoille!




 

Tokokärpänen puraisi

Olen aina ajatellut tokoharrastuksen olevan koiraurheilulajeista kaikkein tylsin. Ajattelin myös pitkään, että en koskaan ikinä voisi innostua mistään niin puuduttavasta ja pitkäveteisestä lajista kuin toko. Oma mielikuvani tokosta oli, että se on nimenomaan puuduttavaa pilkun viilaamista liikkeiden suhteen ja tylsää sekä ohjaajasta että koirasta. En nähnyt, minkä takia liikkeitä tulisi viilata, kun itselleni riittää, että koira tulee luokse, kun kutsun ja istuu, kun pyydän sitä. Turhan tarkka kyttääminen mm. perusasennon paikasta oli mielestäni lähinnä huvittavaa. Jännä sinänsä, että ajattelin pitkään näin, sillä olen perusluonteeltani kuitenkin melko pikkutarkka monenkin asian suhteen.

No kuinkas sitten kävikään?

Viime keväänä, kun Nanan lantio oli niin jumissa, että olimme kuukauden lepotauolla agilitysta, aloin ensimmäisen kerran ajattelemaan tokoa vähän erilaisesta näkökulmasta. Ihan arkiliikuntakin pyrittiin aluksi pitämään mahdollisimman kevyenä, ja pian Nanasta huomasi, että se alkoi turhautua tekemättömyyteen. Verestimme muistista edellisen syksyn koiratanssikurssilla oppimiamme temppuja, mutta aloin myös etsimään netistä rally-tokosta, joka on vähemmän vakavamielinen koiraharrastuslaji, joka on saanut tokon lisäksi vaikutteita myös muista koiraurheilulajeista kuten esimerkiksi agilitysta ja koiratanssista. Rally-tokossa pääasia on, että koirakolla on yhdessä hauskaa ja esimerkiksi koiran kehuminen suorituksen aikana on sallittua, jopa toivottavaa. Tutustuin alokasluokan kyltteihin ja pian oivalsin, että jos aion lajista oikeasti innostua, pitää meidän alkaa opetella sitä puuduttavaa ja turhantärkeää perusasentoa.

Agilitysta pitämämme tauon aikana aloimme vähitellen treenaamaan sitä perusasentoa ja paria alokasluokan kylttiä. Silloisen kotimme lähellä oli paljon avaraa nurmialuetta, ja lopulta löysin meidät aika usein sieltä treenaamasta rally-tokon alkeita. Huomasin myös yllättäen, ettei treenaaminen, se perusasentokaan, tuntunutkaan niin puuduttavalta. Oikeastaan se oli aika kivaa, sillä huomasin Nanan nauttivan näistä lyhyistä treenituokioista kovasti. Nanahan on pohjattoman ahne koira, joten sen motivoiminen nameilla treeniin on todella helppoa. Namin vuoksi se jaksaa treenata lukemattomia kertoja. Huomasin myös aika pian, että me oikeasti edistyimme ja pystyin pienentämään käsiapua perusasennon kanssa.

Toko ja temputtelu jatkui aktiivisemmin myös palattuamme takaisin agilityn pariin. Välillä olemme treenanneet enemmän, välillä vähemmän. Itse kuitenkin olen huomannut pysyväni mielelläni mukavuusalueella eli olen pitkälti vahvistanut niitä asioita, joita jo osaamme. Olen myös ollut vähän arka uusien liikkeiden opettamisen suhteen, etten vain opettaisi väärin.

Innostuinkin kovasti, kun alkukeväästä huomasin Etelä-Suomen Shelttien järjestävän neljän kerran mittaisen rally-tokon alkeiskurssin. Ilmoitin Nanan siltä istumalta kurssille ja sen jälkeen toivoin, että onnistuisin järjestämään neljän viikon ajaksi töistä kaksi iltaa vapaaksi harrastuksen vuoksi. Satu Tuomelan järjestämä kurssi oli ihan huippu! Kävimme kurssilla läpi alokasluokan kyltit, harjoittelimme niitä ja vähän myös liikkeiden ketjuttamista. Viimeinen kerta oli nyt viime keskiviikkona, jolloin pääsimme tekemään jo ihan kokonaista alokasluokan kisarataa. Muutamia ihan uusiakin liikkeitä opimme Nanan kanssa viikkojen aikana.

Oli kiva myös kuulla palautetta meidän tekemisestä. Yllätys yllätys, eniten opittavaa on minulla, etten sählää hihnan kanssa (rally-tokossa koira on alokasluokassa pidettävä hihnassa kytkettynä) tai muuten sekoile kylttien suunnissa tms. Nana tekee hienosti. Loppujen lopuksi olen myös onnistunut opettamaan Nanalle (ehkä juuri siitä mukavuusalueella pysymisestä johtuen) todella vahvan perusasennon, jonka huomasin tuovan myös haasteita tekemiseen. Nana nimittäin mieluusti laskisi pepun maahan heti, kun vauhti hiljenee tms. Edistyimme kuitenkin jonkin verran tässäkin, kun palkkasin Nanaa tarpeeksi nopeasti, ennen kuin se ehti laskea pepun maahan. Joku väitti, että olisimme melkein jo valmiita ihan alokasluokan kisaradoillekin. Itse mietin alkuun, että emme varmasti ole, minkä jälkeen mietin uudemman kerran, miksi emme ole. Ja hah hah, sain itsekin kiinni ajatuksesta, että liikkeet eivät ole vielä tarpeeksi hiottuja ja käsiapuja pitäisi saada häivytettyä jne. Vaikka rally-tokossa käsiapujen käyttö alokasluokassa on aivan sallittua! Rally-toko on kuitenkin laji, jonka parissa harrastamista tulemme varmasti jatkamaan. Tykkään lajissa erityisesti siitä, että verrattuna varsinaiseen aika eleettömäänkin tokoon, on koiran kehuminen ja palkkaaminen kehumalla kesken suorituksen sallittua. Nanalla ainakin häntä alkaa huiskaamaan kesken seuraamisen vielä enemmän, kun kehun sitä.

Jossain vaiheessa tässä vuoden mittaan rally-tokon lisäksi aloin mielessäni miettiä, että ei se tokokaan ehkä yhtään sen hullumpaa olisi. Rally-toko kuitenkin perustuu pitkälti tokoon. Ja jos olemme jo aloittaneet sen turhantärkeän perusasennon opettelun, niin miksi emme samalla treenaisi sitä niin, että perusasento täyttää ne kriteerit, joita perusasennolta vaaditaan tokossa. Jossain vaiheessa aloin myös miettimään, että olisi oikeastaan aika siistiä päästä johonkin tokoryhmään, jotta treenaaminen olisi tavoitteellisempaa ja olisi vieressä joku kokeneempi sanomassa, kun menee päin mäntyä.

Jokunen viikko sitten siskoni sitten vinkkasi, että Koivukylän koiraharrastajat ovat järjestämässä kevään/kesän aikana tokon alkeiskurssin, jonka jälkeen voisi olla mahdollisuus jatkaa treenaamista seuran jäsenenä. Ei muuta kuin hakemusta kurssille vetämään ja odottamaan kutsua yhteistyötestiin. Keskiviikkona sitten kipaisimme kyseiseen testitilaisuuteen ennen illan rally-tokotreeniä. Testi meni meiltä ihan odotetusti, juuri niin kuin olin etukäteen ajatellutkin. Hyvällä mielellä menimme testiin, sillä tunnen koirani ja tiedän, kuinka se reagoi tällaisissa tilanteissa, jos mitään meteoriittia ei taivaalta tipu keskelle testitilannetta. Melko luottavaisin mielin olin vielä testin jälkeenkin, vaikka valtaosa muistakin koirakoista oli tosi hyviä. Illalla sain sähköpostia, että meidät on hyväksytty viiden muun koirakon lisäksi mukaan tokon alkeisryhmään ja olen siitä tosi innoissani. Näin se mieli muuttuu. :)

Kevättä kohti

Nanan juoksut on juostu ja kevättä kohti mennään vauhdilla. Lisääntyvä valo ja aurinkoiset päivät tuovat niin paljon puhtia päiviin. Lisäksi on ihanaa, kun aamu- ja iltalenkitkin saa tehdä jo valoisassa tai hämärässä, mutta pilkkopimeällä ei tarvitse enää lenkkeilemään lähteä.

 

Maanantaina palattiin aksakentälle juoksutauon jälkeen. Vuokkoset-areenallahan saa nykyään treenata myös juoksuisen nartun kanssa, kunhan juoksupöksyt ovat jalassa, mutta me pidettiin ihan kunnon lepotauko agilitysta nyt juoksun aikana. Viimeksi ollaankin pidetty taukoa viime syksynä muuttokiireiden aikaan, joten olihan se jo aikakin pitää pientä taukoa.

 

Olin tosi tyytyväinen maanantain treeneihin. Nana haki kepit hyvin radalla, ainoastaan ensimmäisellä yrityksellä olin itse taas sössimässä liian lähellä keppejä, jolloin Nana haki toiseen keppiväliin. Heti kun jätin kepeillä enemmän tilaa Nanalle, niin neiti haki näppärästi aloituksen oikein. Kepit radalla laskevat vähän Nanan vauhtia, jonka epäilen johtuvan tosi vahvasti siitä, että palkka on tähän asti tullut aina heti keppien jälkeen. Lähdetään siis lisäämään este tai pari keppien jälkeen ja palkka vasta niiden jälkeen. Pimeät putkikulmat Nana haki tosi hienosti ja irtosi hyvin esteille ja haki niitä itsenäisesti, vaikka sivuttaisetäisyyttä oli melko paljon. Hieno pieni!! Keinua en ottanut osana rataa, koska ajattelin sen mahdollisesti laskevan Nanan vauhtia. Keinu oli radalla ennen puomia enkä myöskään halunnut Nanan himmailevan puomille tullessaan, mitä se tekee herkästi, jos keinu on radalla ennen puomia. Mulla on hyvin erilaiset käskyt puomille ja keinulle, mutta siitä huolimatta keinu aiheuttaa herkästi himmailua myös puomilla. Tein treenien päätteeksi kolme keinua hetsaten Nanaa ensin paikoillaan pitämällä kevyesti lantiosta kiinni. Päästin kiipeämään keinulle vasta, kun neiti pyristeli sinne. Saatiin tehtyä tosi hyvät ja vauhdikkaat keinut ilman mitään arastelua.

 

Ilmoitin meidät hetki sitten myös Etelä-Suomen Shelttien järjestämälle rally-tokon alkeiskurssille. Nanalla päättyi juoksu sopivasti juuri ennen kurssin alkua. Ekalle kerralle mentäessä Nana oli niin liikkis, kun veti hihnassa ihan hulluna, vaikka ei tiennyt edes mihin ollaan menossa. Tunnisti kuitenkin mun treenitaskusta, että nyt ollaan menossa puuhaamaan yhdessä jotain kivaa. Tosi täpäkkänä neiti on treenannut kurssilla, kun on niin pohjattoman ahne. Ollaan saatu myös kurssia vetävältä Sadulta hyviä vinkkejä, miten meidän kannattaisi treenata. Yksi "ongelmahan" meillä on vahva perusasento, jota Nana tarjoaa tosi herkästi ja lyö peppunsa maahan myös paikoissa, joissa niin ei kuuluisi tehdä (ainakaan kisoissa, joissa ylimääräisistä perusasennoista tulee pistevähennyksiä).

 

Ollaan menossa Nanan kanssa myös kehäkettuilemaan pitkästä aikaa viikon päästä viikonloppuna. Nana on siis ilmoitettu shelttien pääerkkariin, ihan vain omaksi huviksi lähinnä. Viimeksi ollaan käyty kehässä junioriluokassa, jolloin Nana oli vielä aika keskeneräinen, joten nyt on kiva päästä kuulemaan tuomarin mielipidettä vähän aikuisemmasta Nanasta. Iloitsin myös Nanan kohtuullisesta turkista, mutta nyt neiti alkoikin tiputtaa turkkiaan huomattavan pian juoksun jälkeen. Aikaisemmin turkin tiputtaminen on alkanut vasta kuukausi, puolitoista juoksun jälkeen, mutta nyt huomasin tänään jo ekojen karvatupsujen irtoilevan...

 

Nanalla kävi tänään hieroja. Paljoa ei jumitusta ollut muualla kuin yllättäen lapojen reunoilla, jossa jumeja ei aikaisemmin ole ollut. Yhdessä Anna-Kaisan kanssa epäiltiin jumin aiheutuneen liukkailla metsäpoluilla lenkkeilystä, jossa olemme vuoron perään Nanan kanssa liukastelleet, pari kertaa myös kumoon muksahtaen. Sulaisi nyt pian nuo loputkin lumet ja jäät. Viime viikolla kyllä nähtiin päivälenkillä kevään ensimmäinen perhonen, joten ei kevät enää kovin kaukana voi olla. :)