Ehkä isoimmat edistysaskeleet agilityn saralla on puomin kontaktin vahvistuminen, kepit ja yleisesti treenaaminen häiriön alla.
Nanahan on aikaisemmin hakenut paljonkin oikeaa pysäytyskontaktin paikkaan alastulolla (vaihdellen 2 on 2 off, kaikki neljä kinttua kontaktipinnalla tai kaikki neljä kinttua ylempänä alastulolla). Oon nyt ottanut naksuttimen käyttöön merkatakseni Nanalle oikean pysähtymispaikan ja puomin kontakti alkaa olla jo melko varma myös kokonaisena estesuorituksena. Nyt vaan samaa treeniä A-esteellä... Nana kun on saanut päähänsä, että A suoritetaan juosten se läpi ja sitten palaten alastulon kontaktille. :D
Kepeistä sen verran, että Nana pujottelee! Aloitus vaatii vielä vahvistusta (kummalta puolelta eka keppi suoritetaan) ja kovin kovassa vauhdissa neiti ei vielä malta pujotella keppejä loppuun. Ollaan kuitenkin saatu häivytettyä käsiavulla vetäminen pois kokonaan. Tällä hetkellä Nanalle riittää tueksi kepeillä se, että kuljen vierellä.
Kuulumisia meillä on myös terveys-rintamalta. Nana kävi nimittäin tammikuun lopulla silmäpeilauksessa ja polvitutkimuksessa. Polvet todettiin terveiksi 0/0 ja vasemmassa silmässä todettiin lievä disthiasis (ylimääräisiä luomikarvoja). Muilta osin silmätkin terveet! Nyt pitäisi vain huolehtia luustokuvaukset kuntoon.