21. lokakuuta 2014

Tuli syksy...

... ja blogin päivittäminen jäi. Mutta jospa sitä nyt kurkistaisi kuluneeseen syksyyn ennen kuin syksykin muuttuu talveksi. Yritän kaivaa muistilokeroista, mitä kaikkea tässä onkaan ehtinyt tapahtua elokuun lopun jälkeen.

Elokuun loppupuolella ja syyskuun alussa vietettiin kesälomaa ja valehtelematta kesälomapätkien parhaat kelit osuivat viimeiselle lomaviikonlopulle syyskuussa. Samaisena viikonloppuna vietettiin Etelä-Suomen Shelttien ulkoilupäivää Vihdissä Salmen ulkoilualueella. Kierrettiin ensin 5 kilometrin lenkki, jonka jälkeen iltapäivä jatkui vielä yhdessä piknikkiä viettäen ja vähän kisaillenkin. Ulkoilupäivää edeltävänä viikonloppuna leireiltiin Pilvimarjalaisten kesken Inkoon Västankvarnissa. Päästiin aksailemaan Petri Heinosen koulutettavaksi, jossa me keskityttiin treenaamaan meille uutta ohjausta back lappia. Kiitos vielä näin jälkikäteenkin Sirpalle leirin järjestämisestä ja tietysti kaikille mukana olleille mukavasta seurasta.

Treenikausi vaihtui hallikauteen syys-lokakuun vaihteessa ja treeniryhmät vaihtuivat siinä samassa hässäkässä. Meidät Mysin kanssa valittiin BAT:n remonttiryhmään, jota koutsaavat Anna Orenius ja Iida Vakkuri. Remonttiryhmä on osa BAT:n uutta valmennusjärjestelmää. Tarkoitus on luoda potentiaalisille koirakoille polku penturyhmästä remontti- ja talenttiryhmän kautta aina valmennusryhmään asti ja varmistaa, että lupaavat koirakot saavat tasokasta koulutusta alusta asti. Olen ollut innoissani uudesta ryhmäpaikasta. 

Takana on kolmet Annan treenit ja olen tykännyt kovasti Annan tavasta kouluttaa. Ensimmäisissä treeneissä testattiin perusohjausten toimivuutta. Me saatiin läksylistalle välistävedot, jotka yllättäen eivät ihan onnistuneet - eipä niitä oltu koskaan Mysin kanssa treenattukaan ja tuon säpäkän sähikäisen kanssa ajoitus ja oman liikkeen rytmitys korostuu välistävedoissa. Muuten Mysi sai vuolaasti kehuja, kuinka makea siitä vielä tulee. Toisella kerralla teemana oli pakkovalssit ja niistot. Pakkovalssit ollaankin osattu, mutta iloisena yllätyksenä itselleni tuli, kuinka hyvin Mysi kokosi itsensä niistoihin. Niistoja ei ole kovinkaan paljon harjoiteltu ja Mysi on hypännyt hypyn usein pitkäksi sen sijaan että kääntyisi hypyn päällä. Nyt kuitenkin tuli tosi nätisti ohjaukseen ja mullekin tuli muutama kehu omasta liikkumisesta. Viikko sitten teemana olikin kontaktit eikä ratatreeniä tehty lainkaan. Me oltiin enemmän kuunteluoppilaina, kun edelleen se kontaktitreeni on aloittamatta. Käytiin kuitenkin ulkokentällä treenaamassa pujottelua. Mysi pujotteli hienosti, ainoastaan putkea kohden pujottelu oli vielä liian vaikea häiriö ja viimeinen väli jäi pujottelematta.

Nanalla loppui tokossa kesäkausi ja en ilmoittanut meitä hallikaudelle ollenkaan ryhmään. Tokomotivaatio on ollut aivan kadoksissa. Tällä hetkellä tuntuu, että ensi keväänä en hae Nanalle tokoryhmää lainkaan. Rallytokoilu tai koiratanssi voisi olla meille sopivampia lajeja. On Nana silti jotain päässyt puuhailemaan kesän jälkeen, sillä lokakuun alussa käytiin Etelä-Suomen Shelttien järjestämässä kerhoillassa kokeilemassa DOBOa. Nana oli doboilusta vallan innoissaan ja itse asiassa tykkäsin itsekin dobopallon kanssa jumppailusta. Haaveena olisi saada kotiin oma dobopallo, jolla voitaisiin jatkaa harjoituksia.

Jotain terveyskuulumisiakin meillä on kerrottavana, sillä käytiin reilu viikko sitten virallisissa silmätarkastuksissa tyttöjen kanssa Sari Jalomäellä. Molemmilta nypättiin toisesta silmästä ylimääräinen ripsi pois eli distichiasis-diagnoosi pärähtää jossain vaiheessa tytöille KoiraNettiin. Muutoin silmät olivat terveet. Mysin kohdalla silmälääkäri puhui kuitenkin normaalivariantista muutoksesta, koska verkkokalvo oli tavallista ohuempi ulkonurkista. Jalomäki kertoi, että toisinaan jotkin pennut vain syntyvät varustettuna tällaisella reunoiltaan ohuemmalla verkkokalvolla eikä siihen oteta lainkaan kantaa pentujen silmätarkastuksessa. Varmuuden vuoksi Mysin silmät kuitenkin peilataan vuoden kuluttua uusiksi. Tytöiltä kuunneltiin lisäksi virallisesti sydämet, joista kuului hyvä tasainen rytmi eikä sivuääniä.