Pentuvuosi 2013

Vuosi 2013 alkoi jännittävissä merkeissä ja niin kovin hartaasti toivoin, että tämä vuosi olisi meidän perheessä pentuvuosi. Uudesta karvaisesta perheenjäsenestä oli meidän kotona haaveiltu tosi kovasti jo kesästä 2012 lähtien ja toivoin niin paljon, että vuoden 2013 aikana pentuhaave toteutuisi. Heti alkuvuodesta jotain odottelinkin, mutta narttu jäi tyhjäksi. Silloin harmitti kovasti ja tuntui, ettei kiinnostavaa yhdistelmää, jossa kaikki menisi loppuun asti hyvin, löytyisi ikinä. Tämä kun ei ollut ensimmäinen samantapainen pettymys. Ei auttanut kuin alkaa odottaminen ja etsiminen taas alusta. Alkuvuodesta treenailtiin normaaliin tahtiin Nanan kanssa agilitya ja maaliskuussa oli tarkoitus startata ensimmäisen kerran virallisissa agilitykilpailuissa, mutta sitten Nanalla alkoikin juoksu.

Talven taituttua kevääksi huhtikuu toikin tullessaan niin pitenevät valoisat päivät kuin muutakin koiramaista puuhaa agilityn lisäksi. Niin ja huhtikuun puolivälin jälkeen meidän kotiin tassutteli lopulta aika yllättäen niin kauan kaivattu pienen pieni trikkipentu. Mun haaveilemani trikkinarttu. Mysi valloitti minun ja mieheni sydämet heti ja Nanakin lämpeni parissa viikossa pennulle, kun sopeutui ensin siihen, ettei ole enää mamin ainoa mussukka. Mysi sujahti osaksi meidän perhettä tosi luonnollisesti. Sen jälkeen kun Mysi tuli osaksi elämääni, olen lopulta ollut iloinen, että asiat menivät lopulta näin. Menneen syksyn ja talven pennun hankintaan liittyvillä pettymyksillä oli merkitys ja ilman niitä pettymyksiä meillä ei olisi Mysiä. Huhtikuussa Nanan kanssa kokeiltiin rally-tokoa Etelä-Suomen Shelttien järjestämällä kurssilla ja Nana pyörähti myös erkkarissa. Lisäksi hain treenipaikkaa Koivukylän koiraharrastajien tokon alkeisryhmästä, johon meidät hyväksyttiinkin.

 

Toukokuussa alettiin treenaamaan tokoa tavoitteellisemmin Nanan kanssa. Tokotreenit jatkuivat syyskuun loppuun, jolloin jäätiin tokosta talveksi tauolle, kun en ottanut Nanalle ryhmäpaikkaa tokoon hallikaudelle. Tai eihän me nyt totaalisella tokotauolla ole oltu, vaan silloin tällöin ollaan treenattu kotona ja kotipihalla. Toukokuussa pari viikkoa luovutuksen jälkeen Mysi kävi moikkaamassa sisaruksiaan ja äitiään pilvimarjalaisten kasvattitapaamisessa Riihimäellä.

Koko kesän ajan nautittiin ekasta kesästä omalla pihalla ja pentuarjesta iloineen ja hampaiden kiristelyineen. Mysi osoittautui tosi vilkkaaksi pennuksi ja noin 11-12 viikon iässä sen saalisvietti puhkesi loistoonsa, jonka jälkeen ollaankin harjoiteltu ahkerasti takaa-ajoon liittyvien halujen hillitsemistä arkielämän puolella. Aika monta kertaa olin helisemässä Mysin hihnakäytöksen vuoksi, mutta vuoden loppua kohden alkoi lopulta näkyä myös positiivista kehitystä ohitustilanteissa. Muistan edelleen sen merkityksellisen iltalenkin, kun me ensi kertaa ohitettiin enemmän ohiajavia autoja niiden perään sinkoilematta ja haukkumatta kuin sinkoiltiin niiden perään.

Palatakseni vielä kesään, käveltiin paljon lähimetsiköissä ja Mysi kävi pulikoimassa jokaisessa ojassa ja pikkupurossa. Mökillä Mysi uskaltautui pari kertaa uimaan järveen. Treffattiin myös Mysin pääkaupunkiseudulla asuvia veljiä leikkitreffien merkeissä. Mysi pyörähti myös yhdessä mätsärissä totuttelemassa näyttelymeininkiin - pöytään ja tuomarinkäsittelyyn.

Kesän jännittävimpiä juttuja oli Nanan ensimmäiset viralliset startit agilitykisoissa. Ihan puhtaita ensimmäiset radat eivät olleet, mutta jokaisessa radassa on ollut myös paljon onnistuneita asioita. Syksyn tullen kisoista irtosi ensimmäinen LUVA. Toistaiseksi meitä on 1-luokassa pidätellyt kontaktit, joita tulisi treenata lisää.

 

 

Myös Mysi aloitti agilityn saloihin tutustumisen kesän aikana. Elokuussa Mysi aloitti oman seuramme penturyhmässä treenaamisen joka toinen viikko. Tällä hetkellä agility on jotain siisteintä Mysin mielestä. Kun saavutaan Ojankoon, tulee Mysin käytökseen maailmanomistajan elkeet sen haukkuessa ja komentaessa muita. Jotain hirveintä pikkumustan mielestä on katsoa, kun joku toinen saa olla esteillä hänen sijaansa. Kävin Mysin kanssa kesän aikana myös muutaman kerran mittaisen pentukurssin.

Syksy toi tullessaan rutiinit, joka pitää sisällään päivittäisiä lenkkejä lähimetsiköissä ja viikkotreenejä. Loppuvuodesta juostiin Nanan kanssa vielä yhdet agilitykisat, joista toinen LUVA jäi harmillisen 1 sekunnin yliajan päähän. Nanan kanssa kävin kokeilemassa myös raunioetsintää Etelä-Suomen Shelttien järjestämässä pelastuskoiratoimintaan tutustuttavassa päivässä. Mysi kävi marraskuussa puolestaan pulikoimassa Etelä-Suomen Shelttien järjestämässä kerhoillassa Helsingin koirauimalassa. Alkujärkytyksestä toivuttuaan neiti tuntui jopa tykkäävän uimisesta ja tarkoituksena oli käydä uudelleen uimassa vielä ennen joulua. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun Mysin juoksu alkoi joulukuun puolivälissä Mysin ollessa 9,5 kuukauden ikäinen. Juuri ennen juoksun alkua ehdittiin käydä pilvimarjalaisten omassa agilitykoulutuksessa ja treffaamassa sukulaiskoiria. Jouluna myös Nana aloitti juoksunsa, joten loppuvuosi on ollut meillä harrastusrintaman osalta rauhallinen.

Vuosi 2014

 

Mitä tulee meidän ensi vuoteen... mitään kovin kummoisia tavoitteita en tahdo asettaa meille. Mysi täyttää kuitenkin helmikuun lopussa vuoden, jonka jälkeen on tarkoitus käyttää Mysi virallisissa terveystarkastuksissa. Niissä onkin ihan riittävästi jännitettävää minulle. Nana jää nyt hetkeksi tauolle agilitysta ja tarkkailen sen selän vointia. Tokotreenit jatkuvat Nanan osalta myöhemmin keväällä. Tokoa on tarkoitus treenata Nanan kanssa tavoitteellisesti, mutta mitään kisasuunnitelmia en tahdo vielä tehdä. Katsotaan vuoden mittaan, miten me kehitytään ja milloin alokasluokan liikkeet olisivat ns. kisavalmiita. Mysi puolestaan siirtyy treenaamaan agilitya vuoden vaihteessa joka viikko. Kevään tullen on tarkoitus aloittaa myös kontaktiesteiden ja keppien treenaaminen, jos terveys antaa sen myöten. Mysi tulee kisaikään elokuun lopussa, mutta me lähdetään kisaamaan sitten, kun ollaan siihen valmiita. Se mitä toivon meidän tulevalle vuodelle, on terveyttä ja iloisia yhdessäolon hetkiä harrastuskentillä ja arjessa, Nanalle vähemmän selkäjumeja ja Mysin luustokuvauksista terveen tuloksia.

Reipasta, aktiivista ja onnellista vuotta 2014 kaikille blogimme lukijoille!




 

Mitä pienet edellä sitä isot perässä

Vai miten se nyt meni?

 

Joka tapauksessa Nana aloitti joulupäivän kunniaksi juoksun näin heti Mysin perään. Aiempaa juoksuväliä peilaten odotin Nanan juoksun tulevan vasta helmikuussa, mutta pikkumustan juoksu laittoi näköjään Nanankin juoksuvälin uusiksi.

 

Muutenhan sillä ei periaatteessa ole mitään väliä - tavallaan ihan kivakin, että juoksut osuvat näin pikkuisen päällekkäin, mutta täytyy myöntää, että kyllä mua pikkuisen harmittaa. Nanahan jää nyt vuoden vaihteessa pois agilityn treeniryhmästä ja tokoryhmän treenitkin jatkuvat vasta huhti-toukokuun tienoilla, joten olin ilmoittanut Nanan Etelä-Suomen Shelttien järkkäämälle, tammikuussa järjestettävälle neljän kerran tokokurssille. Oon odottanutkin kurssin alkua jo kovin, että päästään pikkuketun kanssa tokoilemaan. Ja sitten alkaa juoksu.

 

Nanan sijaan ainakin kahdelle ekalle treenikerralle treenikaveriksi lähteekin siis pieni musta turbohyrrä, joka hädin tuskin (hyvin suurella käsiavulla) osaa tulla kelvolliseen perusasentoon. Epäilen myös suuresti pikkumustan maltillisuutta ja keskittymiskykyä, kun toisella puolella hallia treenataan agilitya... Katastrofaalisia tokotreenejä odotellessa... ja anteeksi jo valmiiksi tulevat treenikaverit rääväsuisesta sinkoilevasta pikkumustasta!

Joulukuun rientoja

Ajattelin ennakolta, että Mysin juoksuaika tulisi olemaan hampaiden kiristelyä, kun neiti ei pääse juoksemaan päivittäisiä energioitaan metsässä Nanan kanssa. Yllättäen Mysi onkin ollut pieni musta kainaloinen, joka käpertyy viekkuun nukkumaan. Ulkona tosin paljastuu toisenlainen totuus, kun pieni duracell-pupu sinkoilee sinne tänne hihnassa.

 

Ennen juoksun alkua Mysi ehti kuitenkin käydä joulukuussa pari kertaa treenaamassa. Osallistuttiin Mysin kanssa 8.12. olleeseen Pilvimarjan-kasvattitapaamiseen, jossa juhlittiin vuoden aikana menestyneitä Pilvimarjalaisia herkkujen merkeissä. Osallistuin Mysin kanssa myös Sami Oksan agilitykoulutukseen. Harmiksi pari koulutukseen ilmoittautunutta velipoikaa eivät päässeet paikalle, olisi ollut kiva nähdä myös Mysin veljiä radalla. Tai radalla ja radalla, tehtiin alkeisryhmässä meille oikein passeleita ohjaustekniikkaharjoituksia parilla esteellä, hypyillä ja putkilla. Melko uutena treeninä meille tuli takaaleikkaus hyppysuoralla. Mysi lähti ohjaukseen ihan hyvin. Itse olisin voinut kyllä tsempata enemmän lelun heittosuunnan kanssa. Treenattiin uutena myös pussia. Mysihän on ihan vauvana, ihan treenikauden alussa treenannut kerran pussia eikä silloin arvostanut kovasti, kun pussin ulostulolla olikin palkan kanssa vieras ihminen. Pussi nytkään ollut kiva ja Mysin kohdalla pussin treenaaminen saa nyt jäädä aikaan, kun se malttaa agilitykentällä pysyä paikallaan, jotta kenenkään vieraan ei tarvitse pidellä koiraa aloillaan pussin edessä tai olla palkkaamassa. Päivä oli kuitenkin tosi mukava ja erityisen kiva oli nähdä Mysin isää Kallea livenä.

 

Mysillä oli jo seuraavana päivänä ryhmätreenit ja samalla draivilla mentiin kuin edellisenäkin päivänä. Kouluttamassa oli Elina Rantakangas, jolta aikoinaan sain paljon hyviä vinkkejä Nanan motivointiin ja leikkimiseen Nanan kanssa. Keskityttiinkin tällä kertaa nimenomaan koiran leikkimiseen ja motivointiin. Pieni ärripurri sai hirveesti kehuja saalisvietistään, taistelutahdostaan ja laumavietistään.

 

Nanakin on käynyt treenaamassa, vaikka parit treenit alkukuusta jäivät väliin mun työvuoron ja sairastelun takia. Joulukuun 14.päivä oli kuitenkin kauan odottamani Jenna Caloanderin koulutus. Mulla niksahti selkä tiistaina, kun koulutus oli lauantaina. Googlen avulla diagnosoin itselleni noidannuolen ja selkä totisesti olikin aivan järkyttävän kipeä vielä perjantainakin. En ole voinut aikaisemmin kuvitellakaan sellaista kipua. Perjantai-iltana pystyin kuitenkin hieman venyttelemään jo selkää ja se aukesi sen verran, että lauantaina lähdin hampaat irvessä koulutukseen. Vähän ennakolta harmitti, kuinka jäykkää oma liikkuminen ja ohjaaminen olisi, mutta radalla en huomannut keskittyä ollenkaan selän tuntemuksiin.

 

Saatiin paljon positiivista palautetta ja tykkäsin Jennan positiivisuudesta hänen kouluttaessaan. Koko loppuillan oli ihan järkyttävän hyvä mieli. Treenattiin ensimmäisen kerran saksalaista ja yllättävän hyvin ohjaus lähti sujumaan. Jenna ei ollut uskoa, ettei olla aikaisemmin tehty kyseistä ohjausta. Nana sai myös kehuja tiukoista käännöksistä ja hyvästä vauhdista. Kaikki edellytykset sillä olisi pärjätä myös korkeammissa luokissa. Harmi vain tuo Nanan jumiutuva selkä, jonka vuoksi Nana jääkin nyt puoleksi vuodeksi sivuun koulutusryhmästä ja tulee käymään vain harvakseltaan esteillä. Mun sydän oli kyllä taas särkyä, kun katsoin Nanan intoa ja iloa esteillä. Kohta se ilo on harvinaista herkkua. Treenilistalle meillä meni sylkkärit, vippaukset ja vastaavat ohjaukset. Myös leijeröintejä voisi vahvistaa.

Meillä juostaan...

Pikku-Mysi toista päivää omassa kodissa

Tällainen sukukypsä kaunotar siitä kasvoi

Ja pienenä yllätyksenä meillä juokseekin Mysi! Olin tosi varma siitä, että Nana olisi vanhempana narttuna juossut ensin. Ihan rehellisesti en juoksua osannut ollenkaan vielä odottaa, kun mitään selviä juoksua ennakoivia merkkejä ei Mysin käytöksessä ole ollut nähtävissä, ei merkkailua tai mitään muutakaan.

 

Eilen kävi nopeasti mielessä, jos juoksu kuitenkin olisi tuloillaan, sillä Mysi pesi itseään normaalia enemmän ja myös Nana kävi haistelemassa Mysin peppua useaan kertaan. Tänään alkoi puolestaan sitten vuoto. Mitään muita juoksuun viittaavia merkkejä ei ole ollut.

 

Nanan juoksuvälihän on 10-11 kuukautta ja pitkää juoksuväliä toivon Mysillekin. Mysin eka juoksu alkoi siis 9,5 kuukauden iässä, tuollainen juoksuväli olisikin oikein passeli, mutta nähtäväksi jää. Nähtäväksi jää myös, vaikuttaako Mysin juoksu myös Nanaan aikaistaen Nanan seuraavaa juoksua. Normaalin välin mukaan Nanan pitäisi juosta tammi-helmikuun aikana.

 

Ja pitääkö nyt luopua käsitteestä pentu? En suostu vielä!

9 kuukautta

 

Ei mikään järin hyvä kuva meidän pikkumustasta, mutta tähän on nyt tyytyminen, kun seuraava mahdollisuus ottaa kuva päivänvalossa on vasta ensi viikonloppuna. Vihaan näitä lyhyitä päiviä, kun aurinkoa näkee tuskin lainkaan. Tältä siis näyttää 9 kuukautta vanha Mysi.

 

Strategisia mittoja en ole ottanut, mutta korkeuskasvu näyttää ainakin silmämääräisesti pysähtyneen. Pikkuneidin säkä on n. 32 cm. Ihan pikku kirppu.

 

Lenkkeily Mysin kanssa on alkanut tuntua helpommalta. Ohitustilanteet sujuvat jo paremmin, myös muiden koirakoiden ohitus. Autojen ja lenkkeilijöiden jahtaaminen on vähentynyt, mutta mopoja, polkupyöräilijöitä, potkulautailijoita yms. edelleen jahdataan kurkku suorana huutaen. Silti valtaosa lenkistä kuluu ihan mukavaan tahtiin kulkiessa. Tehtävää toki on vielä paljon, mutta ihana nähdä, että monen kuukauden työ ei ole mennyt hukkaan ja edistystä on tapahtunut. Paljon on varmasti myös merkitystä sillä, että olen itse oppinut tuntemaan ja lukemaan Mysiä paremmin ja tiedän, minkälaista tukea se kussakin ohitustilanteessa tarvitsee, jotta menohalut pysyvät kurissa. Miehen kanssa Mysi edelleen perseilee lenkillä huomattavasti enemmän. 

Kivikossa ja pienimuotoinen katastrofi

 

 

 

 

Kuvia viime viikolta. Mysi on näissä kuvissa n. 8kk 3vko vanha. Nana pian 3,5-vuotias.

 

Mitä tulee tuohon pieneen mustaan raivokääpäseen, niin eiliset agilitytreenit olivat pienimuotoinen katastrofi. Mysi käyttäytyy kuin maailman omistaja, kun tullaan hallin pihaan. Haukku raikaa, kaikkea liikkuvaa täytyy komentaa ja hallin vetää kuin pieni hinaaja. Tutustuttiin ensin päivän harjoitukseen ja kuulin pikkumustan rääkyvän häkissään. Se kävikin ihan ylikierroksilla siinä vaiheessa, kun oma treenivuoro tuli, vaikka käytiinkin sitä ennen vielä haukkaamassa raitista ilmaa ja rauhoittumassa ulkona. Mutta eipä paljon rauhoittumiset auttanut, kun kierrokset nousivat heti takaisin halliin astuttuamme. Kentällä pikkumusta sinkoilikin sitten pitkin treenikenttiä rajaavia sermejä rääkyen. Korvat tuntuivat hetkittäin koristeena ja siinä vaiheessa, kun Mysi muisti ja kuuli, että mamikin oli täällä, se sinkoili takaisin luo, kävi hakemassa putken ja sama oma ralli jatkui. Jos pyysin Mysiä rauhoittumaan, ei sitä paljon kiinnostanut, vaan se säntäsi jatkamaan mieluummin riekkumista kuin olisi hetken odottanut, että jatketaan treenejä. Pikkuisen turhautti ja raivostuttikin ja tuli fiilis "ei tätä samaa paskaa kuin aikoinaan Nanan kanssa", kun kilpailen koirani huomiosta ympäristön kanssa.

 

Toista treenikiekkaa odotellessa pysyttelinkin koko ajan häkin lähellä ja kielsin kaiken riekkumisen häkissä ja rauhoittelin, jotta pentu ei pääsisi keräämään hirveitä kierroksia jo häkissä odottaessaan.  Toinen treenikierros menikin paljon paremmin. Mysi oli fokusoitunut muhun ja yhdessä tekemiseen. Alkuun toki katse haki pitkin sermejä, mutta päästin irti Mysistä vasta, kun sen katse kohdistui muhun ja esteisiin. Treenattiin valssia ja vähän välistävetoon tulemista. Mä oon niin onnettoman surkea valssaaja ja näin nopean koiran kanssa kuin Mysi, käännökset valuu järkyttävän suuriksi mun valsseilla. Paljon on mulla treenattavaa noissa valsseissa. Mysi kun varmasti kääntyy myös hyvin pienesti, jos oma ohjaukseni on kunnossa. Mulla on muutenkin paljon opeteltavaa Mysin ohjaamisessa. Se on nopeampi, sähäkämpi ja irtoavampi kuin Nana ja välillä tuntuu, etten osaa liikkua sen kanssa ja sen tahtiin lainkaan. Treeneistä jäi lopulta ihan hyvä fiilis, vaikka ekan treenikierroksen jälkeen tekikin mieli pakata koira ja kamat autoon ja hurauttaa kotiin. Onneksi jäätiin. Mysi sai paljon kehuja sen nopeudesta ja kuinka keskittyneesti se työskentelee, kun se keskittää huomionsa oikeisiin asioihin.

Treenimerkintä



Nanan treeni



Pikkuketun kanssa tehtiin tällaista helpohkoa ratatreeniä tiistaina. Mun sydäntä vähän särki katsoa sen intoa ja riemua treenatessa, kun tiedän, että kovin monia treenejä ei enää jäljellä ole, ennen kuin Nana jää huilimaan agilitysta.

 

Radassa ei oikeastaan mitään muuta hämminkiä ollut lukuun ottamatta sitä, että Nana jätti jostain syystä pujottelematta viimeisen keppivälin ja kiersi ulos kepeiltä vikan kepin väärältä puolen. Useampi toisto samalla kaavalla. Kouluttaja ehdotti sitten, jos rytmittäisin pujottelua itse suullisella äänellä ja kun lisäsin kepeille pariksi kertaa alkuaikoina mukana olleen avun "kekekekekeke...", niin johan palasi rytmi pujotteluun. Treenattiin kepeille menoa niin, että valssasin itse 6. hypyn jälkeen ja lähetin koirat umpikulmasta hakemaan itse kepit, ja vaihtoehtoisesti niin, että tein pienen ennakoivan valssin ennen 6. hyppyä, jolloin Nana kääntyi pienesti ja tuli käteen ja suoristin sen linjan kepeille. Molemmat tavat toimivat hyvin.

 

Vaihtoehtoinen ohjaustapa treenattiin myös 11. putkeen lähetykselle. Olin siis suunnitellut tekeväni sen vedolla, mutta lopulta kouluttajan ehdottama persjättö koiran ollessa vielä A:lla oli paljon nopeampi, kun en joutunut pidättelemään koiraa niin kauan kädessä kuin vedossa, jotta se ei irtoa väärään putken päähän. Nana pysyi kyllä vedossakin hyvin mukana.

 

Puomin kontakti oli hidas, mutta muuten kontaktit olivat hyvät. Olin jokin aika sitten seuran järjestämällä pysäytyskontaktiluennolla, josta mieleen jäi, että jos muuttaisikin kriteeriä puomilla. Nana tulee hyvin ja suhteellisen vauhdillakin puomin alastulon kontaktialueelle, mutta hidastelu alkaa sitten, kun alan vaatia etutassut maalle ja takatassut alastulolle. Mutta mitä jos kriteerin muuttaisikin, että alastulon kontaktialueelle pysähtyminen riittää?

 



Mysin treeni



Mysi pääsi tekemään lyhyen vapaatreenin Nanan treenien jälkeen. Tehtiin tällaista pyöritystä putkella ja hypyillä. Mysi irtosi takaakiertoon tosi hyvin, reilun metrin päästä lähettäen, kun se tuli vauhdilla putkesta. Hypyissä 4 ja 5 oli vähän hakemista. Mysi tuli ne hyvin, kun itse muistin ottaa pikkuneidin haltuun sen tullessa putkesta ulos. Jos unohdin ottaa katsekontaktin, niin Mysi kokemattomuuttaan juoksi vielä mun perään esteiden ohi. Mutta kun tarpeeksi selkeästi itse muistan ohjata, niin on se vaan taitava pieni. :)

 

Mysin kanssa ollaan tehty nyt viime treeneistä asti myös pientä rauhoittumistreeniä kentällä. Pennulla keittää nimittäin aika nopeasti yli, jolloin se käy ylikierroksilla, säntäilee ja komentaa mua haukulla, jos en heti anna ohjeita, mitä tehdään seuraavaksi. Nyt olen ottanut tavaksi vaatia, että Mysi hiljenee ja rauhoittuu, ennen kuin toiminta jatkuu. Mysi on kyllä älykäs, se hiffasi homman jujun jo parista kerrasta - että tekeminen jatkuu vasta, kun se rauhoittuu ja keskittyy. Aika pätevänä se sitten napottaakin istumassa ja ylläpitää katsekontaktia. Takajalkojen lihakset kyllä kovasti nykivät, kun se odottaa, että mentäsiin taas. ;)

Onnistuneita agilityratoja

Käytiin Nanan kanssa juoksemassa tänään parit startit oman seuran kisoissa, kun nyt kerta olin töistäkin pyytänyt viikonlopun vapaaksi talkoohommien tekoa varten. Tarjolla oli kaksi agilityrataa ja juostiin ne molemmat. Tavoitteena oli keskittyä omaan suoritukseen ja jälkeen päin katsoa, mihin se riittää. Aamulla pohdin unenpöpperöisenä lämppälenkillä, että jos tehdään tulos edes toiselta radalta, niin kisapäivä on oikein onnistunut. Tähän asti ollaan nimittäin tehty tuloksia vain hyppyradoilta.

 

Mua jostain syystä jännitti aivan hirveästi ennen ensimmäistä starttia, ehkä se johtui parin kuukauden kisatauosta tai sitten siitä, etten todellakaan tuntenut olevani hereillä. Jalat olivat kuin painavaa spagettia, kun otin muutamia juoksuaskeleita rataantutustumisessa ja tuskailin mielessäni, ettei juoksemisesta tule mitään. Rata lähti lopulta kuitenkin oikein vauhdikkaasti käyntiin. Puomi oli radan puolivälin vaiheilla ja ylösmenolla Nana selvästi himmaili pohtien, onko este puomi vai keinu. A:lta tuli jostain syystä kielto. Uudella lähetyksellä kiipesi, kun käskytin painokkaammin. Kepeiltä tuli vielä vitonen, kun Nana ei malttanut pujotella viimeistä keppiväliä. Palautin takaisin keppien alkuun ja tässä tuhraantui sen verran sekunteja, että radalta lopulta tuloksena 10 ja yliaikaa jokunen sekunti. Kokonaisuutena kuitenkin ihan hyvä rata. Nana pysyi myös lähdössä hyvin molemmilla radoilla, ja mulla oli luottamus siihen, ettei neiti lähde luvatta radalle ja sain rauhassa valmistautua itse lähtöön. Ekan radan jälkeen oli suhteellisen tyytyväinen fiilis, meidän eka tulos agiradalta. :)

 

Kisaratojen välillä käytiin tekemässä lämppäesteillä muutamia kertoja keinua, puomia ja A-estettä. Nana teki puomin hyvällä vauhdilla, vaikka sitä ennen oltiin treenattu keinua. Kun tuon saman varmuuden ja vauhdin saisi siirrettyä myös kisapuomeille. Johtuukohan Nanan epävarmuus minusta ja siitä, että itse jotenkin alitajuisesti vähän epäröin, miten kontaktiesteet mahtavat kisaradalla onnistua...?

 

Tokan radan lähtö oli vähän turhan hidas, mutta parin hypyn jälkeen lähti Nansunkin moottori käyntiin ja neiti paahtoi oikein mukavaa vauhtia. Puomi ja pussi olivat tyrkyllä noin metrin säteellä toisistaan, kun koira tulee ulos putkesta. Varmistelin pussiin menoa esteiden välistä ja tarkoituksenani oli tehdä sokkari pussin jälkeen, mutta unohdin, kun jotenkin jäin liikaa katselemaan pussin suoritusta. Fiilis oli aika jäätävä, kun tajusin olevani edelleen väärällä puolella, kuin tarkoitus oli kepeille tultaessa. Maksimissaan pari sekuntia aikaa tehdä päätös, kuinka aion kepeille lähetyksestä selvitä. Päädyin himmaamaan vauhtia ja lähettämään Nanan kepeille n. 90 asteen avokulmasta ja tehdä takaaleikkauksen. Nanan kanssa ei ole tehty kertaakaan aiemmin takaaleikkausta kepeillä, joten odotetusti Nana hieman hämmentyi tästä ja pysähtyi hetkeksi katsomaan mua, mitä kuuluu tehdä, saako jatkaa pujottelua vai mitä häh? Omalla sössimisellä siis tuhrasin sekunteja tässä ja lopulta meidän toinen LUVA jäi kiinni tästä omasta sössimisestä.

 

Meille siis nollavoitto radalta, mutta yliaikaa harmilliset 1,03 sekuntia. Niin häviävän lyhyt hetki monessa asiassa, mutta toisissa taas niin merkittävä. Pikkuisen oma sörssääminen harmitti tuloslistaa katsoessa, sillä oltaisiin ylletty ihanneaikaan hyvin, jos olisin muistanut tehdä sen suunnitellun persjätön, mutta toisaalta olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen tähän rataan, 0-tulokseen ja kokonaisuudessa kisapäivään, ettei nyt ihan niin hirveän paljon harmita. Tehtiin kuitenkin hyvät radat ja molemmilta radoilta tulos. LUVAtkin varmasti tulevat aikanaan.

Pulikoimassa

Käytiin pikku-Mysin kanssa pulikoimassa Helsingin koirauimalassa Etelä-Suomen Shelttien järjestämässä uinti-iltamassa tämän viikon keskiviikkona. Nana on meidän diiva, joka kahlailee ainoastaan kesäkuumalla kepin perässä, syksyn sadekeleillä se näyttää kuin miltäkin kurjimukselta sateessa luimuillessaan ja kiertää tai ylittää hyppäämällä mahdollisuuksien mukaan vesilätäköt. Mysi on toista maata - se rymyää kaikki mutaojat ja paineli 10-viikkoisena ensimmäisen kerran kahlailemaan puroon ja oli aivan hepuleissa onnesta. Mökillä Mysi kävi kesällä pari kertaa uimassa. Suihkuttelu on ainoa muoto, jossa Mysi ei vedestä niin välitä. Valinta ei ollut kovin vaikea, kun mietin, kumpi pääsee pulikoimaan.

 

Mysiä alkuun jännitti koirauimalan häly ja uusi ympäristö eikä neiti ollut kovin mielissään suihkukeikastakaan ennen altaaseen menoa. Kovasti tuntui neitiä myös jännittävän altaan reunalla alkuun. Ensimmäinen uimakiekka altaassa taisikin mennä alkujärkytyksestä toipuessa ja kuolemanpelkoa voittaessa. Mysi yritti useita kertoja kiivetä mun luokse altaasta reunan yli. Reuna on kuitenkin sellainen, ettei koira pääse siitä ylös kiipeämään, joten käytännössä Mysin tarvitsi luopua eloonjäämisvietistään päästäessään altaan reunasta ja sitä kautta voittaa pelkonsa. Mysihän ui kaksi ensimmäistä kierrosta altaan ympäri pelastusliivien kanssa. Toinen kierros menikin jo paremmin - Mysi keskittyi enemmän uimiseen ja reunan yli kuivalle maalle taisi yrittää kerran alussa.

 

Kolmatta kertaa altaaseen Mysi meni ilman liivejä ja pikkumusta pysyi pinnalla oikein hyvin. Mysi taisi hieman odotellakin jo altaaseen pääsyä, sen verran topakasti neiti vinkui ja haukkui, kun kaveri pulikoi altaassa palloa hakien. Uiminen sujui ihan hyvin. Mysi ehti altaaseen vielä neljännen kerran, jolloin uittaja ei enää vienyt Mysiä altaaseen asti, vaan päästi Mysistä irti altaaseen vievällä rampilla. Minä olin altaan toisella sivulla ja oikein pätevästi pikkumusta hyppäsi rampin alusta altaaseen ja lähti polskimaan. Tästä on hyvä jatkaa! Mysin uima-asento on uittajan mukaan ihan hyvä. Mitään jumituksia ei Mysille ole tuntunut tulevan pulikoimisen jälkeen. Tarvittaessa jumien syntymiseen voidaan vaikuttaa uima-asentoa korjaamalla.

 

Meillä oli oikein mukava keskiviikkoilta uimalalla! Tarkoitus on mennä suhteellisen pian uudestaan, kun uiminen on vielä muistissa. Erityiskiitokset illasta uittajallemme Katjalle ja tietysti ESS:lle illan järjestämisestä. Katja on kirjoittanut uinti-illasta oman postauksen blogiinsa uittajan näkövinkkelistä kirjoitettuna. Postauksen kuvista on kiittäminen Hanna Pietiläistä.

Pellolla

Omituinen valoilmiö sulostutti eilistä vapaapäivää, mistä ilahtuneena nappasin pitkästä aikaa kamerankin mukaan lenkille. Osa kuvista on vähän ylivalottuneita, sillä kuvasin kameran automaattiohjelmalla, jolla tällainen tumpelo aloittelijakin saa ehkä jopa tunnistettavia kuvia liikkuvista koirista. Innostuttiin niin ihanasta aurinkoisesta syyspäivästä, että tulikin ulkoiltua reippaat pari tuntia.

 

Mitä tulee meidän muihin kuulumisiin, niin Anna-Kaisa kävi tänään hieromassa Nanaa. Selkä oli nyt paremmassa kunnossa. Toki sieltä hieman jumitusta löytyi, mutta ei mitään massiivista. Lapojen takaa sen sijaan löytyi enemmän kireyttä. Voipi olla, että koira on repinyt voimaa liikkeisiin sieltä silloin, kun takaosa on ollut pahemmin jumissa. Seuran koulutustiimin kanssa on sovittu, että luovun kevätkaudelle Nanan ryhmäpaikasta agilityryhmässä, joten alkuvuodesta sitten seuraillaan, kuinka Nana reagoi leppoisampaan oloon harrastusrintamalla. Meillä kun jatkuu ohjattu tokoryhmäkin vasta huhtikuussa, kun en ottanut hallikaudelle tokoon ryhmäpaikkaa.

 

Mysille sen sijaan irtoaisi vuoden alusta jokaviikkoinen ryhmäpaikka, jos haluan. Mysi oli tekemässä tiistaina hyvin lyhyen vapaatreenin. Mysi irtosi putkeen parin metrin päästä, vaikka itse en lähtenyt liikkeelle lainkaan lähetettyäni pentusen putkeen, kun vain pidin ohjauksen yllä siihen asti, kunnes neiti oli putken sisällä! Tämä on meille hieno edistysaskel putken kohdalla, koska aiemmin Mysi on kääntynyt putkessa takaisin päin, jos oma liikkeeni on pysähtynyt. 

 

 

 

Mysi 8 kuukautta

Mysillä tuli viikonloppuna ikää mittariin jo 8 kuukautta! Mihin tämä aika kuluu? Mysi ei juurikaan ole kasvanut kuukauden takaisista mitoista. Tuoretta 8kk-kuvaa Mysistä ei vielä ole, koska vietin viime viikonlopun koirien yksinhuoltajana, mutta tarkoitus olisi yrittää ensi viikonloppuna napata uusi rakennekuva pikkumustasta.

Ollaan harjoiteltu kotioloissa paikallaoloa ja kotona se jo alkaa luonnistuakin, mutta muussa ympäristössä maltti ei vielä oikein riitä kuin tositosi lyhyisiin paikallaan oloihin. Lisäksi ollaan treenailtu pieniä temppuja neidin kanssa. Mysi oppii tosi nopeasti uusia asioita. Itsensä ympäri kierähtämisen hiffasi kahden toiston jälkeen ja käsiapua pystyin alkaa häivyttämään melkein samantien. Mysi on myös kova tyttö tarjoamaan osaamiaan temppuja, kun tiedossa on palkaksi namia. Mysin kanssa on kiva opetella uutta, kun palkaksi sille kelpaa sekä nami että lelu. Uusia temppuja opetellessa nami kelpaa vallan mainiosta, mutta agilitykentällä Mysi tuntuu palkkautuvan paremmin lelusta ja riehumisesta.

 

Namipalkkaa on käytetty myös ohitustilanteiden harjoittelussa. Ollaan sinnikkäästi nämä kuukaudet treenattu autojen, pyöräilijöiden, lenkkeilijöiden etc. ohitusta vastaehdollistamalla ja viime aikoina on alkanut vihdoin tuntua siltä, että Mysin kanssa on mahdollista lenkkeillä myös kadunviertä kulkien olematta itse lenkin lopussa hermoraunio. Edelleen se joissain tapauksissa menettää malttinsa ja lähtisi ajamaan autoa/pyörää takaa, mutta on myös alkanut lopettaa toiminnan kiellosta. Valtaosa ohituksista menee kuitenkin mallikkaasti, kun itsekin olen riittävän skarppina. Tällöin Mysi katsoo rauhassa ohi ajavaa autoa tai pyöräilijää ja kipittää sitten ottamaan kontaktin muhun ja hakemaan namin palkaksi. Lenkkeily tuntuu huomattavasti mukavammalta, kun myös Mysi ymmärtää, mitä odotan siltä ohitustilanteissa. :)

 

Agilitya ollaan treenailtu edelleen joka toinen viikko ryhmässä. Lisäksi Mysi on päässyt treenittömillä viikoilla tekemään parin minuutin treenipätkän Nanan treenien päätteeksi. Ja ei voi muuta sanoa kuin wau, on tuo kakara aika makee! Ja se on yllättävän taitava ja lukee paremmin ohjausta kuin osasin kuvitellakaan. Tällä viikolla meillä oli treeneissä teemana pakkovalssi ja sanoinkin kouluttajalle, että meiltä ei pakkovalssi varmaan vielä taitu ja tehdään jotain helpompaa. Kouluttajan rohkaisemana kuitenkin kokeiltiin ja Mysi yllätti mut täysin tulemalla jo ensi yrittämällä ohjaukseen ihan oikein. Tehtiin muutamia toistoja kummallekin kädelle, Mysi kääntyi hyvin. Alla olevan A-harjoituksen mukaisia kolmen esteen pätkiä onnistuttiin tekemään hyvin. Pakkovalssi tehtiin siis molemmissa pätkissä (mustat ja punaiset numerot) 2. esteellä. Treenien päätteeksi tehtiin kolme toistoa eteenmenoa (2 kertaa kaksi hyppyä eteenpäin ja 3.kerta 3 hyppyä). Mysi irtosi hyvin palkalle hyppyjen taakse eikä jäänyt katsomaan taaksepäin mua, vaikka itse jäin seisomaan ekan esteen taakse. Rimat olivat n. 5 cm korkeudella.

 

Tiistaina Mysi pääsi tekemään Nanan harkkojen päätteeksi superlyhyen treenin, vain pari toistoa kumpaakin B-harjoitusta. Treenattiin siis takaakierron kautta putkeen menoa (mustat numerot) ja huomasin, että tuun kyllä olemaan niin pulassa tuon koiran ja oman vauhtini kanssa... Mysi pinkoo sellaista vauhtia, että omat jalat ei kyllä millään tule tikkaamaan samaa vauhtia, joten irtoamisen kanssa on tehtävä töitä. Lisäksi treenattiin vähän sylkkäriä (punaiset numerot, sylkkäri 2. esteellä). Mysi tuli jälleen tosi hyvin ohjaukseen. Lienee ollut jotain hyötyä muoviämpäreiden ympäri pyörittelystä kotipihalla. ;)

 

Mysi on kyllä liikkis, kuinka innoissaan se on treenihallista. Halliin päästyään alkaa kova haukkukomennus ja pomppiminen häkkialueen ja treenikentän välistä sermiä vasten, kun pitäisi päästä leikkikentälle! Mysi myös livahtaa treenikentän puolelle samantien, jos sermissä on aukko ja jos ei ole hihnassa, niin bongaa putken, johon pinkoo. Meillä on treenileluna turkisreuhka, josta Mysi vallan hullaantuu.

Treenimerkintä

Taas näitä treenilöpinöitä, lähinnä itselle muistiin kirjoittamista varten...

 

Mysi

 

Maanantaina oli Mysin treenit. Vahvistettiin suoraa putkea, koska jostain syystä halliin siirtymisen jälkeen putki on kai ollut jotenkin jännittävämpi (onko pimeämpi?), koska putkelta, siis suoraltakin, on tullut kieltoja. No, tällä kertaa ei ollut putkessa mitään ongelmaa, vaan Mysi sujahti sinne kuin pikkuinen raketti. Tehtiin ekalla kierroksella niin, että kouluttaja oli avustamassa palkkaamisessa putken ulostulolla (veti lelua narussa). Mysi meni putkeen, mutta ei sellaisella vauhdilla kuin yleensä. Kouluttaja oli kouluttamassa ryhmää ensimmäistä kertaa eli oli Mysille taas aivan uusi tuttavuus. Toisella kierroksella putki sujui sillä pikkukiiturin vauhdilla, johon olen tottunut, kun palkkasin itse heittämällä lelun. Mysi alkoi myös hakea itse putkea kohti, ennen kuin ehdin antaa käskyn. Pieni kiltti musta kuitenkin odotti käskyä ennen kuin sujahti sinne. Lisäksi tehtiin takaakiertoja ja valsseja siivekkeillä. Mysi sai kehuja, kuinka taitavasti se seuraa ohjausta, "tietää tasan tarkkaan, mitä kuuluu tehdä", vauhdista, linjoista ja pienistä käännöksistä. Minä puolestani sain kovasti vinkkejä, kuinka ohjata Mysiä vielä selkeämmin, ettei mene pikkuraketti hukkaan mun käsissä.

 

Mysi pääsi tekemään pari kertaa putkea myös tiistaina, kun Nanan treenien päätteeksi alkaa kentällä seuran vapaaharkkavuoro. Vahvistin ensin suoraa putkea, vähitellen sitä pikkuisen kääntäen pienelle mutkalle. Mysi meni putkeen jo ennen kuin mitään ehdin edes hihkaisemaan eikä putkessa tuntunut taaskaan olevan mitään hämminkiä. Näin ollen siis kokeiltiin myös ihan kunnon U-mutkalla olevaa putkea. Putki oli myös väriltään tummempi, ei kuitenkaan musta. Mutta mitä vielä, pikkumusta juoksi putkeen useamman kerran vauhdilla. Loppuun tehtiin kahden putken mittainen treeni. Mysi meni hienosti toiseen putkeen, eikä tullut putken ohi mun perässä. Putkitreenin lisäksi Mysi harjoitteli taas vähän ohjauskuvioita siivekkeillä, lähinnä takaakiertoon irtoamista n. metrin päässä siivekkeestä.

Nana

 

 

Nanan treeneihin kouluttaja oli suunnitellut tosi kivan radan. Sopivasti kinkkisiä kohtia, mutta pääsi silti myös painelemaan täydellä vauhdilla. Rataan tutustuessa meinasi kyllä iskeä epätoivo, koska radalla oli useampia sellaisia kohtia, joiden uskoin olevan meille liian hankalia.

 

Eka hankaluus tuli jo esteellä 3, koska Nana ei malta pysyä lähdössä niin kauan, että olisin päässyt asemiin 3.hypyn taakse. Mietin muutenkin pitkään, kuinka kohdan ohjaisin. Lopulta päädyin liikkuvaan pakkovalssiin ja valssasin 3.hypyn ja muurin väliin. Muutaman hinkkauksen jälkeen saatiin sujumaan pätkä hyvin.

 

Hyppyjen 6 ja 7 väliin tein persjätön, tämä keskipätkä radasta oli kiva, kun vauhti pääsi kasvamaan hyvin. Nana kääntyi putkelta (5) ihan oikeaan suuntaan. Seuraava haaste olikin kepeille vienti. Näin tiukka umpikulma on meille vielä ihan hirveän hankala, tai niin uskoin. No, ekalla viennillä menikin kakkoskeppiväliin. Kouluttaja sanoi mun kuitenkin peittäneen Nanalta ensimmäiset kepit, jolloin se joutuin vähän arpomaan aloitusta, eikä enää taittunutkaan ensimmäiseen väliin. Kun itse maltoin (taas kerran) pysyä etäämmällä kepeistä, niin että en peittänyt ensimmäisiä keppejä Nanalta, Nana hakikin kepit tosi upeasti. Vähän autoin vastakädellä vetämällä itseäni kohti keppien sisäänmenon kohdalla.

 

Pimeitä putkikulmia ei olla juurikaan tehty ja muistaakseni vain kerran aikaisemmin tällaista putkea, kuin 12.putki. No, ilmeisesti se kerta on riittänyt, koska Nana lähti hyvin määrätietoisesti hakemaan putken suuta, itse siis lähetin mutkan kohdalta ja jäin itse putken takapuolelle. Vastakädellä vähän vedin putken suuaukon kohdalla ja hyvin Nana löysi tiensä putkeen. Hieno pieni!

 

Putkella ja A-esteellä epäilin tulevan erotteluvirheitä, lähinnä A-esteelle mentäessä. Putkeen (15) Nana menikin ilman ongelmia, itselläni tosin oli vähän kiireä ehtiä mukaan, niin että kerkesin omalla rintamasuunnalla ohjata selvästi putkeen. Yllättäen jouduttiinkin radalla hinkkaamaan kaikkein eniten takaakiertoa hypyllä (17). Tämäkin johtui lähinnä siitä, että itse ohjasin takaakierron hutiloiden, koska luotan niin kovasti Nanan takaakiertoihin. Käännyin siis useamman kerran takaakierrolta jo jatkamaan matkaan, jolloin Nana hyppäsikin hypyn oikein päin, ei takaakiertona. Kun oikein kunnolla keskityin, enkä mihinkään hätäillyt, niin Nana lähtikin lopulta hyvin takaakiertoon. Tässä taas huomaa, että vaikka kuinka jokin asia olisi varma, niin hutilointiin ohjauksen suhteen ei silti ole varaa. Nana tulee herkästi ohjaukseen mukaan, jolloin jos oma rintamasuuntani kääntyy liian aikaisin, on se Nanalle voimakkaampi ohjaussignaali kuin suullinen käsky. Yllättäen A-esteellä ei mitään ongelmia ollutkaan sen ja putken erottamisen suhteen, vaan Nana lähti kiipeämään joka kerta esteelle eikä kertaakaan sujahtanut putkeen.

 

Nanan motivaatio oli ihan mieletön. Se teki töitä todella intensiivisesti ja paras palkka sillä tuntui olevan, kun itse palkkaussession jälkeen jatkettiin rataa. Nana tuntuu kulkevan paljon paremmin hallissa kuin ulkokentillä, en tiedä onko se kiinni alustasta vai mistä. Jostain syystä myös mulle oman liikkeen rytmittäminen tuntuu helpommalta hallissa treenatessa.

 

Hahaa, loppukevennykseksi (jos joku tänne asti luki) on pakko kertoa pieni hassu kommellus eilisistä treeneistä blondin osalta. Lähetin siis Nanaa putkelle (18) pimeästä putkikulmasta. Neiti niin kovin pätevänä lähti hakemaan, mutta löysikin ennen putken suuta kolosen putken ja putkenpainon välistä. Pieni liikkis yritti muutaman kerran päätään tunkea siitä välistä, kunnes hölmistyneenä jäi katsomaan mua kuin sanoen "mami en mahdu tänne". Hiukkasen nauratti, kun toinen niin pätevänä kovasti yritti. No, oikea putken suu löytyi uudestaan lähettämällä ja matka pääsi jatkumaan. Oli kyllä naurussa pitelemistä mulla ja kouluttajalla! :D

Pelastuskoiratoimintaan tutustumassa

Eilen päästiin tutustumaan taas meille aivan uuteen lajiin, kun suuntasin auton nokan kohti Herttoniemessä sijaitsevaa HEPEKO:n rauniorataa. Päivä kului sukkelasti auringon paisteessa ja oli mielenkiintoista seurata sekä oman että muiden koirien työskentelyä. Rauniotyöskentelyyn meitä oli ohjeistamassa Jenni Korhonen, kiitokset hänelle erityisesti superista iltapäivästä. Kiitokset myös Etelä-Suomen Shelteille tutustumispäivän järjestämisestä. Hieman täytyy hehkuttaa, kuinka huippu alueellinen yhdistys meillä shelteissä on, paljon monenlaista erilaista toimintaa on järjestetty viime vuosina!

 

Päivä alkoi teoriaosuudella, jossa Jenni kertoi pelastuskoiratoiminnasta yleistietoa. Tämän jälkeen päästiin seuraamaan Jennin oman bordercollien, jolle rauniot ovat tätä nykyä pääharrastuslaji, työskentelyä raunioilla. Oli mielenkiintoista seurata, kuinka tarkkaa ja itsenäistä työtä koira teki. Tämän jälkeen päästiin kokeilemaan etsintää omien koirien kanssa ja kyykkimään maalimiehiksi muiden koirille. Kaikki mukana olleet viisi shelttiä vaikuttivat omaavansa edellytyksiä myös tähän lajiin.

 

Mulla oli molemmat koirat mukana, mutta valitsin lopulta Nanan kokeilemaan raunioetsintää. Nana tykkää hirmuisesti kaikesta nenätyöskentelystä. Se tykkää nuuskutella lenkeillä tarkasti tienvierustat ja metsässä jää välillä hurjan pitkän matkan päähän, kun on niin uppoutuneena hajujen maailmaan. Nanalle joku nenänkäyttöä vaativa laji olisi varmasti mieluinen, kun jostain itse vain taikoisi lisää vapaa-aikaa harrastamiseen. Jenni suositteli tätä lajia lämpimästi kaikille koirille, sillä se on koiran itseluottamusta kasvattavaa. Tarkoituksenahan on, että koira tekisi itse työn ja ihmisen työ on lähinnä pitää huolta, että kaikki alueet tulevat varmasti etsityiksi ja palkata koira.

 

Ensimmäiset haut tehtiin helpommassa kalliomaastossa. Nana jäi ensimmäisessä etsinnässä aikalailla mun lähelle eikä oikein irronnut. Toisessa irtosikin jo paljon paremmin. Jäin itse seisoskelemaan siihen kohtaan, josta koiran lähetin etsimään, kun ekalla kerralla mun itseni tarvitsi liikkua myös maalimiehen suuntaan, jotta Nana lähti etsimään. Näiden etsintöjen jälkeen vein Nanan lepäämään autoon, josta sainkin jonkin ajan kuluttua hakea oikein into piukeena hihnassa vetävän koiran.

 

Toiset etsinnät tehtiin raunioradan puolella. Ensimmäinen haku oli helpompi, mutta viimeisen maalimiehen etsintään lisättiin uutena vieras alusta, kun maalimies oli piilossa tiilikasan keskellä olevan rojun seassa. Nana kävi ottamassa muutaman askeleen tiilien päällä, mutta ei edennyt niiden yli pidemmälle, vaan lähti itsenäisesti etsimään toista reittiä maalimiehen luo. Kellallaan olevaa betoniseinää pitkin löytyi lopulta reitti maalimiehen luokse. Oli kiva seurata Nanan työskentelyä, ja kuinka itsenäisyys työskentelyssä lisääntyi selvästi ensimmäisen ja viimeisen etsinnän välillä.

 

Etsintätreenien päätteeksi saimme tutustua rauniorataan, sen erilaisiin alustoihin ja esteisiin, omien koirien kanssa. Nanalla ei tuntunut olevan ongelmia vieraiden alustojen kanssa, näin etukäteen aavistelinkin. Pentuna se lyhyen aikaa arasteli liukasta rappukäytävää, mutta vaihe meni nopeasti ohi ja muita epävarmuuksia alustojen suhteen ei ole ollut. Lopuksi pääsi myös Mysi tutustumaan rauniorataan. Niin ikään se häntä tötteröllä mennä touhotti tiili- ja rengaskasojen ja puu- ja betonilavojen ja hieman keikkuvan roskiksen kannen yli. Oman haasteensa toki esimerkiksi isojen autojen renkaiden seassa kulkemiseen toi pieni koko, mutta näppärästi neiti puikkelehti. Toki molemmat koirat tarvitsivat hieman mun tukea uusille alustoille kulkiessaan, käytöksessä oli vähän sellaista tervettä epävarmuutta, ettei juosta suin päin surmanloukkoon. Epävarmuus katosi kuitenkin nopeasti. Mysistäkin uumoilin, ettei rauniot sitä hätkäytä, kun melko rämäpäänä se painelee metsässäkin ties millaisten risukasojen, kivilouhikkojen ja mättäiden läpi.

Metsäretkillä

Me lenkkeillään päivittäin kodin lähimetsiköissä, mutta hurjan harvoin tulee raahattua kameraa mukaan päivittäisille metsälenkeille. Nyt kuitenkin kuvia senkin edestä parilta metsäretkeltä. Erityisesti Mysin kanssa on tärkeää, että on paikka, jossa koiran voi päästää huoletta juoksemaan irrallaan. Pieni energiapakkaus saa päästää suurimmat höyryt pihalla riekkumalla metsässä, minkä jälkeen hihnassa kulkeminenkin on siedettävämpää, ihmiselle siis. Mysiä itseään hihna ei haittaa, se antaa nätisti ottaa itsensä kiinni, mutta itsellä meinaa mennä välillä hermo pennun hihnakäytökseen. Kahden metrin talutin ei riitä mihinkään ja Mysi kulkee edellä kuin mikäkin hinaaja. Nanakin nauttii metsälenkeistä ja metsän tuoksujen nuuskuttelusta ja hurjista takaa-ajoleikeistä Mysin kanssa. Koirat alkavat olla yhtä nopeita, ellei Mysi jopa pikkuisen nopeampi, juoksijoita. Tai sitten Nana säästelee itseään paremmin. Mysi tekee kaiken suurella innolla ja koko sydämestään, yhtään mitään säästelemättä.

 

Nämä kuvat ovat melkein kuukauden takaa. Mysi on näissä 6,5 kuukautta vanha.

 

 

Seuraavat kuvat ovat syyskuun viimeisiltä päiviltä. Mysi on näissä kuvissa 7 kuukautta vanha.



 

Aikamoisen tuuheaa puuhkaa Mysi tuntuu päällensä kasvattavan. Nana puolestaan näyttää karvanlähdön jälkeen aika hassulta, karvaa kun ei lähde kauluksesta samalla tavalla kuin keskiruumiista ja takaosasta. Saisi neiti kasvattaa jo upeat pitkät pöksykarvansa takaisin. Kävimme eilen muuten Mysin kanssa Mustissa&Mirrissä tarkoituksena sovittaa neidille talvitakkia, mutta suunnittelemastani takista ei ollut sopivia kokoja jäljellä. Pikkusintti pääsi kuitenkin vaa'alle. Painoa hurjat 4 kg. Kasvaisit vielä vähän, pikkumusta!