Omituinen valoilmiö sulostutti eilistä vapaapäivää, mistä ilahtuneena nappasin pitkästä aikaa kamerankin mukaan lenkille. Osa kuvista on vähän ylivalottuneita, sillä kuvasin kameran automaattiohjelmalla, jolla tällainen tumpelo aloittelijakin saa ehkä jopa tunnistettavia kuvia liikkuvista koirista. Innostuttiin niin ihanasta aurinkoisesta syyspäivästä, että tulikin ulkoiltua reippaat pari tuntia.
Mitä tulee meidän muihin kuulumisiin, niin Anna-Kaisa kävi tänään hieromassa Nanaa. Selkä oli nyt paremmassa kunnossa. Toki sieltä hieman jumitusta löytyi, mutta ei mitään massiivista. Lapojen takaa sen sijaan löytyi enemmän kireyttä. Voipi olla, että koira on repinyt voimaa liikkeisiin sieltä silloin, kun takaosa on ollut pahemmin jumissa. Seuran koulutustiimin kanssa on sovittu, että luovun kevätkaudelle Nanan ryhmäpaikasta agilityryhmässä, joten alkuvuodesta sitten seuraillaan, kuinka Nana reagoi leppoisampaan oloon harrastusrintamalla. Meillä kun jatkuu ohjattu tokoryhmäkin vasta huhtikuussa, kun en ottanut hallikaudelle tokoon ryhmäpaikkaa.
Mysille sen sijaan irtoaisi vuoden alusta jokaviikkoinen ryhmäpaikka, jos haluan. Mysi oli tekemässä tiistaina hyvin lyhyen vapaatreenin. Mysi irtosi putkeen parin metrin päästä, vaikka itse en lähtenyt liikkeelle lainkaan lähetettyäni pentusen putkeen, kun vain pidin ohjauksen yllä siihen asti, kunnes neiti oli putken sisällä! Tämä on meille hieno edistysaskel putken kohdalla, koska aiemmin Mysi on kääntynyt putkessa takaisin päin, jos oma liikkeeni on pysähtynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti