Tämä blogeissa viime aikoina kiertänyt tunnustus & haaste tupsahti myös meidän kommenttiboksiin Sannalta & Taavilta ja Anulta & Rommilta & Nitrolta. Kiitos vain kunniasta haastajille! :)Tunnustuksen/haasteen saaneen täytyy:
1. Kiittää tunnustuksen saajaa.
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.
4 tunnustusta Nanasta:
1. Nana rakastaa kinttuja! Pienestä pitäen painileikit Mantan kanssa on leikitty heittäytymällä maahan makaamaan ja näykkimään Mantan jalkoja. Myös ihmisten kintut on vastustamattomia - Nana tietää, ettei saisi, mutta innostuessa täytyy aina yrittää käydä napsaisemassa vähän meidän jommankumman nilkkaa. Harmi vain, että napsaisu johtaa joka kerta kivan loppumiseen.
2. Agility on kasvattanut hurjasti Nanan itseluottamusta, mikä näkyy valitettavasti välillä myös huonona käytöksenä, kuten mulle kukkoiluna agilitykentällä ja räksyttämisenä lenkillä (täytyyhän koko kulmakunnan kuulla ja huomata, että nyt on lähdetty ulos).
3. Nanan ruuankätkemisvietti on tosi voimakas. Nana "kaivaa" koloja sohvaan ja mattoon, tökkii pureskeltaviksi saatuja luita näihin koloihin ja peittelee piilot joko ihan oikeasti vilteillä tai jos viltit on korjattu sivuun, niin pelkkä ilmakin kelpaa nenulla tuupittavaksi piilon päälle. Koska Nana tuppaa ennemmin kätkemään kuin pureskelemaan luut, niin ollaan viime viikkojen aikana opeteltu myös harjaamaan hampaat. Nana antaa muuten harjata hampaat nykyään tosi nätisti, koska ei voi vastustaa kananmakuista hammastahnaa.
4. Agility nostattaa Nanan kierrokset vähintään viiteen tuhanteen. Se ei kestä katsoa muiden tekevän agilitya, vaan haukkuu ja vinkuu epätoivoisesti nykyään myös sylissä (aiemmin syli on ollut paikka, jossa Nana on rauhoittunut oitis). Kierrosten noustessa Nanan häiriöherkkyys tulee myös esiin, minkä vuoksi ryhmätreenit ei aina ole meille paras paikka harjoitella ainakaan uusia asioita.
4 tunnustusta minusta:
1. Pääasiassa en pidä kylmästä enkä pakkasesta. Nyt kuitenkin odotan jo mielettömästi talvea, jotta meri jäätyy ja päästään taas lenkkeilemään jäälle. Kodin lähellä kuin ei oikein voi lenkkeilyttää Nanaa irti kuin talvella jään päällä.
2. Haaveilen toisesta sheltistä, mutta tahdon toistaiseksi panostaa Nanan kanssa harrastamiseen. Pitkään ajattelin, että meidän kotiin tassuttelisi toinen sheltti ensi kesänä, mutta voi olla, ettei näin käykään. Tahtoisin meidän olevan kisavalmiista agissa Nanan kanssa ennen uutta pentua.
3. Sheltti on mun rotu, mutta mielenperukoilla kutkuttelee ajatus myös isommasta koirasta lauman jatkona. Belgi ja holsku kiinnostavat...
4. Koirat ovat olleet aina tosi tosi lähellä mun sydäntä. Pienenä luin kaikki kirjaston koirakirjat lukemattomia kertoja läpi, tunnistin pienestä pitäen koirarodut ja meidän ensimmäinen koira, Bella, oli unelmien täyttymys pienen koirahullun tytön elämässä. Omasta koirasta, jonka kanssa harrastaa, olen haaveillut teini-ikäisestä asti.
Sitten se vaikein osuus, eli kenet haastamme, kun tunnustus/haaste on pyörinyt jo niin monessa blogissa...
Haaste meiltä lähtee:
Hahaa, keksinpäs 8 haastettavaa! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti