Kevään treenikausi käynnistyi maanantaina, kun Mysi kuukauden mittaisen agilitytauon jälkeen pääsi esteille. Odotin älytöntä sinkoilua ja koheltamista pikkutyypiltä ja sitä se alkuun olikin. Ei kuitenkaan aivan niin älytöntä kuin pelkäsin ja Mysiin sai kuitenkin kontaktin, vaikka se välillä rääkyikin välisermin toiselle puolelle.
Treenien teemana oli takaaleikkaus, joka on meille vaikea. Takaaleikkaus on ylipäätään mullekin jotenkin hankala ohjaustekniikka, koska olen käyttänyt sitä niin vähän. Nana on niin vahvasti edeltä ohjattava koira, ettei takaaleikkausta ole tullut juuri käytettyä kuin putkilla, joten multa puuttuu rutiini ohjauksesta. Ja sen kyllä huomasikin.
Takaaleikkauksissa huipputärkeää on oma ajoitus. Koiralta puolestaan vaaditaan kykyä irrota ohjaajan edelle ja estehakuisuutta. Leikkaaminen koiran takana tulisi tapahtua jo ennen kuin koira ponnistaa hypylle, jotta se hyppää oikeaan suuntaan. Jos leikkaaminen tapahtuu liian myöhään, koira kääntyy uuteen suuntaansa vatsa maahan laskeuduttuaan ja sekunteja kuluu. Koiralla tulee olla varmuutta edetä ohjaajan edellä hypylle ponnistamaan, vaikka ohjaaja vaihtaa puolta koiran takana.
Treenattiin tällä kertaa takaaleikkausta hypyillä, joka meidän kohdalla varmasti on hyväksi. Näin ollen Mysi oppii, mitä takaaleikkauksessa tapahtuu ja ymmärtää, että matka jatkuu eteenpäin, vaikka mamin ohjauspuoli takana vaihtuukin. Olemme aikaisemmin Mysin kanssa yrittäneet treenata takaaleikkausta putkilla, mutta koska Mysi reagoi mun liikkeeseen eikä ymmärrä vielä, mitä takaaleikkauksessa tapahtuu, niin Mysi on lähes joka kerta kääntynyt putkessa takaisin päin ja palannut ulos putkesta samaa reittiä kuin sinne menikin.
Treenattiin kaksi lyhyttä kierrosta ja ensimmäinen kierroshan meni Mysiltä riehumiseen ja ilakointiin, kun on taas pitkästä aikaa päästy agilitykentälle. Ensimmäisen kierroksen suorituksia ei voi hyvällä tahdollakaan kyllä takaaleikkauksiksi kutsua. Mysillä ei ollut mitään käsitystä, mitä siltä odotin. Itse myös ajoituksen kanssa olin ihan liian myöhässä. Sähläämiseksi meni koko kierros.
Suurimmat sauhut esteillä päästeltyään sain kuitenkin treenattua Mysin kanssa lyhyen hetken rauhallisena hallissa odottelua. Palkkasin namilla lyhyistä hiljaisista hetkistä, kun Mysi ei haukkunut eikä ulissut tai vetänyt kentän puolelle tai sählännyt muutenkaan. Treenattiin myös hyvin lyhyitä paikallaan pysymisiä, arviolta noin 75% paikallaan odottamisista onnistui. Paikallaan pysymisen vaatimus oli n. 2-3 sekuntia. Kyllä se vielä joku päivä odottaa lähdössä paikallaan... ehkä?
Toisella kierroksella Mysi oli jo paremmin kuulolla ja uskokaa tai älkää, me tehtiin treenien loppuun molemmilta puolilta leikaten 2-3 suoritusta, jotka ihan oikeasti alkoivat jo tuntua ja näyttää takaaleikkauksilta!! Hymyilytti vielä seuraavana aamunakin! Mysille propsit toistojen kestosta. Minkäänlaista turhautumista tai luovuttamista ei Mysissä näkynyt, vaikka toistoja tuli paljon, ennen kuin jokin pikkuinen lamppi meidän molempien päässä syttyi.
Keskiviikkona Mysi pääsi harjoittelemaan rauhallista häkissä odottelua, kun otin sen mukaan Etelä-Suomen Shelttien järjestämälle Lena Dankerin luennolle koiran tyypistä, rakenteesta ja sheltin rotumääritelmästä. Napero ihan yllätti, kuinka hienosti se rauhassa häkissä pötkötteli. Luento venyi viisituntiseksi, mutta mielenkiintoista asiaa kuunnellessa ei aika käynyt pitkäksi, vaan ilta hujahti nopeasti. Paljon uutta mietittävää tarttui taas mukaan luennolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti