13. tammikuuta 2014

Mysin tokat tokotreenit

Mysi pääsi vielä eilen tuurailemaan Nanaa tokokurssille. Treenit menivät ihan kohtuullisen hyvin, mutta en uskaltanut päästää Mysiä irti hihnasta (lukuun ottamatta ruudun treenaamista), koska viereisen agilitykentän meno kiinnosti kovin Mysiä. Mysi kiihtyi jonkin verran agilityn äänistä, mutta pystyi kuitenkin keskittymään kohtuullisesti tokotreeniin. Syliin sitä ei kuitenkaan voinut missään kohtaa nostaa (esimerkiksi rauhoittumaan), koska kun näköyhteys viereisen kentän agilitykoirakkoon syntyi, alkoi protesti, miksi pikku-Mysi ei pääse esteille. Mysi ei voi ymmärtää eikä hyväksyä sitä, että joku toinen hänen sijaansa voisi päästä esteille.
 
Treenattiin ihan ensiksi ruutuun lähettämistä. Mysin kanssa en ole treenannut ruutua vielä ollenkaan. Tehtiin siis eka suoritus niin, että Jenni-koutsi heilutteli ruudussa lelua ja päästiin Mysin juoksemaan lelulle ja juoksin itse perässä ruutuun leikkimään Mysin kanssa. Seuraavat kolme toistoa Mysi lähti kuolleelle lelulle. Tehtiin suoraa lähetystä ruutuun. Lähetin Mysin kahdesta eri suunnasta ja selvästi vaikeampi Mysille oli mennä ruutuun silloin, kun selän taakse jäi ihana agilitykenttä. Ensimmäinen ruutuun meno olikin tästä suunnasta hitaampi ja Mysi kääntyi katsomaan agilitykentän suuntaan, mutta jatkoi kuitenkin matkaa ruutuun, josta superpalkka. Mysi juoksi ruutuun tosi hyvällä vauhdilla. Nämä tähän asti treenatut vauhtiliikkeet (estehyppy, ruutu) ovat Mysille tosi mieluisia. Pikkuraketti oikein nyki otteessani kohti ruutua ja lelua ja singahtikin vauhdilla ruutuun, kun irrotin otteen neidistä. Tein Mysin kanssa itsenäisesti treenien loputtua vielä yhden ruutuun lähetyksen niin, että veimme yhdessä lelun ruutuun ja lähetin Mysin kuolleelle lelulle. Wau, mikä vauhti ja Mysin katse kohdistui heti ruutuun, kun käännyttiin sitä kohden.
 
Toisena treeniteemana oli jäävät liikkeet. Mysin kanssa ei ole treenattu vielä lainkaan liikkeestä seisomista eikä maahanmenoakaan. Me keskityttiin treenaamaan nopeaa maahanmenoa. Leikitin Mysiä, pyysin irrottamaan otteen lelusta ja annoin heti "maahan"-käskyn ja leikki jatkui vauhdikkaasti heti kun Mysi oli päässyt maahan. Treenasin muutamia kertoja myös namilla palkaten, mutta maahanmeno oli huomattavasti säpäkämpi lelupalkalla. Mysi meni silloin myös suorilta jaloilta maahan, kun namin kanssa Mysi meni maahan välillä istumisen kautta. Lelupalkkaa siis tähänkin treeniin, jotta istumisen kautta maahanmeno jää pois.
 
Itsenäisenä treeninä oli joko merkille lähetys tai ohjatun noudon suunnat. Uusia asioita oli kuitenkin meille taas siinä määrin, että päätin vahvistaa Mysin kanssa jotain, mitä me jo osataan, joten tehtiin perusasentotreeniä.
 
Tänään on taskuraketin ensimmäiset agilitytreenit kuukauteen. Mitähän siitäkin tulee?

Ei kommentteja: