9. toukokuuta 2011

Luontopolulla

Me kuljetaan useamman kerran viikossa, oikeastaan melkein päivittäin luontopolkulenkki, joka kulkee tässä lähellä. Se on sellainen mukava reilun tunnin mittainen lenkki, jonka ehtii hyvin kävellä ennen iltavuoroon menoa tai samantien aamuvuorosta kotiin tultua. Talvella saatiin kulkea usein ihan rauhassa, nyt kevään tullen vastaan on tullut enemmän lintubongareita ja muita luonnossa liikkujia. Nana saa kulkea yleensä aina vapaana, kun näkyvyys on kuitenkin sen verran hyvä, että ehdin kutsua neidin luokse, jos muita ihmisiä tai koiria tulee vastaan.

Kuvat on otettu perjantaina, kun kamera oli lenkillä messissä. Kuvista huomaa, kuinka lehdet on puhjenneet kolmessa päivässä, kuvissa kun lehdet ovat vasta silmuilla...




Tuolla luontopolun varrella on paljon katkenneita ohuita puita ja oksia. Polun sivusta osui silmään tarpeeksi ohut = matala oksa, mutta kuitenkin sen verran painava, että tukevasti pysyi paikalleen ja otettiinkin vähän hyppyharjoituksia. Nana teki hienosti ja keskittyi hienosti ja tehtiin tosi onnistuneita suorituksia. Neiti malttoi pitää pepunkin maassa niin pitkään, että annoin luvan/käskyn hypätä.

Nana kävi muuten tänään pesulla, kun jouduttiin peppupesulle joka tapauksessa. Mun on pitänyt pestä jo useamman viikon ajan Nana, kun turkki tuntuu niin likaiselta ja rasvaiselta. No nyt on puhdas tyttö! Ihan älytöntä, millainen luikku rotta rääpäle tuuhean turkin alta paljastuu, kun karva roikkuu märkänä kylkiä vasten. Koskaan uskoisi ensi näkemältä tuosta koirasta, kuinka pieni se oikeasti on.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan keväiden näköistä jo sielläpäin! Täällä on tosi vähän noita puhjenneita lehtiä :c

Janita kirjoitti...

Sanna, täällä on osassa puita jo ihan kunnolliset isot lehdet. Ja tosiaan ihan parissa päivässä ovat puhjenneet kunnolla, kun on ollut lämmintä. Metsässäkin on niin paljon kivempi kävellä, kun ei tarvitse katsoa vain risuja ja lehdettömiä puita.