Oltiin lauantai-iltana käymässä koko porukka siskoni luona, jonne muutti pari viikkoa takaperin pieni mustavalkoinen pörröinen otus eli bordercollien pentu Nemi. Nemi alkuun pihalla ehkä hieman ihmetteli Nanaa, kun koirakontakteja synnyinkodistaan lähdettyään Nemillä ei ollut ollut ennen lauantaita. Sisään päästyämme leikit olikin jo täydessä vauhdissa. Nana ja Nemi ovat vielä toistaiseksi hyviä leikkikavereita toisilleen, kun kokoeroa ei juurikaan ole. Pikkuinen, 9 viikkoa vanha, Nemi kun on jo melkein Nanan korkuinen. Nana osasi mielestäni hienosti leikkiä Nemin kanssa ja huomioida sen, että toinen on vielä ihan pentu.
Tytöillä oli koko ajan niin kova vauhti päällä, että kuvaaminen oli tosi haastavaa eikä nämäkään kuvat mitään huippua ole, mutta parhaiten onnistuneita kuitenkin... Videosta saakin paremman kuvan, millaista pentusten meno oli. Video on kuvattu kyläreissun loppupuolella, jolloin menokin alkoi olla rauhallisempaa, kun koirat olivat jo vähän väsyjä.
Kiva koiraralli meillä jouluna luvassa, kun keräännytään kaikki siskokset jouluaattona vanhempien luokse joulua viettämään. Meillä on tietysti Nana mukana ja siskolla Nemi ja vanhempien luona asustaa vielä kaksi shelttiä. Voi olla joulukuusi vaarassa, kun Nana, Manta ja Nemi pääsevät yhdessä vauhtiin... Pitää huolehtia, ettei Bella-mummeli jää nuorempiensa jalkoihin...
2 kommenttia:
Kylläpäs on suloinen ystävä ja hauskan näköistä menoa!
Kirjaimellisesti vauhdikasta joulua teille! ;) <3
Nemi tosiaan on tosi suloinen! Ihanaa joulua teidänkin perheelle!
Lähetä kommentti