14. huhtikuuta 2011

Jeeeeeee!

Otsikostakin ehkä voisi joku päätellä, että meidät hyväksyttiin sinne agilityn alkeiskurssille Tuusulaan!! Oon niiin niiin niiin happy happy!

Nanastahan sain olla ihan mielettömän ylpeä, tyttö selviytyi tehtävistä hienosti, vaikka alkuun uusi kenttä ja kaikki ne hajut kiehtoi niin ja jännittikin vähän, kun paikalla oli niin paljon koiria, isoja ja pieniä ja ihan kaikennäköisiä. Yksi toinen shelttikin oli testeissä. Vähän jo säikähdinkin, että meidän testit kosahtaa siihen. Nanasta muut sheltit vain ovat niin ylivertaisen ihania ja niitä on ihan pakkopakko päästä aina moikkaamaan ja leikittämään. Hienosti Nana malttoi kuitenkin keskittyä tehtäviä tehdessä vain minuun ja testien jälkeen pääsi sit moikkaamaan sitä ihanaa toista shelttiäkin!

Testeissähän meillä oli kolme tehtävää.

1. tehtävässä testattiin paikallaan oloa ja luoksetuloa häiriön alla. Koira jätettiin siis paikalleen odottamaan ja itse käveltiin pois päin koiran luota. Kouluttajan antaessa luvan sai koiran kutsua luokse. Nana oli alkuun vähän liiankin tunnollinen paikallaan olija... Meidän on tarvinnut työstää tota paikallaan oloa aika paljon, kun Nana ei ole aiemmin millään malttanut pysyä aloillaan. Ollaan siis vahvistettu paljon paikka-käskyä ja olen vapauttanut Nanan vasta palattuani sen luo ja palkattuani sen. Neiti ei meinannut millään alkuun ymmärtää, että nyt saakin liikkua ennen kuin mami palaa takaisin. Lähti sitten kuitenkin salamana perään, kun kutsuin luokse ja kävelin pois päin. Tämä oli ainut pikkuasia, joka eilen illalla vähän harmitti, vaikka kouluttaja Nanan paikallaan oloa kehui kovasti.

2. tehtävässä testattiin seuraamista häiriön alla. Nana ei olisi voinut suoriutua paremmin. Tyttö piti kontaktin koko ajan yllä eikä vilkuillut vähän matkan päässä olevia koiria ollenkaan, vaan nätisti tapitti silmiin. Nanan seuraaminen on kehittynyt ihan huimasti viimeisen kuukauden aikana. Nykyään ohitellaan jo koiriakin toisinaan niin, että Nana katsoo minua eikä ohikulkevaa koiraa!

3. tehtävässä piti pujotella muiden koirakoiden väleistä oman koiran kanssa. Koirakoiden välit olivat sen verran lyhyet, että aika läheltä sai kiertää ja meidän ringissä oli sitten tietysti extrahaasteena se toinen sheltti. Nana yllätti mamin kuitenkin täysin, en olisi ihanimmissa unissakaan uskonut tytön pujottelevan koirakoiden väleistä vilkuilematta kertaakaan muita koiria. Katse pysyi kuitenkin tiukasti minussa, mitä nyt sen toisen sheltin kohdalla kuono hetkeksi kääntyi haistelemaan ilmaa koiran suunnasta. Nana korjasi toimintaansa kuitenkin heti huomautuksesta ja otti taas kontaktin. Mami oli haljeta ylpeydestä pikkuketun kulkiessa niin hienosti muiden koirakoiden väleistä huomioimatta niitä laisinkaan!

Ensi keskiviikkona alkaa sitten kurssi!

5 kommenttia:

Satu ja typsyt kirjoitti...

Hienoa Nana ja Janita, sehän on mennyt upeesti:D Kovasti paljon onnea kurssipaikasta! Hyvä te!!!

Janita kirjoitti...

Satu, kiitos paljon! Nana oli upea ja yllätti taitavuudellaan mut kyllä täysin. Tiesin kyllä, että hyvänä päivänä meillä voisi olla mahdollisuudet kurssipaikkaan, mutta Nana oli kyl parempi kuin osasin odottaa!

Sanna ja Taavi kirjoitti...

ONNEAAA!!! :) HYVÄ TE

Catharina kirjoitti...

onneksi olkoon! :) Me emme varmaan pääse agilityyn kun vasta syksyllä... mutta treenaamme nyt tokoa :)

Janita kirjoitti...

Sanna ja Taavi, kiitti! :)

Catharina, vielähän tekin ehditte. Rasse on kuitenkin niin nuori. Mä en ole jotenkin tosta tokosta niin innostunut, perustottelevaisuus riittää mulle. Mulla ei ole kai kärsivällisyyttä alkaa hiomaan liikkeitä niin, vaan riittää just se, että koira tekee, mitä pyydän, mutta se, kuinka "oikeaoppisesti" liike on suoritettu, ei ole niin justiinsa. :D