17. joulukuuta 2012

Joulukuun puuhia ja pikkujouluja

Hui, kuinka joulukuu on hurahtanut jo puoliväliin! Viimeisetkin pahvilaatikot alkavat pian olla purettuna ja hieman olemme ehtineet laittaa jouluakin kotona. Parasta tässä joulun alla muuttamisessa on ehdottomasti se, että suurempaa joulusiivousta ei tarvitse tehdä, kun siivottavaa ei ole ehtinyt kertymään. No, kiireitä on riittänyt ilman siivoilujakin.
 
Toissaviikonloppuna olin talkoilemassa seuran hyväksi Messarissa. Seuraavana päivänä 13 tunnin seisominen painoi edelleen jaloissa sen verran, että päädyin jättämään treenit väliin. Väsymys painoi myös pääkopassa, joten päädyin siihen, että Nanaa kohtaan on reilumpaa jättää treenit kokonaan väliin sen sijaan, että lähdettäisiin hallille ja itse vetäisin puoliteholla. Se ei ole koiraa kohtaan oikein, se tekee kuitenkin töitä aina 100% koko sydämellään.
 
Väliin jääneistä treeneistä huolimatta Nanakin hyötyi Messari-päivästä. Toin tuliaisina kotiin Back On Track -toppaloimen, joka on ollut jo pidempään ostoslistalla. Nyt se oli messutarjouksessa -10% ja koska olin edellisenä iltana mittaillut Nanaa huolella, uskalsin ostaa loimen sovittamatta. Tosin standilla aloin epäröimään, mahtuuko koon 37 loimi sittenkään Nanalle (siitä huolimatta että olin mitannut selän 37cm pitkäksi). Hieman arvoin jopa kokoa 40, mutta myyjä kehoitti ottamaan pienemmän loimen. Ja onneksi otinkin, sillä isompi koko tuskin olisi edes pysynyt Nanan päällä, kun tuo 37 on reilu. Melkein vielä yksi koko pienempi olisi voinut olla parempi... ellei sitten olisi kinnannut liiaksi. No, säätövaraa onneksi loimessa on. BOT-loimen lisäksi Nana sai häkkiin uuden pehmeän ja lämpöisen karvamakuualustan ja Roger Paran harjan. Pukinkonttiin ei tullut pakattua mitään, kun kaikkea piti päästä heti testaamaan! :)
 
Eilen olimme mukana Etelä-Suomen Shelttien pikkujouluissa, joita vietettiin ensin lenkkeilemällä yhdessä Salmen ulkoilualueella Vihdissä ja lenkin päälle tarjolla oli kuumaa glögiä ja makkaraa. Shelttejä oli lenkkeilemässä varmasti lähemmäs 30, mutta siitä huolimatta isompia rähinöitä ei syntynyt, vaikka koirat juoksivat vapaana. Nuoret urokset taisivat pari kertaa toisille ärähdellä, mutta muuten lenkki sujui sopuisasti. Nanakin tuntui olevan muutaman uroksen suosiossa, vaikka seuraavaa juoksua odotan Nanalle tulevaksi vasta ensi kevättalvella. Parhaat leikit Nanalla oli selkeästi Laran kanssa. Tytöt ovat niin samalla aaltopituudella. Kameraa mulla ei lenkillä ollut mukana, mutta muissa blogeissa kuvia varmasti on näkyvissä. Nanakin on tainnut eksyä pariin kuvaan...
 
Tänään on tämän vuoden viimeiset ohjatut treenit. Kevätkausi starttaa loppiaisen jälkeen. Katsotaan, jos me kuitenkin ehdittäisiin myös vapaatreenaamaan jossain vaiheessa, kun muutto- ja joulukiireet alkavat rauhoittua.
 
Saimme muuten jo jonkin aikaa sitten Nanan kaimalta Liebster-tunnustuksen, kiitos siitä siis Nanalle & Oliverille! Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa. Tunnustus olisi tarkoitus jakaa eteenpäin viidelle, mutta koska tämä on jo niin monessa blogissa vastaan, en nyt jaa tunnustusta eteenpäin kuin Laralle & Mialle!

Ei kommentteja: