Tänään oli agilityn alkeiskurssin vika kerta. Harmitti taas lähteä ilman Nanaa. Odotan niin paljon, että päästään taas yhdessä treenailemaan. Nyt vaan jännäillään, päästäänkö seuraan koejäseniksi vai pitääkö alkaa katsella muita seuroja vai miten tästä jatketaan. Treenipaikka ohjatussa ryhmässä olisi tietysti ihan mielettömän makeeta!
Vikalla treenikerralla meillä oli leikkimielinen kilpailu ja lisäksi sai tehdä itsenäisesti kilparataa tai sen pätkiä sekä treenata keppejä ja kontaktia puomin alastulolla. Mä olin siis lähinnä kuuntelu- ja katseluoppilaana. Kisaan pääsin osallistumaan, kun sain lainata taas toisen kouluttajan koiraa. Tai siis pääsin tekemään kisarataa, meidän suoritusta ei otettu mukaan kisaan, kun luonnollisesti on vähän eriä tehdä jo kisanneella koiralla kuin alkeiskurssin käyneellä koiralla. Vaikka mielettömän hyviä suorituksia oli monilla kurssilaisillakin, ettei sen puoleen. Oon tietysti tosi kiitollinen, että sain lainata kouluttajan koiraa, mutta olisihan se ollut kivointa tehdä Nanan kanssa. Nanakin on niin etevä, että on yllättänyt mut monta kertaa ja osannutkin paljon enemmän kuin olen itse ajatellut!
Nyt sit vain jännäilemään ja odottamaan ensi viikkoa... lupasivat ilmoitella vielä ennen juhannusta koejäseniksi hyväksytyistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti