28. kesäkuuta 2012

Kennelliiton lausunnot

Nanan lonkka- ja kyynärnivelkuvat on lausuttu nyt myös virallisesti Kennelliitossa. Päivä oli ollut muutenkin työn puolesta raskas, mutta lonkkanivellausunto veti mielen vielä matalammaksi, vaikka en A-lonkkia uskaltanutkaan odottaa, kun eläinlääkäri silloin sanoi, ettei lonkat välttämättä ihan A:t ole. Nanan lonkat siis virallisesti B/C. Vaikka olin mielessäni jo valmistautunutkin vähän tähän, niin harmittaahan tuo C:n lonkka silti. Lääkäri mainitsikin kuvauspäivänä, että toinen lonkkamalja saisi olla syvempi ja lonkissa on hieman löysyyttä. Tärkeintä kuitenkin, että merkkiä nivelrikosta ei kuvissa näkynyt. Lääkäri mukaan Nanan lonkat olivat kuitenkin hyvät ja tuskin tulevat koskaan koiraa haittaamaan/vaivaamaan mitenkään. Tätä tietysti toivon koko sydämestäni. Nanan rakenne on lääkärin mukaan hyvä eikä rajoita Nanan arkea tai elämää millään tavalla. Kyynärnivelet olikin odotetusti priimaa eli 0/0.

Ei kommentteja: