Ryhmätreeneistä ollaan vietetty joululomaa pari viikkoa, mutta pientä treeniä olemme raahautuneet tekemään hallille. Tapaninpäivänä käytiin tekemässä tosi helppoa vauhtitreeniä, tarkoituksena lähinnä painella menemään niin kovaa kuin kintuista lähtee (ja minä urpo tietysti olin unohtanut lenkkarit kotiin, joten talvikengillä sit paineltiin... ei ihan niin lujaa) ja kasvattaa Nanan itsevarmuutta edetä ja lukita esteitä. Ei siis mitään vaikeita kieputuksia, vaan esteitä toisensa jälkeen helpoilla linjoilla. Lisäksi tehtiin keppitreeniä lähestymällä kepeille hypyn, putken ja renkaan kautta. Olin taas ihan puulla päähän lyöty, miten hienosti Nana haki oikeaan väliin aloituksen, vaikka vauhtia oli paljon. Tosi upeita toistoja myös muista kulmista kuin suoralla lähestymisellä. Keinua tehtiin pari toistoa, minkä lisäksi tarkoituksena oli treenata vielä puomin kontakteja. Yhtään kenttää, jolla olisi ollut valmiiksi rakennettu puomi, ei kuitenkaan ollut vapaana, joten treenaaminen jäi.
Tänään käytiin katsomassa JAU:n kisoissa minien hyppyrata. Olin jossain vaiheessa suunnitellut, että eka virallinen startti olisi näissä kisoissa, mutta jänistin sitten kuitenkin ja jätin meidät ilmoittamatta. Ihan meidän mentävissä rata olisi ollut, ainoastaan vienti kepeille mielestäni hieman hankala 1.luokan kisoihin. Käytiin tekemässä lämmittelyesteillä pientä treeniä. Muistuteltiin mieleen takaakiertoja ja tehtiin keppejä. Kepeillä tuli alkuun virheitä, kun yritin treenata niitä yksittäisenä esteenä. Suoritukset kuitenkin paranivat heti, kun lisättiin keppien eteen pari estettä, putkea ja hyppyä. Nana kuitenkin keskittyi täysillä omaan tekemiseen ja taisteli lelusta kiihkeästi kaikesta kisapaikan hälinästä huolimatta. Ainoana miinuksena voisi mainita, ettei pikkusheltin pää tahtonut enää kestää kisaratojen tuijottelua, kun oli päässyt itsekin tekemisen makuun. Radalle olisi pitänyt päästä itsekin!
Maanantaina alkaa kevätkauden treenit! Odotan jo hurjasti, että päästään taas treenaamaan. Motivaatio treenaamiseen tuntuu olevan nyt korkealla, toivotaan siis Nanalle juoksuja vasta helmikuun puolella!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti