Pikkumustan elämän ensimmäiset tokotreenit ovat nyt takana ja kai me kehdataan vielä ensi kerrallakin mennä yhdessä. Mysi tuuraa vielä ylihuomenna Nanaa ESS:n tokokurssilla. Pikku-Mysi teki oikeastaan aika täpäkkänä hommia. Agility- ja tokokentän väliselle sermille se karkasi rääkymään vain kerran. Tosin Mysi oli irti hihnasta kaksi lyhyttä hetkeä. Että siinä mielessä ei kovin kummoinen saavutus. Mutta oon mä silti aika ylpeä, että agilitykentän viehätyksestä huolimatta Mysi palasi heti kutsulla takaisin luokseni sermiltä räksyttämästä.
Mitä me sitten tehtiin? Alkuun treenattiin ekaa kertaa ikinä Mysin kanssa tokon estehyppyä. Este oli matalimmillaan, niin että Mysi näki toisella puolella olleen lelupalkan. Näppärästi neiti singahtikin esteen toiselle puolelle. Tehtiin tätä siis kaksi suoritusta, joista toisen jälkeen Mysi karkasi rääkymään sermin luo. Mysi hyppäsi vauhdikkaasti lelun perään. Tämän jälkeen muut treenasivat seuraamista ja me ummikot harjoiteltiin perusasentoa. Mysi tulee koko ajan pienemmällä käsiavulla perusasentoon, mutta kouluttajamme Jenni kiinnitti huomiota siihen, että Mysin perusasento on vähän turhan edessä. Nyt siis kiinnitetään harjoitellessa huomiota perusasennon kohtaan, jotta Mysi oppii heti oikean paikan. Ehkä se helpottaa jatkossa Mysin malttia, nimittäin veikkaan pikkuneidin vilkkauden johtavan vielä keulimiseen seuraamisessa... Lopuksi treenattiin noutoa eli Mysi tökki nenällä kapulaa. Harmittaa oikein, että laiskottelin koko syksyn Nanan kanssa noudon harjoittelussa, joten noutokapula jäi johonkin kaapin uumeniin. Mysi kantoi pikkupentuna kapulaa reippaasti ympäriinsä ja nyt kun kapulan kaivoin taas esille, on Mysi muka unohtanut, että kapulan voi ottaa suuhun....
Loppiaisena, tokokurssia seuraavana iltana tehtiin lyhyt noutotreeni molempien tyttöjen kanssa kotosalla. Ja jokin lamppu taisi syttyä hetkellisesti kummankin päässä tai sitten noutokapulasta kilpailu oli vain kova, kun treenin päätteeksi jätin noutokapulan keskelle olohuoneen mattoa. Menin itse käymään keittiössä, ja kun palasin sieltä parin minuutin kuluttua, nökötti Nana keskellä olohuonetta itselläänkin vähän yllättynyt ja hölmistynyt ilme naamalla. Mutta se kannatteli _pitkään_ noutokapulaa!! Meidän noutohan ei ole edistynyt aikoihin ja ollaan junnattu vaiheessa, jossa Nana nostaa kapulan pariksi sekunniksi suuhun ja tiputtaa/heittää sen suustaan sitten maahan. Hihkuin innosta ja kehuin niin vuolaasti Nanaa, että se lähti kävelemään ympäri olohuonetta edelleen kantaen kapulaa ja häntä viuhtoen! Ehkä Nana sittenkin vielä joku päivä noutaa kapulaa! Tämän jälkeen ollaan tehty yksi lyhyt noutokapulatreeni, jossa en edes lähtenyt vaatimaan samanlaista pitkää kapulan kannattelua, vaan keskityttiin treenaamaan sitä, että Nana irrottaa kapulasta vasta pyydettyäni sitä. Jenni neuvoi, että tätä kannattaisi lähteä Nanan kanssa treenaamaan, jotta koiralle on selvää, milloin se saa irrottaa otteen kapulasta eikä sen tarvitse itse arpoa sitä kapulaa tiputellen ja heitellen. Niinpä tietysti... Mysikin antoi välähdyksen siitä, että joku lamppu pienen mustan päässä syttyi ja sitten se otti vain mallia Nanasta. Nimittäin myös Mysi otti Nanan tiputettua kapulan suuhun ja kannatteli sitä hetken suussaan! Wau, mitä edistymistä yhden illan aikana molemmilta tytöiltä! :)
2 kommenttia:
Onnistumisen hetkiä :-) Ja toi innokkuus ja edistäminen (vierelle tulossa )... Aina parempi tokossakin, että sitä intoa riittää. Parempia pisteitä sillä saa kun perässä vedettävistä kavereista.
Palaa usko ja toivo treenaamiseen tällaisten onnistumisten myötä. Erityisesti Nanan kanssa nouto on junnannut paikallaan niin pitkään, että oma motivaatiokin treenata sitä on laskenut. Nyt taas uudella innolla liikkeen kimppuun!
Ja joo, ehdottomasti mä mieluummin otan keulivan koiran kuin perässä raahattavan matkalaukun.
Lähetä kommentti